lauantai 19. maaliskuuta 2016

Palkintokaapin syövereistä

Joskus viime kesänä näin jossain blogissa, älkää kysykö missä, en muista kumminkaan, kivan postausidean ja laitoin ajatuksen mieleen hautumaan. Nyt sitten vihdosta viimein jaksoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt pääsemme kurkistamaan meidän palkintokaappiimme.


Kuvaan mahtu melkeen kaikki meidän palkinnot ja koirien suhtautumista hyvin kuvaavat ilmeet - Rollee kiinnostaa joku ihan muu ja Bea taas näyttää kieltä koko hommalle. Suurin osa palkinnoista on Rollen, ihan puhtaasti siitä syystä, että Rolle vaan on sattunut olemaan meillä kauemmin. Vuosina 2010-2012 käytiin tosi aktiivisesti mätsäreissä ym, mutta niistä ei menestystä hirveesti kertynyt. Sen kertoo sekin, että kun palkinnot on aseteltu kronologisesti aikajärjestykseen kuten kuvassa, näiltä vuosilta on kaksi pientä pokaalia ja muutama säälittävä ruusuke. Sen jälkeen, kun alettiin käymään jossain joskus ja jouluna, joka kerta on ollut kotiin kannettavana joku, jonka laittaa palkintohyllylle.


Normaalinäkymä meidän palkintokaappiin - asettelulle on syynsä. Toistaseks ne vielä tonne mahtuukin (toisin sanoen onnistuin kerrankin järjestelemään ne niin, että ne mahtuu sinne. Ennen järjestelyä ei mahtunu.

Seuraavaksi tarkastelemmekin muutamia palkintoja yksittäin, lähinnä niitä, jotka ovat jollakin tapaa erikoisia. Ihan kaikkia en yksitellen ala käymään, koska siinä nyt ei vain ole mitään järkeä.


Ihan eka palkinto ihan ekasta mätsäristä 1.5.2010, kun Rolle oli vähän päälle vuoden. Sijoituksena tuolloin SIN5, varsinaisena nimenä palkinnolle tsemppari-palkinto. Tää oli eka kerta ikinä, kun Rolle lähti ihmisten ilmoille ja se kyllä näkykin silloin...


Ja Bean ensiesiintyminen mätsärissä sen sijaan meni hieman Rollea paremmin ja kotiintuomisina oli SIN1 BIS6.


Mutta näin muuten Bea on tykästynyt tuohon vihreään väriin eli neljänteen sijaan. Katselmuksen Junior Handler -kehästä tuli tuo oikeanpuolimmainen, vasemmanpuolimmainen sen sijaan oli viime kesän yllättäjä Lappalaiskoirat ry:n kesäleiriltä, kun Bea oli - ei mitenkään itsestäänselvästi - narttujen 4.


Rolle sen sijaan sai odottaa ensimmäistä voittoaan hieman pidempään kuin Bea. Lappalaiskoirat ry:n leiriltä tämäkin jymypotti, urosten 1. BIS1 (ja kotiintuomisina myös järjetön ruokasäkki, joka ei meinannut mahtua autoon...).


Ainakin toistaiseksi ainoat palkinnot virallisemmasta näyttelykehästä, sen tasan ainoan kerran kun osallistuimme viralliseen JH-kisaan Rollen kanssa, tuli heti ensin oman ikäluokan voitto ja sitten koko JH-kisan voitto. JH-kehissä onnistumisprosentti on ollut kyllä poikkeuksellisen suuri: neljä ykkössijaa ja yksi kolmossija. Olis varmaan pitänyt kisata useammin - tai sitten ei, muuten olis varmasti huonompi rivi esitellä.


Ja sitten lopuksi vielä mulle ne kaikista arvokkaimmat eli tokosta saadut palkinnot. Ruusukkeet on syksyn tokokokeesta (ALO1 197,5/200p. 1/6 KP) ja pokaali sitten helmikuun kokeesta (ALO1 164,5/100p 3/9). Saas nähdä, tuleeko riviin täytettä tässä ihan lähitulevaisuudessa, lähdetään nimittäin ainakin yrittämään TK1:stä ensi viikon sunnuntaina Vantaalle. Hui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti