Bean kanssa jälkileireillä

Aika paljon oon kirjoitellut erilaisista jutuista, joita on tehty Rollen kanssa. Mullakin on sellanen olo, että Bea on jäänyt takapiruksi, mutta ei se oikeasti ole. Samalla lailla sen kanssa treenaillaan kuin Rollenkin kanssa ja nyt syksyllä taidettiin löytää Beallekin se Oma Laji siihen tokon rinnalle. Tässä postauksessa käsitelläänkin sitä, miten eksyttiin takapihajäljestämisestä ihan oikeasti jälkipellolle.

Laitoin siis joskus loppukesästä tai alkusyksystä yhdelle Facebookin palstalle kyselyä siitä, voisiko jossain päästä kokeilemaan erilaisia pk-lajeja. Sieltä sitten yksi mukava mieshenkilö otti yhteyttä ja kertoi järjestävänsä peltojälkileiriä. Bean kanssahan on siis takapihan (tai etupihan) nurmikolla tehty jäljen alkeita, joten sinällään oli ihan tuttua hommaa, mutta päätin silti lähteä mukaan leirille tutustumaan lajiin tarkemmin - ja sille tielle jäätiin. Syksyn mittaan näitä leirejä on järjestetty kolme kappaletta, joista me tosin jouduimme yhden jättämään välistä Bean sairastelujen takia. Kuitenkin ne kaksi, joille pääsimme osallistumaan, olivat erittäin antoisia ja innostavia.

Ensimmäisellä kerralla olin ihan yksin tuntemattomien ihmisten ja koirien seurassa. Hupaisaa oli myös se, että leirillä oli meidän lisäksemme yksi malinois ja loput rotikoita. Lappalaiskoirien pk-oikeudet ja ominaisuudet pk-lajeissa herättivätkin keskustelua ja oli osaltaan hienoa olla kumoamassa ennakkoluuloja koirista, jotka katsovat sohvan alta omistajan kutsuessa hommiin ja päättävät lopulta kääntää kylkeä. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kouluttajan tapaan kouluttaa ja keskustelimme jäljestä muutenkin paljon. Koulutuksen rakenne meni aika perinteisesti, ensin juteltiin hieman, sitten tallattiin jäljet ja loppupäivä meni sitten eri koirien jälkiä seuratessa ja niitä opiskellessa. Ensimmäisellä leirillä jouduin valitettavasti toisena päivänä lähtemään kesken kaiken pois, mutta silti kerkesin toisena päivänä imeä itseeni aimo annoksen tietoa.

Ensimmäisellä leirillä Bealle tehtiin pelkästään suoria makkarajälkiä. Muutenkin kouluttajamme, Petteri Ikonen, perustaa aika pitkälle makkarajälkiin tai muulla tavoin sellaiseen jälkeen, jolla on paljon palkkaa. Tämä tuntui sopivan ainakin minulle ja Bealle, sekä muille koulutuksessa olijoille, varsin hyvin. Bea jäljesti ensimmäisenä päivänä vaikealla alustalla jälkensä aika huonosti, seilaili ees sun taas, ei ollut intensiivinen enkä minäkään luottanut koiraan, kiristin liinaa ja muutenkin oli aika kamalaa työskentelyä. Seuraavalle päivälle vietiin sitten jälki helpompaan peltoon, jossa koira jäljesti hyvin. Mutta mä en vieläkään malttanut luottaa siihen koiraan ja mentiin liina kireällä. Kireä liina aiheutti niin Bealle kuin kaikille muillekin näkemilleni koirille sen, että alettiin vain päämäärättömästi kauhoa eteenpäin, kouluttajan sanoin taistelemaan omistajan kanssa.

Toiselta jälkileiriltä saatiin sitten videotakin, kun sain kaverin puhuttua mukaan. Meni jo paljon paremmin! Suurimpana juttuna se, että tuolloin vihdoin opin luottamaan koiraan ja annoin sen jäljestää löysällä liinalla. Itse asiassa edellinen jälki ennen toista leiriämme oli vielä sitä, että mä pidin liinan tosi kireällä ja yritin sillä saada hidastettua koiraa niin, että se tekisi jälkeä tarkemmin. Mutta se ei toimi niin. Tällä toisella kerralla Bealle otettiin ensi kertaa mukaan kulmia jälkeen, ensimmäisellä kerrallahan se hukkasi kulmansa ihan täysin, mutta sen jälkeen sen kulmatyöskentely on kyllä parantunut. Myös tyhjiä oli satunnaisesti mukana muutaman askeleen verran ja eipä ne ainakaan vielä kummemmin vaikuttaneet koiran työskentelyyn.

Esineilmaisua olemme tehneet Bean kanssa sisällä lattialla. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, valmis se ei ole, mutta hyvällä alulla. Olen opettanut Bean tuijottamaan esinettä suorassa asennossa ja tarkoitus olisi edetä vielä niin, että mä pystyn sen ympärillä kävelemään ilman, että sen katse herpaantuu. Välttämättä näin täsmällistä työskentelyä ei vaadita, mutta toisaalta olen tykännyt haastaa itseäni tähän homman. Myöskin kun esineilmaisu on lähtökohtaisesti täydellinen olkkarin lattialla, se kärsii kohdata virheitä sitten pellollakin niin, että ilmaisu on vielä hyvä.

