maanantai 12. syyskuuta 2016

Tokokoe 13.8.

Viikon sisään kolme koekäyntiä koirien kanssa, onneks en oo jännittäjätyyppiä! Tänään siis käytiin Tampereella uudessa koirahallissa tokon piirinmestaruuskisoissa molempien koirien eli toisin sanoen lapinkoiran ja "Onko se pentu?":n kanssa. Rolle aloitti hommansa heti aamusta ja avoin luokka vedettiin kahdessa osassa ja lopuksi vielä paikallaolo. Rolle sai tulokseksi ensimmäisistä avoimen kisoistaan AVO3 202,5/320 p. ja sijoitus 3/5. Rolle haukkui vähän joka välissä (vahti halliin tulevia ja hallista lähteviä ihmisiä) ja suurin osa pistemenetyksistä johtuikin näistä. Ilman haukkumenetyksiä oltaisiin oltu jossain 270 pisteessä...

Osa Rollen suorituksista tuli kaverin toimesta videolle, mutta Rollen suorittaessa toista settiään kaveri oli itse toisessa kehässä kisaamassa. Tuomari oli sekoittanut liikejärjestystä ja aloitimme luoksetulolla. Haukkuhan sieltä tuli ja pisteitä sitä myöten 7.


Seisominen seuraamisen yhteydessä tuotti pisteitä 0 Rollen istuessa liikkeen. Tän piti olla pomminvarma, joten ei reenattu ennen koetta. Olisi pitänyt sekin vielä muistutella.


Seuraaminen ja ne pirun haukut sun muut ääntelyt. Pisteitä siis 7.



Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno, liike, jossa oletin Rollen pitävän ääntä, mutta liike, jossa se ei pitänytkään ääntä. Lähti tosi hyvin, pieni viive käskyn jälkeen, muttei onneksi tarvinnut kaksoiskäskyä. Hidasti ennen ruutua ja meni tarkasti maahan, tassut noin sentin päähän ruutunauhasta. Olen tyytyväinen, että edes meni ruutuun, koska tämä on ollut ja on edelleen työn alla eikä todellakaan valmis. Pisteitä kertyi 8,5.

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä ja me istuttiin. Tämäkin muuten hyvä, mutta ne perhanan ääntelyt ja sitä myöden 7.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon Rollemaiseen tyyliin nopea, mutta laaja kaari, suora eteentulo ja ripeä siirtyminen perusasentoon. Ääntelyt tiputtivat tällä kertaa arvosanan 5:een.


Toinen setti alkoi estehypyllä, joka jälleen muuten täydellinen, mutta äänet, joten 7. Alkuun tuomari pohti, pitäisikö laittaa yksi puolikas lauta lisää, mutta totesin Rollen olevan 50 senttiä korkea, joten sai olla 5 laudalla. Suorituksen jälkeen tajusin, että sääntöjen mukaanhan sitä ei edes saa nostaa korkeammaksi.

Noutaminen on tätä nykyä vauhdikas ja innokas molempiin suuntiin. Luovutuksessa mälväsi hieman, mutta tässä tapauksessa sillä ei ollut pisteisiin merkitystä, kun ääntelystä lähti jälleen pisteitä. Noudosta siis jäljelle jäi 7.

Kauko-ohjaus päätti yksilöliikkeet ja vihdosta viimein jätkä malttoi olla hiljaa! Ensimmäinen istuminen vajaa, mutta toisaalta odotin, että olisin joutunut antamaan kaksoiskäskyn siihen, joten odotuksia pistettä parempi 9.

Paikalla istuminen kokeen viimeisenä liikkeenä ei sopinut meille kovinkaan kummoisesti. Olisin tykännyt, jos se olisi ollut alussa jo, mutta meni se näin lopussakin. Rollen pommin varma 10.

Kokonaisvaikutus vielä haukun takia 0.

Bean suorituksesta ei videota ole eikä tule, koska oltiin jälleen kaverin kanssa samaan aikaan kehässä. Alokasluokka suoritettiin sääntöjen mukaisessa järjestyksessä, mutta paikkis viimeisenä. Seuruu toimii tai ei toimi Bealla, tänään ei toiminut. Pisteitä 7,5 ja syynä jätättäminen, haahuilu ja hitaassa osuudessa kokonaan pysähtyminen. Se on jännä, miten Bea lenkillä tarjoaa seuruuta kilometritolkulla, mutta käskyn alla se ei ole yhtään kivaa. Treenata ehkä pitäisi...

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10, ei mulla muuta.

Luoksetulo 8,5. Bea lähti ihan viimeisillä metreillä jonkun hajun perään ja jouduin ottamaan perusasentoon omaan käskyn. Voisi tätäkin joskus ehkä ihan oikeana liikkeenä treenata...

Noutoesineen pitäminen ei todellakaan ole Bean lemppari, se tekee, mutta "ällööööööööö"-ilmeellä eikä ota kapulaa halukkaasti, joten 8,5.

Kauko-ohjaus 6. Treeniaika loppui kesken ja tuli kiire ja lisäksi Bean etutassukaukoilla alokasluokan kaukot ovat vaikeat. Mutta Bea yllätti ja suoritti teknisesti oikein - ainoa vaan, että se meni kirjaimellisesti heti istumaan noustuaan maahan ilman käskyä.

Estehyppy tuotti pankkiin 9 pistettä. Ihan hyvä siihen nähden, että kaksi päivää ennen koetta treenattiin ekan kerran ja silloin tulos oli lähinnä riman alittamisia. Lopussa Bealla tuli hämmennys, että mitäs nyt tehdään, kun on hypännyt, koska ei oltu koskaan reenattu niin, että oltaisiin otettu loppuun vielä perusasentokin, mutta kyllä sen sieltä sitten hitaasti tarjosi.

Loppuun vielä tässäkin paikallamakuu, Bea makasi vinossa, mutta varmasti, ja pisteitä ropisi täydet 10. Varmaan ainoa rivissä, jolle ei sanottu, että maahan voisi mennä rivakammin!

Kokonaisvaikutus 8,5, kuulemma kivannäköistä tekemistä. Varmasti olisi parantunut, jos kaukot ja seuruu olisi myös onnistunut. Tuomari muisti kehua, että tämä oli sitten hiljaa! On se jännä miten koirat toimii eri tavalla, treenien perusteella Rolle kun on se hiljainen ja Bea sanoo aina mielipiteensä.

Kokonaisuutena Bealle hienosti tältä päivältä ALO1 172/200p. ja sijoitus 4/11. Täpärästi jäätiin palkintopallilta sekä yksilöissä että joukkueessa, OSKK:n joukkue oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä 4. (sitä ei koskaan varmistettu), mutta sijoittumiset luokissa (evl 3., avo 3., alo 4.) eivät oikein kauhean huonoon sijoitukseen anna mahdollisuutta. Olen tyytyväinen päivään, Rollekin teki hienommin kuin odotin. Nyt nokka kohti uusia kokeita!


1 kommentti: