Lappalaiskoirien toko- ja pk-tottiskoulutus 21.-28.8.

Vihdosta viimein pääsen koneen ääreen viimeistelemään tätäkin tekstiä. Julkaisemistaan se on odottanut jo ihan liian kauan, jostain syyskuusta asti varmaan... Tämän postauksen myötä päästään ainakin aloittamaan käymään läpi asioita, joita meidän elämässä on syksyn aikana tapahtunut. Tavoitehan oli tämän vuoden puolella, mutta epäilen tavoitteen onnistumista suuresti.

Olimme tosiaan 20.-21.8. Lappalaiskoirien järjestämässä Riitta ja Pekka Korrin toko- ja pk-tottiskoulutuksessa Rollen kanssa. Beaa en valitettavasti voinut ottaa mukaan, vaikka olisin kuinka halunnut, koska matkanteko oli vähintäänkin erikoista ja kaksi koiraa olisi ollut liian haasteellinen yhtälö. Perjantaina ennen tuota viikonloppua pääsin lähtemään keskustasta hieman ennen yhtätoista. Kotiin pyöräilee noin vartin, kotoa juna-asemalle noin vartin koiran kanssa ja juna lähti 11.26. Mulla oli noin 35 minuuttia aikaa, joten hiki hatussa siinä sitten pyöräiltiin. Kotoa nappasin koiran ja rinkan, pyöräilin juna-asemalle ja ehdin junaan. Matkustin junalla Tampereelle asti ja jäin odottamaan bussia kahdeksi tunniksi. Bussilla menimme Vantaalle Keimolaan, josta kaverini tuli hakemaan minut. Ajoimme Lahteen kaverin vepetreeneihin ja sieltä Järvenpäähän. Järvenpäässä vietin yön ja aamulla nappasin pyörän ja pyöräilin vielä reilu 2 km koulutuskentälle. Kaukaa tuli muitakin, muttei näin monen mutkan takaa!

Kun lopulta oltiin onnistuneesti perillä, koulutus lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Koulutuksen laatu oli erittäin hyvää ja ensimmäisen päivän vietimme pk-tottistellen Pekan opissa. Rolle oli päivän suoritusvuorossa viimeisenä, mutta onneksi löysin kentältä sille sopivan häkin, johon saatoin laittaa sen odottamaan. Päivän ajan seurailin muiden suorituksia ja imin tietoa itseeni. Koirakoita oli paikalla hyvin erilaisia, mutta yksi asia tuntui yhdistävän monia. Moni oli tullut hakemaan vinkkejä nimenomaan työskentelymotivaation parantamiseen ja sosiaaliseen palkkaamiseen. Meidän kohdalla Pekka taasen totesi, että siinäpä on koira, jolla on työmotivaatio on kohdallaan. Meinasin jo väittää vastaan, mutta itse asiassa, nyt kun joku muu sen sanoi niin tottahan se on!

Rolle treenasi lauantaina henkilöryhmää ja estenoutoja. Henkilöryhmän ongelmamme on, että sitä ei ole paljoa päästy reenaamaan. Pekan kanssa teimme ensin niin, että kiersimme ensin yhtä tuolia ja aina yhden kierroksen jälkeen sai palkan. Sitten tuoli vaihdettiin ihmiseen, ja kun yhden ihmisen kiertäminen onnistui, otimme mukaan toisenkin ihmisen. Pekka myös esitteli meille hyvän tavan suorittaa henkilöryhmä, siitä kuva alla. Muistakin koirista kyllä huomasi, että heti, kun ohjaaja oli varma omasta suorituksestaan, koirakin paransi. Ja loppujenlopuksi saimme vielä neljänkin henkilön ryhmiä onnistuneesti. 

Henkilöryhmästä siirryimme metriseen hyppynoutoon, jonka Rolle teki kokeenomaisesti. Pieni hipaisu esteeseen, mutta elämän realiteetit huomioonottaen se ei nyt haittaa mitään, kunhan menee vain yli. Eikä se esimerkiksi pressuesteellä hipaisekaan yleensä estettä. Tämän jälkeen teimme pari toistoa loivalla vinoesteellä, joista toinen avuilla ja toinen kokeenomaisesti. Molemmat meni hyvin, jonka jälkeen siirryimme jyrkälle vinoesteelle. Rolle meni hienosti yli ensimmäisestä kerrasta lähtien, teimme koko päivän aikana, tietenkin hyvin tauotettuna, oikeastaan kaikkea mahdollista esteen yli houkuttelusta pelkkiin avuttomiin palautuksiin. Kokeenomaista emme vielä tehneet, koska koin, että eka kerta kyseisellä esteellä niin ei sitä tarvitse kaikkea hallita. Loppuun vielä eteenmeno, jossa Rolle juoksee varsin hyvin, mutta seuruuosuudessa olisi parantamisen varaa.

Vielä loivemmalla esteellä treenaamassa

Sunnuntaina vaihdoimme Riitan oppiin ja pureuduimme siellä erityisesti ruutuun. Rollen kanssa on ruutuun kokeiltu vähän kaikkea, kosketusalustaa, palkkaa ruudussa ja ruudun ulkopuolella. Vauhti sillä on useimmiten ihan hyvä, toki se saattaa hidastaa ennen ruutua. Rolle jää kuitenkin milloin mihinkin osaan ruutua, yleensä lähelle nauhaa. Tähän ongelmaan Riitta ehdotti oikean paikan sheippaamista. Jostain syystä en tätä itse ollut koskaan tajunnut, ja kun sitten teimme sitä, koko ruutu alkoi jo näyttää paremmalta. Tai siis olin tajunnut ja hylännyt ajatuksen, kun ei tuo koira itsenäisesti mitään tarjoa. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja sanoa "Ehkei se tarjoa, jos et itse tarjoa sille mahdollisuutta tarjota!"

Pieni keskustelutuokio ohjaajan ja kouluttajan välillä - Rollen mielestä siis näyttelytreeni!

Teimme Riitan kanssa myös merkin kiertoa, koska siinä Rollella on ollut ongelmana hyvin väljä kaari. Olen itse jo aiemmin keksinyt laittaa kaukopalkan merkin itsestäni katsottuna vasemmalle puolelle, kun Rolle kiertää myötäpäivään, joten palkka vetää sitä takaisin tullessa suorempaan linjaan. Aluksi se sai luvan juosta palkalle heti merkin kierrettyään, mutta myöhemmin lupaa lähteä on myöhennetty. Riitalta sain tässä asiassa vain vahvistuksia omille ajatuksilleni. Tapa kerran toimii, niin sillä kannattaa jatkaa, kunhan pitää vain huolen tasapainotuksesta niin, että mun luo on myös kiva tulla.

Riitalle toin esille myös meidän edellisen kokeen perusteella suurinta ongelmaa. Rolle vahtii ja sen takia ääntelee. Olen yrittänyt sitä kieltää, mutta ei varmasti ole vaikea arvata, että se ei kauhean hyvin toimi. Niinpä Riitta ehdotti, että yrittäisin saada koiran työskentelemään aina, kun se haluaakin vahtia. Rolle ei kuitenkaan ole koira, joka epäonnistumisen tai siitä huomauttamisen jälkeen tylsistyy ja jättää tekemättä, joten tarkoituksena on yrittää saattaa se virheeseen. Kun koira tekeekin virheen sen takia, että se ei keskity tekemiseen vaan vahtimiseen, sitä pääsee huomauttamaan asiasta. Toki vaatii paljon työtä, mutta tavoitteena olisi koira, joka jotain vahdittavaa huomatessaan kääntyykin ohjaajan puoleen valmiina tekemään töitä.

Koko viikonloppu oli todella opettavainen ja valitettavasti täytyy todeta, että ihan kaikkia juttuja ei vain pysty muistamaan. Mutta viimeisen lauseeni tuolla koulutuksessa todellakin muistan: "Ihan varmasti tullaan uudestaan, jos tilaisuus tulee!" Kiitos hienosta koulutusviikonlopusta kouluttajille ja järjestäjille sekä tietysti kanssatreenaajille! Kuvista kiitän Minttu Ruohomäkeä, mahtavaa kun jaksoit kuvata!

Tokotreeneistä

Erittäin pitkältä joulutauolta palattu elävien kirjoihin myös treenien osalta, kun suuntasimme tänään kulkumme kohti treeniryhmän hallivuoroa. Mukava sunnuntai-ilta tuli siellä vietettyä, hyvässä seurassa luonnollisesti. Tunnelmaa masensi vain ääretön nälkä, miten niin allekirjoittanut ei tarvitse evästä, kun juuri ennen lähtöä söin. No, jospa ens kerralla muistais omankin ruokahuollon.

Treenit alkoivat mun osalta Rollen kanssa. Lämppälenkin kautta esteille. Ensin tehtiin kolmesti metrinen hyppy, meni hienosti yli joka kerralla. Kouluttajalta saatiin vinkki, että noutokäskyn saa sanoa silloin, kun koira on esteen päällä. Koiraan se ei vaikuttanut mitenkään, mutta helpottaa omaa hommaa ku ei tarvii kieltä vääntää. Olemme tähän mennessä tehneet takapalkalla ja aloimme nyt häivyttää sitä. Ekalla ja vikalla oli palkat odottamassa itteni takana, tokallakin annoin Rollelle luvan mennä syömään, mutta eihän siellä mitään ollut! Hyvin Rolle haki myös vinoon mennyttä kapulaa ja palautti hypyn kautta. Riittävän putkiaivo uros niin helpottaa homma, koska ei ees käy tuon otuksen pienessä mielessä, että tulis kiertäen takasin (tai sit se vaan tykkää hyppäämisestä niin paljon, et haluu hypätä joka tapauksessa).

Metriseltä hyppyesteeltä siirryimme a-esteelle, joka oli jälleen agilityn este. Hallilla kun ei ole pk-hyppyestettä niin pitää tyytyä kakkosvaihtoehtoon. Hyvin haki siitäkin, ei ongelmaa. Toisella toistolla meinas taas aksatausta puskea takaa ja haki jo pysäytystä kontaktille, kunnes muisti, että ai hitto, tästähän saikin tulla ilman pysäytystä läpi.

Välissä käytiin pieni lenkki, kun odoteltiin, että treenikaveri saa oman osuutensa treenattua. Siitä taas hyppyesteelle, jatkettiin takapalkan häivyttämistä onnistunein tuloksin. Jälleen ekalla ja kolmannella palkka takana, tokalla muistin itekin, ettei sielä mitään palkkaa ole. A:llakaan ei mitään ongelmaa ollut, hienosti haki ja palautti. Hypyllä meinaa luovutuksessa mälvää kapulaa, mutta a:lla tätä ongelmaa ei esiinny. A:lla esiintyi mälvämistä vielä viime kerralla, nyt menty siltä osin eteenpäin. En vielä jaksa ottaa stressiä tuosta mälvämisestä, jos vaikka sattuis meneen itekseen ohi. Oli muuten omaltakin osalta kehitystä tapahtunut, en heittänyt kuin kahdesti kattoon! Viimeks kun oli tilanne, että ite heitin varmaan kaks kolmesta päin estettä tai kattoon...

Rollelle tehtiin a-esteen jälkeen vielä eteenmenoja. Kaveri vei palkkapurkin eteen, ei muuten näkyny mihkään ku seinä oli saman värinen ku purkki! Meinas Rollelta loppua usko kesken, että missä se purkki nyt oikeen on, mutta lopulta löys pienen vauhdin hidastumisen jälkeen purkkinsa ja palkkansa. Oli siis juuri sopiva opetusvaiheen etäisyys, antoi hieman haastetta ja koira sai juuri oikeassa vaiheessa vahvistuksen toiminnalleen. Meni vielä ihan nätisti maahankin, kunhan oli syönyt palkkansa ensin.

Bean kanssa tehtiin perusasennossa pyörimistä, ilmeisesti hieman vieraampi ympäristö haittasi, koska ei tehnyt yhtä hyvin kuin kotona. Kapulan pidot taas onnistuivat hyvin, pitäis varmaan kohta jotain käskyjäkin liitellä sinne. Tällä hetkellä tilanne on se, että Bea tekee kapulan pidon kyllä koetasoisesti, mutta käskyt puuttuvat. Tehtiin myös hieman jääviä, istuminen luonnollisesti hankalin, koska ei olla sitä paljoa tehty. Mutta taitotasoon nähden meni hyvin.

Yhteistreenissä molemmat tekivät omalla vuorollaan paikkamakuun ja paikkamakuuseen liittyviä käskytyksiä. Rolle oli taas sitä mieltä, että ei hän nyt oikeen jaksais nousta ylös, mutta toisaalta ei olla lokakuun kokeen jälkeen tehty niin voidaan laittaa sen piikkiin. Bealla taas oli päinvastasta ongelmaa, pieni elohiiri ei ois halunnu pysyä missään asennossa. Itse paikkamakuu sen sijaan onnistui vallan mainiosti, neiti vaan tapitti mua herkeämättä.

Rolle pääsi myös tekemään seuruuta muiden koirien kanssa samaan aikaan. Hienosti jätkä seuras, vähän välillä saatto vilkasta ohitettavaa, mutta antoi olla. Ei edes ollut hihnassa, joten oon jätkästä tosi ylpee. Henkilöryhmä taas ei sitten mennytkään niin hyvin. En mä tiedä, mikä sille tuli, ollaan kumminkin sitäkin reenattu. Paineistu ihan hirveesti ja jäi jälkeen. Päätin sitten lopettaa reenin siihen, että vain rennosti käveltiin henkilöryhmän läpi. Pitänee taas alkaa kiertelemään puita sun muita, että muistuu mieleen et se ei oo katastrofi, kun liikutaan jonkun vieressä.

Alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että Rolle voisi sittenkin päästä siitä hakukokeen tottisosuudesta läpi. Lopulliset viilaukset vielä puuttuvat, mutta aikaa on reilusti. Pitäis ottaa itteensä niskasta kii esineiden suhteen... Bean kanssa pitäis jaksaa tehä paljon kaikkia alkeita kotona. En jaksais, mä vaan haluisin tehä hienoja isoja liikkeitä! Mut ei auta itku markkinoilla, taidanpa tästä painua antamaan koirille ruoan.

Rolle pääs videolle

Perjantaina 27.11. sain vihdoin kuvaa meidän hyppyreeneistä! Alkuviikon lumet kerkes just sopivasti sulaan, sain tädin kuvaamaan videon ja näin. Nyt on sit muutakin todistetta kuin mun sana siitä, että se todella menee siitä metrisestä yli.

Ja kyllä, meidän este on kompostiaidoista ja kankaista kyhätty halpa tee se itse -miehen väkerrys. En oo kuitenkaan nähny ongelmaa tuon käytön kansaa. Kuten huomaatte, se kaatuu toiseen suuntaan, jos siihen osuu. Toiseen suuntaan se ei kaadu, ja siks me hypätäänkin aina niin, että takasintulo on kaatuvalle esteelle, jottei se loukkaa itteään. Mennessä se menee aina puhtaasti yli joten en pelkää sen puolesta loukkaantumista. Kentällä ja hallilla on sitten lauta- ja vaneriesteet ja ollaan niitäkin hypitty, ihan yhtä hyvin tuloksin.

Kokonaisuutena reeni meni ihan hyvin. Meni nätisti yli, mun puolesta saa koskea estettä, pääasia kunhan menee yli. Pari kertaa se meni kapulan ohi, mutta pistän sen pienten lumikasojen piikkiin. Siellä, mihin kapulan heitin, oli muutama pieni lumikasa ja niihin Rolle sitten sekotti kapulan - tai siis ei osannut erottaa mikä kapula on. Aktiivisesti se sitä aina etti eikä meiän ongelmana ookaan se, etteikö se kapulaa huolis.

Treenit jatkuu sillä, että ite opettelen viskomaan sitä kapulaa. Toisinaan heitän sen johkin taivaisiin, toisinaan osun esteeseen ja aika usein se menee tosi sivuun esteestä. Avuista vielä pitäisi päästä eroon, ekana omat liikkumiset ja sen jälkeen lisäkäskyt. Kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen tähän just nyt, paljon helpompi tää on ollu meille ku tasamaanouto!

Ja tosiaan kamera kuvaa vaan esteen kohtaa, koska noh, mun kamera ei oikeen tykkää ideasta tarkentaa ja halusin minimoida riskin sille, että menee puuroks koko homma.

Mä olen sanaton

Ei tälle tunteelle ole sanoja. Ei tätä tunnetta voi kuvata. Ei tätä tunnetta voi edes ymmärtää. Tää on jotakin käsittämätöntä. Jotakin, mihin ei voi mitään sanoa.

 

 No, itseasiassa vois mennä sittenkin ihan suoraan asiaan. Ensin meinasin, että olisin kirjotellut tähän jotain tähdellisempääkin ensin, mutta ei tarvitse. Koska tää on sellanen juttu, jota ei vaan voi pitää sisällään.

Jätkä teki sen!

Ei rimakauhua, ei kieltäytymistä. Vaan ihana innokas pieni lapinkoira. Ensin mennessä ilman kapulaa ja sitten takasin tullessa kapulan kanssa. Metrisestä yli, tosta noin vaan, eikä ees hipassu sitä estettä!

Kahesti!

"Minä olin lentäjän poika
Lähes sankari siis itsekin
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut
Vielä isäänikin paremmin!"

(Treeni)kuulumisia

Blogiin on nyt tullut taas hieman pidempi postaustauko, kahdesta syystä. Ensimmäinen on se klassinen lukiolaisen syy, liikaa kouluhommia. Tosin tässä vaiheessa täytyy todeta, etten mä oikein ole niitäkään tehnyt. Joten ainoaksi syyksi jäänee se, että Blogger ja mun iPad ei suostu toimimaan yhteistyössä ilman näppäimistöä ja näppäimistö on ollut nyt jonkin aikaa sitä mieltä, että ei muuten varmana toimi. Nyt mä sain kuitenkin näppäimistönkin toimimaan, joten voi taas kirjoittaa!

Bea

Bean kanssa ollaan tehty paljon vähemmän kuin Rollen kanssa. Lähinnä jotain pieniä tokojuttuja kotona, kapulan pito ja kaukot on ollut suosittuja. Tokoryhmän treeneissä tehtiin viime viikon keskiviikkona liikkeestä maahanmenoja ja seisomisia sekä vähän kaukojumppaa. Eipä niistä mitään sen kummosempaa sanottavaa oikein ole, hyvin menivät ja ei mitään yllätyksiä.

Tänään tehtiin tokoryhmän treeneissä pidempää seuruupätkää. Mua ärsyttää, kun se ei ole yhtä hyvä seuraamaan kuin Rolle. Paikka seilaa, kontakti putoilee aina välillä ja pidemmästä pätkästä se myös paineistuu. Se myös tuntuu ihan eriltä siinä vierellä, mikä kylläkin on ihan luonnollista, koska eri koira ja kokokin eroaa reippaasti. Muistan, kun Rollella oli sama vaihe, ja muistan, kun treenattiin sitä. Mä en vaan jaksais treenata sitä, miksei Bea vois osata. Se ei osaa, koska mä en oo treenannu sen kanssa ja mä en jaksa treenata, koska se ei osaa. Plääh, huono asenne itellä.

Tehtiin tänään myös noutokapulan pitämistä ryhmän treeneissä. Eipä mennyt mairittelevasti. Ei se suostunut istumaan, kapula putoili ja alkoi itteäkin ärsyttää. Pari onnistumista saatiin ja siihen sai luvan jäädä. Taidetaan tehdä niin, että iteksemme treenailemme tuota liikettä parempaan vaiheeseen ennenkö viemme sitä uudelleen ryhmätreeneihin. Otti Bea meinaan aika hienosti häiriöö muista ihmisistä.

Ollaan nyt myös käyty hallilla tokoreeneissä. Ne kaikki vois tiivistää tohon samaan, mitä tuohon ylös kirjotin. Jääviä, kaukojumppaa, seuruuta ja kapulaa. Mun pitäis jostain löytää itelleni taas se asenne treenata ton kanssa, ei hommasta tuu mitään, kun mä teen vaan jotain varmistelujuttuja, kun en muutakaan keksi. Mä voisin asettaa meille tavotteen. Kuulostaisko hyvältä: marraskuun loppuun mennessä se seuraa pitkän pätkän sellasella ilmeellä, johon voin olla tyytyväinen.

Käytiin me muuten tuossa viimeviikon maanantaina tekemässä esineruutuakin! Tai ei se ollut tarkoitus, otin Bean mukaan purkamaan Rollelle tehtyä esineruutua. Rollelle olin tapani mukaan vinyt "muistiesineen" viimeiseksi ruutuun ja sinnehän se oli jäänyt. Sintti oli mulla vapaana, kun tultiin siihen ja heti se lähti ettimään, kun pääs alueelle! Nopeesti se sen sieltä löys ja reagoikin, aluks ei vaan ottanu suuhun. Kun tulin ite lähemmäs ja kehuin sitä, otti tosi hienosti ja sitten riehuttiin siinä sen esineen kanssa. Oli niin huisin kivaa ja sen jälkeen päätin, että lähden ainakin kokeilemaan Bean kanssa esineruutua niin, että esine on aina ruudussa valmiina ja sitten vain päästän sen sinne etsimään.

