Ensimmäinen hakukoe

Aikanaan päätin rohkaistua ja ilmoittaa meidät ensimmäiseen hakukokeeseen. 17.9. koitti sitten tämä merkityksellinen päivä, aamuherätyksellä joskus aamuyöstä ja lähdin ajamaan muutaman tunnin ajomatkan kohti Kouvolaa. Ensimmäiseen kokeeseen ilmoittauduin juuri Kouvolaan koska... En tiedä. Yksi kaverini on Kouvolasta kotoisin, mutta kyseisellä reissulla ei ollut mahdollisuutta nähdä kaveriani, Kouvola ei ole lähellä, en ole käynyt koiran kanssa koskaan Kouvolassa tai mitään. Kouvola vaan tuntui hyvältä idealta silloin.

Koepaikalle päästiin sopivaan aikaan ja koepäivä sai alkaa koirien tarkastuksilla. Huomasin välittömästi, että kanssakisaajani tulivat juttelemaan mieluusti. Sikäli erilainen kulttuuri kuin monissa muissa lajeissa, että riippumatta siitä, tunnetaanko entuudestaan tai onko mitään syytä tulla juttelemaan, tullaan juttelemaan. Toisaalta tulisi itse kullekin tylsä päivä, jos olisi sen koko päivän ihan hiljaa, meillä kun ainakin tämä ensimmäinen koepäivä kesti n. 6 tuntia. Koirien tarkastukset menivät luonnollisesti hyvin ja tämän jälkeen lähdimme ajamaan maastoihin.

Maastopaikalla meitä ajelutettiin paikasta toiseen, vaikka kävellenkin olisi päässyt sen 20 metrin matkan, jonka kerta toisensa jälkeen ajoimme edes takaisin. Mutta eipä auttanut valittaa vaan ajaa. Ensimmäisenä pääsimme esineruutuun. Aika lähtisi käyntiin siitä hetkestä, kun lähettäisin koiran ruutuun, ja saisin ihan rauhassa etsiä hyvän lähetyspaikan ennen sitä. Tuomari odotti meitä lähetysreunan keskipisteessä, josta olisi ollut ihan hyvännäköinen lähetyslinja esineruutuun. Esineruudun maasto oli melko kuusikkoista, muutama metri lähetysreunasta oli rivi kuusia, jossa oli siellä täällä koiran mentäviä aukkoja. Tiesin, että Rolle ei kuusien läpi menisi, joten päätin ensimmäiseksi etsiä kohdan, jossa olisi hyvä lähetyslinja. Jonkin matkaa keskikohdasta vasemmalle löysin parikin keskinkertaista paikkaa lähettää, mutta päätin lopulta käydä katsomassa vielä, missä vasen reuna ja vasen takanurkka ovat. Se kannatti, koska vasemmassa reunassa näytti olevan hieno baana koiralle mennä. Asettauduin lähetysasemiin ja lähetin koiran. Rolle eteni pari metriä, jonka jälkeen kääntyi ympäri kiertäen alueen ulkopuolelta. Hyvä minä, ajattelin, nyt menee sitten ihan päin puskia tämä homma, kun ei se viitsinyt edes ensimmäisellä kerralla lähteä mihinkään. Päätin kuitenkin lähettää uudemman kerran samasta paikasta ja tällä kertaa näin, kun koira astui tummanvihreän silmälasikotelon viereen. Samalla hetkellä Rollekin sai tarkennettua esineen ja otti sen suuhunsa. Mä huokaisin helpotuksesta ja repesin onnesta, ja kehuin koiran maasta taivaisiin. Aikaa oli mennyt vain 28 sekuntia ja pisteitä tuli myös 28, kaksi pistettä lähti mun liian riehakkaista ja liian aikaisin annetuista kehuista.

Esineruudun jälkeen alkoi henkilöetsinnän odottaminen ja jännityksen kerääminen. Minulla oli Bea myös mukana kokeessa ja odottelun ajan rapsuttelin Beaa ja juttelin muiden kanssa. Olimme ensimmäinen 1-luokan koirakko, joten olin odottelupaikalla hyvin ajoissa, kun menin sinne edellisen luokan viimeisen jälkeen. Radan lyhentämisessä meni paljon aikaa ja seisoskelimme jännittämässä aika kauan. Joku järjestäjä meni metsään Rollen nähden ja siitäkös Rolle sitten innostui. Lopulta pääsimme metsään ja tuomarille ilmoittautumisen jälkeen aloin katselemaan maastoa. Sain hieman järkyttyä. Oikealla puolella vaikean näköisesti monia kaatuneita puita etulinjalla, vasemmalla puolella etulinja oli käytännössä mutkitteleva polku, mutta sitä molemmin puolin reunustava kuusikko aiheutti sen, että etunurkkaa ei nähnyt - eikä kyllä koiraakaan lähetyksen jälkeen. Lisäksi keskilinja lähti nousemaan todella jyrkästi n. 10 metrin matkalta heti lähetyspaikalta, mikä aiheutti paitsi hankaluutta koiralle, myös sen, että koiran haukku kuului mäen päältä huonosti mäen alle.

Mutta eipä auttanut olosuhteista valittaa. Lähetin Rollen ensin oikealle, josta se tuli hyvin nopeasti takaisin. Lähetin sen vasemmalle, mutta se ei edennyt riittävän syvälle vaan kääntyi muutaman metrin jälkeen kuusikon läpi, jonka jälkeen en enää nähnyt sitä. Yritin huutaa takaisin, mutta en saanut sitä palaamaan. Mikä nyt ei sinällään ollut yllätys, koska Rolle on hyvin itsenäinen eikä tule takaisin, jos ei näe minua. Pian alkoi kuulua vaimea haukku ja lähdin sitä kohti. Rolle oli itsenäisesti mennyt keskilinjan yli ja se haukkui oikealla takakulmassa makaavaa maalimiestä. Otin sen hallintaan, mutta maalimiehen noustessa se nousi myös moikkaamaan maalimiestä. Tästä ei kuitenkaan sanottu mitään ja palasimme lähtöpaikalle. Päättelin, että toisessa etukulmassa on pakko olla joku, ja koska Rolle toisen vasempaan kulmaan lähetyksen jälkeen vaikutti varmemmalta tällä puolella, lähetin sitä uudelleen ja uudelleen sinne. Aina satunnaisesti huutelin koiraa takaisin, mutta se ei koskaan tullut käskystäni takaisin vaan aina omia aikojaan.

Yksi näistä lähetyksistä melkein tuotti tulosta. Pari vaimeaa haukahdusta kuului jossain vaiheessa ja jäin kuuntelemaan, että voisiko se olla Rolle. Ne kuitenkin loppuivat, joten ajattelin, että ehkä se oli joku muu koira jossain, koska Rolle ei ole koskaan jättänyt ilmaisua kesken. Rolle tulikin pian tämän jälkeen takaisin ja lähetin sen vielä kerran vasempaan etukulmaan. Kysyin, paljonko aikaa oli jäljellä, ja sitä oli enää pari minuuttia jäljellä. Päätin, että ehkä mä sitten etenen hieman, jos vaikka kävisi vielä tuuri. Seuraavan lähetyksen lähetin vasemmalle puolelle jostain mäen puolesta välistä, sen kuusikon jälkeen kun alkoi aukeampaa. Tästä Rolle upposi 50 metriä hyvin, jonka jälkeen kääntyi alueella taaksepäin. Silloin tiesin, että siellä vasemmassa etukulmassa oli joku. Rolle ei kuitenkaan sitä löytänyt ja lähti palaamaan etulinjaa takaisin, etulinjan puolessa välissä aikakin kerkesi loppumaan.

Loppupalautteessa saimme kehua siitä yhdestä hyvästä ilmaisusta. Muuta hyvää ei sitten oikeastaan ollutkaan. Etukulman maalimies oli ollut kuopassa peitettynä osittain ja maalimiehen mukaan Rolle oli ihan parin metrin päästä juossut ohi - sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Ei siis ollut tuuri meidän puolellamme. Kaksi epävarmaa haukkua paljastui myös aloitetuksi ilmaisuksi, maalimies oli ollut vanerisessa umpipiilossa ja Rolle jättänyt tämän parin haukun jälkeen. Me emme myöskään kuulemma tehneet yhteistyötä eikä koira reagoinut mun kutsuihin. Ohjaaja ei myöskään edennyt alueella (Aijaa....) ja kurittomuus näkyi myös siinä, että se oli itsenäisesti mennyt keskilinjan yli. Pisteitä henkilöetsinnästä saimme säälittävät 84 pistettä eikä näinollen tulokseen ollut enää mahdollisuutta.

Lähdimme kuitenkin tekemään tottiksen vielä ainakin harjoituksen vuoksi ja koska "koko rahan edestä". Lähinnä halusin kokeilla, miten estenoudot ja eteenmeno menee kokeessa ja miten toi koira reagoi ampumiseen. Sille ei ennen tätä koetta ollut koskaan ammuttu seuruun aikana ja A-estettäkin oli treenattu oikean kokoisella esteellä yhden käden sormilla laskettavat kerrat. Lähdimme tottiksessa suorittamaan liikkeitä ja parimme meni paikallamakuuseen. Seuruu lähti hyvin ja ensimmäisestä ampumisesta Rolle käänsi päätään, että mitä siellä tapahtuu. Toinen ampuminen ei aiheuttanut enää mitään reaktiota, kun ensimmäisellä kerralla se oli huomannut, että ei siellä ollutkaan mitään. Varsinainen kaavio meni loppuun todella hyvin, mutta henkilöryhmä, jota sitäkään emme olleet harjoitelleet treeniseuran puutteessa paljoa, oli hidastelua, irtoamista ja paineistumista. Henkilöryhmän jälkeen kuitenkin suoritimme hienot muut liikkeet ja tuomari kehui esimerkiksi liikkeestä istumista, että ei koskaan ollut nähnyt niin nopeaa istumista.

Estenoudoissa se kiersi metrisen esteen molempiin suuntiin. Olin ihan hämilläni, koska se on aina ennen mennyt myös vierailla kentillä ja vierailla esteillä hienosti yli. Jälkeenpäin päättelin, että olisiko tähän äkilliseen kieltäytymiseen voinut olla syynä se, että Rolle oli kotona treenatessa joku kerta vähän aiemmin törmännyt esteeseen todella pahasti. Se kyllä välittömästi sen jälkeen teki kotona hyvät ja rohkeat suoritukset, mutta ehkä sinne jäi jotain kummittelemaan. A-esteellä itse heitin niin vinoon ja lähelle estettä, että Rolle kiersi esteen mennessä ja takaisin tullessa se lakkasi yrittämästä, kun oli niin lähellä estettä, ja palauttikin esteen ohi. Jälkeenpäin vasta sain tietää, että minulla olisi ollut mahdollisuus uusia heitto. Eteenmeno lopuksi oli vielä hieno ja suora ja kaikkea.

Vaikka meidän tottis kokonaisuudessaan keräsi paljon kehuja, estenoutojen epäonnistumiset tiputti pisteet hieman alle seitsemänkymmenen, 66 pistettä siis lopulta saatiin. Kokonaisuudessaan koe ei ollut menestys kenellekään, kun neljästä koirasta vain yksi selvitti maastot tulokseen riittävin pistein, mutta sen jälkeen epäonnistui tottiksessa, eikä siten sekään saanut tulosta.

Viimeinen hetki kisapaikalla ennen poislähtöä - piilossa kisakirjan alla.

Kokeen jälkeen päätin, että maastoissa on ihan turha yrittää huudella tuota koiraa ja vähentää siten pisteitä tottelemattomuudesta. Se tekee työnsä niin kuin tekee ja mä en siihen huuteluilla pysty vaikuttamaan. Metristä hyppyä halusin treenata tottiksesta, ja halusin tietää, mikä oli syy siihen, ettei se mennyt yli. Kokeen jälkeen kävimme pari kertaa treenaamassa kyseisen kentän hypyllä, eikä se silloinkaan mennyt, suurienkaan hetsauksien kanssa, esteestä yli. Otimme kuitenkin kokeen oppimisen kannalta ja paljon hyvääkin sieltä löytyi - kuten se esineruutu ja tottiksen onnistumiset. Omaksi onnekseni olin buukannut seuraavan kokeen jo seuraavalle viikolle, joten pääsimme heti yrittämään uudelleen.

Bean kanssa jälkileireillä

Aika paljon oon kirjoitellut erilaisista jutuista, joita on tehty Rollen kanssa. Mullakin on sellanen olo, että Bea on jäänyt takapiruksi, mutta ei se oikeasti ole. Samalla lailla sen kanssa treenaillaan kuin Rollenkin kanssa ja nyt syksyllä taidettiin löytää Beallekin se Oma Laji siihen tokon rinnalle. Tässä postauksessa käsitelläänkin sitä, miten eksyttiin takapihajäljestämisestä ihan oikeasti jälkipellolle.

Laitoin siis joskus loppukesästä tai alkusyksystä yhdelle Facebookin palstalle kyselyä siitä, voisiko jossain päästä kokeilemaan erilaisia pk-lajeja. Sieltä sitten yksi mukava mieshenkilö otti yhteyttä ja kertoi järjestävänsä peltojälkileiriä. Bean kanssahan on siis takapihan (tai etupihan) nurmikolla tehty jäljen alkeita, joten sinällään oli ihan tuttua hommaa, mutta päätin silti lähteä mukaan leirille tutustumaan lajiin tarkemmin - ja sille tielle jäätiin. Syksyn mittaan näitä leirejä on järjestetty kolme kappaletta, joista me tosin jouduimme yhden jättämään välistä Bean sairastelujen takia. Kuitenkin ne kaksi, joille pääsimme osallistumaan, olivat erittäin antoisia ja innostavia.

Ensimmäisellä kerralla olin ihan yksin tuntemattomien ihmisten ja koirien seurassa. Hupaisaa oli myös se, että leirillä oli meidän lisäksemme yksi malinois ja loput rotikoita. Lappalaiskoirien pk-oikeudet ja ominaisuudet pk-lajeissa herättivätkin keskustelua ja oli osaltaan hienoa olla kumoamassa ennakkoluuloja koirista, jotka katsovat sohvan alta omistajan kutsuessa hommiin ja päättävät lopulta kääntää kylkeä. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kouluttajan tapaan kouluttaa ja keskustelimme jäljestä muutenkin paljon. Koulutuksen rakenne meni aika perinteisesti, ensin juteltiin hieman, sitten tallattiin jäljet ja loppupäivä meni sitten eri koirien jälkiä seuratessa ja niitä opiskellessa. Ensimmäisellä leirillä jouduin valitettavasti toisena päivänä lähtemään kesken kaiken pois, mutta silti kerkesin toisena päivänä imeä itseeni aimo annoksen tietoa.

Ensimmäisellä leirillä Bealle tehtiin pelkästään suoria makkarajälkiä. Muutenkin kouluttajamme, Petteri Ikonen, perustaa aika pitkälle makkarajälkiin tai muulla tavoin sellaiseen jälkeen, jolla on paljon palkkaa. Tämä tuntui sopivan ainakin minulle ja Bealle, sekä muille koulutuksessa olijoille, varsin hyvin. Bea jäljesti ensimmäisenä päivänä vaikealla alustalla jälkensä aika huonosti, seilaili ees sun taas, ei ollut intensiivinen enkä minäkään luottanut koiraan, kiristin liinaa ja muutenkin oli aika kamalaa työskentelyä. Seuraavalle päivälle vietiin sitten jälki helpompaan peltoon, jossa koira jäljesti hyvin. Mutta mä en vieläkään malttanut luottaa siihen koiraan ja mentiin liina kireällä. Kireä liina aiheutti niin Bealle kuin kaikille muillekin näkemilleni koirille sen, että alettiin vain päämäärättömästi kauhoa eteenpäin, kouluttajan sanoin taistelemaan omistajan kanssa.

Toiselta jälkileiriltä saatiin sitten videotakin, kun sain kaverin puhuttua mukaan. Meni jo paljon paremmin! Suurimpana juttuna se, että tuolloin vihdoin opin luottamaan koiraan ja annoin sen jäljestää löysällä liinalla. Itse asiassa edellinen jälki ennen toista leiriämme oli vielä sitä, että mä pidin liinan tosi kireällä ja yritin sillä saada hidastettua koiraa niin, että se tekisi jälkeä tarkemmin. Mutta se ei toimi niin. Tällä toisella kerralla Bealle otettiin ensi kertaa mukaan kulmia jälkeen, ensimmäisellä kerrallahan se hukkasi kulmansa ihan täysin, mutta sen jälkeen sen kulmatyöskentely on kyllä parantunut. Myös tyhjiä oli satunnaisesti mukana muutaman askeleen verran ja eipä ne ainakaan vielä kummemmin vaikuttaneet koiran työskentelyyn.

Esineilmaisua olemme tehneet Bean kanssa sisällä lattialla. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, valmis se ei ole, mutta hyvällä alulla. Olen opettanut Bean tuijottamaan esinettä suorassa asennossa ja tarkoitus olisi edetä vielä niin, että mä pystyn sen ympärillä kävelemään ilman, että sen katse herpaantuu. Välttämättä näin täsmällistä työskentelyä ei vaadita, mutta toisaalta olen tykännyt haastaa itseäni tähän homman. Myöskin kun esineilmaisu on lähtökohtaisesti täydellinen olkkarin lattialla, se kärsii kohdata virheitä sitten pellollakin niin, että ilmaisu on vielä hyvä.

Leireillä - ja muutenkin pk-lajeista puhuttaessa - yhtenä suurena puheenaiheena on yleensä pakotteiden käyttö. Meidän leireillämme ei otettu täysin nollatoleranssia pakotteisiin, muttei myöskään eletty pelkästään niiden voimalla. Mulla ei toki vertailupohjaa muihin kouluttajiin ole, mutta ainakin mulle on sopinut se tapa, jota Petteri on ohjeistanut käyttämään. Toisin sanoen nyppästään liinasta kevyesti tietyissä tilanteissa. Sen tarkemmin en ala nyt selittämään, koska niistä saisi oman postauksensa. Itse en ole täysin puhtaan positiivisen koulutuksen käyttäjä vaan käytän kullekin koiralle sopivia pakotteita. Koiralle sopivuus olikin meidän käymillämme jälkileireillä avainsana. Jollekin kovalle rotikalle annettiin kovemmalla kädellä, kun taas jälleen kouluttajan sanoin "Jos Bealle antaisi saman voimakkuuden pakotteen niin se lentäisi kohti lähintä kuusta liina perässään ja sen jälkeen se ei sieltä enää koskaan pellolle tulisi."

Jälkimmäisen leirin aikaan Bealla oli myös 4-vuotissynttärit. Itse asiassa videoilla näette tasan 4-vuotiaan Bean! Asiaankuuluvasti synttärikakku syötiin tietenkin pellon laidalla autosta kasatuista tarpeista - pieni kippo, vähän kaverin koiran palkkajauhelihaa ja muutama nakinpala ylijäämistä. Näin myöhässä kuitenkin vielä onnittelut Bealle näin bloginkin puolella!

Elokuun loput kokeet

Joskus taisin mainita, että meillä on elokuussa tiedossa kaikenkaikkiaan kuusi koetta tai sen tapaista. Ensimmäinen oli Rollen BH-koe, toinen ja kolmas koestartti saatiin tokon piirinmestaruuskisoissa. Siinä on sitten puolet. Loput kolme käydäänkin sitten läpi tässä postauksessa. Ne ovat pienempiä ja vähäpätöisempiä - tai siis jostain näkökulmasta katsottuna näin.

Hieman kaukaisemmin koiratouhuihin liittyi mun kesänaikainen projekti, autokoulu. Toisaalta ilman koiria en olisi autokouluun mennyt, joten ehkä mä kehtaan siitä täälä mainita. Ja lisäksi kun tuo autoilumahdollisuus on nyt vaikuttanut elämään niin, että on tullut ja tulee varmasti enemmänkin käytyä erilaisissa paikoissa. Mun osalta kävin autokoulun jokseenkin pikakelauksella läpi. Kesäkuussa istuin teoriatunneilla ja ennen kesän reissuja kerkesin käydä yhdellä ajotunnilla. Pari ajotuntia sain ujutettua jonnekin väleihin heinäkuulle, mutta suurin osa jäi elokuulle. Kun olin vielä elokuun alusta muutaman päivän reissussa, viimeiset puolitoista viikkoa ennen inssiä istuin autokoulun autossa päivittäin useampia tunteja. Teoriakoekin sattui tuolle välille ja sitä myös sitten jännitettiin. Se meni onneksi ensin läpi, heti ensimmäisellä yrittämällä. Pari päivää siitä mulle henkilökohtaisesti suurempi jännityksenaihe, inssiajo, meni sekin läpi ensimmäisellä yrityksellä ja siitä lähtien olen ollut vapaampi kulkemaan. Varsinkin kun vanhemmat on omaksi yllätyksekseni tosi hyvin antaneet autoakin käyttöön!

Elokuun viimeinen koirallinen koe oli sekin Rollen kanssa. Osallistuin Kennelliiton Nuori Koiramestari -kilpailun Tampereen osakilpailuun. Otin sen Rollen kanssa hupina ja harjoituksena hallissa kisaamiseen, ja vaikka säännöt olisivatkin sallineet koiran palkkaamisen suoritusten jälkeen ruoalla, en sitä tehnyt. Itsessään vaadittavat tehtävät olivat pääosin yksinkertaisia, mutta mielenkiintoisen kisasta teki se, että ne oli monesta eri lajista keräiltyjä juttuja. Hirveästi ei etukäteen (tietenkään) treenattu, keskityttiin muihin juttuihin ja normaaliin arkeen. Tuolta ei kuitenkaan sen kummempaa menestystä lähdetty tosiaan hakemaan. Agilityakin oltiin edellisen kerran tehty vuonna 2014 ja putkiralli meni silti yllättävän hyvin!

Virheitähän siellä tuli vaikka muille jakaa, mutta mun yllätykseks niistä ei kovemmin rokotettu. Sen sijaan mua jäi harmittamaan merkinkierto, koska se oli käytännössä kokonaisenaan tokoliike ja epäonnistui surkeasti. Mutta mieluummin kyllä onnistuminen kokeessa ja epäonnistuminen tuolla! En sitten tiedä, näkikö koirat edes sitä merkkiä sieltä, kun ei koko ryhmästä, jossa oli kuitenkin lähemmäs 10 koiraa, kuin yksi oikeasti löytänyt sen tötsän. Sen sijaan "esineruudun" onnistuminen oli hieno ja olin siihen todella tyytyväinen! Aika kaukanahan se oikeasta esineruudusta oli, enempikin jonkinlainen erilaisten esineiden noutotehtävä, mutta Rollella oli silti ihan sikakivaa! Se oli ihan fiiliksissä, kun oli niin helppo homma ja sai vielä ihan mahtavat kehut multakin. Ja muiltakin paikallaolijoilta, kyseinen homma kun oli monelle koiralle tosi vaikea.

Tässä lopuksi vielä videot, videoinnista saadaan kiittää mun saksalaista vaihtaria, jonka mä raahasin tonne mukanani. Veikkaan, että sillä oli aika tylsä päivä, mutta se ei kyllä sitä ite myöntänyt.

Suurin osa alusta:

Loppuosa:

Putkiralli:

Videolla nähtyjen kohtien lisäksi meidän omistajien taitoja testattiin kirjallisella osiolla. Sekin meni hyvin, mutta valitettavasti merkinkierron epäonnistumisesta tippui sen verran pisteitä, että jäimme kolmansiksi. Toisaalta se oli hyväkin juttu, kun saatiin palkinnot kotiin, muttei tarvinnut lähteä Koiramessuille enää kisaamaan!

Lappalaiskoirien toko- ja pk-tottiskoulutus 21.-28.8.

Vihdosta viimein pääsen koneen ääreen viimeistelemään tätäkin tekstiä. Julkaisemistaan se on odottanut jo ihan liian kauan, jostain syyskuusta asti varmaan... Tämän postauksen myötä päästään ainakin aloittamaan käymään läpi asioita, joita meidän elämässä on syksyn aikana tapahtunut. Tavoitehan oli tämän vuoden puolella, mutta epäilen tavoitteen onnistumista suuresti.

Olimme tosiaan 20.-21.8. Lappalaiskoirien järjestämässä Riitta ja Pekka Korrin toko- ja pk-tottiskoulutuksessa Rollen kanssa. Beaa en valitettavasti voinut ottaa mukaan, vaikka olisin kuinka halunnut, koska matkanteko oli vähintäänkin erikoista ja kaksi koiraa olisi ollut liian haasteellinen yhtälö. Perjantaina ennen tuota viikonloppua pääsin lähtemään keskustasta hieman ennen yhtätoista. Kotiin pyöräilee noin vartin, kotoa juna-asemalle noin vartin koiran kanssa ja juna lähti 11.26. Mulla oli noin 35 minuuttia aikaa, joten hiki hatussa siinä sitten pyöräiltiin. Kotoa nappasin koiran ja rinkan, pyöräilin juna-asemalle ja ehdin junaan. Matkustin junalla Tampereelle asti ja jäin odottamaan bussia kahdeksi tunniksi. Bussilla menimme Vantaalle Keimolaan, josta kaverini tuli hakemaan minut. Ajoimme Lahteen kaverin vepetreeneihin ja sieltä Järvenpäähän. Järvenpäässä vietin yön ja aamulla nappasin pyörän ja pyöräilin vielä reilu 2 km koulutuskentälle. Kaukaa tuli muitakin, muttei näin monen mutkan takaa!

Kun lopulta oltiin onnistuneesti perillä, koulutus lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Koulutuksen laatu oli erittäin hyvää ja ensimmäisen päivän vietimme pk-tottistellen Pekan opissa. Rolle oli päivän suoritusvuorossa viimeisenä, mutta onneksi löysin kentältä sille sopivan häkin, johon saatoin laittaa sen odottamaan. Päivän ajan seurailin muiden suorituksia ja imin tietoa itseeni. Koirakoita oli paikalla hyvin erilaisia, mutta yksi asia tuntui yhdistävän monia. Moni oli tullut hakemaan vinkkejä nimenomaan työskentelymotivaation parantamiseen ja sosiaaliseen palkkaamiseen. Meidän kohdalla Pekka taasen totesi, että siinäpä on koira, jolla on työmotivaatio on kohdallaan. Meinasin jo väittää vastaan, mutta itse asiassa, nyt kun joku muu sen sanoi niin tottahan se on!

Rolle treenasi lauantaina henkilöryhmää ja estenoutoja. Henkilöryhmän ongelmamme on, että sitä ei ole paljoa päästy reenaamaan. Pekan kanssa teimme ensin niin, että kiersimme ensin yhtä tuolia ja aina yhden kierroksen jälkeen sai palkan. Sitten tuoli vaihdettiin ihmiseen, ja kun yhden ihmisen kiertäminen onnistui, otimme mukaan toisenkin ihmisen. Pekka myös esitteli meille hyvän tavan suorittaa henkilöryhmä, siitä kuva alla. Muistakin koirista kyllä huomasi, että heti, kun ohjaaja oli varma omasta suorituksestaan, koirakin paransi. Ja loppujenlopuksi saimme vielä neljänkin henkilön ryhmiä onnistuneesti. 

