(Treeni)kuulumisia

Blogiin on nyt tullut taas hieman pidempi postaustauko, kahdesta syystä. Ensimmäinen on se klassinen lukiolaisen syy, liikaa kouluhommia. Tosin tässä vaiheessa täytyy todeta, etten mä oikein ole niitäkään tehnyt. Joten ainoaksi syyksi jäänee se, että Blogger ja mun iPad ei suostu toimimaan yhteistyössä ilman näppäimistöä ja näppäimistö on ollut nyt jonkin aikaa sitä mieltä, että ei muuten varmana toimi. Nyt mä sain kuitenkin näppäimistönkin toimimaan, joten voi taas kirjoittaa!

Bea

Bean kanssa ollaan tehty paljon vähemmän kuin Rollen kanssa. Lähinnä jotain pieniä tokojuttuja kotona, kapulan pito ja kaukot on ollut suosittuja. Tokoryhmän treeneissä tehtiin viime viikon keskiviikkona liikkeestä maahanmenoja ja seisomisia sekä vähän kaukojumppaa. Eipä niistä mitään sen kummosempaa sanottavaa oikein ole, hyvin menivät ja ei mitään yllätyksiä.

Tänään tehtiin tokoryhmän treeneissä pidempää seuruupätkää. Mua ärsyttää, kun se ei ole yhtä hyvä seuraamaan kuin Rolle. Paikka seilaa, kontakti putoilee aina välillä ja pidemmästä pätkästä se myös paineistuu. Se myös tuntuu ihan eriltä siinä vierellä, mikä kylläkin on ihan luonnollista, koska eri koira ja kokokin eroaa reippaasti. Muistan, kun Rollella oli sama vaihe, ja muistan, kun treenattiin sitä. Mä en vaan jaksais treenata sitä, miksei Bea vois osata. Se ei osaa, koska mä en oo treenannu sen kanssa ja mä en jaksa treenata, koska se ei osaa. Plääh, huono asenne itellä.

Tehtiin tänään myös noutokapulan pitämistä ryhmän treeneissä. Eipä mennyt mairittelevasti. Ei se suostunut istumaan, kapula putoili ja alkoi itteäkin ärsyttää. Pari onnistumista saatiin ja siihen sai luvan jäädä. Taidetaan tehdä niin, että iteksemme treenailemme tuota liikettä parempaan vaiheeseen ennenkö viemme sitä uudelleen ryhmätreeneihin. Otti Bea meinaan aika hienosti häiriöö muista ihmisistä.

Ollaan nyt myös käyty hallilla tokoreeneissä. Ne kaikki vois tiivistää tohon samaan, mitä tuohon ylös kirjotin. Jääviä, kaukojumppaa, seuruuta ja kapulaa. Mun pitäis jostain löytää itelleni taas se asenne treenata ton kanssa, ei hommasta tuu mitään, kun mä teen vaan jotain varmistelujuttuja, kun en muutakaan keksi. Mä voisin asettaa meille tavotteen. Kuulostaisko hyvältä: marraskuun loppuun mennessä se seuraa pitkän pätkän sellasella ilmeellä, johon voin olla tyytyväinen.

Käytiin me muuten tuossa viimeviikon maanantaina tekemässä esineruutuakin! Tai ei se ollut tarkoitus, otin Bean mukaan purkamaan Rollelle tehtyä esineruutua. Rollelle olin tapani mukaan vinyt "muistiesineen" viimeiseksi ruutuun ja sinnehän se oli jäänyt. Sintti oli mulla vapaana, kun tultiin siihen ja heti se lähti ettimään, kun pääs alueelle! Nopeesti se sen sieltä löys ja reagoikin, aluks ei vaan ottanu suuhun. Kun tulin ite lähemmäs ja kehuin sitä, otti tosi hienosti ja sitten riehuttiin siinä sen esineen kanssa. Oli niin huisin kivaa ja sen jälkeen päätin, että lähden ainakin kokeilemaan Bean kanssa esineruutua niin, että esine on aina ruudussa valmiina ja sitten vain päästän sen sinne etsimään.

Rolle

Rolle teki silloin esineruutunsa hienosti! Käytiin viemässä esine 50 metrin syvyyteen yhdessä, se lähti hienosti, tarkasti matkalla yhen paikan ja paino sitten perille asti. Ja toi muuten vauhdilla! Esineen viennin ja lähetyksen välillä oli aikaa n. 5 minuuttia, ja taukoo edelliseen esineruutuun on tullut paljon. Siihen nähden meni ihan huipusti. Okei, meni se huipusti muutenkin.

Rollen kanssa ollaan keskitytty PK-tottikseen. Niin, ja virallisesti me ollaan Rollen kanssa taas tokon alkeiskurssilla. En ees jaksa laskea, monesko alkeiskurssi tää meille on. Mutta tiesin, että kurssilla jokainen tekee kuitenkin omia juttujaan niin ei haittaa, vaikka me vähän edistyneempiä oltaiskin. Mietin itseasiassa aika pitkään, ilmoittautuako vaiko eikö, mutta päätöksen sinetöi mahdollisuus treenata hyppyestettä.

Viimeviikon tokoryhmän treeneissä treenattiin tasamaan noutoa ja eteenmenoa. Vitsit sillä alkaa vihdoin oleen vauhtia siinä noudon palautuksessa! Oon niin onnellinen. Eteenmenossa se näki, kun vietiin sille etupalkka ja siten otettiin pitkä matka, älkää kysykö metrimääriä, koska en osaa arvioida sitä. Vitsit se paino hienosti!

Ne esteet. Ne pirun PK-esteet. Tai no se metrinen hyppy.

Mä voisin tässä manata koko maailman ties mihkä syvyyksiin. Mä voisin manata sen metrisen hypyn johkin maanrakoon. Mä voisin kirota kaikki. Mä voisin kirota tuon koiran rimakauhun. Mä voisin jättää leikin sikseen ja sanoutua irti. Mä voisin sitä. Mä voisin tätä. Mä voisin tuota. Mä voisin...

...ILOITA!

Jätkä menee meinaan niin hienosti siitä yli! Aluks meillä oli kotona 90-senttinen este ja se meni siitä helposti yli. Tokokurssilla sain kunnon esteen, jonka saa metriseks. Mentiin sarjoja ja se meni hienosti eri korkeuksista yli. 95 - ei mitään ongelmaa. Sit se metrinen. BOOMBANGBANG!!!! Rolle teki virhearvion, hyppäs huonosti ja törmäs esteeseen oikeen rytinällä. Kuin ihmeen kaupalla = fysiikan lakien massan hitauden mukaan se kuitenkin meni esteestä yli. Vaikutti toi kuitenkin sen verran, että ei se enää sinä päivänä suostunut meneen kuin 80-sentisestä yli.

Seuraavana päivänä sain kuin sainkin meidän kotiesteen korotettua metriin ja saatiin hyvä korjaussarja. Se meni ihan törkeen upeesti, oikeen liis sen metrisenkin yli. Sen jälkeen on ollut yks kerta, kun rimakauhu on iskenut, jolloin jouduin laskemaan 95:een. Mutta muuten on muuten menty monta kertaa siitä metrisestäkin yli. Nykyään se tietää, että se pääsee siitä yli. Ei sille enää tuu rimakauhua. Viimeks tänään törmäs taas oikeen urakalla esteeseen, treenattiin kentällä, jossa oli ihan hiton huono pohja tollaselle hommalle. Tajusin vasta, kun se oli hyppynsä hyppiny. Mutta tällä kertaa se meni myös seuraavalla kerralla hienosti yli. Kyllähän se esteestä ottaa tukea, mutta pääasia, että menee edes yli.

Myös a-este meni tänään oikein mainiosti. Kenttä oli koirakerhon uusi kenttä ja PK:n a-este ei snne vielä ollut ehtinyt eksyä, joten treenasimme aksan a-esteellä. Jos olis ollut PK-este, oltaisiin tettu vain kiipeämistä. Mutta koska oli aksan este, otettiin siihen noutokin mukaan. Mä en olis ikinä, siis IKINÄ uskonut, että just tuo koira menee mukisematta kapula suussa sen esteen. Pari helpompaa toistoo alle ja sitten meni jo kokonainen liike! Mitä nyt yks ylimääränen käsky enkä vaatinut täydellistä luovutusasentoo, mut ei kannata heti käsittelyssä viilata pilkkua liikaa tai hommasta ei tuu yhtään mitään.

Jos nyt Bean kanssa treenimotivaatio on mitä on, niin Rollen kanssa se ei todellakaan oo kadoksissa.

Mä vaan nautin.

Koiramainen syyslomareissu

Syyslomani huipentui reissuun Bean edellisen omistajan luo Järvenpäähän. Pieni vaivaton junakoira kulki matkan hyvin ongelmitta. Ilman ongelmia ei kuitenkaan säästytty, kun Riihimäellä vaihdossa hyppäsin vahingossa väärään junaan. Käytiin me sitten Lahden kautta pieni ylimääränen kierros ja lopulta löydettiin onnellisesti perille. Ja pieni oli ratketa onnesta kun näki vanhoja tuttuja.

Perillä olimme kohtuullisen myöhään torstai-iltana, joten silloin ei enää mitään oikein ehditty tekemään. Meillä ihmisillä toki juttua riitti ja koiratkin pienet painit vetivät. Vauhtiin päästiin kuitenkin perjantaina, kun maksoin potut pottuina... No en oikeesti, Bean edellinen omistaja käytti koiransa Vixin fyssarilla ja mä sitten toimin maksumiehenä synttärilahjan nimissä (ja myös koiran juoksuttajana). Oli kyllä mielenkiintoista nähdä eläinfyssari työssään.

Fyssarin jälkeen otettiin Bea ja Bean edellisen omistajan toinen koira Vuki ja lähdettiin juoksuttamaan niitä. Koirapuisto sattui matkan varrelle ja koska totesimme molemmat koirat ystävällisiksi, päätimme suunnata sinne. Pari vierasta koiraa siellä olikin, mutta Bea ja Vuki leikkivät kyllä enimmäkseen kaksistaan. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin ja kyökin ääreen. Emme rikkoneet perinteitä tälläkään kertaa ja leivoimme juustokakkuja - kaksin kappalein.

Lauantaiaamu alkoi aikaisin, todella aikaisin, kun suuntasimme treenihallille. Ei olisi alkanut niin aikaisin, jollei hallille olisi pitänyt viedä kahvipannuja. Päätimme kuitenkin hyödyntää tilanteen ja vetää siihen treenit. Bean kanssa otimme seuruupätkiä, pitkää suoraa. Jostain syystä se paineistuu, mitä pidemmälle mennään. Täytyneekin alkaa tekemään sen kanssa pidempiä pätkiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Teimme myös kaukojumppaa ja hyppyä, joissa ei ollut ongelmia.

Pääsin myös treenaamaan Vixi-belgiä. Ai että rakastan, on se niin erilainen fiilis treenata belgin kuin lappalaisen kanssa. Sain myös käskyn kokeilla opettaa Vixille sen ongelmaliikettä, kapulan pitoa. Sain kuin sainkin jotain aikaiseksi ja kaverini olikin sitten seitsemännessä taivaassa todella pitkään (ja minä sitä myöten pestattuna treenaamaan kapulaa).

Lauantai jatkui edelleen treenien merkeissä ja suuntasimme jäljelle. Bealle tehtiin sen elämän kolmas jälki, samankaltainen kaari kuin ekallakin kerralla. Nameja oli aika satunnaisesti, välillä lyhyt pätkä jokaisella askeleella ja välillä jopa neljä-viisi askelta ilman. Pituutta ei yhtään liikaa. Bea jäljesti jälleen hienosti, on tää vaan sen hommaa. Tarkkuutta työskentelyyn saatiin mukavasti, kun hidastettiin koiraa pitämällä hihnasta. Yllätyksekseni Bea ei myöskään ottanut nokkiinsa tästä pienestä pakotteesta vaan päinvastoin. Pieni harhahdus tuli poluntapaisen ylittämisessä, mutta siitäkin selvittiin.

Jälkitreenin yhteydessä teimme myös esineruutua. Jälkiohjaajamme vei esineen ruutuun, noin 5-10 metrin päähän ja Bea päästettiin perään. Aluksi pieni ei meinannut esinettä ottaa ja kuljeskelikin paljon esineen ympärillä, mutta lopulta ottikin sitten esineen. Pidettiin siitä sitten isot bileet ja leikittiin esineellä. Ainakin pienellä oli hauskaa!

Lauantai loppui vielä treenien merkeissä, kun teimme olkkaritokona kaukojumppaa ja kapulan pitoa. Vastoin omia odotuksiani vieraampi paikka ei vaikuttanut kapulaharjoituksiin ja saatiin vedettyä hieno setti. Sitten vielä pitkän, ihanan ja antoisan päivän jälkeen sänkyyn odottamaan sunnuntain koirauimalakäyntiä.

Sunnuntaina tosiaan suunnattiin koirauimalaan Hyvinkäälle. Bea on käynyt paikassa aiemminkin, minä en. Uittaja muisti Bean ja sen aiemmat uintikokemukset. Kuulemma Bea oli aiemmin mennyt uimaan armeijatyyliin eli koska joku oli pakottanut. Uittajakin oli nyt ihan hämmästyksissään, kun eräs pieni lappalainen meni alkukankeuksien jälkeen itsenäisesti pallon perässä. Ai että joku tais nauttia hommasta! Föönaaminen sen sijaan ei ollut kivaa, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Föönaamisen jälkeen sen sijaan oli hauskaa - ainakin meillä ihmisillä - kun pieni lappalainen oli ihan pörröinen ja näytti ainakin hetken lapinkoiralta!

Loppureissun ajan nautittiin sitten vain ihmisseurasta. Myöskään takaisintulomatka junalla ei sujunut kuten Strömsössä, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtenyt juna oli täyteen buukattu eikä saatu siis sinne ostettua lippua. Onneksi se ei ollut päivän viimeinen juna ja pääsimme kuin pääsimmekin kotiin. Reissu oli todella antoisa ja ihana, olisin todellakin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa!

Lappalaiskoirat ry:n kesäleirillä 9.-12.7.2015

Vihdoinkin kotona ja aikaa kirjottamiselle. On ollut kyllä meneväinen kuukausi, kun paria päivää reilun kuukauden (27.6.-29.7.) aikana oon ollu tasan neljänä päivänä kotona... Ja ne päiväthän on luonnollisesti mennyt seuraavaan reissuun pakatessa. Paljon on ehtinyt tapahtua, joten aloitetaan tarinointi.

Lappalaiskoirat ry:n kesäleiri järjestettiin tänä vuonna Rautavaaran Metsäkartanolla. Leiripaikkana paikka oli hieman suurempi kuin kahden aikaisemman vuoden Surkeejärvi, mutta eipä se juuri tuntunut leirin aikana vaikuttavan. Ihmiset, koirat ja toiminta sen leirin tekee. Ja oli muuten jälleen harvinaisen hyvä leiri. Sai tavata vanhoja tuttuja, mukaanlukien Aadan ja Beassin, joiden kanssa majoituttiin samoissa huoneissa. Uusiakin kasvoja oli paljon. Mutta jottei ihan valehdella, niin kyllä se leirin ohjelma oli aika huippua antia!

Mun ainoo kuva koko leiriltä, tunnelmia saapumispäivältä :)

Luennot

Leirillä oli kaksi luentoa, paimennusluento ja luonnetestiluento. Paimennusluento oli hyvä ja siitä sain ihan hyvät muistiinpanot. Itsellä ei kuitenkaan sen suurempia resursseja tai kiinnostusta kyseiseen lajiin ole, joten en siitä niin hirveästi irti saanut.

Luonnetestiluento oli erinomainen ja todella hyödyllinen. Harmikseni luennoitsija (jonka nimeä en enää muista) kielsi tekemästä muistiinpanoja. Mielenkiinnolla kuuntelin ja yritin painaa päähäni mahdollisimman paljon asiaa. Antoisa keskusteluilta oli tämäkin ja sai jälleen paljon uutta ajateltavaa!

Haku

Rollen kanssa käytiin haussa kahdesti, ensimmäisenä päivänä Marja-Liisa Mäki-Ullakon ryhmässä ja viimeisenä päivänä Hertta Mikkosen ryhmässä. Rolle toimi kuin unelma, mikäköhän siinä on, että vieraat maalimiehet, vieras maasto ja ihan vierasta kaikki niin mun koira tekee paremmin kuin ikinä kotona! Otettiin sille alkuun pari irtonaista ilmaisua ja vitsit se haukkui hyvin. Sitten otettiin vielä pari maalimiestä ilmaisulla. Kehotukseksi saimme treenata ilmaisun ja hallinnan etsinnän tasolle. Etsintä on meillä se vahvin, koska sitä on tehtykin. Ilmaisussa ja hallinnassa oon ite ollut vähän arka treenaaja, mutta nyt kyllä lähdetään ihan uudella sisulla seuraaviin treeneihin. Ei se koira siitä huonoksi mene, jos se pari kertaa joutuu miettimään.

