Näyttävästi en ollutkaan blogissa maininnut, mutta silloin, kun oli vielä lunta ja pääsi koirahiihtämään, tapahtui ihan hirveitä. Meidän vetoliina paukahti rikki, koiran päästä hajosi metallisolkimikälie (onneks koiran päästä, sattu vaan ohjaajaa, ei koiraa). No, pari kertaa me siinä sitten hiihdettiin ennen lumien sulamista kavereiden vermeillä.
Koska mä tunnetusti en tee oikeestaan mitään ennenkö on pakko (okei, tässä asiassa oon viimeaikoina jokseenkin ryhdistäytynyt), uusien vermeiden hankkiminen vain venyi ja venyi. Vetovyöllähän ois edelleen voinut mennä, mutta se ei ollut kisasääntöjen mukainen. Vaikka meillä ei ensisijaisena tavoitteena olekaan tässä lajissa kisat, kisasäännöt ovat usein luotu turvallisuuden vuoksi ja siksi halusin samalla uudistaa koko paketin. Okei, vanha oli jo kohtuullisen käytetty ja vaati huolellisuutta, jottei se auennut silloin, kun ei halunnut.
Satuin tässä jokin aikaa sitten bongaamaan facekirppikseltä täydellisen löydön. Haluamanlaiseni vermeet, ManMatin vetovyö ja -liina, olivat kaupan. Hetken emmin, mutta sitten uskaltauduin varaamaan ne. Lopulta paketin sain käsiini keskiviikkona ja olihan sitä heti päästävä kokeilemaan, olihan uusia vermeitä odotettu jo jostain maaliskuulta alkaen.
Keskiviikkona oli kuitenkin hakutreenit Rollen kanssa, joten en sen kanssa viitsinyt lähteä. Niinpä otin Bean ja menin sen kanssa vetelemään parit harjoitusvedot. Syksyllähän päästiin kerran jo testailemaan, mutta silloin ei kyllä mistään oikeasta treenistä puhuttu. Okei, nytkin homma oli vain sitä, että juokset palkalle hihna perässäs, mutta toisin kuin Rollen kanssa, haluan Bealle hommaan alusta asti hyvän draivin. Yhteensä viisi n. 20 m pätkää tehtiin, viimeisellä pätkällä puhuttiin jo oikeasta vedosta, kun pidin liinaa kädessäni.
Torstaina jatkettiin Bean kanssa sitten samasta, mihin edellispäivänä jäätiin. Tehtiin neljä vetoa, joista ekalla pidin puolimatkaan asti liinaa kädessä. Toisella liina koko ajan kädessä ja kaksi viimeistä liina vetovyössä kiinni. Pienellä on jo haisu hommasta, kun se selkeästi lähtölaskennan aikana valmistautuu hommaan.
Huudettuaan tarhassa Rollelle suurin palkinto taisi olla se, että se pääsi mukaan. Jätin Bean kotiin (tosin houdinitaidoillaan se melkein pääsi perään, se kirottu kodinhoitohuoneen ovi...) ja lähdin Rollen kanssa matkaan. Palkaksi jätimme kotipihaan maustevettä ja menoksi. Rolle ei kuitenkaan meinannut lähteä matkaan ollenkaan vaan oli alati kääntymässä takaisin palkalle. Hitsiläinen, pitääpäs muistutella sille, että hei, mehän mennään eteenpäin.
Tavoitteena oli kiertää vähintään kahden kilsan lenkki, jos olisi näyttänyt hyvältä, oltaisiin menty pidempikin. Homma ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä, eipäs yks muistanu homman jujua ollenkaan. Ylämäkiin veti kuitenkin kohtuullisesti, ehkä ainoo positiivinen juttu koko lenkissä. Extempore-ohituskaan ei mennyt hyvin, huusin ihan täysiä "TIETÄ!", mutta ei, mettämies toki siirty tien reunaan, mutta ei viitiny ottaa rähisevien pikinokkansa ja karhukoiransa hihnoja yhtään sen lyhyemmälle... Onneks ei herralla ollu fleksejä...
Mutta uusi vetovyö tuntui hyvältä. Veto sattui just oikeeseen kohtaan ja jalkaremmitkään ei painaneet mistään. Säätövaraa ainakin on riittävästi, mun pitänee leikellä noita remmejä vähän lyhyemmäksi kun ovat melkolailla liian pitkät... Hihnankiinnityskoukun käyttä vaatii myös hieman harjoittelua, kun onnistuin pari kertaa hihnan vahingossa nyppäisemään siitä irti.
Vetoliinassakin tuntuu olevan joustoa sopivasti. Laatu on hyvä eikä lukon rikkoutumista tarvitse pelätä. Liinasta en löydä yhtään mitään huonoa sanottavaa! Pitänee tilata vielä pidempi versio talven hiihtelyitä varten. Canicrossiin tuon nykyisen pituus on kuitenkin riittävä. Ja tän uuden setiin väritkin mätsää Bean vanhempiin valjaisiin, en valita näin hyvästä tsägästä (okei, jos ois ollu ManMatin toinen väri eli sininen, se olis mätsänny Rollen valjaisiin)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti