Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas

"Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas

Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan

Se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan

--

Oi ihana valo, ihana

Sinä olet Aurinko"

- Samuli Edelmann, Aurinko -

Olen jo aiemmin kyseisen kappaleen liittänyt osaksi Bean omaa sivua ja mielessäni kyseinen kappale on kuvannut Beaa jo siitä lähtien, kun Bea meille tuli. Se vain osuu, se vain uppoaa. Ja se, miksi kyseinen kappale on jälleen juuri tänään ollut pinnalla, johtuu siitä, että päivälleen tasan kaksi vuotta eräs pieni neitokainen saapui pihaamme ja tänne se sitten jäi. Pieni Aurinko, jota sanat eivät riitä kuvailemaan.

Itse asiassa kyseinen Aurinko-kappale sai tänään uuden merkityksen. Silloin aikoinaan ajattelin sen kuvaavan tilannetta, jossa minä olen puhuja, joka puhuu Bealle. Bean tullessa meille olin hankalahkossa elämäntilanteessa ja tuntui, että Bea tuli minulle elämääni valoksi. Nyt sitten tajusin, että itse asiassa siinä voisikin olla asetelma niin, että Bea puhuu minulle. Ihmiset, jotka ovat Bean nuoruudessa saaneet olla mukana, kertovat minulle kerta toisensa jälkeen, kuinka minä olen ollut parasta, mitä Bea on elämässään saanut ja kuinka koko rikkinäisen pienen koiran elämä pelastui sillä hetkellä, kun se pääsi tänne. Näinollen säe "Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas" kertoo hienolla tavalla myös siitä, millainen muutos Beassa on tapahtunut.

Näissä hienoissa merkeissä palaamme siis pitkältä blogitauolta. Valitettavan pitkältä, sen sanon itsekin. Nyt syksyn aikana olemme juosseet yhdessä jos toisessakin paikassa ja yhdistettynä kaikkiin muihin kiireisiin, en ole vain ehtinyt ja jaksanut avata tietokonetta postauksen kirjoittamista varten. Voisin nyt kuitenkin varovasti elätellä toiveita, että saisin tämän vuoden puolella tehtyä takautuvasti postauksia taukomme aikana tapahtuneista tärkeimmistä asioista. Sillä ne on hienoja asioita, jotka ehdottomasti haluan jakaa!

Pääpiirteittäin elämäämme kuuluu kaikkea hyvää ja vielä vähän parempaakin - tarkemmin saatte kuulla myöhemmin. Elämäämme tarkemmin ja lähempää seuranneet tietävätkin, että monia upeita hetkiä on koettu, unelmia on täyttynyt ja uusiakin juttuja ollaan päästy kokemaan. Syyhyän jo päästä kirjoittamaan kaikesta! Sitä ennen kuitenkin otetaan pieni katsaus tulevaan, pikaisesti ja ytimekkäästi. Sen jälkeen voin hetken keskittyä muistelemaan menneitä ja jälleen toivottavasti jossain vaiheessa olemaan postausten osalta ajan tasalla.

Nyt, kun syksy on vedetty todellista rallia eri paikoissa, talven tullen rauhoittunemme hetkeksi. Sen voin paljastaa nyt, että olemme käyneet erilaisissa kokeissa ja koulutuksissa syksyn aikana, mutta talveksi ei varsinaisia koesuunnitelmia oikeastaan ole. Vakitreenivuorot on varattu, sitten kun vielä oppisi olemaan niissä ensin paikalla ja sitten ajoissa paikalla. Olen nimittäin nyt kolmen kerran aikana kerinnyt kerran unohtanut treenit ihan kokonaan ja toisen kerran tullut puolisen tuntia myöhässä ja toistaiseksi paras suoritukseni on se yksi kerta, jolloin olimme vain 10 min myöhässä. Pieniä arjen kohokohtia on kuitenkin tulossa, joista ensimmäinen tulevana lauantaina. Silloin suuntana on Rollen kanssa silmäpeili ja tietenkin toivomme, että sieltä puhdasta tulisi. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus Rollelta ottaa myös geenitestit pompen taudin ja DM:n osalta.

Bean osalta taas ei kummoisempia suunnitelmia ole, kunhan treenaillaan. Okei, näin vuosipäivänä tuli kaverin kanssa puheeksi, että yksi lähes välttämättömyys meiltä on suorittamatta. Kaveri muistutti, että meistä kahdesta ei ole yhteiskuvaa (lukuunottamatta sitä yhtä kuvaa vuoden 2015 tokon piirinmestaruuskisoista). Tähän hätään en kuitenkaan yhteiskuvaa valitettavasti saada, joten vaikka onkin yhteisen taipaleemme tärkeä päivä, joudutte tyytymään vain ja ainoastaan Bean kuvaan, vaikka sekin on kyllä varsin kaunis.

Tokokoe 13.8.

Viikon sisään kolme koekäyntiä koirien kanssa, onneks en oo jännittäjätyyppiä! Tänään siis käytiin Tampereella uudessa koirahallissa tokon piirinmestaruuskisoissa molempien koirien eli toisin sanoen lapinkoiran ja "Onko se pentu?":n kanssa. Rolle aloitti hommansa heti aamusta ja avoin luokka vedettiin kahdessa osassa ja lopuksi vielä paikallaolo. Rolle sai tulokseksi ensimmäisistä avoimen kisoistaan AVO3 202,5/320 p. ja sijoitus 3/5. Rolle haukkui vähän joka välissä (vahti halliin tulevia ja hallista lähteviä ihmisiä) ja suurin osa pistemenetyksistä johtuikin näistä. Ilman haukkumenetyksiä oltaisiin oltu jossain 270 pisteessä...

Osa Rollen suorituksista tuli kaverin toimesta videolle, mutta Rollen suorittaessa toista settiään kaveri oli itse toisessa kehässä kisaamassa. Tuomari oli sekoittanut liikejärjestystä ja aloitimme luoksetulolla. Haukkuhan sieltä tuli ja pisteitä sitä myöten 7.

Seisominen seuraamisen yhteydessä tuotti pisteitä 0 Rollen istuessa liikkeen. Tän piti olla pomminvarma, joten ei reenattu ennen koetta. Olisi pitänyt sekin vielä muistutella.

Seuraaminen ja ne pirun haukut sun muut ääntelyt. Pisteitä siis 7.