Leireillä - ja muutenkin pk-lajeista puhuttaessa - yhtenä suurena puheenaiheena on yleensä pakotteiden käyttö. Meidän leireillämme ei otettu täysin nollatoleranssia pakotteisiin, muttei myöskään eletty pelkästään niiden voimalla. Mulla ei toki vertailupohjaa muihin kouluttajiin ole, mutta ainakin mulle on sopinut se tapa, jota Petteri on ohjeistanut käyttämään. Toisin sanoen nyppästään liinasta kevyesti tietyissä tilanteissa. Sen tarkemmin en ala nyt selittämään, koska niistä saisi oman postauksensa. Itse en ole täysin puhtaan positiivisen koulutuksen käyttäjä vaan käytän kullekin koiralle sopivia pakotteita. Koiralle sopivuus olikin meidän käymillämme jälkileireillä avainsana. Jollekin kovalle rotikalle annettiin kovemmalla kädellä, kun taas jälleen kouluttajan sanoin "Jos Bealle antaisi saman voimakkuuden pakotteen niin se lentäisi kohti lähintä kuusta liina perässään ja sen jälkeen se ei sieltä enää koskaan pellolle tulisi."

Jälkimmäisen leirin aikaan Bealla oli myös 4-vuotissynttärit. Itse asiassa videoilla näette tasan 4-vuotiaan Bean! Asiaankuuluvasti synttärikakku syötiin tietenkin pellon laidalla autosta kasatuista tarpeista - pieni kippo, vähän kaverin koiran palkkajauhelihaa ja muutama nakinpala ylijäämistä. Näin myöhässä kuitenkin vielä onnittelut Bealle näin bloginkin puolella!

Lappalaiskoirien toko- ja pk-tottiskoulutus 21.-28.8.

Vihdosta viimein pääsen koneen ääreen viimeistelemään tätäkin tekstiä. Julkaisemistaan se on odottanut jo ihan liian kauan, jostain syyskuusta asti varmaan... Tämän postauksen myötä päästään ainakin aloittamaan käymään läpi asioita, joita meidän elämässä on syksyn aikana tapahtunut. Tavoitehan oli tämän vuoden puolella, mutta epäilen tavoitteen onnistumista suuresti.

Olimme tosiaan 20.-21.8. Lappalaiskoirien järjestämässä Riitta ja Pekka Korrin toko- ja pk-tottiskoulutuksessa Rollen kanssa. Beaa en valitettavasti voinut ottaa mukaan, vaikka olisin kuinka halunnut, koska matkanteko oli vähintäänkin erikoista ja kaksi koiraa olisi ollut liian haasteellinen yhtälö. Perjantaina ennen tuota viikonloppua pääsin lähtemään keskustasta hieman ennen yhtätoista. Kotiin pyöräilee noin vartin, kotoa juna-asemalle noin vartin koiran kanssa ja juna lähti 11.26. Mulla oli noin 35 minuuttia aikaa, joten hiki hatussa siinä sitten pyöräiltiin. Kotoa nappasin koiran ja rinkan, pyöräilin juna-asemalle ja ehdin junaan. Matkustin junalla Tampereelle asti ja jäin odottamaan bussia kahdeksi tunniksi. Bussilla menimme Vantaalle Keimolaan, josta kaverini tuli hakemaan minut. Ajoimme Lahteen kaverin vepetreeneihin ja sieltä Järvenpäähän. Järvenpäässä vietin yön ja aamulla nappasin pyörän ja pyöräilin vielä reilu 2 km koulutuskentälle. Kaukaa tuli muitakin, muttei näin monen mutkan takaa!

Kun lopulta oltiin onnistuneesti perillä, koulutus lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Koulutuksen laatu oli erittäin hyvää ja ensimmäisen päivän vietimme pk-tottistellen Pekan opissa. Rolle oli päivän suoritusvuorossa viimeisenä, mutta onneksi löysin kentältä sille sopivan häkin, johon saatoin laittaa sen odottamaan. Päivän ajan seurailin muiden suorituksia ja imin tietoa itseeni. Koirakoita oli paikalla hyvin erilaisia, mutta yksi asia tuntui yhdistävän monia. Moni oli tullut hakemaan vinkkejä nimenomaan työskentelymotivaation parantamiseen ja sosiaaliseen palkkaamiseen. Meidän kohdalla Pekka taasen totesi, että siinäpä on koira, jolla on työmotivaatio on kohdallaan. Meinasin jo väittää vastaan, mutta itse asiassa, nyt kun joku muu sen sanoi niin tottahan se on!

