Belgejä aamusta iltaan

Vain hullut koiraihmiset heräävät lauantai-aamuna kukonlaulun aikaan päästäkseen näyttelyyn. Ja tällä kertaa päätin kuulua tähän hullujen koiraihmisten joukkoon, joten eilen aamulla suunnattiin auton nokka kohti belgierkkaria Seinäjoella. Mukana oli yksi koira ja hänen kolme palvelijaansa eli minä, Bean edellinen omistaja ja hänen kaverinsa.

Pitkällä automatkalla pysähdyttiin kunnolla kerran ja perillä oltiin parikymmentä minuuttia ennen kehien alkua. Mut heitettiin sitten junnuluokan narttujen kehään Bean edellisen omistajan koiran kanssa. Ei ollu vaikee homma, piti vaan seistä ja pitää narusta kiinni. "Koska kaikki muutkin" kaksoishandlauksella mentiin, mutta mullahan ei asiaan ole sananvaltaa. Ite en kaksoishandlauksesta tykkää, jos ne koirat oppii tottista, suojelua, hakua, jälkeä ja vaikka kävelemään etutassuillaan, niin ei luulis olevan vaikee homma opettaa se koira seisomaan.

Pääasiassa päivä meni kuitenkin tällaisissa tunnelmissa. Kaverin koiran vuoron jälkeen istuttiin vain kehän laidalla, nautittiin auringosta ja katteltiin koiria. Ykskään koira ei sieltä aiheuttanut sellasta wow-fiilistä, mutta ylipäätään tollasessa tapahtumassa hengaaminen ei välttämättä tehnyt hyvää belgikuumeelle...

Mutta koska belgikuume ei oo mitään pentukuumeen rinnalla, piti käydä vähän vielä kiduttamassa itteään. 4-viikkosia belginpentuja, ai että oli ihania ja pehmeitä sydämenvallottajia.

Onnesta soikeana

Viikonloppua tuli vietettyä harvinaisen ihanan koiramaisissa tunnelmissa Helsingissä. Sitä toivoo, että sitten, kun aika on, pääsis muuttamaan esmes sen Vinttikoirakeskuksen viereen. Mutta ei niin ei, saatiin nauttia tästä ihanasta paikasta vain parin päivän ajan Katselmuksen merkeissä. Seurana mulla oli viikonloppua parantamassa Bean edellinen omistaja. Lopulta päädyin myös yöpymään hänen luonaan lauantai-sunnuntai yön. Vitsit kun oli kiva viikonloppu.

Mutta lauantaina meitä odotti ihan uudenlainen haaste, nimittäin möllitoko. Tulosta tai pisteitä ei lähdetty hakemaan vaan pitämään hauskaa ja kokemaan uusi kokemus. Tulokseksi saatiin raavittua epävirallinen ALO3, pisteitä 115,5. Silti en koe, että olisimme päässeet tavoitteeseen. Omista mokista johtuen hyvä fiilis jäi saavuttamatta ja suoraan sanottuna en tukenut koiraa vaativassa tehtävässään yhtään. Oman vuoron jälkeen kyllä turhautti oma toiminta.

Luoksepäästävyys 9,5 Bea nousi moikkaamaan tuomaria hillityn kohteliaasti ja mä nyt sallin sen. Tää liike ei tuu olemaan enää sääntömuutoksen jälkeen ja ennen sääntömuutosta ei lähdetä virallisiin.

Paikalla makaaminen 5 Neitokainen nousi istumaan ehkä 15 sekuntia ajanlaskun alusta alkaen. Meni uudestaan maahan, kun oli ollut istumassa ehkä jonkun parikymmentä sekuntia. Jossain reilu minuutin kohdalla vierestä lähti koira Beaa kohti ja Bea sitten nousi sitä vastaan. Annoin sille siitä palautetta ja käskin takaisin maahan. Virallisesti olisin saanut vaatia liikkeen uusimista kohtuuttoman häiriön seurauksena, mutten halunnut tehdä sitä. Pisteitä oltaisiin saatu varmasti paremmin, jos en olisi omatoimisesti lähtenyt Beaa käskyttämään takaisin, mutta ehdottomasti halusin, ettei sille jää kuva, että saa lähteä hiipparoimaan.

Seuraaminen kytkettynä 6,5 Ihmettelen, että saatiin tästä kasaan edes tällainen pistemäärä. Suoritusta voisi sanoa enemmän hihnan perässä roikkumiseksi kuin seuruuksi. Ei siitä sen enempää.

Seuraaminen taluttimetta 7,5 Loppua kohti tsemppasi jo hyvin, ja suoritus näyttikin osin edes joltain, mitä voisi kutsua seuraamiseksi. Jäi kuitenkin jälkeen, haahuili ja etäisyyttä jalkaan oli ihan liikaa.

Liikeestä maahanmeno 5 Seuruupätkällä tsemppasi ihan tositosi hyvin ja se oli sen tähtihetki kokeen aikana. Homma kuitenkin lässähti siihen, kun eihän tyttö mitään maahanmenokäskyä osannut. Lopulta se meni neljännellä käskyllä maahan (suullinen, suullinen, suullinen+käsimerkki), joten virallisesti oltais oltu oikeutettuja nollaan pisteeseen...

Luoksetulo 5,5 Tän piti olla se, minkä se osaa... Se kuitenkin ehkä vaistos sen, että mä en ollu ihan normaali ja tuli hiipparoiden

Liikkeestä seisominen 0 Miten niin käytin Rollen seisomiskäskyä...

Hyppy esteen yli 7 Toisella käskyllä hieman haluttomasti, mutta se hyppäs ja seiso. Ottaen huomioon sen, että se on kahesti aikasemmin treenannu hyppyä ja sillonkaan ei seisomista.

Kokonaisvaikutus 8 Tuomarin sanoin ihan kivannäköistä menoa, mutta tarvitsee treeniä. Yhteistyö kuulemma hyvää. Realistisempaa ois toki ollu "Koiraa ei kiinnosta, se ei osaa mitään ja paineistuu ohjaajasta."

Möllitokossa meidän tähtihetki oli kehäänmeno, kun tuomari näki Bean. "MIKÄ tää on?!?!?!?" tuli suoraan tuomarin suusta, niin tunteella kuin tulla vaan voi. Muutenkin Bean turkkia jaksettiin ihmetellä yhden jos toisen ihmisen toimesta. Eikä ollu yks tai kaks ihmistä, jotka epäili sen olevan lapinkoira ollenkaan.

Junior handlerissakin ensin veikattiin, että se on tullut kehään totaalisen karvanlähdön jälkeen. No ei ihan. Bea toimi ihan nätisti junnukehässä, ottaen huomioon sen, että sen harjotukset rajottu puolen minuutin pätkään just ennen omaa vuoroa. Kehässä ei toki tuntunut ernulta, kun seuraavaksi vanhin oli mua kolme vuotta nuorempi...

"Mukava nuori koira. Erikoinen karva, hieno väritys. Hyvä ohjaus, kaipaa vielä vähän iloista harjoittelua. Muuten ryhdikäs ja hyvin kulmautunut koira. Hyvä kontakti seisotuksessa ja hyvä, aktiivinen koira."

Lopulta sijoituttiin neljänsiksi. Ihan semityytyväinen olen, kun suhteutetaan siihen, ettei tuo oikeasti ollut mikään junnukehä. Sinne oli heitetty kaikki tapahtumassa mukanaolleet pikkulapset jonkun jääräpään mummokoiran kanssa. Yritä siinä sitten sellaisen pikkuveijarin takana juoksuttaa koiraa edukseen. Muutenkin sille tuomarille ois voinu sanoa, että junnukehässä ei arvostella koiraa, ei sitten sanallakaan.

Lauantain kruunasi ihana, aurinkoinen sää ja hyvä seura. Tapahtuman jälkeen päästiin tuhlaamaan rahaa. Ostin Bealle häkin ja furminaattorin, Rollelle nahkahihnan. Nyt voi taas hetken olla tyytyväinen ja ostelematta mitään – kunnes saa lisää rahaa.

Lauantai-iltana pääsin treenaamaan kaverin belgiä. Vitsit se toimi kivasti ja vahvisti vielä sitä, että vielä joskus mullakin tulee olemaan ihan oikea pk-koira (=belgi). Toistaiseksi kuitenkin mennään näillä lappalaisilla, vaikka belgitreeni olikin tosi ihanaa. Voidaan myös jatkaa Bean kasvattajan kasvattien bongaamista lauantain tapaan:

Ajeltiin pienellä punaisella Fiat Puntolla Järvenpään katuja ristiin ja rastiin. Käännyttiin yhdestä risteyksestä ja bongattiin puskasta ihan lappalaispennun näköinen pentu.
"Hei onks toi lappalainen!?" mä innostuin.
"On se!" kaveri vastasi.
"Hei onks se Puuratar? Hei onhan se, se on se, mistä on ollu kuvii facessakin!"
Tän jälkeen pieni punanen Fiat Punto käänty ympäri 180 astetta, pysähdyksen kautta tosin. Tuon pikkukoiran omistaja tietenkin huomasi tämän meidän auton erikoisen toiminnan. Lopulta ajettiin niiden lenkkireitille, avattiin ikkunaa ja kysyttiin "Onks se lapinkoira?". Epäileväinen "Joo, on" vastaus saatiin takaisin. "No onks se Puuratar?". Jo paljon varmemmin tuli "On."
Meni ehkä sadasosasekunti, kun meikäläinen oli repsikan paikalta kiihdyttänyt ja kiertänyt auton toiselle puolelle pentua paijaamaan. Keskustellessamme selvisi, että omistaja oli luullut meidän olevan pennun kidnappaajia. Yllätys olikin iloinen, vaikka Neppu (Puurattaren Kingon Tulenneito) ei tavannutkaan Beaa, joka on jotenkin hienosti sen puolitäti tai puoli-isotäti tai jotain muuta vastaavaa.

Sunnuntaina osallistuttiin ulkomuotoarvosteluun. Meitä ennen oli vuorossa Bean sisko Nene, Puurattaren Syysleimu. Nene oli aikas nätti tyttö ja kovin oli samaa näköä siskoksilla. Nene sai ilmeisesti hyvän arvostelun ja valittiin jatkoonpääseväksi. Bealle ei sellaista iloa suotu, joten se sai tyytyä vain arvosteluun:

"Pienehkö narttu, lyhyehkössä karvassa esitetty. Hyvä nartun pää. Saisi olla kulmautunut paremmin edestä ja takaa. Lyhyt runko. Likkuu rungostaan huoimatta hyvin. Tälle koiralle toivoisin enemmän massaa. Purenta ok. Luonne hyvä." -Janika Wiksten

Ei Bea sunnuntainakaan poikkeukseton ollut. Meidät käteltiin kehästä ulos sanoin: "Taitaa olla ainoa koira, jolle voin tänään toivoa lisää massaa." Ei ollut tuoomari uskoa korviaan, kun sanoin, että se on ollut joskus vieläkin hoikempi. Karvaa mä en silti saa sille taiottua mistään lisää, vaikka kuinka siitä sanoisitte.

Sunnuntain tunnelmaa ei latistanut yhtään sade. Mukavien ihmisten seurassa on ihanaa myös vähän huonommalla kelillä. Ja tulipahan myös koettua se, että koira viedään kirjaimellisesti suoraan mettärälläyslenkiltä näyttelykehään. Kiitos ihanasta tapahtumasta koko paimensukuisten väki! Ja jos vielä saa ylistää, on Bean edellinen omistaja maailman paras koiran edellinen omistaja. Harva on oikeasti aidosti kiinnostunut aikuisen koiran uudesta kodista niin paljoa, puhumattakaan siitä, että kutsuisi kyseistä poppoota kylään uudelleen ja uudelleen. Kiitos ihanasta viikonlopusta!

Herraa sopii ihailla vähän kauempaa

Maailmanvoittaja 2014, Haapaniemi Elina, avoin luokka

"5-vuotias hyväntyyppinen musta kermanvaalein merkein, saisi esiintyä hieman luottavaisemmin, riittävä päänmuoto. Silmien tulisi olla tummemmat ja korvien sijainniltaan paremmat, hyvä luusto ja runko, hieman niukat takakulmaukset
liikkuu hyvin askelin" EH

 Odotettu EH:han sieltä tuli. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, en jaksanut parhaimmissa unelmissanikaan toivoa, että sieltä ERI SA olisi tullut (koska Maailmanvoittajassa oli poikkeuksellisesti yhdistetty ERI SA).

Se, mihin en ole tyytyväinen, on tuon kehäkäytös. Se väisti tuomaria jälleen, tosin antoi kyllä loppujenlopuksi tutkia ihan hyvin. Rolle on ilmeisesti sitä mieltä, että näyttelykehissä se on tärkeissä hommissa, eikä häntä sovi häiritä. Herraa sopii ihailla vähän kauempaa, sieltä sitäpaitsi näkee kokonaisuudenkin paremmin. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä en jaksa tuota sen enempää murehtia tai kouluttaa, kun olen vähän kaavaillut, että tämä jäänee meidän viimeiseksi näyttelyksi. Säästetään mieluummin aika- ja rahavarantoja muihin harrastuksiin, joista sekä minä että koira nautitaan enemmän.

Sensijaan yleiseen käytökseen näyttelypaikalla olen tyytyväinen. Alkukiinnostusta kaikkeen esiintyi jälleen, mikä on ymmärrettävää. Pikkuhiljaa tyyppi otti rennommin ja rennommin, lopussa se oli rauhallisempi kuin varmaan koskaan. Yhteiselo toisten koirien kanssa sujui hyvin.