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno, liike, jossa oletin Rollen pitävän ääntä, mutta liike, jossa se ei pitänytkään ääntä. Lähti tosi hyvin, pieni viive käskyn jälkeen, muttei onneksi tarvinnut kaksoiskäskyä. Hidasti ennen ruutua ja meni tarkasti maahan, tassut noin sentin päähän ruutunauhasta. Olen tyytyväinen, että edes meni ruutuun, koska tämä on ollut ja on edelleen työn alla eikä todellakaan valmis. Pisteitä kertyi 8,5.

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä ja me istuttiin. Tämäkin muuten hyvä, mutta ne perhanan ääntelyt ja sitä myöden 7.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon Rollemaiseen tyyliin nopea, mutta laaja kaari, suora eteentulo ja ripeä siirtyminen perusasentoon. Ääntelyt tiputtivat tällä kertaa arvosanan 5:een.

Toinen setti alkoi estehypyllä, joka jälleen muuten täydellinen, mutta äänet, joten 7. Alkuun tuomari pohti, pitäisikö laittaa yksi puolikas lauta lisää, mutta totesin Rollen olevan 50 senttiä korkea, joten sai olla 5 laudalla. Suorituksen jälkeen tajusin, että sääntöjen mukaanhan sitä ei edes saa nostaa korkeammaksi.

Noutaminen on tätä nykyä vauhdikas ja innokas molempiin suuntiin. Luovutuksessa mälväsi hieman, mutta tässä tapauksessa sillä ei ollut pisteisiin merkitystä, kun ääntelystä lähti jälleen pisteitä. Noudosta siis jäljelle jäi 7.

Kauko-ohjaus päätti yksilöliikkeet ja vihdosta viimein jätkä malttoi olla hiljaa! Ensimmäinen istuminen vajaa, mutta toisaalta odotin, että olisin joutunut antamaan kaksoiskäskyn siihen, joten odotuksia pistettä parempi 9.

Paikalla istuminen kokeen viimeisenä liikkeenä ei sopinut meille kovinkaan kummoisesti. Olisin tykännyt, jos se olisi ollut alussa jo, mutta meni se näin lopussakin. Rollen pommin varma 10.

Kokonaisvaikutus vielä haukun takia 0.

Bean suorituksesta ei videota ole eikä tule, koska oltiin jälleen kaverin kanssa samaan aikaan kehässä. Alokasluokka suoritettiin sääntöjen mukaisessa järjestyksessä, mutta paikkis viimeisenä. Seuruu toimii tai ei toimi Bealla, tänään ei toiminut. Pisteitä 7,5 ja syynä jätättäminen, haahuilu ja hitaassa osuudessa kokonaan pysähtyminen. Se on jännä, miten Bea lenkillä tarjoaa seuruuta kilometritolkulla, mutta käskyn alla se ei ole yhtään kivaa. Treenata ehkä pitäisi...

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10, ei mulla muuta.

Luoksetulo 8,5. Bea lähti ihan viimeisillä metreillä jonkun hajun perään ja jouduin ottamaan perusasentoon omaan käskyn. Voisi tätäkin joskus ehkä ihan oikeana liikkeenä treenata...

Noutoesineen pitäminen ei todellakaan ole Bean lemppari, se tekee, mutta "ällööööööööö"-ilmeellä eikä ota kapulaa halukkaasti, joten 8,5.

Kauko-ohjaus 6. Treeniaika loppui kesken ja tuli kiire ja lisäksi Bean etutassukaukoilla alokasluokan kaukot ovat vaikeat. Mutta Bea yllätti ja suoritti teknisesti oikein - ainoa vaan, että se meni kirjaimellisesti heti istumaan noustuaan maahan ilman käskyä.

Estehyppy tuotti pankkiin 9 pistettä. Ihan hyvä siihen nähden, että kaksi päivää ennen koetta treenattiin ekan kerran ja silloin tulos oli lähinnä riman alittamisia. Lopussa Bealla tuli hämmennys, että mitäs nyt tehdään, kun on hypännyt, koska ei oltu koskaan reenattu niin, että oltaisiin otettu loppuun vielä perusasentokin, mutta kyllä sen sieltä sitten hitaasti tarjosi.

Loppuun vielä tässäkin paikallamakuu, Bea makasi vinossa, mutta varmasti, ja pisteitä ropisi täydet 10. Varmaan ainoa rivissä, jolle ei sanottu, että maahan voisi mennä rivakammin!

Kokonaisvaikutus 8,5, kuulemma kivannäköistä tekemistä. Varmasti olisi parantunut, jos kaukot ja seuruu olisi myös onnistunut. Tuomari muisti kehua, että tämä oli sitten hiljaa! On se jännä miten koirat toimii eri tavalla, treenien perusteella Rolle kun on se hiljainen ja Bea sanoo aina mielipiteensä.

Kokonaisuutena Bealle hienosti tältä päivältä ALO1 172/200p. ja sijoitus 4/11. Täpärästi jäätiin palkintopallilta sekä yksilöissä että joukkueessa, OSKK:n joukkue oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä 4. (sitä ei koskaan varmistettu), mutta sijoittumiset luokissa (evl 3., avo 3., alo 4.) eivät oikein kauhean huonoon sijoitukseen anna mahdollisuutta. Olen tyytyväinen päivään, Rollekin teki hienommin kuin odotin. Nyt nokka kohti uusia kokeita!

BH-kokeessa 7.8.2016

Tuossa keväällä rohkaistuin ja päätin, että nyt me mennään sinne BH-kokeeseen. Mutta sepä ei ollutkaan mikään ihan helppo homma. Otin yhteyttä ja kysyin useammasta paikasta, mutta aina täyttä. Loppukevät ja alkukesä TK1-kisojen jälkeen meni näissä merkeissä ja kirosin, kun muualla Suomessa kokeisiin kyllä mahtuu, muttei meillä päin. No, sitten bongasin sopivasti suunnitellun lomareissun yhteyteen 7.8. Vantaalla järjestettävän kokeen ja laittelin sinne viestiä. Ja me mahduttiin mukaan!

Koepäivänä saavuttiin paikalle ihan hyvin ajoissa, kerettiin käydä ostamassa kisakirjat ja ilmoittautumassa. Sitten koitti kokeen alku ja otin Rollea autosta. Päivän ensimmäisenä vastoinkäymisenä Rollen hihna hajosi eikä mulla tietenkään ollut muuta hihnaa mukana! Nahkahihnasta petti ompeleet ja pikakorjaus (ihan hirveällä) solmulla, minkä jälkeen matkaan. Kokeen yleiset käytännöt käytiin läpi ja meitä ennen oli yksi pari, josta valitettavasti toisen koe hylättiin, kun koira lähti kentällä jahtaamaan variksia.

