perjantai 30. joulukuuta 2016

Bean kanssa jälkileireillä

Aika paljon oon kirjoitellut erilaisista jutuista, joita on tehty Rollen kanssa. Mullakin on sellanen olo, että Bea on jäänyt takapiruksi, mutta ei se oikeasti ole. Samalla lailla sen kanssa treenaillaan kuin Rollenkin kanssa ja nyt syksyllä taidettiin löytää Beallekin se Oma Laji siihen tokon rinnalle. Tässä postauksessa käsitelläänkin sitä, miten eksyttiin takapihajäljestämisestä ihan oikeasti jälkipellolle.

Laitoin siis joskus loppukesästä tai alkusyksystä yhdelle Facebookin palstalle kyselyä siitä, voisiko jossain päästä kokeilemaan erilaisia pk-lajeja. Sieltä sitten yksi mukava mieshenkilö otti yhteyttä ja kertoi järjestävänsä peltojälkileiriä. Bean kanssahan on siis takapihan (tai etupihan) nurmikolla tehty jäljen alkeita, joten sinällään oli ihan tuttua hommaa, mutta päätin silti lähteä mukaan leirille tutustumaan lajiin tarkemmin - ja sille tielle jäätiin. Syksyn mittaan näitä leirejä on järjestetty kolme kappaletta, joista me tosin jouduimme yhden jättämään välistä Bean sairastelujen takia. Kuitenkin ne kaksi, joille pääsimme osallistumaan, olivat erittäin antoisia ja innostavia.

Ensimmäisellä kerralla olin ihan yksin tuntemattomien ihmisten ja koirien seurassa. Hupaisaa oli myös se, että leirillä oli meidän lisäksemme yksi malinois ja loput rotikoita. Lappalaiskoirien pk-oikeudet ja ominaisuudet pk-lajeissa herättivätkin keskustelua ja oli osaltaan hienoa olla kumoamassa ennakkoluuloja koirista, jotka katsovat sohvan alta omistajan kutsuessa hommiin ja päättävät lopulta kääntää kylkeä. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kouluttajan tapaan kouluttaa ja keskustelimme jäljestä muutenkin paljon. Koulutuksen rakenne meni aika perinteisesti, ensin juteltiin hieman, sitten tallattiin jäljet ja loppupäivä meni sitten eri koirien jälkiä seuratessa ja niitä opiskellessa. Ensimmäisellä leirillä jouduin valitettavasti toisena päivänä lähtemään kesken kaiken pois, mutta silti kerkesin toisena päivänä imeä itseeni aimo annoksen tietoa.

Ensimmäisellä leirillä Bealle tehtiin pelkästään suoria makkarajälkiä. Muutenkin kouluttajamme, Petteri Ikonen, perustaa aika pitkälle makkarajälkiin tai muulla tavoin sellaiseen jälkeen, jolla on paljon palkkaa. Tämä tuntui sopivan ainakin minulle ja Bealle, sekä muille koulutuksessa olijoille, varsin hyvin. Bea jäljesti ensimmäisenä päivänä vaikealla alustalla jälkensä aika huonosti, seilaili ees sun taas, ei ollut intensiivinen enkä minäkään luottanut koiraan, kiristin liinaa ja muutenkin oli aika kamalaa työskentelyä. Seuraavalle päivälle vietiin sitten jälki helpompaan peltoon, jossa koira jäljesti hyvin. Mutta mä en vieläkään malttanut luottaa siihen koiraan ja mentiin liina kireällä. Kireä liina aiheutti niin Bealle kuin kaikille muillekin näkemilleni koirille sen, että alettiin vain päämäärättömästi kauhoa eteenpäin, kouluttajan sanoin taistelemaan omistajan kanssa.

Toiselta jälkileiriltä saatiin sitten videotakin, kun sain kaverin puhuttua mukaan. Meni jo paljon paremmin! Suurimpana juttuna se, että tuolloin vihdoin opin luottamaan koiraan ja annoin sen jäljestää löysällä liinalla. Itse asiassa edellinen jälki ennen toista leiriämme oli vielä sitä, että mä pidin liinan tosi kireällä ja yritin sillä saada hidastettua koiraa niin, että se tekisi jälkeä tarkemmin. Mutta se ei toimi niin. Tällä toisella kerralla Bealle otettiin ensi kertaa mukaan kulmia jälkeen, ensimmäisellä kerrallahan se hukkasi kulmansa ihan täysin, mutta sen jälkeen sen kulmatyöskentely on kyllä parantunut. Myös tyhjiä oli satunnaisesti mukana muutaman askeleen verran ja eipä ne ainakaan vielä kummemmin vaikuttaneet koiran työskentelyyn.




Esineilmaisua olemme tehneet Bean kanssa sisällä lattialla. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, valmis se ei ole, mutta hyvällä alulla. Olen opettanut Bean tuijottamaan esinettä suorassa asennossa ja tarkoitus olisi edetä vielä niin, että mä pystyn sen ympärillä kävelemään ilman, että sen katse herpaantuu. Välttämättä näin täsmällistä työskentelyä ei vaadita, mutta toisaalta olen tykännyt haastaa itseäni tähän homman. Myöskin kun esineilmaisu on lähtökohtaisesti täydellinen olkkarin lattialla, se kärsii kohdata virheitä sitten pellollakin niin, että ilmaisu on vielä hyvä.

Leireillä - ja muutenkin pk-lajeista puhuttaessa - yhtenä suurena puheenaiheena on yleensä pakotteiden käyttö. Meidän leireillämme ei otettu täysin nollatoleranssia pakotteisiin, muttei myöskään eletty pelkästään niiden voimalla. Mulla ei toki vertailupohjaa muihin kouluttajiin ole, mutta ainakin mulle on sopinut se tapa, jota Petteri on ohjeistanut käyttämään. Toisin sanoen nyppästään liinasta kevyesti tietyissä tilanteissa. Sen tarkemmin en ala nyt selittämään, koska niistä saisi oman postauksensa. Itse en ole täysin puhtaan positiivisen koulutuksen käyttäjä vaan käytän kullekin koiralle sopivia pakotteita. Koiralle sopivuus olikin meidän käymillämme jälkileireillä avainsana. Jollekin kovalle rotikalle annettiin kovemmalla kädellä, kun taas jälleen kouluttajan sanoin "Jos Bealle antaisi saman voimakkuuden pakotteen niin se lentäisi kohti lähintä kuusta liina perässään ja sen jälkeen se ei sieltä enää koskaan pellolle tulisi."

Jälkimmäisen leirin aikaan Bealla oli myös 4-vuotissynttärit. Itse asiassa videoilla näette tasan 4-vuotiaan Bean! Asiaankuuluvasti synttärikakku syötiin tietenkin pellon laidalla autosta kasatuista tarpeista - pieni kippo, vähän kaverin koiran palkkajauhelihaa ja muutama nakinpala ylijäämistä. Näin myöhässä kuitenkin vielä onnittelut Bealle näin bloginkin puolella!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti