Tämä postaus, jota on toivottu. Tämä on postaus, jonka päätähtenä on pieni hoitolapseni Vuki. Ihan aluksi jotain perustietoa Vukista: kun sitä kumminkin joku kysyy niin kyseessä on siis näyttelylinjan belgialainen Ketunpolun Kin Of Wolves, vajaa vuosikas otus. Vukin kanssa on harrastettu tokoa ja jälkeä sekä liikuttamismielessä vetolenkkejä niin, että ihminen kävelee perässä. Vuki asuu Bean edellisen omistajan Lillin luona toisen belgialaisen, Vixin, kaverina ja hoitoon se tuli, koska noh, Lilli halusi sen hoitoon. Joten kun aikataulut nappasi, mä otin pienen belgianpainajaisen tänne.
Painajaiseksi sitä voisi nimittää sen takia, että se ei todellakaan ollut tai ole helpoin koira. Sen ongelmalistaan kuuluu mm. epävarmuus vieraita ihmisiä kohtaan, josta kumpuaa räyhääminen, liukkaiden lattioiden pelko, yksinolot, hihnakäytös vähän joka suhteessa ja tokon osalta se, ettei Vuki pysy paikallaan istumassa, kun ihminen kävelee sitä kohti. Multa toivottiin, että treenaisin viimeistä eli odottamista, mutta mä paneuduin vähän kaikkeen.
Hihnakäytöksen osalta mietin, että jaksanko siihen pureutua. Lopulta totesin, että kaksi viikkoa tulee menemään kokonaisuutena paremmin, jos se edes jotenkuten osaa kävellä hihnassa edes loppuajasta. Hihnakäytöksen myötä pääsinkin luomaan syvempää suhdetta tuohon otukseen kuin mitä olisin muuten luultavasti saanut. Oli myös kätevämpää kävellä 30 min kävelylenkki ja väsyttää belgialainen henkisesti kuin yrittää parin tunnin ajan juoksuttaa sitä metsässä ja todeta, että ei muuten väsy. Hihnakäytös auttoi myös räyhäämiseen puuttumisessa, kun koira tiesi, että se, mitä siltä haluan, on vasemmalle puolelleni tuleminen hihnan kiristyessä. Lopulta se saattoi räyhätä lyhyesti, jonka jälkeen tuli tarjoamaan kontaktia. Kahdessa viikossa saa yllättävän paljon aikaan, kun tekee!
Liukkaat lattiat pääsivät meillä myös tehotreenin alle, koska meidän talossa on tasan neljä mattoa: mun huoneessa yksi, eteisen ja olohuoneen ovien edessä pienet matot ja olohuoneen isompi matto. Aikaisemmin keväällä meillä omistajansa kanssa vieraillessaan Vuki oppi, että laattalattioilla on ok liikkua, joten se onneksi pääsi liikkumaan keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Mutta esimerkiksi matka keittiöstä mun huoneeseen on noin 7 metriä puhdasta parkettia. Tämä pätkä muodostuikin meidän pääasialliseksi treenimaastoksi ja noin puolessa välissä hoitojaksoa siitä pystyttiin menemään jo hyvin yli. Loppua kohti parani ja Vuki pystyi liikkumaan hyvin koko talossa.
Yksinolojensa ajan Vuki oli pesuhuoneessa, koska siellä se pystyi syömään vähiten itselleen vaarallista aineistoa. Ja meidän pesuhuone on siis iso, suunnilleen 15 neliötä ja Vuki oli yksikseen 5 päivänä n. tunnin ja 3 päivänä n. 4 tuntia. Noh, se esitteli silti ensin sanallisen arkkunsa - ulvonta ja haukkuminen ei onneksi kuulunut enää ulos ollenkaan. Ja sitten se esitteli myös timpurin taitonsa, kun se päätti yhtenä päivänä askarrella vähän ovien karmeja uuteen uskoon... Noh, loppuajaksi hankin sitten siihen kompostiverkon eteen. Ennen kompostiverkon hankkimista Vuki päätti kokeilla myös saunomista, onneksi ei ollut osannut laittaa kiuasta päälle!
Ihmisten treffaamista treenattiin useampaan otteeseen. Kävimme mm. Koirakerhon järjestämässä lajiesittelypäivässä, jossa Vuki näki useita ihmisiä ja pääsi tekemään lähempää tuttavuutta muutaman ihmisen kanssa. Kävimme lisäksi molemmissa oman kylän eläinkaupoissa shoppailemassa ja kumpikaan miesmyyjä ei ollut kovin paha. Lisäksi Vuki näki pari kaveriani ja luonnollisesti kaikki muut neljä perheeni jäsentä olivat sille vieraita. Yhtenä päivänä eksyttiin myös näyttelyreeneihin ja tietenkin lenkeillä tavattin useampia ihmisiä. Huomasin, että parhaiten Vukilla toimi se, että antoi vieraalle pari herkkua, jotka syötyään Vuki oli kaveri kenelle tahansa.
Painajaiseksi sitä voisi nimittää sen takia, että se ei todellakaan ollut tai ole helpoin koira. Sen ongelmalistaan kuuluu mm. epävarmuus vieraita ihmisiä kohtaan, josta kumpuaa räyhääminen, liukkaiden lattioiden pelko, yksinolot, hihnakäytös vähän joka suhteessa ja tokon osalta se, ettei Vuki pysy paikallaan istumassa, kun ihminen kävelee sitä kohti. Multa toivottiin, että treenaisin viimeistä eli odottamista, mutta mä paneuduin vähän kaikkeen.
Hihnakäytöksen osalta mietin, että jaksanko siihen pureutua. Lopulta totesin, että kaksi viikkoa tulee menemään kokonaisuutena paremmin, jos se edes jotenkuten osaa kävellä hihnassa edes loppuajasta. Hihnakäytöksen myötä pääsinkin luomaan syvempää suhdetta tuohon otukseen kuin mitä olisin muuten luultavasti saanut. Oli myös kätevämpää kävellä 30 min kävelylenkki ja väsyttää belgialainen henkisesti kuin yrittää parin tunnin ajan juoksuttaa sitä metsässä ja todeta, että ei muuten väsy. Hihnakäytös auttoi myös räyhäämiseen puuttumisessa, kun koira tiesi, että se, mitä siltä haluan, on vasemmalle puolelleni tuleminen hihnan kiristyessä. Lopulta se saattoi räyhätä lyhyesti, jonka jälkeen tuli tarjoamaan kontaktia. Kahdessa viikossa saa yllättävän paljon aikaan, kun tekee!
Liukkaat lattiat pääsivät meillä myös tehotreenin alle, koska meidän talossa on tasan neljä mattoa: mun huoneessa yksi, eteisen ja olohuoneen ovien edessä pienet matot ja olohuoneen isompi matto. Aikaisemmin keväällä meillä omistajansa kanssa vieraillessaan Vuki oppi, että laattalattioilla on ok liikkua, joten se onneksi pääsi liikkumaan keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Mutta esimerkiksi matka keittiöstä mun huoneeseen on noin 7 metriä puhdasta parkettia. Tämä pätkä muodostuikin meidän pääasialliseksi treenimaastoksi ja noin puolessa välissä hoitojaksoa siitä pystyttiin menemään jo hyvin yli. Loppua kohti parani ja Vuki pystyi liikkumaan hyvin koko talossa.
Yksinolojensa ajan Vuki oli pesuhuoneessa, koska siellä se pystyi syömään vähiten itselleen vaarallista aineistoa. Ja meidän pesuhuone on siis iso, suunnilleen 15 neliötä ja Vuki oli yksikseen 5 päivänä n. tunnin ja 3 päivänä n. 4 tuntia. Noh, se esitteli silti ensin sanallisen arkkunsa - ulvonta ja haukkuminen ei onneksi kuulunut enää ulos ollenkaan. Ja sitten se esitteli myös timpurin taitonsa, kun se päätti yhtenä päivänä askarrella vähän ovien karmeja uuteen uskoon... Noh, loppuajaksi hankin sitten siihen kompostiverkon eteen. Ennen kompostiverkon hankkimista Vuki päätti kokeilla myös saunomista, onneksi ei ollut osannut laittaa kiuasta päälle!
Ihmisten treffaamista treenattiin useampaan otteeseen. Kävimme mm. Koirakerhon järjestämässä lajiesittelypäivässä, jossa Vuki näki useita ihmisiä ja pääsi tekemään lähempää tuttavuutta muutaman ihmisen kanssa. Kävimme lisäksi molemmissa oman kylän eläinkaupoissa shoppailemassa ja kumpikaan miesmyyjä ei ollut kovin paha. Lisäksi Vuki näki pari kaveriani ja luonnollisesti kaikki muut neljä perheeni jäsentä olivat sille vieraita. Yhtenä päivänä eksyttiin myös näyttelyreeneihin ja tietenkin lenkeillä tavattin useampia ihmisiä. Huomasin, että parhaiten Vukilla toimi se, että antoi vieraalle pari herkkua, jotka syötyään Vuki oli kaveri kenelle tahansa.