Oman vuoromme koittaessa meidät laitettiin ensin paikkamakuuseen. Mä en ihan hahmottanut, että mikä tarkoitus niillä N- ja U-paaluilla oli, joten siinä tuli vähän säätöä. Lopulta sain Rollen tuomarin haluamaan paikkaan makaamaan. Rolle tosin meni maahan hitaasti eikä laittanut päätään maahan toisin kuin on opetettu, joten sitten tuuliviiripäästä lähtikin pisteitä. Hyvin se siellä pysyi ja takaisin tullessani nousi kiltisti istumaan.

Yksilöliikkeissä aloitettiin hihnaseuruulla, johon olen tyytyväinen. Henkilöryhmässä se paineistuu ja jää jälkeen, mutta vähän paha sitäkään on reenata kun meillä on reeneissä yleensä minä ja yksi tai kaksi muuta. Vapaana seuruussa sama, että henkilöryhmässä on ongelmia. Pitkä suora sujui hyvin, mutta sitten unohdin itse juoksun ja hitaan kävelyn. Näistä olisi saanut arvokkaita, laillisia lisäkäskyjä, joten kun niitä ei tullut, Rolle meni selkeästi hämilleen ja se näkyy suorituksessa. Uuden seuruukäskyn jälkeen jälleen paremmin.

Jäävissä liikkeissä olisi molemmissa voinut tosiaan katsella kuulemma minuun intensiivisemmin, mutten kyllä koskaan ole siltä sellaista tajunnut vaatia. Maahanmeno lisäksi hidas, luoksetulo tyypillistä Rollea eli pieni kaari, mutta kuitenkin suoraan eteen, josta hienosti sivulle. Luoksetulossa kävi myös niin, että viereisellä kentällä ammuttiin. Onneksi on laukausvarma koira eikä kummempaa reaktiota siis tullut. Ja tottisosuus täten hyväksytysti läpi!

Seuraavaksi olisi sitten se pelätty kaupunkiosuus. Meidän kannalta meille kävi hyvä tuuri, kun kaupunkiosuus pidettiin näyttelyalueella, joka oli koepaikan vieressä, ja saimme hengailla alueella ennen varsinaista kaupunkiosuutta. Näinollen alue oli Rollelle tuttu eikä sen tarvinnut reagoida alueella oleviin toisiin koiriin. Vähän se oli hajujen maailmoissa eikä edes huomannut meitä ohittavia ihmisiä, mutta haitanneeko tuo. Pelätty koiraohituskin sujui hyvin ja näinollen myös kaupunkiosuus ja koko BH-koe läpi. 

Meidän yllätykseksemme olimme siis onnistuneet lyöttäytymään kokeeseen, joka järjestettiin saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyn ja IPO-kokeen yhteydessä. Oman suorituksemme jälkeen emme keksineet mitään muutakaan tekemistä, joten ensin shoppailimme rahapussit laihemmiksi laajalla myyntialueella ja sen jälkeen jäimme seuraamaan IPO-koetta. Koetta oli mukava seurata ja tottisosuus etenkin oli opettavainen. Suojeluosuudessa nähtiin parikin todella upeaa suoritusta, mutta valitettavasti myös epäonnistumisia. Eipä voi muuta sanoa, että kyllä IPO on laji, joka poikkeaa hyvin paljon kaikista muista!

Kesä täynnä tekemistä

Pahoittelen suuresti blogihiljaisuutta, mutta kuten postauksen otsikkokin kertoo, kesä on ollut kirjaimellisesti täynnä tekemistä! Tapahtumia, joista en ole ehtinyt kertoa, on kerääntynyt paljon. Olemme reissanneet ympäri Suomea ja ne pari hassua päivää kotona kunkin reissun välissä on kyllä mennyt edellisen reissun tavaroiden purkamiseen ja seuraavaa varten pakkaamiseen. Itseasiassa nyt, kun kesälomaa on vielä 10 päivää jäljellä, olen vielä lähdössä kahdelle reissulle, huomenna lähtee! Mutta onneksi nautin tästä täysin rinnoin, kun pääsee näkemään tuttuja ja nauttimaan siitä, että on muutakin tekemistä kuin maata kotona sängyllä. Ajattelinkin nyt vähän kasata pikaisesti meidän kesän tapahtumia yhteen ennen kuin riennän pakkaamaan.

Vierailu Bean kasvattajan luona

Tämä ei kyllä mene enää ihan kesään, mutta toukokuun loppupuolella käytiin Bean kanssa moikkaamassa kasvattajaa. Päivä oli sellainen, mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, sillä tykkään olla kasvattajiin yhteydessä ja hyvissä väleissä. Päivä menikin juuri kuten olin toivonut, saimme nauttia taivallisista leivonnaisista ja hyvin meillä synkkaskin. Olen niin onnellinen, että molempien koirien kasvattajat ovat todella mukavia ja ystävällisiä, se on asia, jota oikeasti arvostan!

Belgierkkarissa

Kesäkuun olin kesätöissä, joten silloin ei kauheasti menty ja tehty. Mutta belgierkkariin lähdin seikkailemaan Lillin ja Vukin kanssa. Ensin yksilökehissä esitin Vukin tulokselle EH ja luultiin, että päivä päättyi siihen. Mutta sitten Vukin isän omistaja tulikin kysymään, että tulisiko Vuki jälkeläisryhmään. No, mehän lähdettiin ja jälkeläisryhmä olikin ROP. Fiilis oli ihan huippu, kun viimeinenkin ryhmän koirista saatiin jäämään BIS-kehään. Joten mä pääsin ekaa kertaa ikinä ihan oikeeseen BIS-kehään, fiilis oli hieno, mutta sitä kyllä vähän latisti koko päivän jatkunut vettä sataa vaakasuorassa ja tuulee niin ettei pystyssä pysy -keli, joka tietenkin karkotti kaikki katsojatkin. Lopulta jälkeläisryhmä oli hienosti vielä BIS3-jälkeläisryhmä! Vaikka päivä olikin hieno, ei musta silti näyttelykoiraihmistä saa. Joskus ja jouluna -tyylillä toi on ihan kivaa, mutta on se kivempaa silti rämpiä hakumettässä ja tarvittaessa vaikka jäätyä ja kastua siellä pelastavaa koiraa odottaessa.

Nokka kohti pohjoista!

Heinäkuun alussa mun kesätyöt päättyivät ja pystyin aloittamaan lomailun. Ensimmäisenä nokka käännettiin kohti pohjoista, jossa odotti Lappalaiskoiraleiri. Matkalla kävimme moikkaamassa myös Rollen kasvattajaa, joka oli iloinen vierailustamme. Kuten Beankin kasvattajan luona, nautimme maittavasta ruoasta ja hyvästä seurasta. Pari tuntia meni nopeasti ja jatkoimme matkaa kohti Rokuanhovia Utajärvellä, jossa Lappalaiskoiraleiri pidettäisiin.

Lappalaiskoiraleirin neljään päivään mahtuikin sitten yhtä jos toista tekemistä. Perinteisesti oli erilaisia harrastusryhmiä, pari luentoa ja muutakin oheisohjelmaa. Se, mikä tänä vuonna poikkesi edellisistä, oli se, että olin itse mukana järjestämässä leiriä ja harrasteryhmissä vetäjänä. Lisäksi tänä vuonna varastin itselleni entistä enemmän ihan omaa aikaa ja joitakin ohjelmanumeroita skippasin ihan kokonaan. Nämä ajat vietin ihanan suuressa hotellihuoneessamme lueskellen kirjaa tai nauttien päiväunista. Kyllä ihminen tuollaisiakin hetkiä tarvitsee, joten seuraavilla leireillä varaan itselleni ehdottomasti aikaa myös tällaisiin hetkiin!

Harrasteryhmistä osallistuimme hakuun, tokoon ja esine-etsintään. Bea pääsi kerran hakuilemaan ja viime vuodesta poiketen se tykkäsi! Olen jo muualla sanonutkin, mutta viimeisen vuoden aikana Bea on kyllä muuttunut tosi paljon, siitä on tullut avoimempi vieraita ihmisiä kohtaan ja ennen kaikkea sitä kiinnostaa muutkin kuin minä nykyisin. Oli se vähän ihana pieni, kun se siellä isojen miesten perässä juoksi metässä. Rolle taas tapansa mukaan oli vähän osaavampi hakukoira ja saatiinkin sille parin päivän aikana monet hyvät reenit aikaiseksi. Opittiin me Rollenkin kanssa jotain kantapään kautta. Nimittäin umpipiiloja reenatessa niiden umpipiilojen pitää olla oikeasti hyviä, ettei koira pääse sinne sisään. Meillä oli yksissä reeneissä reenikaverin piilot ja sinnehän Rolle sitten pääsi itsenäisesti piiloihin sisälle, mikä ei ihan palvellut reenin tarkoitusta. Muissakin harrasteryhmissä meni varsin hyvin, esineet löytyi ja tokossa toteltiin.

Pohjoisen reissu jatkui vielä Lappalaiskoiraleirin jälkeen eteenpäin - eihän Oulun korkeudet oo vielä lähelläkään oikeasti pohjoista! Meidän pääasiallinen kohde muutaman päivän ajan oli Rovaniemi. Itse majoituin kaverilla ja muu perhe vuokrakämpässä, joten ei kauheasti tullut koirien kanssa puuhailtua. Yhtenä päivänä etenimme vielä pohjoisemmaksi ja kävimme Sodankylässä moikkaamassa kummitätiäni ja kummitätini koiraa, Ruskaa (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Rovaniemellä oli myös kaverin kaverilla ihan törkeen söpöjä lapinkoiranpentuja, onneks ei oo sellaselle paikkaa kotona vapaana...

Orivesi KR 16.-17.7.

Kesän toinen näyttely olikin sitten ihan paikallinen kaikkien rotujen näyttely. Omia koiria en ollut ilmoittanut, joten hilluin paikalla lähinnä kameran kanssa. Sunnuntaiksi mut pestattiin esittämään kaverin lunnikoiraa, josta mulla ei tietenkään ole kuvaa... Gry-lunni oli hienosti ERI ja ROP VET, joten päästiin jälleen BIS-kehään! BIS-kehässä fiilis oli hieno, tällä kertaa hieman eri syystä. Lunnikoirat ovat vähän vähemmän vieraiden mukaan helposti lähteviä ja koin itsekin tämän ominaisuuden, kun yksilöarvostelussa Gry ei suostunut liikkumaan. Mutta BIS-kehässä se huomasi, että mun kanssa on kivaakin ja liikkui tosi nätisti!

Ne ajat, kun en ollut narun päässä, olin belgi- ja lapinkoirakehän laidalla. Otinpa pari kuvaa myös kaverin kelpiestä, joka vei hienosti heti ensimmäisestä näyttelystään SERTin kotiin! Hienoja hetkiä oli myös, kun belgikehässä menestys osui tuttujen koirille. ROP oli Vukin isä, VSP Vukin kasvattajan narttu, ROP KASV Vukin kennel ja urosten SERT meni Vukin veljelle. Päivän kuitenkin kruunasi RYP-kehät, joissa Vukin kasvattajan espanjanvinttikoira 10 kk esiintyi hienosti RYP1:ksi. Ja minä en päässyt ikuistamaan tätä tapahtumaa, kun olin Gryn kanssa kokoomakehässä jossain näyttelyalueen perukoilla! Mutta sentään yksilöarvostelusta sain kuvia lumoavan kauniista Ellasta.

Toko SM 2016

Elämä on ollut niin kiireistä, että en ole ehtinyt tänne tulla hehkuttamaan edes tätä hienoa mahdollisuutta! Kesän alussa valittiin siis joukkuetta Lappalaiskoirille ja minut ja Rolle valittiin mukaan. Valmishan se ei ollut, mutta hieno tilaisuus silti. Koko kesäkuu treenattiin ahkerasti ja saatiin onnistumisia ja kehitystä aikaan. Ja sitten iski todellisuus päin kasvoja ja meidän reissu peruuntui. Rokotettiin Rolle heinäkuun alussa ja luulin, että hyvinhän se riittää. Niin luulin niin kauan, kun luulin varoaikojen olevan 14 vrk. Mutta sitten selvisi, että varoajat ovatkin 21 vrk ja meidän tapauksessa homma jäi kolmesta päivästä kiinni. Ärsytti ihan sikana, turhautti ja treenimasennuskin koettiin. En pitkään aikaan halunnut tai jaksanut reenata, koska olin niin pettynyt lähinnä itseeni. Koira ei sen sijaan pettänyt koskaan, se on edelleen oma mahtava itsensä ja sillä voimalla ollaan nyt sitten hiljalleen kavuttu taas ylöspäin. Nyt ollaan pari treeniä saatu aikaiseksi ja täältä suostahan sitä hiljalleen noustaan. Toivottavasti tarpeeksi aikaisin, koska elokuussa olisi tiedossa monta tosi huikeaa juttua!

Allekirjoittaneen iloja

Itse olen käynyt nyt kesän aikana ympäri Suomea vierailemassa kavereiden luona, mikä on ollut puhtaasti iloinen juttu. Kolme parasta kaveriani oli täällä meillä myös vierailulla tuossa muutaman päivän. Sinä aikana nämä kolme keskenään tuntematonta ihmistä tutustuivat toisiinsa ja meillä oli ihan todella mukavaa! Itse kerkesin myös viettää synttäreitä ja saavuttaa maagisen ikärajan, joka oikeuttaa mm. ajokorttiin. Kesä on käyty kaiken muun salliessa ahkerasti autokoulussa ja kortti pitäisi saada taskuun elokuun puolenvälin tienoilla. Että sitä on odotettukin, että pääsee kulkemaan vähän paremmin kaikkiin koiratapahtumiin.

Energialla elokuuhun!

Elokuu tuo mukanaan vielä paljon tekemistä ja menemistä. Siihen tarvitaan todellakin paljon energiaa ja jaksamista, onhan meillä tulossa yhteensä kuusi erilaista koekäyntiä ja lisäksi paljon muutakin. Hermot siis kasassa itse kullakin, näistä kerron lisää sitten, kun niiden aika on!

Arkistokuva viimevuodelta: Tänä vuonna samaisella joukkueella myös piirinmestiksiin!

Treenilelua etsimässä

Noin puoltoista kuukautta sitten olin mahdottoman tehtävän edessä. Bean ehdoton lempparilelu on D&C:n geelipallo narulla. Ensinnäkin, koska se on pallo. Toisekseen, koska se on pallo. Mutta siinä on yksi ominaisuus, joka menee muiden pallojen edelle: se joustaa kun siihen puree. Se on myös mun mielestä hyvä, koska siinä on naru, sitä pystyy heittämään ja sillä pystyy leikkimään vetoleikkejä.

Täydellistä, eikö? No melkein! Koko pallossa on yks vika: se on vihreä. Arvatkaa vaan kaks kertaa näkyykö se nurmelta tai metsästä yhtään mihinkään. No ei! Siis muuten ihan huippu lelu mut se on kadoksissa käytännössä heti. Mä sitten päätin, että mä etsin jonkun vastaavan. Ensimmäinen kriteeri oli, että pallon on oltava sellainen, joka antaa geelipallon tavoin periksi purressa ja väriltään sen on oltava jokin muu kuin vihreä. Saa olla narullinen tai ilman narua, jos siinä on jokin, mihin voi narun kiinnittää sitten itse. Näillä vaatimuksilla kävelin paikalliseen eläintarvikeliikkeeseen ja tarttuihan sieltä sitten mukaan tuollainen violetti kaveri.

Täydellistä: se antaa periks, on violetti eli ei-vihreä ja siinä on narukin perässä. Valtakunnassa kaikki hyvin kunnes... Koira ottaa sen kerran suuhun ja lelu on ihan kuolassa. Liukas pinta yhdistettynä kuolaan on sitten vähän toisenlainen ongelma, lelu ei nimittäin pysy koiran suussa. Huippua. Sen jälkeen kun oot kissojen ja koirien kanssa etsinyt edes tuon version, joka ei sitten olekaan hyvä, kiroat kaiken maasta taivaisiin. Voiko oikeasti olla niin, että mikään lelu maan päällä ei vastaa meidän vaatimuksia? Eikä luulis olevan niin vaikeeta, kun kaiken muun paitsi värin osalta toimiva lelu on jo löytynyt. Mutta kun ei niin ei, niitä geelipalloja ei voida valmistaa minkään muun värisenä kuin vihreänä.

Heitin siis toivon hetkeksi menemään ja tyydyin siihen, että me voidaan leikkiä lelulla vaan hiekkakentillä. Hurraa! Sitten eräs päivä tajusin, että hei, meidän kylällähän on toinenkin eläintarvikekauppa, jolla on painopiste nimenomaan harrastuskoiratarvikkeissa ja leluvalikoimakin on sitä myöden erilainen. Laitoin sinne sitten viestiä ja kaikki hienot vaatimukseni, mukaanlukien uusin vaatimus eli pinnan pitää olla jollain tavalla karhea, koska muuten se luistaa koiran suusta. 

Seuraavaksi sain kokea ihan huikean yllätyksen. Viestiini vastattiin ja vaihtoehtoja oli kuulemma oikein useampia! Ihan huippua! Ei siis muuta kuin seuraavana maanantaina hypättiin pyörän kyytiin ja poljettiin kivijalkamyymälään hypistelemään leluja. Sieltä sitten löytyi tuollainen Ke-Hu Maapallo -lelu, joka tarttui matkaan. Hintaahan sille tuli, mutta en anna sen häiritä, koska se ei mun vaatimuslistalla ollut. Nyt meillä on maailman täydellisin lelu - pallo, joka antaa periksi ja joka näkyy vihreestäkin alustasta. Ja mikä parasta, tuo pallo hohtaa pimeässä! Okei, näin kesäisessä Suomessa ei tuosta ominaisuudesta juuri hyötyä ole, mutta kyllä sitten kelpaa, kun on oikeasti pimeää. Oon ollut jopa niin tyytyväinen, että kunhan tässä joskus saan aikaiseksi niin käyn hakemassa meille vielä toisenkin kaappiin.

Ongelma nimeltä Bean lelu ratkaistu.

Ongelma nimeltä Rollen versio ratkaisematta.

Se oliskin kätevää, jos Rollella olis samanlainen ongelma, tietäis, miten sen ratkasis. Mutta kun ei. Rolle ei leiki. Paitsi poikkeustilanteissa ja tähtien asennon ollessa oikea. Yks tällainen poikkeustilanne on kotiintulotilanne, jolloin se on riittävän innoissaan leikkiäkseen. Rolle tykkääkin leikkiä enemmän repimisleikkejä kuin Bea ja näissä tilanteissa sillä toimii hyvin (riittävän pehmeät) patukat. Mutta kun treenata pitäisi ehkä pystyä muissakin tilanteissa kuin niissä kotiintulotilanteissa. Fakta on se, että lelulla itsessään ei saa Rollelle rakennettua mitään, ruoka sen olla pitää. Mutta nyt kun ollaan avoimen juttuja reenailtu, etenkin ruutua, on ollut vähän miettimistä siinä, miten sen palkan saa sinne ruutuun, kun koira on siellä.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin se, että ruoka on sielä ruudussa valmiina. Mutta sekin pitää jossain vaiheessa häivyttää pois, joten ongelma ei sillä ratkea. Kävin pitkään palkkaamassa koiran itse ruutuun, mutta siinä alkoi pidemmän päälle tulemaan sellainen "ei mulla tonne mikään kiire ole"-vaihe. Kokeilin pelkän ruoan heittämistä, tietenkin riittävän isoissa paloissa. Parhaimmillani onnistuin kuitenkin heittämään nameja jotain 5 metriä, mikä nyt ei kauhean suuri lohtu ole, kun kokonaismatka on sen 15-20 metriä. Pistin nameja purkkeihin, mutta nekin lensivät valitettavasti vain muutamia metrejä, ehkä maksimissaan 10.

Erään kerran mulla oli sitten mukana se Bean vihreä geelipallo. Tajusin, että siinähän on hyvät reiät tunkea namia. Bueno! Paitsi että kun ne namit tunkee kerran sinne sisälle, sinne ne jää. Ei niin hyvä. Melkein jo ehdin innostua ajatuksesta, se pallo meinaan lensi hyvin pidemmänkin matkaa. Mutta ei niin ei.

Sitten eräänä päivänä meidän lattialla lojui ikivanha sininen aktivointipallo, merkki on varmaan jotain markettikamaa ja ikää tolla on vuosia. Mutta samanlaisia niitä on nykyäänkin myynnissä. Nykyään jopa useampaa kokoa ja väriä. Silloin kun me itse tuo ostettiin, oli tasan yksi koko ja väreinä punainen ja sininen, joista sininen vielä uutuusväri. Nykyään on pinkkiä ja vaaleensinistä ja ruskeeta ja on isoa ja pienempää ja on vaikka mitä.

Mutta silloin tajusin. Tämä on meidän ratkaisu! 

Katsokaa tarkkaan, siinä komeilee meidän ruudun pelastaja.

Siinä on kaksi tärkeää ominaisuutta: nuo läpät tuossa reiän ympärillä pitää tehokkaasti sellaisen vähän isomman namin paikoillaan, joten se ei irtoa ennen aikojaan. Pallon sisällä on myös sellaisia jänniä liparetasoja, jotka estävät namin uppoamisen syvemmälle, jos vaikka sattuu käymään niin, että pallo tulee "nami edellä" maahan heiton jälkeen. Siis ihan täydellistä! Varsinkin kun Rolle on vuosien saatossa oppinut, että tuosta pallosta tulee aina ruokaa, omnomnom.

Nykyään enää tarvitsee ostaa kaupasta ruututreenejä varten jotain tollasta vähän kovempaa namia, jotta se ei hajoa tuhannen päreiksi käytössä. Mutta sehän ei ole kovinkaan suuri ongelma, koska yllättävän suuri osa kaupan valikoimasta on juurikin tällaista kovempaa tuotantoa. Tai ainakin aina silloin, kun yrittää varta vasten etsiä jotain pehmeää tai edes pientä, ei löydy, ei sitten millään.

Mutta nyt meillä on molemmilla koirilla toimivat lelut (okei, Rolle ei sillä leiki, mutta toimii se silti). Pari ongelmaa treeneissä selätetty ainakin hetkeksi, että voikaan ihminen olla tällaisista asioista onnellinen!

Belgianpainajainen Vuki

Tämä postaus, jota on toivottu. Tämä on postaus, jonka päätähtenä on pieni hoitolapseni Vuki. Ihan aluksi jotain perustietoa Vukista: kun sitä kumminkin joku kysyy niin kyseessä on siis näyttelylinjan belgialainen Ketunpolun Kin Of Wolves, vajaa vuosikas otus. Vukin kanssa on harrastettu tokoa ja jälkeä sekä liikuttamismielessä vetolenkkejä niin, että ihminen kävelee perässä. Vuki asuu Bean edellisen omistajan Lillin luona toisen belgialaisen, Vixin, kaverina ja hoitoon se tuli, koska noh, Lilli halusi sen hoitoon. Joten kun aikataulut nappasi, mä otin pienen belgianpainajaisen tänne.


Painajaiseksi sitä voisi nimittää sen takia, että se ei todellakaan ollut tai ole helpoin koira. Sen ongelmalistaan kuuluu mm. epävarmuus vieraita ihmisiä kohtaan, josta kumpuaa räyhääminen, liukkaiden lattioiden pelko, yksinolot, hihnakäytös vähän joka suhteessa ja tokon osalta se, ettei Vuki pysy paikallaan istumassa, kun ihminen kävelee sitä kohti. Multa toivottiin, että treenaisin viimeistä eli odottamista, mutta mä paneuduin vähän kaikkeen.

Hihnakäytöksen osalta mietin, että jaksanko siihen pureutua. Lopulta totesin, että kaksi viikkoa tulee menemään kokonaisuutena paremmin, jos se edes jotenkuten osaa kävellä hihnassa edes loppuajasta. Hihnakäytöksen myötä pääsinkin luomaan syvempää suhdetta tuohon otukseen kuin mitä olisin muuten luultavasti saanut. Oli myös kätevämpää kävellä 30 min kävelylenkki ja väsyttää belgialainen henkisesti kuin yrittää parin tunnin ajan juoksuttaa sitä metsässä ja todeta, että ei muuten väsy. Hihnakäytös auttoi myös räyhäämiseen puuttumisessa, kun koira tiesi, että se, mitä siltä haluan, on vasemmalle puolelleni tuleminen hihnan kiristyessä. Lopulta se saattoi räyhätä lyhyesti, jonka jälkeen tuli tarjoamaan kontaktia. Kahdessa viikossa saa yllättävän paljon aikaan, kun tekee!

Liukkaat lattiat pääsivät meillä myös tehotreenin alle, koska meidän talossa on tasan neljä mattoa: mun huoneessa yksi, eteisen ja olohuoneen ovien edessä pienet matot ja olohuoneen isompi matto. Aikaisemmin keväällä meillä omistajansa kanssa vieraillessaan Vuki oppi, että laattalattioilla on ok liikkua, joten se onneksi pääsi liikkumaan keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Mutta esimerkiksi matka keittiöstä mun huoneeseen on noin 7 metriä puhdasta parkettia. Tämä pätkä muodostuikin meidän pääasialliseksi treenimaastoksi ja noin puolessa välissä hoitojaksoa siitä pystyttiin menemään jo hyvin yli. Loppua kohti parani ja Vuki pystyi liikkumaan hyvin koko talossa.

