Ensimmäinen hakukoe

Aikanaan päätin rohkaistua ja ilmoittaa meidät ensimmäiseen hakukokeeseen. 17.9. koitti sitten tämä merkityksellinen päivä, aamuherätyksellä joskus aamuyöstä ja lähdin ajamaan muutaman tunnin ajomatkan kohti Kouvolaa. Ensimmäiseen kokeeseen ilmoittauduin juuri Kouvolaan koska... En tiedä. Yksi kaverini on Kouvolasta kotoisin, mutta kyseisellä reissulla ei ollut mahdollisuutta nähdä kaveriani, Kouvola ei ole lähellä, en ole käynyt koiran kanssa koskaan Kouvolassa tai mitään. Kouvola vaan tuntui hyvältä idealta silloin.

Koepaikalle päästiin sopivaan aikaan ja koepäivä sai alkaa koirien tarkastuksilla. Huomasin välittömästi, että kanssakisaajani tulivat juttelemaan mieluusti. Sikäli erilainen kulttuuri kuin monissa muissa lajeissa, että riippumatta siitä, tunnetaanko entuudestaan tai onko mitään syytä tulla juttelemaan, tullaan juttelemaan. Toisaalta tulisi itse kullekin tylsä päivä, jos olisi sen koko päivän ihan hiljaa, meillä kun ainakin tämä ensimmäinen koepäivä kesti n. 6 tuntia. Koirien tarkastukset menivät luonnollisesti hyvin ja tämän jälkeen lähdimme ajamaan maastoihin.

Maastopaikalla meitä ajelutettiin paikasta toiseen, vaikka kävellenkin olisi päässyt sen 20 metrin matkan, jonka kerta toisensa jälkeen ajoimme edes takaisin. Mutta eipä auttanut valittaa vaan ajaa. Ensimmäisenä pääsimme esineruutuun. Aika lähtisi käyntiin siitä hetkestä, kun lähettäisin koiran ruutuun, ja saisin ihan rauhassa etsiä hyvän lähetyspaikan ennen sitä. Tuomari odotti meitä lähetysreunan keskipisteessä, josta olisi ollut ihan hyvännäköinen lähetyslinja esineruutuun. Esineruudun maasto oli melko kuusikkoista, muutama metri lähetysreunasta oli rivi kuusia, jossa oli siellä täällä koiran mentäviä aukkoja. Tiesin, että Rolle ei kuusien läpi menisi, joten päätin ensimmäiseksi etsiä kohdan, jossa olisi hyvä lähetyslinja. Jonkin matkaa keskikohdasta vasemmalle löysin parikin keskinkertaista paikkaa lähettää, mutta päätin lopulta käydä katsomassa vielä, missä vasen reuna ja vasen takanurkka ovat. Se kannatti, koska vasemmassa reunassa näytti olevan hieno baana koiralle mennä. Asettauduin lähetysasemiin ja lähetin koiran. Rolle eteni pari metriä, jonka jälkeen kääntyi ympäri kiertäen alueen ulkopuolelta. Hyvä minä, ajattelin, nyt menee sitten ihan päin puskia tämä homma, kun ei se viitsinyt edes ensimmäisellä kerralla lähteä mihinkään. Päätin kuitenkin lähettää uudemman kerran samasta paikasta ja tällä kertaa näin, kun koira astui tummanvihreän silmälasikotelon viereen. Samalla hetkellä Rollekin sai tarkennettua esineen ja otti sen suuhunsa. Mä huokaisin helpotuksesta ja repesin onnesta, ja kehuin koiran maasta taivaisiin. Aikaa oli mennyt vain 28 sekuntia ja pisteitä tuli myös 28, kaksi pistettä lähti mun liian riehakkaista ja liian aikaisin annetuista kehuista.