Hertan ryhmässä saatiin hyviä ilmaisun treenivinkkejä. Jälleen sille tehtiin alkuun irtonaista ilmaisua ja sitten pari maalimiestä. Loppuun kuitenkin harjoittelimme vielä ohjaajan ja tuomarin tulemista piilolle. Vedimme treenin överiksi kisatilanteeseen nähden ja Rollen piti haukkua maalimiestä, vaikka ihan vieressä lauma ihmisiä pelleilivät mielensä mukaan. Ja kyllä se hyvin haukkuikin.

Bea kävi myös kerran hakuilemassa Marja-Liisan ryhmässä. Silläkin homma luisti erinomaisesti ja meni piiloille tosi hyvin! Mä oon lueskellu William Halinin teoriaa ja ajatellu, että sillä vois kokeilla Bealle jotain. Samaan tyyliin tehtiin nytkin, tosin tallaukset olivat vähän enemmän ja vähemmän sinne päin. Kouluttaja ei itse tätä tyyliä kannata, mutta tunsi kuitenkin. Meitä kannustettiin kuitenkin jatkamaan tällä linjalla ja tekemäänkin ne tallaukset oikeasti kunnolla.

Esineruutu

Rollen kanssa olimme Hertta Mikkosen vetämässä esineruuturyhmässä. Aluksi teimme Rollelle yhden esineen niin, että veimme sen yhdessä ja tulimme kiertäen pois. Koska kotona oltiin tehty niin paljon onnistuneita suorituksia, uskalsin ottaa tauolla eli esineen viemisen ja Rollen oikean vuoron välissä alueella kävi yksi koira seikkailemassa. Helppo ei treeni ollut, mutta kyllä se siitä selvisi. Lopuksi teimme vielä toisen näin, mutta tauon jätimme pois ja "uutena juttuna" oli se, että Hertta tuli mukaan viemään esinettä ja itse en koskenut esineeseen ollenkaan. Tällä esineellä muiden koirien esineiden hajut vaikuttivat ja Rolle tarkasti reitilleen osuneet, mutta kuitenkin jatkoi sen jälkeen hyvin. Tämä oli erinomaista, sillä mistä sitä ikinä tietää, vaikka niissä paikoissa olisikin ollutkin jotain.

Meidän yhteen suurimpaan ongelmaan - jäljestämiseen - saatiin myös silmien avaus. Rolle lähti jäljestämään jälleen tulojälkeä pitkin ekalla kerralla ja kutsuin sen takaisin. Hertta kysyi, että miksi. Vastattuani hän neuvoi, että jos ei halua koiran jäljestävän, ei sitä kannata vientijäljen päältä lähettää. Tämä olikin erittäin hyvä huomio, jota en itse ollut osannut ajatella juurikaan.

Toko

Rollen kanssa teimme vahojen tokosääntöjen mukaisesti kokeenomaisen. Seisominen oli ainoa ongelma ja sitten keskityimme siihen sekä aamun että iltapäivän ryhmässä lauantaina. Lopulta saimme sen toimimaan, mikäköhän aivopieru lienee ollut. Aamun ryhmässä teimme kaukojakin, uuden alokkaan kaukot onnistuivat erinomaisesti. Sitten näytin namiohjatusti seisomisvaihtojakin. Maahan-seiso-vaihtoon saimme hyvän palkkausvinkin, koira palkataan seisomisessa namilla ohjaten takapainoiseen asentoon, jolloin fokus ei siirry liikaa eteen.

Bean kanssa teimme vanhoista liikkeistä niitä, mitä se osaa. Seuruuta, luoksaria ja jääviä. Maahanmeno oli Bean kanssa murheenkryyni, sillä ei vielä ihan niin varmat ole kuin Rollella ja se, mitä on viimeksi tehty, vaikuttaa paljon. Muistan kyllä Rolleltakin tällaisen vaiheen. Seuruussa oli hieman keskittymis- ja kontaktiongelmia sekä käännösongelmia. Näki kyllä, että liikaa ei olla treenattu. Iltapäivän treeniryhmän ryhmäharjoituksissa Bea oli mukana ja sillä meni muuten ihan hyvin, paitsi että se hieman sovelsi omiaan, esimerkiksi sillä oli jouset tassuissa eikä maassa tai vieressä odottaminen ollut ihan hänen juttunsa. Iltapäivällä Bealle tehtiin myös vauhtinoutoja, jotka menivät hyvin. Tyytyväisin olin kuitenkin siihen, että neiti oli paineeton, mistä kertoo se, että se pystyi leikkimään!

