Rolle pääs videolle

Perjantaina 27.11. sain vihdoin kuvaa meidän hyppyreeneistä! Alkuviikon lumet kerkes just sopivasti sulaan, sain tädin kuvaamaan videon ja näin. Nyt on sit muutakin todistetta kuin mun sana siitä, että se todella menee siitä metrisestä yli.

Ja kyllä, meidän este on kompostiaidoista ja kankaista kyhätty halpa tee se itse -miehen väkerrys. En oo kuitenkaan nähny ongelmaa tuon käytön kansaa. Kuten huomaatte, se kaatuu toiseen suuntaan, jos siihen osuu. Toiseen suuntaan se ei kaadu, ja siks me hypätäänkin aina niin, että takasintulo on kaatuvalle esteelle, jottei se loukkaa itteään. Mennessä se menee aina puhtaasti yli joten en pelkää sen puolesta loukkaantumista. Kentällä ja hallilla on sitten lauta- ja vaneriesteet ja ollaan niitäkin hypitty, ihan yhtä hyvin tuloksin.

Kokonaisuutena reeni meni ihan hyvin. Meni nätisti yli, mun puolesta saa koskea estettä, pääasia kunhan menee yli. Pari kertaa se meni kapulan ohi, mutta pistän sen pienten lumikasojen piikkiin. Siellä, mihin kapulan heitin, oli muutama pieni lumikasa ja niihin Rolle sitten sekotti kapulan - tai siis ei osannut erottaa mikä kapula on. Aktiivisesti se sitä aina etti eikä meiän ongelmana ookaan se, etteikö se kapulaa huolis.

Treenit jatkuu sillä, että ite opettelen viskomaan sitä kapulaa. Toisinaan heitän sen johkin taivaisiin, toisinaan osun esteeseen ja aika usein se menee tosi sivuun esteestä. Avuista vielä pitäisi päästä eroon, ekana omat liikkumiset ja sen jälkeen lisäkäskyt. Kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen tähän just nyt, paljon helpompi tää on ollu meille ku tasamaanouto!

Ja tosiaan kamera kuvaa vaan esteen kohtaa, koska noh, mun kamera ei oikeen tykkää ideasta tarkentaa ja halusin minimoida riskin sille, että menee puuroks koko homma.

16.11. - Bean päivä

Ihan päivälleen tasan vuos sitten unelmista tuli totta. 16.11.-14 on Se päivä, juurikin sinä päivänä maailman ihanin Bea saapui elämääni. Maailman iloisin pikkuinen <3. Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Yks on mm. saanut muutaman lempinimen, mitä en aluksi meinannut uskoa. Beaa voi ihan hyvin kutsua myös Beeksi, Kirpuksi, Höntiksi, Tappihännäksi, Sintiksi ja viimeisimpänä valloituksena Sinikielisintiksi.

Niin, ja tunnetaanhan se nykyään Houdininakin. Josta päästäänkin siihen, mitä se on oppinut. No ekaks se oppi houdininhommat. Ovet aukee helposti, tarhasta pääsee pihalle ilman ongelmia eikä häkkikään oo kummonen juttu. Häkissä pitääkin olla lukot neitosen varalle, niitä se ei toistaseks oo vielä saanu auki. No onhan se jotain harrastusjuttujakin oppinut. Tokoa enimmäkseen, mutta myös jälkee ja canicrossia. Käytiin tänään muuten canicrossailemassa ja pikkupätkän otin myös videolle:

Beahan tuli mulle silloin koirana, josta kerrottiin kolme asiaa. Se ei syö, se ei hauku, mutta se tykkää vieraista ihmisistä. Noh, meni kaks päivää ja sen jälkeen se on poikkeuksetta ahminut kuppinsa tyhjäks. Ja on se sisäisen lapinkoiransa ja palosireenimäisen tunnistettavan pikkulappalaisen äänensä löytänyt tässä vuoden sisällä. Ja no ei vieraat ihmisetkään nyt niin huisin kivoja oo. Kenties muuttunut koira!

Mutta vaikka olis kuinka muuttunut, se on silti maailman ihanin Raitapaita. Niin mun koira, mä oon sille ihan kaikki kaikessa. Oon ollu ihan ekasta päivästä asti. Parasta koko koirassa on se sen elämänilo ja positiivisuus. Viimeseen vuoteen on mahtunut harvinaisen paljon iloisia päiviä <3

Mä olen sanaton

Ei tälle tunteelle ole sanoja. Ei tätä tunnetta voi kuvata. Ei tätä tunnetta voi edes ymmärtää. Tää on jotakin käsittämätöntä. Jotakin, mihin ei voi mitään sanoa.

 

 No, itseasiassa vois mennä sittenkin ihan suoraan asiaan. Ensin meinasin, että olisin kirjotellut tähän jotain tähdellisempääkin ensin, mutta ei tarvitse. Koska tää on sellanen juttu, jota ei vaan voi pitää sisällään.

Jätkä teki sen!

Ei rimakauhua, ei kieltäytymistä. Vaan ihana innokas pieni lapinkoira. Ensin mennessä ilman kapulaa ja sitten takasin tullessa kapulan kanssa. Metrisestä yli, tosta noin vaan, eikä ees hipassu sitä estettä!

Kahesti!

"Minä olin lentäjän poika
Lähes sankari siis itsekin
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut
Vielä isäänikin paremmin!"

(Treeni)kuulumisia

Blogiin on nyt tullut taas hieman pidempi postaustauko, kahdesta syystä. Ensimmäinen on se klassinen lukiolaisen syy, liikaa kouluhommia. Tosin tässä vaiheessa täytyy todeta, etten mä oikein ole niitäkään tehnyt. Joten ainoaksi syyksi jäänee se, että Blogger ja mun iPad ei suostu toimimaan yhteistyössä ilman näppäimistöä ja näppäimistö on ollut nyt jonkin aikaa sitä mieltä, että ei muuten varmana toimi. Nyt mä sain kuitenkin näppäimistönkin toimimaan, joten voi taas kirjoittaa!

Bea

Bean kanssa ollaan tehty paljon vähemmän kuin Rollen kanssa. Lähinnä jotain pieniä tokojuttuja kotona, kapulan pito ja kaukot on ollut suosittuja. Tokoryhmän treeneissä tehtiin viime viikon keskiviikkona liikkeestä maahanmenoja ja seisomisia sekä vähän kaukojumppaa. Eipä niistä mitään sen kummosempaa sanottavaa oikein ole, hyvin menivät ja ei mitään yllätyksiä.

Tänään tehtiin tokoryhmän treeneissä pidempää seuruupätkää. Mua ärsyttää, kun se ei ole yhtä hyvä seuraamaan kuin Rolle. Paikka seilaa, kontakti putoilee aina välillä ja pidemmästä pätkästä se myös paineistuu. Se myös tuntuu ihan eriltä siinä vierellä, mikä kylläkin on ihan luonnollista, koska eri koira ja kokokin eroaa reippaasti. Muistan, kun Rollella oli sama vaihe, ja muistan, kun treenattiin sitä. Mä en vaan jaksais treenata sitä, miksei Bea vois osata. Se ei osaa, koska mä en oo treenannu sen kanssa ja mä en jaksa treenata, koska se ei osaa. Plääh, huono asenne itellä.

Tehtiin tänään myös noutokapulan pitämistä ryhmän treeneissä. Eipä mennyt mairittelevasti. Ei se suostunut istumaan, kapula putoili ja alkoi itteäkin ärsyttää. Pari onnistumista saatiin ja siihen sai luvan jäädä. Taidetaan tehdä niin, että iteksemme treenailemme tuota liikettä parempaan vaiheeseen ennenkö viemme sitä uudelleen ryhmätreeneihin. Otti Bea meinaan aika hienosti häiriöö muista ihmisistä.

Ollaan nyt myös käyty hallilla tokoreeneissä. Ne kaikki vois tiivistää tohon samaan, mitä tuohon ylös kirjotin. Jääviä, kaukojumppaa, seuruuta ja kapulaa. Mun pitäis jostain löytää itelleni taas se asenne treenata ton kanssa, ei hommasta tuu mitään, kun mä teen vaan jotain varmistelujuttuja, kun en muutakaan keksi. Mä voisin asettaa meille tavotteen. Kuulostaisko hyvältä: marraskuun loppuun mennessä se seuraa pitkän pätkän sellasella ilmeellä, johon voin olla tyytyväinen.

Käytiin me muuten tuossa viimeviikon maanantaina tekemässä esineruutuakin! Tai ei se ollut tarkoitus, otin Bean mukaan purkamaan Rollelle tehtyä esineruutua. Rollelle olin tapani mukaan vinyt "muistiesineen" viimeiseksi ruutuun ja sinnehän se oli jäänyt. Sintti oli mulla vapaana, kun tultiin siihen ja heti se lähti ettimään, kun pääs alueelle! Nopeesti se sen sieltä löys ja reagoikin, aluks ei vaan ottanu suuhun. Kun tulin ite lähemmäs ja kehuin sitä, otti tosi hienosti ja sitten riehuttiin siinä sen esineen kanssa. Oli niin huisin kivaa ja sen jälkeen päätin, että lähden ainakin kokeilemaan Bean kanssa esineruutua niin, että esine on aina ruudussa valmiina ja sitten vain päästän sen sinne etsimään.

Rolle

Rolle teki silloin esineruutunsa hienosti! Käytiin viemässä esine 50 metrin syvyyteen yhdessä, se lähti hienosti, tarkasti matkalla yhen paikan ja paino sitten perille asti. Ja toi muuten vauhdilla! Esineen viennin ja lähetyksen välillä oli aikaa n. 5 minuuttia, ja taukoo edelliseen esineruutuun on tullut paljon. Siihen nähden meni ihan huipusti. Okei, meni se huipusti muutenkin.

Rollen kanssa ollaan keskitytty PK-tottikseen. Niin, ja virallisesti me ollaan Rollen kanssa taas tokon alkeiskurssilla. En ees jaksa laskea, monesko alkeiskurssi tää meille on. Mutta tiesin, että kurssilla jokainen tekee kuitenkin omia juttujaan niin ei haittaa, vaikka me vähän edistyneempiä oltaiskin. Mietin itseasiassa aika pitkään, ilmoittautuako vaiko eikö, mutta päätöksen sinetöi mahdollisuus treenata hyppyestettä.

Viimeviikon tokoryhmän treeneissä treenattiin tasamaan noutoa ja eteenmenoa. Vitsit sillä alkaa vihdoin oleen vauhtia siinä noudon palautuksessa! Oon niin onnellinen. Eteenmenossa se näki, kun vietiin sille etupalkka ja siten otettiin pitkä matka, älkää kysykö metrimääriä, koska en osaa arvioida sitä. Vitsit se paino hienosti!

Ne esteet. Ne pirun PK-esteet. Tai no se metrinen hyppy.

Mä voisin tässä manata koko maailman ties mihkä syvyyksiin. Mä voisin manata sen metrisen hypyn johkin maanrakoon. Mä voisin kirota kaikki. Mä voisin kirota tuon koiran rimakauhun. Mä voisin jättää leikin sikseen ja sanoutua irti. Mä voisin sitä. Mä voisin tätä. Mä voisin tuota. Mä voisin...

...ILOITA!

Jätkä menee meinaan niin hienosti siitä yli! Aluks meillä oli kotona 90-senttinen este ja se meni siitä helposti yli. Tokokurssilla sain kunnon esteen, jonka saa metriseks. Mentiin sarjoja ja se meni hienosti eri korkeuksista yli. 95 - ei mitään ongelmaa. Sit se metrinen. BOOMBANGBANG!!!! Rolle teki virhearvion, hyppäs huonosti ja törmäs esteeseen oikeen rytinällä. Kuin ihmeen kaupalla = fysiikan lakien massan hitauden mukaan se kuitenkin meni esteestä yli. Vaikutti toi kuitenkin sen verran, että ei se enää sinä päivänä suostunut meneen kuin 80-sentisestä yli.

Seuraavana päivänä sain kuin sainkin meidän kotiesteen korotettua metriin ja saatiin hyvä korjaussarja. Se meni ihan törkeen upeesti, oikeen liis sen metrisenkin yli. Sen jälkeen on ollut yks kerta, kun rimakauhu on iskenut, jolloin jouduin laskemaan 95:een. Mutta muuten on muuten menty monta kertaa siitä metrisestäkin yli. Nykyään se tietää, että se pääsee siitä yli. Ei sille enää tuu rimakauhua. Viimeks tänään törmäs taas oikeen urakalla esteeseen, treenattiin kentällä, jossa oli ihan hiton huono pohja tollaselle hommalle. Tajusin vasta, kun se oli hyppynsä hyppiny. Mutta tällä kertaa se meni myös seuraavalla kerralla hienosti yli. Kyllähän se esteestä ottaa tukea, mutta pääasia, että menee edes yli.

