Arjen iloja

Täällä ollaan Bean steriloinnista asti elelty ihan tavallista arkea. Aluks mulla oli suurensuuri ongelma, kun Bea on koira, joka selkeästi vaatii tekemistä. Sen kanssa ei kuitenkaan voinut tehdä mitään, koska remmilenkeilläkin se saattoi vetää sellaisia hepuleita, ettei mitään rajaa. Vapaaksipäästämisestä puhumattakaan. Sen kanssa ei myöskään uskaltanut tehdä mitään treenailuun viittaavaakaan, koska se vetää kaikesta yhdessä tekemisestä hirveät kierrokset. Naminetsintä tms aivotyökään ei toiminut, siitäkin se rupeaa riehumaan. Aktivointipelit olisivat sen rauhoittaneet, niitä se osaa rauhassa tehdä. Mutta kun mulla ei ole aktivointipelejä kuin yksi, joka sekin on rikki.

Tyttö siis keräsi itselleen jonkin verran ylimääräistä energiaa toipumisen ensipäivinä. Sillä hetkellä toivoin, että nukutuslääke vaikuttaisi pari päivää. Mutta kun ei niin ei, oli keksittävä jotain muuta. Pohdittuani jonkin aikaa päädyin siihen, että lähden jalostamaan jotakin ennestään tuttua pidemmälle. Tokoliikkeet hylkäsin, koska niihin haluan ensisijaisesti vauhtia ja innostuminen kiellettiin... Temppuja tuo osaa tasan yhden - käsikosketuksen. Valinta ei ollut siis vaikea. Ennen sairasjaksoaan Bean käsikosketus oli sillä tasolla, että se käväisi koskettamassa kättä ja tuli sitten hakemaan palkkaa. Nyt ollaan treenattu siihen kestoa, ja tässä pari päivää vanhaa videomatskua:


Bealla on ollut kauluri melkein koko ajan päässä. Aluksi se otettiin pois, kun se syötettiin, juotettiin tai käytettiin tarpeillaan. Myöhemmin kaksi viimeksimainittua jäivät listalta pois, kun se oppi tekemään ne kauluri kaulassa. Ai miksikö ollaan pidetty sitä sillä? No, yksinkertaisesti me ollaan koettu se vain helpoimmaksi mahdolliseksi tavaksi. Kukaan ei kuitenkaan jaksa vahtia sitä alati, jolloin on varmempaa, kun sillä on se aina kaulassa. No, otan sen itse pois, kun ulos menemme. Ulkona se ei yritä haavaansa järsiä, joten olen ollut uskalias. Vanhempani kuitenkaan eivät ole halunneet ottaa kauluria pois, ja Bea onkin keksinyt hauskan tavan leikkiä kaulurilla ja lumella:


Tänään päätettiin myös ottaa osaa somessa kiertäneeseen haasteeseen, jossa oli ideana "piirtää" koiran ääriviivat nameilla lattiaan. Rollella on parempi itsehillintä, joten sille tein vaikeamman version

Bea taas ei suostunut pysymään paikoillaan maassa maaten, joten sille sai luvan riittää istuminen

Tuolla haasteella myös tuli todistettua yksi asia: koirille epämieluisin osa on niiden häntä. Molemmat nimittäin söivät häntäänsä ympäröineen namit viimeisenä!