Tänään meillä kävi todella tuuri ja saimme juoksukaveriksi picardienpaimenkoira Leican omistajineen. Leica on ihan mahtava tyyppi (ah, rakastuin sen ilveskorviin!) eikä kyllä omistajissakaan ollut valittamista.
Aloitimme tutustumisella ja kävelylenkillä. Kävellessä Rolle oli ihan intopiukeana ja kiskoi koko ajan Miran isän whippetin Kaapon perään. Ajattelin, että mitäköhän tästä oikein tulee, kun Kaapo oli viilipytty ja Leica paljon innokkaampi. No, eipä siinä sitten muuta kuin juoksemaan ja katsomaan mitä tuleman piti.
Lähdimme niin, että minä ja Rolle menimme ensin kävellen, Kaapo ja Jonna tulivat pyörällä ohi ja sitten vielä Leica ja Mira juosten. Rolle oli kohtuu kiltisti ja lähti vetämään tosi hyvin sitten kun muut olivat menneet ohi. Juoksimme pari kierrosta lyhyttä lenkkiä niin, että kierroksen alussa menin Rollen kanssa aina kävellen ja Mira meni Leican kanssa ohi. Miran ja Leican mentyä lähdimme juosten perään ja Rolle veti tosi hyvin, vetoliina venyi varmaan pidemmäksi kuin koskaan.
Kun ohitettavana oleminen rupesi onnistumaan, koetimme itse ohittamista niin, että Leica ja Mira menivät hieman kauemmaksi kuitenkin näköetäisyydelle ja tullessamme ohituskohtaan Jonna lähti palkan kanssa juoksemaan karkuun. Rolle kehittyi tosi nopeasti ja kolmannella kerralla Rolle juoksi ohi huomioimatta Leicaa. Hienoa kehitystä!
Jäähdyttelylenkillä jutustelimme Miran kanssa mukavia, ja koirat pystyivät kulkemaan rinnakkain. Tämä oli suuri edistysaskel Rollelle, joka ei ole kyennyt kulkemaan toisen uroksen kanssa rinnakkain.
Tämä päivä oli siis onnistumisien päivä. Rolle edistyi huimasti ohituksissa ja oli muutenkin kiltisti. Mitään ikävää ei (onneksi) tapahtunut ja puhuimme jo seuraavastakin treenikerrasta, toivottavasti melko pian tulisi taas mahdollisuus, ettei tänään opitut jutut unohtuisi.
maanantai 16. syyskuuta 2013
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Esittelyjä ja Compostimonsterin tarinaa
Kuten otsikko jo kertookin, tarkoituksena on hieman esitellä itseämme ja blogin nimen tarinaa.
Aloitetaan minusta, koirakon siitä osapuolesta, joka osaa lukea ja kirjoittaa.
Olen siis 15-vuotias koiraharrastaja Pirkanmaalta. Aktiivista koiraharrastusta on ehtinyt kertyä vasta pari vuotta, mutta koiraharrastus valtaa vain kokoajan lisää tilaa elämästäni ja nykyään monet unelmistani liittyvätkin koiriin. Mutta jos palataan nykyhetkeen, aikaani vie koiraharrastuksen lisäksi lentopallo ja koulu, se jokaisen suomalaisen oikeus ja velvollisuus, jonka yritän suorittaa kunnialla läpi. Se aika, joka koirilta, lentopallolta ja koululta jää, kuluu useimmiten kirjaa lukiessa tai käsitöitä tehdessä. Okei, myönnetään, kavereidenkin kanssa tulee vietettyä aikaa, eikä se kyllä haittaakaan.
Kotia karvoittamasta löytyy 4-vuotias suomenlapinkoirauros Rolle (Wiita-Akan Celpo Cossi). Rolle on ystävällinen ja ihana mammanpoika, jonka kanssa on kiva harrastaa. Se on avoin uusille asioille ja aina täysillä mukana. Se myös oppii todella nopeasti, usein yksi tai kaksi toistoa riittää asian oppimiseen. Se kuitenkin kestää toistoja hyvin eikä kyllästy, jos samaa jankataan vaikka kuinka kauan. Rolle on myös todella ahne ja ruoan voimalla sen saa tekemään kaikkea muuta paitsi uimaan. Rapsutuksetkin ovat ihana juttu, ja vieraat ihmiset. Leluilla Rolle leikkii halutessaan, mutta palkaksi se ei niitä huoli muuten kuin agilityssä.
Rollen varjopuolista sanottakoon, että se on aina valmiina ottamaan toisen koiran kanssa yhteen. Onneksi käytös on hyvin ennakoitavissa ja olenkin oppinut sitä ennakoimaan. Nykyään positiivisten kokemuksien kartuttua Rolle tulee toimeen yhä useamman koiran kanssa, mikä on huomattavasti helpottanut sen kanssa elämistä.
Rolle on myös todella herkkä treenitilanteessa ja pienikin jalan tömäytys saattaa saada sen ihan lukkoon. Tämäkin on ominaisuus, jonka kanssa on pitänyt oppia elämään. Omituisinta siinä kuitenkin on se, että lenkillä se sietää kovempiakin otteita ja sille saa raivota sydämensä kyllyydestä, eikä se ole moksiskaan.
Harrastamme siis pääpainotteiseati tokoa ja treenaamme lähes päivittäin. Olemme myös kokeilleet monia muita lajeja, agility, rally-toko, koiratanssi, pk-jälki, pk-haku, canicross, pyöräily, koirahiihto, näyttelyt...Ja toivottavasti saamme jatkossakin mahdollisuuksia kokeilla uusia lajeja, ne virkistävät kummasti.
Mutta vielä siis se alussa luvattu tarina, joka toivottavasti avaa hieman blogimme nimeä.
Oltiin siis Rollen kanssa sen ekassa näyttelyssä vuonna 2012 Ikaalisissa. Tuloksissa ei ollutt kehumista (EH AVK2, ja koiria oli luokassa huimat kaksi). Takaisibtulomatkalla poikkesimme sitten Kotipizzassa syömässä ja pikkuveljeni valitsi itselleen Monsteri-pizzan. Pikkuveljeni ei sitten jaksanut syödä pitsaansa loppuun ja otimme sen sitten mukaan. Veimme pitsalaatikon autoon ja lähdimme vielä käymään kaupassa. Koira oli sillä aikaa pitänyt bileet autossa ja taidokkaasti avannut laatikon niin, ettei kukaan huomaisi, yhdestä kulmasta tunkenut nenänsä sisälle. Palattuamme autolle huomasimne tapahtuneen, eikä koiralle voinut muuta kuin nauraa.
Mutta koiran mielestä siinä ei vielä ollut riittävästi äksöniä yhdelle päivälle. Illalla isäni löysi koiran kieriskelemästä päivällä kompostista tyhjennetyssä mullassa. Ei siinä sitten muuta kuin koira pesulle, liat lähti mutta haju ei. Saatiin siinä sitten pati päivää haistella kompostinhajuista koiraa.
Tuosta päivästä lähtien on tuota koiruutta leikkisästi kutsuttu Compostimonsteriksi, ja siitä siis blogillemme nimikin.
- Heidi ja Rolle
Aloitetaan minusta, koirakon siitä osapuolesta, joka osaa lukea ja kirjoittaa.
Olen siis 15-vuotias koiraharrastaja Pirkanmaalta. Aktiivista koiraharrastusta on ehtinyt kertyä vasta pari vuotta, mutta koiraharrastus valtaa vain kokoajan lisää tilaa elämästäni ja nykyään monet unelmistani liittyvätkin koiriin. Mutta jos palataan nykyhetkeen, aikaani vie koiraharrastuksen lisäksi lentopallo ja koulu, se jokaisen suomalaisen oikeus ja velvollisuus, jonka yritän suorittaa kunnialla läpi. Se aika, joka koirilta, lentopallolta ja koululta jää, kuluu useimmiten kirjaa lukiessa tai käsitöitä tehdessä. Okei, myönnetään, kavereidenkin kanssa tulee vietettyä aikaa, eikä se kyllä haittaakaan.
