Suunta hukassa

Beassin seikkalujen "Aavan" kanssa juteltuani sain inspiraation lähteä tekemään esineruutua. Talven jälkeen ei olla tehty yhtäkään esineruutua ennen tätä ja täytyy kyllä sanoa, että olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lumiukko.

Sisältä kasasin ensin meille lisää esineruutuesineitä ja vanhatkin yhteen samaan paikkaan eli johonkin randomiin kassiin (onnea on edelleen tallessaolevat lapsuusajan mäkkärilelut). Merkkinauhat mukaan mettään ja ruutua tallaamaan. Lopulta ajatuksenani oli tehdä n. 5 x 50 m kaistale ja mun surkean huonolla mittaus- ja hahmotuskyvyllä se ehkä olikin jotain sinne päin, sitten viimein.

Ei, mä en todellakaan päässyt vaikeuksitta tätä reeniä läpi. Ensin olin tallaamassa ruutua niin, että erittäin voimakas tuuli tuuli sivulta päin. Totesin, että ei, en halua saattaa Rollea epävarmuuteen tällaisilla olosuhteilla, joten piti kääntää ruutu. No, siinä paikassa ei sitten pituus riittänyt enää toiseen suohon, kun tuli armoton kuusirämeikkö höystettynä erittäin vetisellä suolla. No thänks.

Siirryin siis toiseen paikkaan. Ah, tässähän on mukavan avara paikka, rupeanpa tallaamaan tähän, tuumasin. Ehkä neljännenkymmenennen metrin päässä takarajasta eli kymmenen metrin päässä eturajasta alkoi kosteikko. Ei ollut onneksi niin paha, etteikö siitä oltaisi saappaat jalassa selvitty. Ruutuun tuli myös yksi metsäkoneurien ylitys, mutta siltä ei voi tässä meidän lähimetsässä välttyä. Joku älykääpiö kun tajusi, että hei, hänhän ajelee täälä mettäkoneella ristiin rastiin eikä tasan koskaan samoja uria kuin aiemmin...

No, lopulta paikka oli ehkä paras sen metsän paikka. Lukuunottamatta suoraan ruudun läpi kulkenutta tuloreittiäni lähes koko metsä lainehti vedestä. Oli hei mettänomistaja tosi fiksu idea kaataa ne kaikki vettä imevät puut... No, olosuhteista ei sen enempää. Onnistuin löytämään ihan kelvollisen kohdan, mutta se itse tallaaminen.

"Mä en tiedä, mitä mä tein, mutta mä sain aikaseks esinekolmion..."

"Oooooh, kato, esinekaheksankulmio!"

"Jännää, esinevinoneliö!"

"Ja nyt tuli esinebanaani..."

En mä sitä turhan pitkään tallannut... Lopulta sain kumminkin tehtyä kutakuinkin haluamanilaisen alueen. Kunnes tajusin, että voi piru, koko alue on täynnä koirankorkusta risukkoa ja pusikkoa, en siis tulisi näkemään kuin hyvällä tuurilla ohiviuhahtavan koiran hännänpään.

En kuitenkaan jaksanut tallata uutta ruutua näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, joten hain Rollen. Pistin sille liivit päälle ja lähdettiin viemään esinettä. Niin, siinä vaiheessahan ois tosi kätevää, jos ne kaikki esineruutuesineet ei olis sielä pussissa, mihin mä ne keräsin. Improvisoin ja kerin yhen merkkinauhan kerälle ja jätettiin se sinne.

Kierrettiin reilusti ruudun ulkopuolelta pois, ettei se voi seurata omia jälkiään. Lähtöpaikalta lähetys ja parin metrin päästä koiraa ei enää juuri nähnyt. Otin kuvitteelliset kiikarit taskustani ja todettuani, ettei niilläkään näe mitään, siirryin kuvitteelliseen röntgenlaitteeseen. Tämän kuvitteellisen laitteen avulla sain nipinnapin nähtyä, että kyllä se koira niitä kahta aivoherneen puolikasta kovasti käyttää.

Vauhti ei ollut huippu, mutta työskentely sitäkin tarkempaa. Ihan vähän kaarsi oikealle, mutta korjasi tosi hyvin. Esineen kohdalla ilmeisesti pysähtyi ja jäi odottamaan apuja multa. Mä en kuitenkaan nähnyt muuta kuin sen, että ykskään puska ei liiku, joten jätin auttamatta. Onneksi, koska lopulta se keksi, että hänhän voi itse ottaa esineen. Sitä vaan, että joskus siitä vaikeestakin maastosta on etua, kun se ei ikinä ennen oo itekseen esinettä ottanu.

Loppuun asti olin kuitenkin epävarma, että onko sillä oikeesti mitöän suussa. Se onnistui peittämään sen niin hyvin, että näin vasta ihan vierestä, että sen huulet on raollaan. En siis mitään varmuusapuja päässyt antamaan, kun en nähnyt mitään. Ehkä tää treeni oli enemmänkin ohjaajalle - jatkossa nyt sitten luotat siihen, että se tekee ne hommat, vaikkei sitä koko aikaa auttaiskaan.