Treenatessa Vuki osoitti fiksuutensa! Lähtötilanne oli se, että Vukin viereen ei saanut palata edes puolen askeleen päästä ilman, että takapuoli nousi maasta. Aloitettiinkin treenaaminen siitä, että sain nostaa jalkani ylös maasta ja laskea sen takaisin niin, että koira pysyy istumassa. Siitä sitten edettiin ensin hiljakseen yhteen askeleeseen, kahteen askeleeseen ja niin edespäin. Jossain vaiheessa pääsin kiertelemään koiraa ja totesin, että takaapäin tullessa homma on vaikeampaa, kuten myös sivulta tullessa. Niitä sitten aikamme treenailimme ja asetin tavoitteeksi, että hoitojakson loppuessa pystyn lähtemään ja palaamaan juosten mistä tahansa suunnasta. Noh, tavoitteen saavutin muistaakseni sunnuntaina tai maanantaina, jonka jälkeen kysyin Lilliltä, mitäs sitten tehdään. Ruvettiin tekemään seuruuta, askel kerrallaan etenimme siinäkin. Jossain vaiheessa opetin Vukille myös sen, että perusasentoon tullaan pelkällä sanallisella käskyllä eikä käsimerkkiä siis tarvita. Alla olevalla videolla näkee lyhykäisyydessään lopputuloksen, johon pääsimme.
Viikot Vukin kanssa saivat aivan huikean päätöksen, kun kävimme lauantaina Uudenmaan vetokoiraurheilijoiden järjestämissä juniorikisoissa juoksemassa 1,65 km aikaan 6,49 min. Sijoitus oli 3/3, mutten ole yhtään pettynyt, sillä kisakumppanit olivat todella kovia. Kisakärpänen puraisi ja haluan Rollen kanssa kisaamaan! Bea ei kovin kaksinen vetokoira valitettavasti ole... Rollehan itseasiassa olisi juossut mun kanssa tuolla, jollei oltaisi majoituttu Lillillä, Vixillä on nimittäin juoksut juuri nyt. Mutta toisaalta pitää ajatella positiivisesti ja ainakin saatiin ikimuistoinen loppu yhteiselle ajallemme!
Mä en muista, olenko blogin puolella asiasta maininnut, mutta mä ehkä vähän kuolaan belgiä. Olen jo pidempään kuolannut ja suurimmat pohdiskelut on kohdistunut näyttö vs. käyttö -aiheeseen. Vukin hoitaminen antoi ihan uutta näkökulmaa tähänkin aiheeseen. Olen aiemmin treenaillut ja oleskellut enemmänkin Vixin kanssa ja Vixi on varsin mukava koira. Treeni-intoa löytyy, kuten myös miellyttämisenhalua, toistonkestävyyttä ja taistelutahtoa sekä hyvä pääkoppa. Vixi oli mulle pitkään näyttölinjaisen ainoa kosketuspinta ja sellainen olisi varsin mukava. Mietin kuitenkin koko ajan, haluanko jotain enemmän - ja jos haluan, tuleeko sitten jotain liikaa. Mutta Vuki on ihan toisenlainen otus. Se on fiksu, mutta sen miellyttämisenhalu ja toistonkestävyys on aika matalat. Jotain kertoo se, että jossain vaiheessa totesin, että jopa Rollea kiinnostaa enemmän tehdä mulle hommia ja treenata - ja se on paljon.
Vukin jälkeen totesinkin, että koska todennäköisyys saada näyttelylinjaisesta Vukin kaltainen koira on loppujenlopuksi melko suuri, enkä halua sellaista koiraa, kannattaa mun kääntää katseeni käyttölinjaisiin. Jos mä haluan koiralta vain tiettyjä luonneominaisuuksia, miksi en etsisi kasvattajaa, joka näitä luonneominaisuuksia kasvattaa - toisin sanoen siis käyttölinjaisen kasvattaa. Ajatukset siitä, meneekö käyttölinjainen yli, selkiytyivät huomattavasti, kun tapasin Juniorikisoissa käyttöbelgi Väsyn omistajineen. Väsy oli aika ihana ja omistajansa osasi kertoa paljon siitä, minkälainen käyttöbelgi onkaan arjessa. Käyttöbelgi arjessa ei tämän keskustelun pohjalta tuntunut mitenkään mahdottomalta - päinvastoin!
Mutta tämän belgipohdinnan jälkeen on samaan hengenvetoon todettava, että toivottavasti seuraava koira ei ole vielä belgi vaan Rollen pentu. Koska Rollen pennusta mä haaveilen ja jos ihan realistisia ollaan, mun elämä tulee seuraavan parin vuoden aikana muuttumaan niin paljon, että on paljon fiksumpaa pitää tollaisia lapinkoiria, joiden kanssa voi harrastaa, mutta jotka eivät ehdottomasti vaadi sitä. Ihan vaan siksi, että lukion loppuminen ja opiskelemaan lähteminen tuovat elämään sellaisia muutoksia, joiden jälkeisen elämän resursseja ei oikein voi ennustaa. Joten näissä käsissä tulee olemaan lapinkoiria vielä pidemmänkin aikaa!
Ja näin lopuksi mun on ennen kaikkea kiitettävä Vukia ihan järjettömän opettavaisesta ajasta! Aluksi koko homma näytti oikeasti melko painajaiselta, mutta lopulta osoittautuikin joksikin ihan muuksi. Kiitos, ihana päiväuni Vuki!
Opettavainen postaus! Tykkäsin paljon;)
VastaaPoista