Leirinäyttely

Viimeisen päivän leirinäyttelyssä mun kaksi ei-niin-näyttelykoiraa pääsivät yllättämään. Bea oli narttujen eli ladyhaukkujen neljäs! Neiti ei meinannut suostua edes seisomaan, että ihan yllätyksenä oli. Mutta sijoituksen lisäksi positiivista olise, että Bea antoi tutkia itsensä hyvin ja vieraista ihmistä huolimatta ei edes yritänyt väistää!

Rolle taasen ei antanut tutkia, mitä vanhemmaksi tulee sitä varmempi on siitä, että häntä sopii ihailla välimatkan päästä. Seisoi ja liikkui kuitenkin hyvin ja lopulta mmeidät juoksutettiin urosten eli misterhaukkujen ensimmäiseksi. Tie vei BIS-kehään, jota voisi myös ohjaajien kuntokisaksi kutsua. Kehää kierrettiin uudestaan ja uudestaan ja lopulta ihan tosi isoksi yllätykseksi Rolle palkitiin BIS1-sijoituksella (ja isolla ruokasäkillä, jonka autoon ahtaminen teki tiukkaa)!

Leirinäyttelyn sijoitusten lisäksi Rolle palkittiin leirin Etevänä esine-etsijänä!

Suunta hukassa

Beassin seikkalujen "Aavan" kanssa juteltuani sain inspiraation lähteä tekemään esineruutua. Talven jälkeen ei olla tehty yhtäkään esineruutua ennen tätä ja täytyy kyllä sanoa, että olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lumiukko.

Sisältä kasasin ensin meille lisää esineruutuesineitä ja vanhatkin yhteen samaan paikkaan eli johonkin randomiin kassiin (onnea on edelleen tallessaolevat lapsuusajan mäkkärilelut). Merkkinauhat mukaan mettään ja ruutua tallaamaan. Lopulta ajatuksenani oli tehdä n. 5 x 50 m kaistale ja mun surkean huonolla mittaus- ja hahmotuskyvyllä se ehkä olikin jotain sinne päin, sitten viimein.

Ei, mä en todellakaan päässyt vaikeuksitta tätä reeniä läpi. Ensin olin tallaamassa ruutua niin, että erittäin voimakas tuuli tuuli sivulta päin. Totesin, että ei, en halua saattaa Rollea epävarmuuteen tällaisilla olosuhteilla, joten piti kääntää ruutu. No, siinä paikassa ei sitten pituus riittänyt enää toiseen suohon, kun tuli armoton kuusirämeikkö höystettynä erittäin vetisellä suolla. No thänks.

Siirryin siis toiseen paikkaan. Ah, tässähän on mukavan avara paikka, rupeanpa tallaamaan tähän, tuumasin. Ehkä neljännenkymmenennen metrin päässä takarajasta eli kymmenen metrin päässä eturajasta alkoi kosteikko. Ei ollut onneksi niin paha, etteikö siitä oltaisi saappaat jalassa selvitty. Ruutuun tuli myös yksi metsäkoneurien ylitys, mutta siltä ei voi tässä meidän lähimetsässä välttyä. Joku älykääpiö kun tajusi, että hei, hänhän ajelee täälä mettäkoneella ristiin rastiin eikä tasan koskaan samoja uria kuin aiemmin...

No, lopulta paikka oli ehkä paras sen metsän paikka. Lukuunottamatta suoraan ruudun läpi kulkenutta tuloreittiäni lähes koko metsä lainehti vedestä. Oli hei mettänomistaja tosi fiksu idea kaataa ne kaikki vettä imevät puut... No, olosuhteista ei sen enempää. Onnistuin löytämään ihan kelvollisen kohdan, mutta se itse tallaaminen.

"Mä en tiedä, mitä mä tein, mutta mä sain aikaseks esinekolmion..."

"Oooooh, kato, esinekaheksankulmio!"

"Jännää, esinevinoneliö!"

"Ja nyt tuli esinebanaani..."

En mä sitä turhan pitkään tallannut... Lopulta sain kumminkin tehtyä kutakuinkin haluamanilaisen alueen. Kunnes tajusin, että voi piru, koko alue on täynnä koirankorkusta risukkoa ja pusikkoa, en siis tulisi näkemään kuin hyvällä tuurilla ohiviuhahtavan koiran hännänpään.

En kuitenkaan jaksanut tallata uutta ruutua näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, joten hain Rollen. Pistin sille liivit päälle ja lähdettiin viemään esinettä. Niin, siinä vaiheessahan ois tosi kätevää, jos ne kaikki esineruutuesineet ei olis sielä pussissa, mihin mä ne keräsin. Improvisoin ja kerin yhen merkkinauhan kerälle ja jätettiin se sinne.

Kierrettiin reilusti ruudun ulkopuolelta pois, ettei se voi seurata omia jälkiään. Lähtöpaikalta lähetys ja parin metrin päästä koiraa ei enää juuri nähnyt. Otin kuvitteelliset kiikarit taskustani ja todettuani, ettei niilläkään näe mitään, siirryin kuvitteelliseen röntgenlaitteeseen. Tämän kuvitteellisen laitteen avulla sain nipinnapin nähtyä, että kyllä se koira niitä kahta aivoherneen puolikasta kovasti käyttää.

Vauhti ei ollut huippu, mutta työskentely sitäkin tarkempaa. Ihan vähän kaarsi oikealle, mutta korjasi tosi hyvin. Esineen kohdalla ilmeisesti pysähtyi ja jäi odottamaan apuja multa. Mä en kuitenkaan nähnyt muuta kuin sen, että ykskään puska ei liiku, joten jätin auttamatta. Onneksi, koska lopulta se keksi, että hänhän voi itse ottaa esineen. Sitä vaan, että joskus siitä vaikeestakin maastosta on etua, kun se ei ikinä ennen oo itekseen esinettä ottanu.

Loppuun asti olin kuitenkin epävarma, että onko sillä oikeesti mitöän suussa. Se onnistui peittämään sen niin hyvin, että näin vasta ihan vierestä, että sen huulet on raollaan. En siis mitään varmuusapuja päässyt antamaan, kun en nähnyt mitään. Ehkä tää treeni oli enemmänkin ohjaajalle - jatkossa nyt sitten luotat siihen, että se tekee ne hommat, vaikkei sitä koko aikaa auttaiskaan.

Esine-ekspertti

Meiltä on tältä viikolta peruuntunut (melkein) kaikki ohjatut, huomenna olis luvassa hakutreenit. Lisäks koulussa alko koeviikko, joten vapaa-aikaa on siunaantunut sitten niin paljon, että ollaan tän viikon aikana ehditty käymään jo kahdesti etsimässä metsästä niin huolimattomien ihmisten pudottamia mielenkiintosia objekteja, eli siis esineruudusta kyse.

Maanantaina tallasin tommoselle heinikkovarvikkoalueelle n. 15x40m alueen, on muuten hidasta hommaa kun joutuu yksin tekeen. Aiemmin ollaan tehty esineruutua lähinnä niin, että joku toinen on vienyt esineen ruutuun niin, että Rolle on nähnyt vientitilanteen. Nyt päätin kokeilla ja vaikeuttaa treeniä kertaheitolla suhteellisen paljon. Vein alueelle valmiiksi neljä esinettä, yhden lähes keskelle ruutua, yhden oikeaan reunaan n. 15 m etureunasta, yhden n. 15 m etureunasta vasempaan reunaan ja yhden siihen metrin päähän etureunasta keskelle. Lisäksi treenin alussa veimme Rollen kanssa yhdessä vielä yhden esineen takarajalle, jossa hetsasin sen.