Henkilöryhmästä siirryimme metriseen hyppynoutoon, jonka Rolle teki kokeenomaisesti. Pieni hipaisu esteeseen, mutta elämän realiteetit huomioonottaen se ei nyt haittaa mitään, kunhan menee vain yli. Eikä se esimerkiksi pressuesteellä hipaisekaan yleensä estettä. Tämän jälkeen teimme pari toistoa loivalla vinoesteellä, joista toinen avuilla ja toinen kokeenomaisesti. Molemmat meni hyvin, jonka jälkeen siirryimme jyrkälle vinoesteelle. Rolle meni hienosti yli ensimmäisestä kerrasta lähtien, teimme koko päivän aikana, tietenkin hyvin tauotettuna, oikeastaan kaikkea mahdollista esteen yli houkuttelusta pelkkiin avuttomiin palautuksiin. Kokeenomaista emme vielä tehneet, koska koin, että eka kerta kyseisellä esteellä niin ei sitä tarvitse kaikkea hallita. Loppuun vielä eteenmeno, jossa Rolle juoksee varsin hyvin, mutta seuruuosuudessa olisi parantamisen varaa.

Vielä loivemmalla esteellä treenaamassa

Sunnuntaina vaihdoimme Riitan oppiin ja pureuduimme siellä erityisesti ruutuun. Rollen kanssa on ruutuun kokeiltu vähän kaikkea, kosketusalustaa, palkkaa ruudussa ja ruudun ulkopuolella. Vauhti sillä on useimmiten ihan hyvä, toki se saattaa hidastaa ennen ruutua. Rolle jää kuitenkin milloin mihinkin osaan ruutua, yleensä lähelle nauhaa. Tähän ongelmaan Riitta ehdotti oikean paikan sheippaamista. Jostain syystä en tätä itse ollut koskaan tajunnut, ja kun sitten teimme sitä, koko ruutu alkoi jo näyttää paremmalta. Tai siis olin tajunnut ja hylännyt ajatuksen, kun ei tuo koira itsenäisesti mitään tarjoa. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja sanoa "Ehkei se tarjoa, jos et itse tarjoa sille mahdollisuutta tarjota!"

Pieni keskustelutuokio ohjaajan ja kouluttajan välillä - Rollen mielestä siis näyttelytreeni!

Teimme Riitan kanssa myös merkin kiertoa, koska siinä Rollella on ollut ongelmana hyvin väljä kaari. Olen itse jo aiemmin keksinyt laittaa kaukopalkan merkin itsestäni katsottuna vasemmalle puolelle, kun Rolle kiertää myötäpäivään, joten palkka vetää sitä takaisin tullessa suorempaan linjaan. Aluksi se sai luvan juosta palkalle heti merkin kierrettyään, mutta myöhemmin lupaa lähteä on myöhennetty. Riitalta sain tässä asiassa vain vahvistuksia omille ajatuksilleni. Tapa kerran toimii, niin sillä kannattaa jatkaa, kunhan pitää vain huolen tasapainotuksesta niin, että mun luo on myös kiva tulla.

Riitalle toin esille myös meidän edellisen kokeen perusteella suurinta ongelmaa. Rolle vahtii ja sen takia ääntelee. Olen yrittänyt sitä kieltää, mutta ei varmasti ole vaikea arvata, että se ei kauhean hyvin toimi. Niinpä Riitta ehdotti, että yrittäisin saada koiran työskentelemään aina, kun se haluaakin vahtia. Rolle ei kuitenkaan ole koira, joka epäonnistumisen tai siitä huomauttamisen jälkeen tylsistyy ja jättää tekemättä, joten tarkoituksena on yrittää saattaa se virheeseen. Kun koira tekeekin virheen sen takia, että se ei keskity tekemiseen vaan vahtimiseen, sitä pääsee huomauttamaan asiasta. Toki vaatii paljon työtä, mutta tavoitteena olisi koira, joka jotain vahdittavaa huomatessaan kääntyykin ohjaajan puoleen valmiina tekemään töitä.

Koko viikonloppu oli todella opettavainen ja valitettavasti täytyy todeta, että ihan kaikkia juttuja ei vain pysty muistamaan. Mutta viimeisen lauseeni tuolla koulutuksessa todellakin muistan: "Ihan varmasti tullaan uudestaan, jos tilaisuus tulee!" Kiitos hienosta koulutusviikonlopusta kouluttajille ja järjestäjille sekä tietysti kanssatreenaajille! Kuvista kiitän Minttu Ruohomäkeä, mahtavaa kun jaksoit kuvata!