Ja kävin mä ihastelemassa maailmanmenoa sisällä hallissakin. Yhtään minua kiinnostavaa rotua en sieltä sillä hetkellä löytänyt, joten kehäkierros oli nopeasti ohi. Rotutorilta löytyi tuttuja Lappalaiskoirat ry:n kojulta, ja sielä tuli vietettyäkin hetkinen. Siinä vaiheessa suuntasin sitten shoppailemaan, ja koiratavaroiden suurkuluttajana olin ihan innoissani niistä tavaroista. Ihailin niitä kaikkia tavaroita ja kuolasin ihanuuksien perään. Sitten huomasin, että mun rahat on kotona.

Positiivisten yllätysten päivä

Rolle päätti yllättää tänään oikein olan takaa. Oltiin siis Ruovedellä ryhmänäyttelyssä, tuloksena ERI AVK2, tuomarina Markku Kipinä.

Ryhdikäs, kevytluustoinen, jolla pitkä lanne. Hyvä ylälinja ja häntä. Voisi olla takaa kulmautunut enemmän. Vaaleat silmät pilaavat ilmettä. Purenta ok. Riittävä askelpituus. Miellyttävä luonne.

Tuloksenahan tuo ERI ei ole kovin hääppönen, mutta meille todellakin erinomainen. Ennen ollaan saatu pelkkää EH:ta, joten nyt saatua ERIä osaa arvostaa, varsinkin kun hyvät arvosanat oli tällä tuomarilla melko tiukassa.
Arvostelu ei oo mun mielestä kovinkaan koiran näköinen. Mun silmään (ja kun vertaa toisiinkin lapinkoiriin) tuolla ei kyllä ole kevyttä luustoa. Mä myös sanoisin (kuten aikaisemmatkin tuomarit), että takakulmauksia tuolla on ihan hyvin, kun taas etukulmaukset on niukahkot. Tai sitten se on talven aikana heittäny takakulmaukset menemään ja ostanu jostain lisää etukulmauksia.

Rolle yllätti myös yleisellä käytöksellään. Se osas ottaa suht. rennosti eikä murissut kuin yhdelle, joka tuli liian lähelle. Erityisen tyytyväinen olen siihen, kun Rolle ei sen suuremmin reagoinut aivan selkämme takana tapahtuneeseen ärinäkeissiin. Tyyppi vain vähän katsoi ja sitten haki kontaktia. Ihana!
Rolle myös rauhoittui todella hyvin sekä häkissä että narun päässä. Vitsit, elättelen toiveita, että tää vielä joskus oppisi, ettei toisista koirista tarvitse ottaa kierroksia ja ruveta ärisemään.

Junior Handlerissa oltiin mukana ekaa kertaa elämässämme. Taso oli kova, ja vanhempien luokassa oli mukana neljä taitavaa ja hyvää esittäjää. Ennen kehään menoa en olisi osannut arvata lopputulosta. Me sijoituttiin vanhempien luokassa ykköseksi!

Rolle esiintyi jokseenkin paremmin rotukehässä. Junnukehässä se otti välillä pari laukka-askelta ja vingahteli, ja tuomarin tullessa moikkaamaan pakitti vähän. Muuten meni ihan hyvin, tyyppi seisoi nätisti eikä tarvinnut pahemmin asetella tai pitää hännästä kiinni.

Koiria vaihdettaessa sain ensin itselleni walesinspringerspanielin. Koira oli mukava esittää, oli rauhallinen eikä hetkahtanut omistajanvaihdoksesta.

Tuomarimme päätti vaihdattaa koiria vielä kerran ja sain käsiini serra de airesinpaimenkoiran. Tämäkin kipale oli mukavaa ja rauhallista esitettävää.

Omasta mielestäni suoriuduin kiitettävästi, ja arvostelupaperissakin luki "hyvää, rauhallista esittämistä". Luulen kuitenkin, että Rolle sinetöi voittomme, sillä sen verran, mitä sitä kerkesin sivusilmällä katselemaan, päätti se ottaa ilon irti vieraista esittäjistä. Se riehui, veti, haukkui, istui, ei asettunut seisomaan... Kunnon pelimies :D

Junnujen BIS-kehässä vastaan tuli kaverini Lyyli ja cockerspanieli nuorempien luokasta. Lopulta sijoituimme JH-BIS-kehässäkin ykköseksi, ja näinollen sijoituksemme oli 1./1.

Saimme JH:sta upeat ruusukkeet ja JH-kärpäsen pureman :D. Katsotaan nyt, nähdäänkö meitä tulevaisuudessakin junnukehissä.

Kiitos vielä kerran Ruoveden näyttelyn järjestäjille ja tuomareille! Erityiskiitos Markku Kipinälle, JH-tuomari Saana Simolalle ja Maaritille, joka otti meidät autoon ja mahdollisti tämän upean päivän!