Esineruudun jälkeen alkoi henkilöetsinnän odottaminen ja jännityksen kerääminen. Minulla oli Bea myös mukana kokeessa ja odottelun ajan rapsuttelin Beaa ja juttelin muiden kanssa. Olimme ensimmäinen 1-luokan koirakko, joten olin odottelupaikalla hyvin ajoissa, kun menin sinne edellisen luokan viimeisen jälkeen. Radan lyhentämisessä meni paljon aikaa ja seisoskelimme jännittämässä aika kauan. Joku järjestäjä meni metsään Rollen nähden ja siitäkös Rolle sitten innostui. Lopulta pääsimme metsään ja tuomarille ilmoittautumisen jälkeen aloin katselemaan maastoa. Sain hieman järkyttyä. Oikealla puolella vaikean näköisesti monia kaatuneita puita etulinjalla, vasemmalla puolella etulinja oli käytännössä mutkitteleva polku, mutta sitä molemmin puolin reunustava kuusikko aiheutti sen, että etunurkkaa ei nähnyt - eikä kyllä koiraakaan lähetyksen jälkeen. Lisäksi keskilinja lähti nousemaan todella jyrkästi n. 10 metrin matkalta heti lähetyspaikalta, mikä aiheutti paitsi hankaluutta koiralle, myös sen, että koiran haukku kuului mäen päältä huonosti mäen alle.

Mutta eipä auttanut olosuhteista valittaa. Lähetin Rollen ensin oikealle, josta se tuli hyvin nopeasti takaisin. Lähetin sen vasemmalle, mutta se ei edennyt riittävän syvälle vaan kääntyi muutaman metrin jälkeen kuusikon läpi, jonka jälkeen en enää nähnyt sitä. Yritin huutaa takaisin, mutta en saanut sitä palaamaan. Mikä nyt ei sinällään ollut yllätys, koska Rolle on hyvin itsenäinen eikä tule takaisin, jos ei näe minua. Pian alkoi kuulua vaimea haukku ja lähdin sitä kohti. Rolle oli itsenäisesti mennyt keskilinjan yli ja se haukkui oikealla takakulmassa makaavaa maalimiestä. Otin sen hallintaan, mutta maalimiehen noustessa se nousi myös moikkaamaan maalimiestä. Tästä ei kuitenkaan sanottu mitään ja palasimme lähtöpaikalle. Päättelin, että toisessa etukulmassa on pakko olla joku, ja koska Rolle toisen vasempaan kulmaan lähetyksen jälkeen vaikutti varmemmalta tällä puolella, lähetin sitä uudelleen ja uudelleen sinne. Aina satunnaisesti huutelin koiraa takaisin, mutta se ei koskaan tullut käskystäni takaisin vaan aina omia aikojaan.

Yksi näistä lähetyksistä melkein tuotti tulosta. Pari vaimeaa haukahdusta kuului jossain vaiheessa ja jäin kuuntelemaan, että voisiko se olla Rolle. Ne kuitenkin loppuivat, joten ajattelin, että ehkä se oli joku muu koira jossain, koska Rolle ei ole koskaan jättänyt ilmaisua kesken. Rolle tulikin pian tämän jälkeen takaisin ja lähetin sen vielä kerran vasempaan etukulmaan. Kysyin, paljonko aikaa oli jäljellä, ja sitä oli enää pari minuuttia jäljellä. Päätin, että ehkä mä sitten etenen hieman, jos vaikka kävisi vielä tuuri. Seuraavan lähetyksen lähetin vasemmalle puolelle jostain mäen puolesta välistä, sen kuusikon jälkeen kun alkoi aukeampaa. Tästä Rolle upposi 50 metriä hyvin, jonka jälkeen kääntyi alueella taaksepäin. Silloin tiesin, että siellä vasemmassa etukulmassa oli joku. Rolle ei kuitenkaan sitä löytänyt ja lähti palaamaan etulinjaa takaisin, etulinjan puolessa välissä aikakin kerkesi loppumaan.

Loppupalautteessa saimme kehua siitä yhdestä hyvästä ilmaisusta. Muuta hyvää ei sitten oikeastaan ollutkaan. Etukulman maalimies oli ollut kuopassa peitettynä osittain ja maalimiehen mukaan Rolle oli ihan parin metrin päästä juossut ohi - sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Ei siis ollut tuuri meidän puolellamme. Kaksi epävarmaa haukkua paljastui myös aloitetuksi ilmaisuksi, maalimies oli ollut vanerisessa umpipiilossa ja Rolle jättänyt tämän parin haukun jälkeen. Me emme myöskään kuulemma tehneet yhteistyötä eikä koira reagoinut mun kutsuihin. Ohjaaja ei myöskään edennyt alueella (Aijaa....) ja kurittomuus näkyi myös siinä, että se oli itsenäisesti mennyt keskilinjan yli. Pisteitä henkilöetsinnästä saimme säälittävät 84 pistettä eikä näinollen tulokseen ollut enää mahdollisuutta.

Lähdimme kuitenkin tekemään tottiksen vielä ainakin harjoituksen vuoksi ja koska "koko rahan edestä". Lähinnä halusin kokeilla, miten estenoudot ja eteenmeno menee kokeessa ja miten toi koira reagoi ampumiseen. Sille ei ennen tätä koetta ollut koskaan ammuttu seuruun aikana ja A-estettäkin oli treenattu oikean kokoisella esteellä yhden käden sormilla laskettavat kerrat. Lähdimme tottiksessa suorittamaan liikkeitä ja parimme meni paikallamakuuseen. Seuruu lähti hyvin ja ensimmäisestä ampumisesta Rolle käänsi päätään, että mitä siellä tapahtuu. Toinen ampuminen ei aiheuttanut enää mitään reaktiota, kun ensimmäisellä kerralla se oli huomannut, että ei siellä ollutkaan mitään. Varsinainen kaavio meni loppuun todella hyvin, mutta henkilöryhmä, jota sitäkään emme olleet harjoitelleet treeniseuran puutteessa paljoa, oli hidastelua, irtoamista ja paineistumista. Henkilöryhmän jälkeen kuitenkin suoritimme hienot muut liikkeet ja tuomari kehui esimerkiksi liikkeestä istumista, että ei koskaan ollut nähnyt niin nopeaa istumista.

Estenoudoissa se kiersi metrisen esteen molempiin suuntiin. Olin ihan hämilläni, koska se on aina ennen mennyt myös vierailla kentillä ja vierailla esteillä hienosti yli. Jälkeenpäin päättelin, että olisiko tähän äkilliseen kieltäytymiseen voinut olla syynä se, että Rolle oli kotona treenatessa joku kerta vähän aiemmin törmännyt esteeseen todella pahasti. Se kyllä välittömästi sen jälkeen teki kotona hyvät ja rohkeat suoritukset, mutta ehkä sinne jäi jotain kummittelemaan. A-esteellä itse heitin niin vinoon ja lähelle estettä, että Rolle kiersi esteen mennessä ja takaisin tullessa se lakkasi yrittämästä, kun oli niin lähellä estettä, ja palauttikin esteen ohi. Jälkeenpäin vasta sain tietää, että minulla olisi ollut mahdollisuus uusia heitto. Eteenmeno lopuksi oli vielä hieno ja suora ja kaikkea.

Vaikka meidän tottis kokonaisuudessaan keräsi paljon kehuja, estenoutojen epäonnistumiset tiputti pisteet hieman alle seitsemänkymmenen, 66 pistettä siis lopulta saatiin. Kokonaisuudessaan koe ei ollut menestys kenellekään, kun neljästä koirasta vain yksi selvitti maastot tulokseen riittävin pistein, mutta sen jälkeen epäonnistui tottiksessa, eikä siten sekään saanut tulosta.

Viimeinen hetki kisapaikalla ennen poislähtöä - piilossa kisakirjan alla.