Myös a-este meni tänään oikein mainiosti. Kenttä oli koirakerhon uusi kenttä ja PK:n a-este ei snne vielä ollut ehtinyt eksyä, joten treenasimme aksan a-esteellä. Jos olis ollut PK-este, oltaisiin tettu vain kiipeämistä. Mutta koska oli aksan este, otettiin siihen noutokin mukaan. Mä en olis ikinä, siis IKINÄ uskonut, että just tuo koira menee mukisematta kapula suussa sen esteen. Pari helpompaa toistoo alle ja sitten meni jo kokonainen liike! Mitä nyt yks ylimääränen käsky enkä vaatinut täydellistä luovutusasentoo, mut ei kannata heti käsittelyssä viilata pilkkua liikaa tai hommasta ei tuu yhtään mitään.

Jos nyt Bean kanssa treenimotivaatio on mitä on, niin Rollen kanssa se ei todellakaan oo kadoksissa.

Mä vaan nautin.

Sintin synttärit

Niin se vain yhden pienen Bea-eläimen elämässä on vierähtänyt jälleen yksi uusi vuosi ja pikkuinen onkin jo 3-vuotias! Bean synttäriperjantai kului rauhallisissa merkeissä, sai oman pienen kakun ja nautti huomiosta. Mitään erikoisempaa ei tehty, lähinnä ulkoiltiin ja oltiin yhdessä. Synttärilahjakin viivästyi, kun nimeltä mainitsematon henkilö eli allekirjoittanut unohti erittäin lahjakkaasti rahat kotiin...

Synttärilahjan puute ei kuitenkaan haitannut Bean synttärifiiliksiä. Hän meinaan tuumasi, että haa, tilaisuuteni on tullut! Vaikka se on houdini ja availee kaiken näköistä, lähinnä ovia ja portteja, se ei ole aiemmin tehnyt mitään silloin, kun sen kanssa ollaan kotona. Synttäripäivän kunniaksi neito päätti kuitenkin lähteä "kosmetologille" kaunistautumaan. Se oli avannut sen surullisen kuuluisan kodinhoitohuoneen ulko-oven, josta sen houdininura alkoikin, livahtanut Rollen tarhastakin ulos ja suunnannut kohti naapurin kompostia! Ja tuli muuten hyvin iloisena takaisin!

Paljon onnea maailman paras pieni!

Koiramainen syyslomareissu

Syyslomani huipentui reissuun Bean edellisen omistajan luo Järvenpäähän. Pieni vaivaton junakoira kulki matkan hyvin ongelmitta. Ilman ongelmia ei kuitenkaan säästytty, kun Riihimäellä vaihdossa hyppäsin vahingossa väärään junaan. Käytiin me sitten Lahden kautta pieni ylimääränen kierros ja lopulta löydettiin onnellisesti perille. Ja pieni oli ratketa onnesta kun näki vanhoja tuttuja.

Perillä olimme kohtuullisen myöhään torstai-iltana, joten silloin ei enää mitään oikein ehditty tekemään. Meillä ihmisillä toki juttua riitti ja koiratkin pienet painit vetivät. Vauhtiin päästiin kuitenkin perjantaina, kun maksoin potut pottuina... No en oikeesti, Bean edellinen omistaja käytti koiransa Vixin fyssarilla ja mä sitten toimin maksumiehenä synttärilahjan nimissä (ja myös koiran juoksuttajana). Oli kyllä mielenkiintoista nähdä eläinfyssari työssään.

Fyssarin jälkeen otettiin Bea ja Bean edellisen omistajan toinen koira Vuki ja lähdettiin juoksuttamaan niitä. Koirapuisto sattui matkan varrelle ja koska totesimme molemmat koirat ystävällisiksi, päätimme suunnata sinne. Pari vierasta koiraa siellä olikin, mutta Bea ja Vuki leikkivät kyllä enimmäkseen kaksistaan. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin ja kyökin ääreen. Emme rikkoneet perinteitä tälläkään kertaa ja leivoimme juustokakkuja - kaksin kappalein.

Lauantaiaamu alkoi aikaisin, todella aikaisin, kun suuntasimme treenihallille. Ei olisi alkanut niin aikaisin, jollei hallille olisi pitänyt viedä kahvipannuja. Päätimme kuitenkin hyödyntää tilanteen ja vetää siihen treenit. Bean kanssa otimme seuruupätkiä, pitkää suoraa. Jostain syystä se paineistuu, mitä pidemmälle mennään. Täytyneekin alkaa tekemään sen kanssa pidempiä pätkiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Teimme myös kaukojumppaa ja hyppyä, joissa ei ollut ongelmia.

Pääsin myös treenaamaan Vixi-belgiä. Ai että rakastan, on se niin erilainen fiilis treenata belgin kuin lappalaisen kanssa. Sain myös käskyn kokeilla opettaa Vixille sen ongelmaliikettä, kapulan pitoa. Sain kuin sainkin jotain aikaiseksi ja kaverini olikin sitten seitsemännessä taivaassa todella pitkään (ja minä sitä myöten pestattuna treenaamaan kapulaa).

Lauantai jatkui edelleen treenien merkeissä ja suuntasimme jäljelle. Bealle tehtiin sen elämän kolmas jälki, samankaltainen kaari kuin ekallakin kerralla. Nameja oli aika satunnaisesti, välillä lyhyt pätkä jokaisella askeleella ja välillä jopa neljä-viisi askelta ilman. Pituutta ei yhtään liikaa. Bea jäljesti jälleen hienosti, on tää vaan sen hommaa. Tarkkuutta työskentelyyn saatiin mukavasti, kun hidastettiin koiraa pitämällä hihnasta. Yllätyksekseni Bea ei myöskään ottanut nokkiinsa tästä pienestä pakotteesta vaan päinvastoin. Pieni harhahdus tuli poluntapaisen ylittämisessä, mutta siitäkin selvittiin.

Jälkitreenin yhteydessä teimme myös esineruutua. Jälkiohjaajamme vei esineen ruutuun, noin 5-10 metrin päähän ja Bea päästettiin perään. Aluksi pieni ei meinannut esinettä ottaa ja kuljeskelikin paljon esineen ympärillä, mutta lopulta ottikin sitten esineen. Pidettiin siitä sitten isot bileet ja leikittiin esineellä. Ainakin pienellä oli hauskaa!

Lauantai loppui vielä treenien merkeissä, kun teimme olkkaritokona kaukojumppaa ja kapulan pitoa. Vastoin omia odotuksiani vieraampi paikka ei vaikuttanut kapulaharjoituksiin ja saatiin vedettyä hieno setti. Sitten vielä pitkän, ihanan ja antoisan päivän jälkeen sänkyyn odottamaan sunnuntain koirauimalakäyntiä.

Sunnuntaina tosiaan suunnattiin koirauimalaan Hyvinkäälle. Bea on käynyt paikassa aiemminkin, minä en. Uittaja muisti Bean ja sen aiemmat uintikokemukset. Kuulemma Bea oli aiemmin mennyt uimaan armeijatyyliin eli koska joku oli pakottanut. Uittajakin oli nyt ihan hämmästyksissään, kun eräs pieni lappalainen meni alkukankeuksien jälkeen itsenäisesti pallon perässä. Ai että joku tais nauttia hommasta! Föönaaminen sen sijaan ei ollut kivaa, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Föönaamisen jälkeen sen sijaan oli hauskaa - ainakin meillä ihmisillä - kun pieni lappalainen oli ihan pörröinen ja näytti ainakin hetken lapinkoiralta!

Loppureissun ajan nautittiin sitten vain ihmisseurasta. Myöskään takaisintulomatka junalla ei sujunut kuten Strömsössä, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtenyt juna oli täyteen buukattu eikä saatu siis sinne ostettua lippua. Onneksi se ei ollut päivän viimeinen juna ja pääsimme kuin pääsimmekin kotiin. Reissu oli todella antoisa ja ihana, olisin todellakin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa!

Viimeinkin!

Eilen olis ollu Lahdessa tokon rotumestaruuskisat. Oishan sielä ollut kiva kisata, mutta en mä sitten lopulta jaksanut sinne asti vaivautua. Muuten olisin varmaan lähtenytkin, mutta sattuikin käymään niin, että tänään oli ihan kotipitäjässä tokokisat. Sama tuomari vielä, Tuire Marjamäki. Joten tänään suunnattiin Rollen kanssa koti uusien sääntöjen uusia haasteita.

Homma alkoi paikkamakuulla. Jätkä oli ihan vähän vaan kiinnostunut viereisistä nartuista ja kun lopulta sain sen keskittymään, hän keksi, että hän rupeaa tarjoamaan maahanmenoa. Kahesti sen jouduin uudestaan sivulle käskyttämään, tuuri kävi kun mun jälkimmäinen sivu-käsky loppu just samaan aikaan, kun liikkuri ilmotti liikkeen alkavan.

