maanantai 12. toukokuuta 2014

Vapun tokokoe Ylöjärvellä

Me siis korkattiin virallinen harrastusura tokoilemalla vappuna pisteisiin 150/200p ALO2.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8
Seuruu kytkettynä 6
Seuruu taluttimetta 6
Liikkeestä maahanmeno 8,5
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 8
Hyppy 8
Kokonaisvaikutus 7

Koko kokeen ajan kävi ylikierroksilla, mikä ilmeni vinkumisena. Suurin osa pistemenetyksistä johtui siis siitä. Paikallamakuussa vaati kaksoiskäskyn sekä alussa että lopussa. Osaltaan mun vika, koska en mielestäni käskenyt riittävän voimakkaasti ja selkeästi, jolloin koira skippasi ekat käskyt.

Yksilöliikkeisiin petrasin käskytystä, ja käskyt olivat selkeät ja Rolle kuunteli. Kaikista yksilöliikkeistä lähti pisteitä ääntelyn takia. Lisäksi seuruissa esiintyi lähinnä ohjaajan perseilyä, mutta myös koiran. Itse mm. käännyin oikean kautta täyskäännöksen ympäri, kun liikkuri käskytti "Käännös vasempaan, mars!". Rollen perseilyistä mainittakoon ainakin hihnaseuruun alku - tuomari oli pari metriä meidän linjasta sivussa ja tuo sitten yritti tuomarin luo. Onneksi siinä kohti oli juoksuosuus, niin sain kahdesti käskettyä seuruuseen. Loppumatkan tulikin sitten ihan ok. Vapaana seuruuta osaltani ihmettelen, koska mun mielestä se meni huomattavasti paremmin kuin hihnaseuruu. Tietenkin ääntelyä esiintyi ja hieman edisti ja poikitti, mutta olisin odottanut hieman parempia pisteitä verrattuna hihnaseuruuseen.

Meidän ongelmakohta eli jäävä maahanmeno - luoksari - jäävä seisominen meni kuin menikin ääntelyä lukuunottamatta nappiin. Ennen koetta meillä oli ongelmana, että koira läsähti seisomisessa maahan (koska maahan tuolla vahvempi ja sai jo vahvistusta edellisessä jäävässä). Nyt kuitenkin molemmat jäävät onnistuivat, yhtenä syynä voin pitää omaa selkeää käskytystä. Ennen meidän käskyt olivat äänenpainoltaan kovin samanlaisia ja jonkun aikaa ennen koetta rupesin tekemään niille selkeää eroa. Kokeessa muistin vielä korostaa eroa, ja koira toimi!

Hyppy meni oletetusti - hyppäsi hyvin ja teknisesti liike meni oikein, mutta se ääntely. Kokonaisvaikutuksen pisteet lähti ääntelystä ja siitä  kun R käbi yhessä välissä moikkaamassa liikkuria.

Ääntelyongelmaa meillä ei siis enne  ole ollut, ja itse reagoin siihe  täysin väärin. Meillä oli reilusti aikaa ennen omaa vuoroa ja olisin siinä voinut hyvinkin saada Rollen rauhoittumaan, mutta en siinä tilanteessa vain tajunnut. Suorituksemme aikana huomasi, että jonkinlainen puuhailu ennen koetta olisi auttanut, sillä loppua kohden rauhoittui hieman. Seuraavalla kerralla siis puuhaillaan jotain oikeaa (nyt siis vain istuskeltiin ja yritin saada sitä rauhoittumaan totuttamalla paikkaan), jotta saadaan oikea vire päälle. Toisaalta nään tän korkean vireen hyvänä juttuna, koska se tekee niin paljon nätimmin korkeessa vireessä. Mun pitää vaan muistaa olla selkee ja lukea koiraa myös ennen meidän vuoroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti