Kesä täynnä tekemistä

Pahoittelen suuresti blogihiljaisuutta, mutta kuten postauksen otsikkokin kertoo, kesä on ollut kirjaimellisesti täynnä tekemistä! Tapahtumia, joista en ole ehtinyt kertoa, on kerääntynyt paljon. Olemme reissanneet ympäri Suomea ja ne pari hassua päivää kotona kunkin reissun välissä on kyllä mennyt edellisen reissun tavaroiden purkamiseen ja seuraavaa varten pakkaamiseen. Itseasiassa nyt, kun kesälomaa on vielä 10 päivää jäljellä, olen vielä lähdössä kahdelle reissulle, huomenna lähtee! Mutta onneksi nautin tästä täysin rinnoin, kun pääsee näkemään tuttuja ja nauttimaan siitä, että on muutakin tekemistä kuin maata kotona sängyllä. Ajattelinkin nyt vähän kasata pikaisesti meidän kesän tapahtumia yhteen ennen kuin riennän pakkaamaan.

Vierailu Bean kasvattajan luona

Tämä ei kyllä mene enää ihan kesään, mutta toukokuun loppupuolella käytiin Bean kanssa moikkaamassa kasvattajaa. Päivä oli sellainen, mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, sillä tykkään olla kasvattajiin yhteydessä ja hyvissä väleissä. Päivä menikin juuri kuten olin toivonut, saimme nauttia taivallisista leivonnaisista ja hyvin meillä synkkaskin. Olen niin onnellinen, että molempien koirien kasvattajat ovat todella mukavia ja ystävällisiä, se on asia, jota oikeasti arvostan!

Belgierkkarissa

Kesäkuun olin kesätöissä, joten silloin ei kauheasti menty ja tehty. Mutta belgierkkariin lähdin seikkailemaan Lillin ja Vukin kanssa. Ensin yksilökehissä esitin Vukin tulokselle EH ja luultiin, että päivä päättyi siihen. Mutta sitten Vukin isän omistaja tulikin kysymään, että tulisiko Vuki jälkeläisryhmään. No, mehän lähdettiin ja jälkeläisryhmä olikin ROP. Fiilis oli ihan huippu, kun viimeinenkin ryhmän koirista saatiin jäämään BIS-kehään. Joten mä pääsin ekaa kertaa ikinä ihan oikeeseen BIS-kehään, fiilis oli hieno, mutta sitä kyllä vähän latisti koko päivän jatkunut vettä sataa vaakasuorassa ja tuulee niin ettei pystyssä pysy -keli, joka tietenkin karkotti kaikki katsojatkin. Lopulta jälkeläisryhmä oli hienosti vielä BIS3-jälkeläisryhmä! Vaikka päivä olikin hieno, ei musta silti näyttelykoiraihmistä saa. Joskus ja jouluna -tyylillä toi on ihan kivaa, mutta on se kivempaa silti rämpiä hakumettässä ja tarvittaessa vaikka jäätyä ja kastua siellä pelastavaa koiraa odottaessa.

Nokka kohti pohjoista!

Heinäkuun alussa mun kesätyöt päättyivät ja pystyin aloittamaan lomailun. Ensimmäisenä nokka käännettiin kohti pohjoista, jossa odotti Lappalaiskoiraleiri. Matkalla kävimme moikkaamassa myös Rollen kasvattajaa, joka oli iloinen vierailustamme. Kuten Beankin kasvattajan luona, nautimme maittavasta ruoasta ja hyvästä seurasta. Pari tuntia meni nopeasti ja jatkoimme matkaa kohti Rokuanhovia Utajärvellä, jossa Lappalaiskoiraleiri pidettäisiin.

Lappalaiskoiraleirin neljään päivään mahtuikin sitten yhtä jos toista tekemistä. Perinteisesti oli erilaisia harrastusryhmiä, pari luentoa ja muutakin oheisohjelmaa. Se, mikä tänä vuonna poikkesi edellisistä, oli se, että olin itse mukana järjestämässä leiriä ja harrasteryhmissä vetäjänä. Lisäksi tänä vuonna varastin itselleni entistä enemmän ihan omaa aikaa ja joitakin ohjelmanumeroita skippasin ihan kokonaan. Nämä ajat vietin ihanan suuressa hotellihuoneessamme lueskellen kirjaa tai nauttien päiväunista. Kyllä ihminen tuollaisiakin hetkiä tarvitsee, joten seuraavilla leireillä varaan itselleni ehdottomasti aikaa myös tällaisiin hetkiin!

Harrasteryhmistä osallistuimme hakuun, tokoon ja esine-etsintään. Bea pääsi kerran hakuilemaan ja viime vuodesta poiketen se tykkäsi! Olen jo muualla sanonutkin, mutta viimeisen vuoden aikana Bea on kyllä muuttunut tosi paljon, siitä on tullut avoimempi vieraita ihmisiä kohtaan ja ennen kaikkea sitä kiinnostaa muutkin kuin minä nykyisin. Oli se vähän ihana pieni, kun se siellä isojen miesten perässä juoksi metässä. Rolle taas tapansa mukaan oli vähän osaavampi hakukoira ja saatiinkin sille parin päivän aikana monet hyvät reenit aikaiseksi. Opittiin me Rollenkin kanssa jotain kantapään kautta. Nimittäin umpipiiloja reenatessa niiden umpipiilojen pitää olla oikeasti hyviä, ettei koira pääse sinne sisään. Meillä oli yksissä reeneissä reenikaverin piilot ja sinnehän Rolle sitten pääsi itsenäisesti piiloihin sisälle, mikä ei ihan palvellut reenin tarkoitusta. Muissakin harrasteryhmissä meni varsin hyvin, esineet löytyi ja tokossa toteltiin.

Pohjoisen reissu jatkui vielä Lappalaiskoiraleirin jälkeen eteenpäin - eihän Oulun korkeudet oo vielä lähelläkään oikeasti pohjoista! Meidän pääasiallinen kohde muutaman päivän ajan oli Rovaniemi. Itse majoituin kaverilla ja muu perhe vuokrakämpässä, joten ei kauheasti tullut koirien kanssa puuhailtua. Yhtenä päivänä etenimme vielä pohjoisemmaksi ja kävimme Sodankylässä moikkaamassa kummitätiäni ja kummitätini koiraa, Ruskaa (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Rovaniemellä oli myös kaverin kaverilla ihan törkeen söpöjä lapinkoiranpentuja, onneks ei oo sellaselle paikkaa kotona vapaana...

Orivesi KR 16.-17.7.

Kesän toinen näyttely olikin sitten ihan paikallinen kaikkien rotujen näyttely. Omia koiria en ollut ilmoittanut, joten hilluin paikalla lähinnä kameran kanssa. Sunnuntaiksi mut pestattiin esittämään kaverin lunnikoiraa, josta mulla ei tietenkään ole kuvaa... Gry-lunni oli hienosti ERI ja ROP VET, joten päästiin jälleen BIS-kehään! BIS-kehässä fiilis oli hieno, tällä kertaa hieman eri syystä. Lunnikoirat ovat vähän vähemmän vieraiden mukaan helposti lähteviä ja koin itsekin tämän ominaisuuden, kun yksilöarvostelussa Gry ei suostunut liikkumaan. Mutta BIS-kehässä se huomasi, että mun kanssa on kivaakin ja liikkui tosi nätisti!

Ne ajat, kun en ollut narun päässä, olin belgi- ja lapinkoirakehän laidalla. Otinpa pari kuvaa myös kaverin kelpiestä, joka vei hienosti heti ensimmäisestä näyttelystään SERTin kotiin! Hienoja hetkiä oli myös, kun belgikehässä menestys osui tuttujen koirille. ROP oli Vukin isä, VSP Vukin kasvattajan narttu, ROP KASV Vukin kennel ja urosten SERT meni Vukin veljelle. Päivän kuitenkin kruunasi RYP-kehät, joissa Vukin kasvattajan espanjanvinttikoira 10 kk esiintyi hienosti RYP1:ksi. Ja minä en päässyt ikuistamaan tätä tapahtumaa, kun olin Gryn kanssa kokoomakehässä jossain näyttelyalueen perukoilla! Mutta sentään yksilöarvostelusta sain kuvia lumoavan kauniista Ellasta.