Rolle treenasi lauantaina henkilöryhmää ja estenoutoja. Henkilöryhmän ongelmamme on, että sitä ei ole paljoa päästy reenaamaan. Pekan kanssa teimme ensin niin, että kiersimme ensin yhtä tuolia ja aina yhden kierroksen jälkeen sai palkan. Sitten tuoli vaihdettiin ihmiseen, ja kun yhden ihmisen kiertäminen onnistui, otimme mukaan toisenkin ihmisen. Pekka myös esitteli meille hyvän tavan suorittaa henkilöryhmä, siitä kuva alla. Muistakin koirista kyllä huomasi, että heti, kun ohjaaja oli varma omasta suorituksestaan, koirakin paransi. Ja loppujenlopuksi saimme vielä neljänkin henkilön ryhmiä onnistuneesti. 

Henkilöryhmästä siirryimme metriseen hyppynoutoon, jonka Rolle teki kokeenomaisesti. Pieni hipaisu esteeseen, mutta elämän realiteetit huomioonottaen se ei nyt haittaa mitään, kunhan menee vain yli. Eikä se esimerkiksi pressuesteellä hipaisekaan yleensä estettä. Tämän jälkeen teimme pari toistoa loivalla vinoesteellä, joista toinen avuilla ja toinen kokeenomaisesti. Molemmat meni hyvin, jonka jälkeen siirryimme jyrkälle vinoesteelle. Rolle meni hienosti yli ensimmäisestä kerrasta lähtien, teimme koko päivän aikana, tietenkin hyvin tauotettuna, oikeastaan kaikkea mahdollista esteen yli houkuttelusta pelkkiin avuttomiin palautuksiin. Kokeenomaista emme vielä tehneet, koska koin, että eka kerta kyseisellä esteellä niin ei sitä tarvitse kaikkea hallita. Loppuun vielä eteenmeno, jossa Rolle juoksee varsin hyvin, mutta seuruuosuudessa olisi parantamisen varaa.

Vielä loivemmalla esteellä treenaamassa

Sunnuntaina vaihdoimme Riitan oppiin ja pureuduimme siellä erityisesti ruutuun. Rollen kanssa on ruutuun kokeiltu vähän kaikkea, kosketusalustaa, palkkaa ruudussa ja ruudun ulkopuolella. Vauhti sillä on useimmiten ihan hyvä, toki se saattaa hidastaa ennen ruutua. Rolle jää kuitenkin milloin mihinkin osaan ruutua, yleensä lähelle nauhaa. Tähän ongelmaan Riitta ehdotti oikean paikan sheippaamista. Jostain syystä en tätä itse ollut koskaan tajunnut, ja kun sitten teimme sitä, koko ruutu alkoi jo näyttää paremmalta. Tai siis olin tajunnut ja hylännyt ajatuksen, kun ei tuo koira itsenäisesti mitään tarjoa. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja sanoa "Ehkei se tarjoa, jos et itse tarjoa sille mahdollisuutta tarjota!"

Pieni keskustelutuokio ohjaajan ja kouluttajan välillä - Rollen mielestä siis näyttelytreeni!

Teimme Riitan kanssa myös merkin kiertoa, koska siinä Rollella on ollut ongelmana hyvin väljä kaari. Olen itse jo aiemmin keksinyt laittaa kaukopalkan merkin itsestäni katsottuna vasemmalle puolelle, kun Rolle kiertää myötäpäivään, joten palkka vetää sitä takaisin tullessa suorempaan linjaan. Aluksi se sai luvan juosta palkalle heti merkin kierrettyään, mutta myöhemmin lupaa lähteä on myöhennetty. Riitalta sain tässä asiassa vain vahvistuksia omille ajatuksilleni. Tapa kerran toimii, niin sillä kannattaa jatkaa, kunhan pitää vain huolen tasapainotuksesta niin, että mun luo on myös kiva tulla.

Riitalle toin esille myös meidän edellisen kokeen perusteella suurinta ongelmaa. Rolle vahtii ja sen takia ääntelee. Olen yrittänyt sitä kieltää, mutta ei varmasti ole vaikea arvata, että se ei kauhean hyvin toimi. Niinpä Riitta ehdotti, että yrittäisin saada koiran työskentelemään aina, kun se haluaakin vahtia. Rolle ei kuitenkaan ole koira, joka epäonnistumisen tai siitä huomauttamisen jälkeen tylsistyy ja jättää tekemättä, joten tarkoituksena on yrittää saattaa se virheeseen. Kun koira tekeekin virheen sen takia, että se ei keskity tekemiseen vaan vahtimiseen, sitä pääsee huomauttamaan asiasta. Toki vaatii paljon työtä, mutta tavoitteena olisi koira, joka jotain vahdittavaa huomatessaan kääntyykin ohjaajan puoleen valmiina tekemään töitä.

Koko viikonloppu oli todella opettavainen ja valitettavasti täytyy todeta, että ihan kaikkia juttuja ei vain pysty muistamaan. Mutta viimeisen lauseeni tuolla koulutuksessa todellakin muistan: "Ihan varmasti tullaan uudestaan, jos tilaisuus tulee!" Kiitos hienosta koulutusviikonlopusta kouluttajille ja järjestäjille sekä tietysti kanssatreenaajille! Kuvista kiitän Minttu Ruohomäkeä, mahtavaa kun jaksoit kuvata!