Yksinolojensa ajan Vuki oli pesuhuoneessa, koska siellä se pystyi syömään vähiten itselleen vaarallista aineistoa. Ja meidän pesuhuone on siis iso, suunnilleen 15 neliötä ja Vuki oli yksikseen 5 päivänä n. tunnin ja 3 päivänä n. 4 tuntia. Noh, se esitteli silti ensin sanallisen arkkunsa - ulvonta ja haukkuminen ei onneksi kuulunut enää ulos ollenkaan. Ja sitten se esitteli myös timpurin taitonsa, kun se päätti yhtenä päivänä askarrella vähän ovien karmeja uuteen uskoon... Noh, loppuajaksi hankin sitten siihen kompostiverkon eteen. Ennen kompostiverkon hankkimista Vuki päätti kokeilla myös saunomista, onneksi ei ollut osannut laittaa kiuasta päälle!


Ihmisten treffaamista treenattiin useampaan otteeseen. Kävimme mm. Koirakerhon järjestämässä lajiesittelypäivässä, jossa Vuki näki useita ihmisiä ja pääsi tekemään lähempää tuttavuutta muutaman ihmisen kanssa. Kävimme lisäksi molemmissa oman kylän eläinkaupoissa shoppailemassa ja kumpikaan miesmyyjä ei ollut kovin paha. Lisäksi Vuki näki pari kaveriani ja luonnollisesti kaikki muut neljä perheeni jäsentä olivat sille vieraita. Yhtenä päivänä eksyttiin myös näyttelyreeneihin ja tietenkin lenkeillä tavattin useampia ihmisiä. Huomasin, että parhaiten Vukilla toimi se, että antoi vieraalle pari herkkua, jotka syötyään Vuki oli kaveri kenelle tahansa.

Treenatessa Vuki osoitti fiksuutensa! Lähtötilanne oli se, että Vukin viereen ei saanut palata edes puolen askeleen päästä ilman, että takapuoli nousi maasta. Aloitettiinkin treenaaminen siitä, että sain nostaa jalkani ylös maasta ja laskea sen takaisin niin, että koira pysyy istumassa. Siitä sitten edettiin ensin hiljakseen yhteen askeleeseen, kahteen askeleeseen ja niin edespäin. Jossain vaiheessa pääsin kiertelemään koiraa ja totesin, että takaapäin tullessa homma on vaikeampaa, kuten myös sivulta tullessa. Niitä sitten aikamme treenailimme ja asetin tavoitteeksi, että hoitojakson loppuessa pystyn lähtemään ja palaamaan juosten mistä tahansa suunnasta. Noh, tavoitteen saavutin muistaakseni sunnuntaina tai maanantaina, jonka jälkeen kysyin Lilliltä, mitäs sitten tehdään. Ruvettiin tekemään seuruuta, askel kerrallaan etenimme siinäkin. Jossain vaiheessa opetin Vukille myös sen, että perusasentoon tullaan pelkällä sanallisella käskyllä eikä käsimerkkiä siis tarvita. Alla olevalla videolla näkee lyhykäisyydessään lopputuloksen, johon pääsimme.

Viikot Vukin kanssa saivat aivan huikean päätöksen, kun kävimme lauantaina Uudenmaan vetokoiraurheilijoiden järjestämissä juniorikisoissa juoksemassa 1,65 km aikaan 6,49 min. Sijoitus oli 3/3, mutten ole yhtään pettynyt, sillä kisakumppanit olivat todella kovia. Kisakärpänen puraisi ja haluan Rollen kanssa kisaamaan! Bea ei kovin kaksinen vetokoira valitettavasti ole... Rollehan itseasiassa olisi juossut mun kanssa tuolla, jollei oltaisi majoituttu Lillillä, Vixillä on nimittäin juoksut juuri nyt. Mutta toisaalta pitää ajatella positiivisesti ja ainakin saatiin ikimuistoinen loppu yhteiselle ajallemme!

Mä en muista, olenko blogin puolella asiasta maininnut, mutta mä ehkä vähän kuolaan belgiä. Olen jo pidempään kuolannut ja suurimmat pohdiskelut on kohdistunut näyttö vs. käyttö -aiheeseen. Vukin hoitaminen antoi ihan uutta näkökulmaa tähänkin aiheeseen. Olen aiemmin treenaillut ja oleskellut enemmänkin Vixin kanssa ja Vixi on varsin mukava koira. Treeni-intoa löytyy, kuten myös miellyttämisenhalua, toistonkestävyyttä ja taistelutahtoa sekä hyvä pääkoppa. Vixi oli mulle pitkään näyttölinjaisen ainoa kosketuspinta ja sellainen olisi varsin mukava. Mietin kuitenkin koko ajan, haluanko jotain enemmän - ja jos haluan, tuleeko sitten jotain liikaa. Mutta Vuki on ihan toisenlainen otus. Se on fiksu, mutta sen miellyttämisenhalu ja toistonkestävyys on aika matalat. Jotain kertoo se, että jossain vaiheessa totesin, että jopa Rollea kiinnostaa enemmän tehdä mulle hommia ja treenata - ja se on paljon.

Vukin jälkeen totesinkin, että koska todennäköisyys saada näyttelylinjaisesta Vukin kaltainen koira on loppujenlopuksi melko suuri, enkä halua sellaista koiraa, kannattaa mun kääntää katseeni käyttölinjaisiin. Jos mä haluan koiralta vain tiettyjä luonneominaisuuksia, miksi en etsisi kasvattajaa, joka näitä luonneominaisuuksia kasvattaa - toisin sanoen siis käyttölinjaisen kasvattaa. Ajatukset siitä, meneekö käyttölinjainen yli, selkiytyivät huomattavasti, kun tapasin Juniorikisoissa käyttöbelgi Väsyn omistajineen. Väsy oli aika ihana ja omistajansa osasi kertoa paljon siitä, minkälainen käyttöbelgi onkaan arjessa. Käyttöbelgi arjessa ei tämän keskustelun pohjalta tuntunut mitenkään mahdottomalta - päinvastoin!

Mutta tämän belgipohdinnan jälkeen on samaan hengenvetoon todettava, että toivottavasti seuraava koira ei ole vielä belgi vaan Rollen pentu. Koska Rollen pennusta mä haaveilen ja jos ihan realistisia ollaan, mun elämä tulee seuraavan parin vuoden aikana muuttumaan niin paljon, että on paljon fiksumpaa pitää tollaisia lapinkoiria, joiden kanssa voi harrastaa, mutta jotka eivät ehdottomasti vaadi sitä. Ihan vaan siksi, että lukion loppuminen ja opiskelemaan lähteminen tuovat elämään sellaisia muutoksia, joiden jälkeisen elämän resursseja ei oikein voi ennustaa. Joten näissä käsissä tulee olemaan lapinkoiria vielä pidemmänkin aikaa!