Toko SM 2016

Elämä on ollut niin kiireistä, että en ole ehtinyt tänne tulla hehkuttamaan edes tätä hienoa mahdollisuutta! Kesän alussa valittiin siis joukkuetta Lappalaiskoirille ja minut ja Rolle valittiin mukaan. Valmishan se ei ollut, mutta hieno tilaisuus silti. Koko kesäkuu treenattiin ahkerasti ja saatiin onnistumisia ja kehitystä aikaan. Ja sitten iski todellisuus päin kasvoja ja meidän reissu peruuntui. Rokotettiin Rolle heinäkuun alussa ja luulin, että hyvinhän se riittää. Niin luulin niin kauan, kun luulin varoaikojen olevan 14 vrk. Mutta sitten selvisi, että varoajat ovatkin 21 vrk ja meidän tapauksessa homma jäi kolmesta päivästä kiinni. Ärsytti ihan sikana, turhautti ja treenimasennuskin koettiin. En pitkään aikaan halunnut tai jaksanut reenata, koska olin niin pettynyt lähinnä itseeni. Koira ei sen sijaan pettänyt koskaan, se on edelleen oma mahtava itsensä ja sillä voimalla ollaan nyt sitten hiljalleen kavuttu taas ylöspäin. Nyt ollaan pari treeniä saatu aikaiseksi ja täältä suostahan sitä hiljalleen noustaan. Toivottavasti tarpeeksi aikaisin, koska elokuussa olisi tiedossa monta tosi huikeaa juttua!

Allekirjoittaneen iloja

Itse olen käynyt nyt kesän aikana ympäri Suomea vierailemassa kavereiden luona, mikä on ollut puhtaasti iloinen juttu. Kolme parasta kaveriani oli täällä meillä myös vierailulla tuossa muutaman päivän. Sinä aikana nämä kolme keskenään tuntematonta ihmistä tutustuivat toisiinsa ja meillä oli ihan todella mukavaa! Itse kerkesin myös viettää synttäreitä ja saavuttaa maagisen ikärajan, joka oikeuttaa mm. ajokorttiin. Kesä on käyty kaiken muun salliessa ahkerasti autokoulussa ja kortti pitäisi saada taskuun elokuun puolenvälin tienoilla. Että sitä on odotettukin, että pääsee kulkemaan vähän paremmin kaikkiin koiratapahtumiin.

Energialla elokuuhun!

Elokuu tuo mukanaan vielä paljon tekemistä ja menemistä. Siihen tarvitaan todellakin paljon energiaa ja jaksamista, onhan meillä tulossa yhteensä kuusi erilaista koekäyntiä ja lisäksi paljon muutakin. Hermot siis kasassa itse kullakin, näistä kerron lisää sitten, kun niiden aika on!

Arkistokuva viimevuodelta: Tänä vuonna samaisella joukkueella myös piirinmestiksiin!

Koiramainen syyslomareissu

Syyslomani huipentui reissuun Bean edellisen omistajan luo Järvenpäähän. Pieni vaivaton junakoira kulki matkan hyvin ongelmitta. Ilman ongelmia ei kuitenkaan säästytty, kun Riihimäellä vaihdossa hyppäsin vahingossa väärään junaan. Käytiin me sitten Lahden kautta pieni ylimääränen kierros ja lopulta löydettiin onnellisesti perille. Ja pieni oli ratketa onnesta kun näki vanhoja tuttuja.

Perillä olimme kohtuullisen myöhään torstai-iltana, joten silloin ei enää mitään oikein ehditty tekemään. Meillä ihmisillä toki juttua riitti ja koiratkin pienet painit vetivät. Vauhtiin päästiin kuitenkin perjantaina, kun maksoin potut pottuina... No en oikeesti, Bean edellinen omistaja käytti koiransa Vixin fyssarilla ja mä sitten toimin maksumiehenä synttärilahjan nimissä (ja myös koiran juoksuttajana). Oli kyllä mielenkiintoista nähdä eläinfyssari työssään.

Fyssarin jälkeen otettiin Bea ja Bean edellisen omistajan toinen koira Vuki ja lähdettiin juoksuttamaan niitä. Koirapuisto sattui matkan varrelle ja koska totesimme molemmat koirat ystävällisiksi, päätimme suunnata sinne. Pari vierasta koiraa siellä olikin, mutta Bea ja Vuki leikkivät kyllä enimmäkseen kaksistaan. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin ja kyökin ääreen. Emme rikkoneet perinteitä tälläkään kertaa ja leivoimme juustokakkuja - kaksin kappalein.

Lauantaiaamu alkoi aikaisin, todella aikaisin, kun suuntasimme treenihallille. Ei olisi alkanut niin aikaisin, jollei hallille olisi pitänyt viedä kahvipannuja. Päätimme kuitenkin hyödyntää tilanteen ja vetää siihen treenit. Bean kanssa otimme seuruupätkiä, pitkää suoraa. Jostain syystä se paineistuu, mitä pidemmälle mennään. Täytyneekin alkaa tekemään sen kanssa pidempiä pätkiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Teimme myös kaukojumppaa ja hyppyä, joissa ei ollut ongelmia.

Pääsin myös treenaamaan Vixi-belgiä. Ai että rakastan, on se niin erilainen fiilis treenata belgin kuin lappalaisen kanssa. Sain myös käskyn kokeilla opettaa Vixille sen ongelmaliikettä, kapulan pitoa. Sain kuin sainkin jotain aikaiseksi ja kaverini olikin sitten seitsemännessä taivaassa todella pitkään (ja minä sitä myöten pestattuna treenaamaan kapulaa).

Lauantai jatkui edelleen treenien merkeissä ja suuntasimme jäljelle. Bealle tehtiin sen elämän kolmas jälki, samankaltainen kaari kuin ekallakin kerralla. Nameja oli aika satunnaisesti, välillä lyhyt pätkä jokaisella askeleella ja välillä jopa neljä-viisi askelta ilman. Pituutta ei yhtään liikaa. Bea jäljesti jälleen hienosti, on tää vaan sen hommaa. Tarkkuutta työskentelyyn saatiin mukavasti, kun hidastettiin koiraa pitämällä hihnasta. Yllätyksekseni Bea ei myöskään ottanut nokkiinsa tästä pienestä pakotteesta vaan päinvastoin. Pieni harhahdus tuli poluntapaisen ylittämisessä, mutta siitäkin selvittiin.

Jälkitreenin yhteydessä teimme myös esineruutua. Jälkiohjaajamme vei esineen ruutuun, noin 5-10 metrin päähän ja Bea päästettiin perään. Aluksi pieni ei meinannut esinettä ottaa ja kuljeskelikin paljon esineen ympärillä, mutta lopulta ottikin sitten esineen. Pidettiin siitä sitten isot bileet ja leikittiin esineellä. Ainakin pienellä oli hauskaa!

Lauantai loppui vielä treenien merkeissä, kun teimme olkkaritokona kaukojumppaa ja kapulan pitoa. Vastoin omia odotuksiani vieraampi paikka ei vaikuttanut kapulaharjoituksiin ja saatiin vedettyä hieno setti. Sitten vielä pitkän, ihanan ja antoisan päivän jälkeen sänkyyn odottamaan sunnuntain koirauimalakäyntiä.

Sunnuntaina tosiaan suunnattiin koirauimalaan Hyvinkäälle. Bea on käynyt paikassa aiemminkin, minä en. Uittaja muisti Bean ja sen aiemmat uintikokemukset. Kuulemma Bea oli aiemmin mennyt uimaan armeijatyyliin eli koska joku oli pakottanut. Uittajakin oli nyt ihan hämmästyksissään, kun eräs pieni lappalainen meni alkukankeuksien jälkeen itsenäisesti pallon perässä. Ai että joku tais nauttia hommasta! Föönaaminen sen sijaan ei ollut kivaa, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Föönaamisen jälkeen sen sijaan oli hauskaa - ainakin meillä ihmisillä - kun pieni lappalainen oli ihan pörröinen ja näytti ainakin hetken lapinkoiralta!

Loppureissun ajan nautittiin sitten vain ihmisseurasta. Myöskään takaisintulomatka junalla ei sujunut kuten Strömsössä, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtenyt juna oli täyteen buukattu eikä saatu siis sinne ostettua lippua. Onneksi se ei ollut päivän viimeinen juna ja pääsimme kuin pääsimmekin kotiin. Reissu oli todella antoisa ja ihana, olisin todellakin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa!

Lapinlapsi alkujuurillaan

Meidän perheen kesälomareissu suuntasi tänä(kin) vuonna kohti pohjoista. Kääntöpaikkana oli Jätkänkynttilä-mökki Luostolla Sodankylässä, matkalla majoituttiin myös Manamansalossa Oulujärvellä. Takaisinpäin matkatessa kävästiin Ounasvaaran Pirteillä Rovaniemellä sekä Ranuan eläintarhassa. Sodankylässä kävimme myös tädilläni kylässä sekä Ametistikaivoksella. Rovaniemellä käytiin moikkaamassa kaveriani ja heidän perhettä.

Manamansaloon piti matkata lossilla. Lossia odotellessa oli oiva tilaisuus käydä ihastelemassa maisemia aallonmurtajalla, kaunis ilmakin oli.

Manamansalossa mojoituimme Kultahiekat leirintäalueella. Vaikka mökki oli leirintäalueille tyypillisellä tavalla pieni, se oli siisti ja oikein mukava. Laatua paransi upea järvimaisema ja erinomainen ranta. Täydellinen hiekka, ja vaikka olimmekin järvellä, sai rannasta kahlata useamman satametrisen ennenkuin oli uintisyvyydessä. Iltaisin saimme saunoa erinomaisessa puusaunassa ja ihailla kaunista auringonlaskua. Mikäs sen parempaa!

Luostolla saimme naappureiksemme poroja. Meidän porokoira ei niistä paljoa piitannut, ekalla kerralla, kun näki ne, Rollea jännitti vähän ja se meni sijaistoiminnoille. Pikkuhiljaa porot alkoivat kiinnostaa, ja loppureissusta kiinnostus oli jo ssitä laatua, että porosia piti tuijotella pidempäänkin.

Ametistikaivoksella saimme ensin kuulla kaikkea mielenkiintoista ametisteista. "Teoriaosuuden" jälkeen saimme osallistua itse ametistinkaivantaan, ja jokainen saikin itselleen muistoksi kauniin kiven. Nimestään huoliimatta Ametistikaivos ei siis varsinaisesti ole kaivos, tai siis siellä tehdään työt käsin ja vierailijat saavat osallistua kaivantaan. Kokemus oli hyvä ja mielenkiintoinen, suosittelen! Ametistikaivoksen väki oli myös oikein ystävällistä, ja koirakin toivotettiin avosylin vastaan. Rollen mielestä paikka oli huippumahtava, sinne oli kaivettu monta oikein soopivaa nukkumakuoppaa!

Ounasvaaralla käytiin vain pikavisiitillä, yksi yö. Itse jäin Rovaniemellä kaverilleni, muut jatkoivat matkaa kohti Ranuaa, jonka jälkeen kotia. Reissu oli taas oikein mahtava, ja mikä parasta, Maailmanvoittaja kolkuttelee ovella! Tosin sitä ennen pitää kestää kaksi päivää koulua, plääh.