Lähetyksestä Rolle lähti tosi kivasti irtoamaan ja eteni siihen keskelle melkein sen esineen kohdalle. Siitä teki kuitenkin vauhdista täyskäännöksen, ja haki vasemman reunan esineen. Seuraavasta lähetyksestä kävi tsekkaamassa sen paikan, josta edellinen esine löytyi, ja kun sieltä ei enää toista löytynyt, tuli takaisin. Seuraavasta lähetyksestä se ei oikein uskonut, että sielä enää mitään olisi, ja jäikin siihen jalkoihin pörräämään. Otin sen uuteen lähetykseen, josta lähti hyvin irtoamaan ja toi sen keskialueen esineen. Siitä sai taas itseluottamusta, ja yhdessä viety takarajan esine tuli hyvin sieltä heti sen jälkeen. Mun olis pitänyt tajuta lopettaa tähän, mutta nälkä kasvaa syödessä ja seuraavan esineen kanssa oltiin taas ihan hukassa. Loppujenlopuks se rupes turhautuneena haisteleen maata, jolloin löysi sen eturajan esineen, mutta en tätä kutsuisi erityiseksi onnistumiseksi, koska nostamisessa meni niin kauan ja tarvittiin monta lähetystä. Viimeinen ei sitten tullut sieltä millään, ja loppujenlopuksi menin Rollen kanssa sinne ruutuun etsimään sitä. Alkuperäinen tarkoitus oli lopettaa tähän, mutta koska halusin viimeiseksi suoritukseksi erinomaisesti onnistuneen suorituksen, kävimme viemässä vielä yhden esineen yhdessä takarajalle, josta Rolle haki erinomaisesti.

Eilen mentiin metsään. Siis tallaamaan alue. Tällä kertaa kokoa n. 20 x 50 m, mun pitänee opetella tallaamaan suorakaiteen muotonen alue. Nyt tuli joku ihan ihme vinoneliö, vaikka kuinka yritin parhaani. No, pärjättiin me silläkin. Alkuun vein ruutuun yhden esineen valmiiksi, pari metriä takarajasta ja melko keskelle. Yhdessä vietiin sitten vielä yksi esine ihan takarajaan oikeaan reunaan. Lähetyksestä lähti erinomaisesti hakemaan sitä yhdessä vietyä, ja hakikin sitten sen. Pudotti kuitenkin jossain vaiheessa, en tarkalleen ottaen tiedä, missä vaiheessa, koska yhdessä kohtaa oli pieniä nyppylöitä ja pusikkoa alueella, niin en tarkasti nähnyt, missä vaiheessa sillä oli esine suussa ja milloin ei. Ilmeisesti pudottanut esineen, kun saanut hajun toisesta esineestä, pudotetun esineen löysimme myöhemmin toisen esineen läheltä. Tuli siis ilman esinettä takaisin, ja yritin lähettää uudestaan useampiakin kertoja. Millään kerralla ei kuitenkaan onnistanut, joten otin hihnaan ja käytiin yhdessä katsomassa esinettä (siis sitä pudotettua). Haki sen, oon oikeen ylpee, kun toi, koska oli vaikean kokoinen ja muotoinen (metallinen ympyrälieriö), ja vähänmatkan päässä kauempaa kulki silloin toinen koira ohi. Toistakaan esinettä ei hakenut itsenäisesti, vaan jouduimme yhdessä käymään katsomassa sitä.

Loppujenlopuksi molemmat nousivat sieltä ja vein uudet esineet maastoon. Yhden oikeaan rajaan kolmisen metriä etureunasta, toisen pari metriä vasempaan edellisen valmiin paikasta. Yksi vietiin yhdessä keskelle takarajalle. Lähetin oikealta rajalta, ja eka esine löytyi melkein heti. Kahta muuta ei hakenut aluksi itsenäisesti, kävimme yhdessä niitä katsomassa, jonka jälkeen toi. Suunnitelman mukaan tässä vaiheessa olisimme lopettaneet, mutta niinpä siinä kävi, että onnistuneeseen suoritukseen halusin tälläkin kertaa lopettaa, joten yhdessä veimme yhden esineen vasempaan takanurkkaan. Vaikka Rollella oli selkeä tavoite ja juoksikin suoraan sinne, oli esine ilmeisesti sen verran haastavampi löytää, että joutui jonkin aikaa etsimään. Loppujenlopuksi hukkatavara löytyi jälleen.

Seuraavissa treeneissä, jaa-a. Tehdään varmasti helpompia treenejä, nämä kaksi olivat hyvin vaikeita ottaen huomioon Rollen tason. Ohjelmassa saattaa olla sitä, että joku toinen vie, tai sitten viedään yhdessä tai tehdään jonkinlaista partiointia. Pitänee katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ja kuten varmaan huomasitte, blogi muutti vastikään sekä ulkoasuaan että nimeään. Toistaiseksi molemmat miellyttävät minua, saas nähdä kuinka pitkään.