Rolle

Rolle teki silloin esineruutunsa hienosti! Käytiin viemässä esine 50 metrin syvyyteen yhdessä, se lähti hienosti, tarkasti matkalla yhen paikan ja paino sitten perille asti. Ja toi muuten vauhdilla! Esineen viennin ja lähetyksen välillä oli aikaa n. 5 minuuttia, ja taukoo edelliseen esineruutuun on tullut paljon. Siihen nähden meni ihan huipusti. Okei, meni se huipusti muutenkin.

Rollen kanssa ollaan keskitytty PK-tottikseen. Niin, ja virallisesti me ollaan Rollen kanssa taas tokon alkeiskurssilla. En ees jaksa laskea, monesko alkeiskurssi tää meille on. Mutta tiesin, että kurssilla jokainen tekee kuitenkin omia juttujaan niin ei haittaa, vaikka me vähän edistyneempiä oltaiskin. Mietin itseasiassa aika pitkään, ilmoittautuako vaiko eikö, mutta päätöksen sinetöi mahdollisuus treenata hyppyestettä.

Viimeviikon tokoryhmän treeneissä treenattiin tasamaan noutoa ja eteenmenoa. Vitsit sillä alkaa vihdoin oleen vauhtia siinä noudon palautuksessa! Oon niin onnellinen. Eteenmenossa se näki, kun vietiin sille etupalkka ja siten otettiin pitkä matka, älkää kysykö metrimääriä, koska en osaa arvioida sitä. Vitsit se paino hienosti!

Ne esteet. Ne pirun PK-esteet. Tai no se metrinen hyppy.

Mä voisin tässä manata koko maailman ties mihkä syvyyksiin. Mä voisin manata sen metrisen hypyn johkin maanrakoon. Mä voisin kirota kaikki. Mä voisin kirota tuon koiran rimakauhun. Mä voisin jättää leikin sikseen ja sanoutua irti. Mä voisin sitä. Mä voisin tätä. Mä voisin tuota. Mä voisin...

...ILOITA!

Jätkä menee meinaan niin hienosti siitä yli! Aluks meillä oli kotona 90-senttinen este ja se meni siitä helposti yli. Tokokurssilla sain kunnon esteen, jonka saa metriseks. Mentiin sarjoja ja se meni hienosti eri korkeuksista yli. 95 - ei mitään ongelmaa. Sit se metrinen. BOOMBANGBANG!!!! Rolle teki virhearvion, hyppäs huonosti ja törmäs esteeseen oikeen rytinällä. Kuin ihmeen kaupalla = fysiikan lakien massan hitauden mukaan se kuitenkin meni esteestä yli. Vaikutti toi kuitenkin sen verran, että ei se enää sinä päivänä suostunut meneen kuin 80-sentisestä yli.

Seuraavana päivänä sain kuin sainkin meidän kotiesteen korotettua metriin ja saatiin hyvä korjaussarja. Se meni ihan törkeen upeesti, oikeen liis sen metrisenkin yli. Sen jälkeen on ollut yks kerta, kun rimakauhu on iskenut, jolloin jouduin laskemaan 95:een. Mutta muuten on muuten menty monta kertaa siitä metrisestäkin yli. Nykyään se tietää, että se pääsee siitä yli. Ei sille enää tuu rimakauhua. Viimeks tänään törmäs taas oikeen urakalla esteeseen, treenattiin kentällä, jossa oli ihan hiton huono pohja tollaselle hommalle. Tajusin vasta, kun se oli hyppynsä hyppiny. Mutta tällä kertaa se meni myös seuraavalla kerralla hienosti yli. Kyllähän se esteestä ottaa tukea, mutta pääasia, että menee edes yli.

Myös a-este meni tänään oikein mainiosti. Kenttä oli koirakerhon uusi kenttä ja PK:n a-este ei snne vielä ollut ehtinyt eksyä, joten treenasimme aksan a-esteellä. Jos olis ollut PK-este, oltaisiin tettu vain kiipeämistä. Mutta koska oli aksan este, otettiin siihen noutokin mukaan. Mä en olis ikinä, siis IKINÄ uskonut, että just tuo koira menee mukisematta kapula suussa sen esteen. Pari helpompaa toistoo alle ja sitten meni jo kokonainen liike! Mitä nyt yks ylimääränen käsky enkä vaatinut täydellistä luovutusasentoo, mut ei kannata heti käsittelyssä viilata pilkkua liikaa tai hommasta ei tuu yhtään mitään.

Jos nyt Bean kanssa treenimotivaatio on mitä on, niin Rollen kanssa se ei todellakaan oo kadoksissa.

Mä vaan nautin.