Ja näin lopuksi mun on ennen kaikkea kiitettävä Vukia ihan järjettömän opettavaisesta ajasta! Aluksi koko homma näytti oikeasti melko painajaiselta, mutta lopulta osoittautuikin joksikin ihan muuksi. Kiitos, ihana päiväuni Vuki!

Koiria, koiria, koiria

Lähdössä ekaan kokeenomaiseen reeniin ikinä!

Ollaanpas kärsitty taas blogihiljaisuudesta. Mutta sehän kertoo vain siitä, että meillä on ollut paljon puuhaa eikä koneen ääreen ole ehtinyt istua postausta kirjoittamaan! Kuunvaihteessa olin itse reissussa Saksassa viikon verran, oli kivaa, mutta sieltä ei blogin puolelle sen enempää ole kerrottavaa. Tiivistettynä se, että keskieurooppalainen koiranpitokulttuuri irtipitoineen näkyi: Kölnin tuomiokirkonkin juurella juoksenteli irtokoiria, puistoista puhumattakaan.

Saksan reissulta kotiuduttuani en juuri ehtinyt reissuväsymystä pois lepäämään, koska päivät oli täyteen buukattuja, vaikka lomapäiviä olivatkin. Helatorstain jälkeiselle perjantaille olin sopinut hakureenit ja kun totesin, että haluaisin kokeilla Rollelle jotain uutta ja ihmeellistä, mulle ehdotettiin kokeenomaisia reenejä. Mikäs siinä, perhosia vatsaan ja menoksi!

Koska mä päätin, että en jaksa selittää selkeesti, piirsin hienoja kuvia! Ihannesuoritus näkyy siis tuossa, en itekään kyllä oo ihan varma, miten toi ois pitäny suorittaa, joten ihan täydellisesti noi nuolet ei mene. Ideana siis se, että kakkosella ja kolmosella on maalimies valmiina, neloselle menee tyhjän jälkeen ja ykkönen on tyhjä. 

Meinaan se, miten Rolle päätti tehtävän ratkaista, ei ihan vastaa ihannetta. Noh, kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Se ei menny ykköselle, vaan eteni vähän matkaa ja tuli takas. Sitten se sai hajun kolmosesta ja paino sinne. Hurraa, koko alue "tarkastettu"! Toinenkaan puoli ei menny niinku strömsössä, just ennen piiloo se lähti eteneen alueella, mut sit se palaski takasin (ja löysi piilot, kävi tarkastamassa sen tyhjänkin). Jos ois menny niinku ois pitäny, Rolle ois ensin käyny tuola ykkösellä tarkastamassa, tullu takasin, menny hienosti kakkoselle ja sit sieltä vielä kolmoselle. Alunperin oli suunnitelmissa ottaakin ensin vaan nää kakkonen ja kolmonen ja miettiä sitten, miten mahdollisesti korjataan. Noh, me päädyttiin korjaamaan koko rata ihan uuestaan eli koira hetkeks pois alueelta ja sit takasin.

Korjaussarja sitten onnistuikin hyvin. Maalimies meni sinne ykköselle, jotta saadaan sitä vahvistettua. Nyt tehtiin oikealle tyhjä, josta kolmoselle ja josta jälleen neloselle, jossa maalimies oli kuitenkin piilossa jo matkalla varsinaiselle piilolle. Tästä ei mitään huonoo sanottavaa, koira teki tosi hienosti. Okei, se vois kyllä tyhjät tehdä vähän syvempinä, turhan syvinä ne tuohon piirsin, mutta toisaalta eka kerta kun se teki tyhjiä. Haukutettiin joka piilolla niin, että mä tulin ite piilolle ja haukkui koko ajan. Rollelle tuntuu sopivan tällainen, se tsemppaa sitä paremmin mitä passiivisempi maalimies on. Mikä on vaan hyvä! Seuraavalla kerralla vahvistellaan varmaan ainakin etukulmia, muu jää sit sen kerran murheeks. Tyhjiä ei oteta seuraavalla kerralla, ettei ala pelleileen niitten kanssa.

Helatorstaiviikonloppuna meillä kävi vierasilla kummitätini koiransa Ruskan (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Bea ja Ruska leikki vauhdikkaasti aamusta iltaan ja intoutuipa Rollekin pari kertaa mukaan. Käytiin myös tekemässä esineruutu metsään, Ruska oli aika pätevä, Rolle taas ei. Sen esineruutu kusee tällä hetkellä pahemman kerran, mutta en nyt jaksa siitä pidempään sepustella. Joskus toiste sitten.

Äitienpäivänä käytiin mummolassa kyläilemässä ja mä otin kaiken hyödyn irti ja tein Bealle jäljen mummolan viereiselle pellolle! Bea on ilmiömäinen jäljestäjä, vähän ku Rolle haussa. Menee varmasti eteenpäin ja alkaapa sieltä pikkuhiljaa löytyä ideaa siitä, miten askeleet oikeen kulkee. Harmi vaan et oon ite niin ummikko et toimin kyllä kunnon jarruna tässä meidän touhussa... 

Viime viikon maanantaina meillä vieraili maailman söpöin otus, kunnon pentukuumeennostattaja, pk holskupentu Tialan Born To Rock, jolla ei tuolloin vielä kutsumanimeä ollut. Nyt hänet tunnetaan kuitenkin nimellä Sura.

Kyllä raitapaita raitapaidan tunnistaa <3

Suran kanssa meitä tuli moikkaamaan Bean edellinen omistaja Lilli ja hänen kaksi belgianpaimenkoiraansa Vixi ja Vuki. Sura lähti kotimatkalle, mutta Vuki jäi meille hoitoon, koska noh, haluttiin niin. Oon nyt nauttinut belginomistajuudesta noin viikon verran ja tätä jatkuu vielä perjantaihin asti, jolloin lähdemme Bean kanssa Lillille viikonlopuksi. Vukin kanssa ollaan ahkerasti reenailtu vähän kaikkea, mikä sillä on/on ollut ongelmana ja hyvin ollaan edistytty. Vuki tarvitsee kuitenkin ihan oman postauksensa, sen verran siitä on asiaa kertynyt!