Paikkamakuu 10 Ja sitten se muisti, mitä ollaan tekemässä. Keskittyi hienosti ja mä olin varmaan maailman onnellisin jo siitä, että saatiin ekaa kertaa meidän uran aikana paikkiksesta täydet pisteet!

Kuva: Oriveden Seudun Koirakerho

Yksinololiikkeitä odotellessa söin leivän. Ja kaveri totes, että eipä taida sua ainakaan hirveesti jännittää, kun syömäänkin pystyt. Eipä jännittänytkään, menin kehään nauttimaan ja se kannatti.

Seuruu 9,5 Ei mitään tietoa, mistä se puolikas lähti. Ehkä siinä voi olla jonkinasteista pärstäkerrointa mukana, ite tykkään ton otuksen seuraamisesta, mutta on se tiiviimpää kuin sääntöjen vaatima 10 cm.

Liikkeestä maahanmeno 10 Mitäs siihen lisäämään

Luoksetulo 10 Kuin myöskään siihen

Noutoesineen pitäminen 9,5 Se vaan on niin onnellinen koko liikkeestä, että vaikkei se mälväkään, ei suoritusta voinut rauhalliseksi sanoa. Häntä heiluu kun mikäkin propelli ja sitä myötä koko koira!

Kaukokäskyt 10 Käskin sen maahan. Meni pää maahan -asentoon. Kirosin mielessäni. Se ei välttämättä nousisi ylös. Kivi vierähti sydämeltä, kun se liikautti tassuaan. Se ei ikinä jätä mitään puolitiehen ja maahan se menisi varmasti.

Hyppy 10 Eteen sen pitäisi tulla, mutta tokossa ei sinänsä ole väliä, joten otin hyppy-käskyllä, mistä se hyvin pienellä todennäköisyydellä tulee eteen. Eteentulon käskyllä taas se olisi todennäköisesti kiertänyt esteen, kuten treeneissä, joten otin tuon vaihtoehdon, millä emme pisteitä menettäisi. Ja se kannatti.

Kokonaisvaikutus 10 Älkää multa kysykö, mitä se sano! Olin vaan niin onnellinen koirasta ja suorituksesta. Oltiin (ja ollaan kyllä edelleen) ihan taivaissa!

ALO1 197,5/200p, KM ja luokkavoitto

Kuva: Miia Hyvärinen

Hyvät pisteet olivat kyllä tänään tiukassa, tuomari tarkisti säännöistä vähän väliä, miten nyt toimitaan ja tasan tuli pienimmätkin virheet huomattua. Ei tullut koko kokeessa kenellekään muulle ykköstulosta.

Kokeen tulos kertoo kaiken. Koira osaa kyllä, sen tiedän. Vire oli se The Juttu. Ja se me saatiin toimimaan! Uuden tokoryhmän treeneistä on selkeästi ollut apua (ja Beakin on kantanut oman kortensa kekoon, Rolle on nykyään ihan eri lailla mukana, kun tietää, että se ei ole itsestäänselvyys, että mä valitsen sen). Ennen me treenattiin tyylillä kentälle, treeni ja pois. Sitten, kun menikin kokeeseen ja tuli odottelua vähän joka väliin, koiralle tilanne oli hyvin erilainen kuin treenitilanne.

Mutta nyt uudessa tokoryhmässä treenaamme koira kerrallaan ja näinollen koirille tulee luonnollisesti odottelua. Kokeessa pyrin vielä tekemään olosuhteet ihan treenien kaltaiseksi. Häkki oli kyllä mukana, mutta Rolle oli siellä vain ihan aluksi, kun tulin koepaikalle niin aikaisin, että näkisin EVL:nkin. Voittajan alussa käytiin Rollen kanssa lenkillä, jonka jälkeen jätin sen puuhun kiinni. Itse vietin ajan poissa koiran luota, kuten treeneissä. Rolle olikin sitten ihan liekeissä, kun lopulta pääsi hommiin.

Seuraavaksi lähdemme kohti uusia haasteita. Päällimmäisenä tavoitteena tällä hetkellä varmaan BH, treeneissä keskitytään varmaankin PK-puolen juttuihin, kun BH:kin on tuolle jo varmaksi reenattu. Tilaisuuksien tullen toki lähdetään kokeisiin, varmaan hakemaan TK1:stä.

Mutta just nyt, ennen mitään muuta, mä nautin vain tästä fiiliksestä ja maailman parhaasta toko-otuksesta!