Kotia karvoittamasta löytyy 4-vuotias suomenlapinkoirauros Rolle (Wiita-Akan Celpo Cossi). Rolle on ystävällinen ja ihana mammanpoika, jonka kanssa on kiva harrastaa. Se on avoin uusille asioille ja aina täysillä mukana. Se myös oppii todella nopeasti, usein yksi tai kaksi toistoa riittää asian oppimiseen. Se kuitenkin kestää toistoja hyvin eikä kyllästy, jos samaa jankataan vaikka kuinka kauan. Rolle on myös todella ahne ja ruoan voimalla sen saa tekemään kaikkea muuta paitsi uimaan. Rapsutuksetkin ovat ihana juttu, ja vieraat ihmiset. Leluilla Rolle leikkii halutessaan, mutta palkaksi se ei niitä huoli muuten kuin agilityssä.
Rollen varjopuolista sanottakoon, että se on aina valmiina ottamaan toisen koiran kanssa yhteen. Onneksi käytös on hyvin ennakoitavissa ja olenkin oppinut sitä ennakoimaan. Nykyään positiivisten kokemuksien kartuttua Rolle tulee toimeen yhä useamman koiran kanssa, mikä on huomattavasti helpottanut sen kanssa elämistä.
Rolle on myös todella herkkä treenitilanteessa ja pienikin jalan tömäytys saattaa saada sen ihan lukkoon. Tämäkin on ominaisuus, jonka kanssa on pitänyt oppia elämään. Omituisinta siinä kuitenkin on se, että lenkillä se sietää kovempiakin otteita ja sille saa raivota sydämensä kyllyydestä, eikä se ole moksiskaan.
Harrastamme siis pääpainotteiseati tokoa ja treenaamme lähes päivittäin. Olemme myös kokeilleet monia muita lajeja, agility, rally-toko, koiratanssi, pk-jälki, pk-haku, canicross, pyöräily, koirahiihto, näyttelyt...Ja toivottavasti saamme jatkossakin mahdollisuuksia kokeilla uusia lajeja, ne virkistävät kummasti.
Mutta vielä siis se alussa luvattu tarina, joka toivottavasti avaa hieman blogimme nimeä.
Oltiin siis Rollen kanssa sen ekassa näyttelyssä vuonna 2012 Ikaalisissa. Tuloksissa ei ollutt kehumista (EH AVK2, ja koiria oli luokassa huimat kaksi). Takaisibtulomatkalla poikkesimme sitten Kotipizzassa syömässä ja pikkuveljeni valitsi itselleen Monsteri-pizzan. Pikkuveljeni ei sitten jaksanut syödä pitsaansa loppuun ja otimme sen sitten mukaan. Veimme pitsalaatikon autoon ja lähdimme vielä käymään kaupassa. Koira oli sillä aikaa pitänyt bileet autossa ja taidokkaasti avannut laatikon niin, ettei kukaan huomaisi, yhdestä kulmasta tunkenut nenänsä sisälle. Palattuamme autolle huomasimne tapahtuneen, eikä koiralle voinut muuta kuin nauraa.
Mutta koiran mielestä siinä ei vielä ollut riittävästi äksöniä yhdelle päivälle. Illalla isäni löysi koiran kieriskelemästä päivällä kompostista tyhjennetyssä mullassa. Ei siinä sitten muuta kuin koira pesulle, liat lähti mutta haju ei. Saatiin siinä sitten pati päivää haistella kompostinhajuista koiraa.
Tuosta päivästä lähtien on tuota koiruutta leikkisästi kutsuttu Compostimonsteriksi, ja siitä siis blogillemme nimikin.
- Heidi ja Rolle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)