Kokeen jälkeen päätin, että maastoissa on ihan turha yrittää huudella tuota koiraa ja vähentää siten pisteitä tottelemattomuudesta. Se tekee työnsä niin kuin tekee ja mä en siihen huuteluilla pysty vaikuttamaan. Metristä hyppyä halusin treenata tottiksesta, ja halusin tietää, mikä oli syy siihen, ettei se mennyt yli. Kokeen jälkeen kävimme pari kertaa treenaamassa kyseisen kentän hypyllä, eikä se silloinkaan mennyt, suurienkaan hetsauksien kanssa, esteestä yli. Otimme kuitenkin kokeen oppimisen kannalta ja paljon hyvääkin sieltä löytyi - kuten se esineruutu ja tottiksen onnistumiset. Omaksi onnekseni olin buukannut seuraavan kokeen jo seuraavalle viikolle, joten pääsimme heti yrittämään uudelleen.

Bean kanssa jälkileireillä

Aika paljon oon kirjoitellut erilaisista jutuista, joita on tehty Rollen kanssa. Mullakin on sellanen olo, että Bea on jäänyt takapiruksi, mutta ei se oikeasti ole. Samalla lailla sen kanssa treenaillaan kuin Rollenkin kanssa ja nyt syksyllä taidettiin löytää Beallekin se Oma Laji siihen tokon rinnalle. Tässä postauksessa käsitelläänkin sitä, miten eksyttiin takapihajäljestämisestä ihan oikeasti jälkipellolle.

Laitoin siis joskus loppukesästä tai alkusyksystä yhdelle Facebookin palstalle kyselyä siitä, voisiko jossain päästä kokeilemaan erilaisia pk-lajeja. Sieltä sitten yksi mukava mieshenkilö otti yhteyttä ja kertoi järjestävänsä peltojälkileiriä. Bean kanssahan on siis takapihan (tai etupihan) nurmikolla tehty jäljen alkeita, joten sinällään oli ihan tuttua hommaa, mutta päätin silti lähteä mukaan leirille tutustumaan lajiin tarkemmin - ja sille tielle jäätiin. Syksyn mittaan näitä leirejä on järjestetty kolme kappaletta, joista me tosin jouduimme yhden jättämään välistä Bean sairastelujen takia. Kuitenkin ne kaksi, joille pääsimme osallistumaan, olivat erittäin antoisia ja innostavia.

Ensimmäisellä kerralla olin ihan yksin tuntemattomien ihmisten ja koirien seurassa. Hupaisaa oli myös se, että leirillä oli meidän lisäksemme yksi malinois ja loput rotikoita. Lappalaiskoirien pk-oikeudet ja ominaisuudet pk-lajeissa herättivätkin keskustelua ja oli osaltaan hienoa olla kumoamassa ennakkoluuloja koirista, jotka katsovat sohvan alta omistajan kutsuessa hommiin ja päättävät lopulta kääntää kylkeä. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kouluttajan tapaan kouluttaa ja keskustelimme jäljestä muutenkin paljon. Koulutuksen rakenne meni aika perinteisesti, ensin juteltiin hieman, sitten tallattiin jäljet ja loppupäivä meni sitten eri koirien jälkiä seuratessa ja niitä opiskellessa. Ensimmäisellä leirillä jouduin valitettavasti toisena päivänä lähtemään kesken kaiken pois, mutta silti kerkesin toisena päivänä imeä itseeni aimo annoksen tietoa.

Ensimmäisellä leirillä Bealle tehtiin pelkästään suoria makkarajälkiä. Muutenkin kouluttajamme, Petteri Ikonen, perustaa aika pitkälle makkarajälkiin tai muulla tavoin sellaiseen jälkeen, jolla on paljon palkkaa. Tämä tuntui sopivan ainakin minulle ja Bealle, sekä muille koulutuksessa olijoille, varsin hyvin. Bea jäljesti ensimmäisenä päivänä vaikealla alustalla jälkensä aika huonosti, seilaili ees sun taas, ei ollut intensiivinen enkä minäkään luottanut koiraan, kiristin liinaa ja muutenkin oli aika kamalaa työskentelyä. Seuraavalle päivälle vietiin sitten jälki helpompaan peltoon, jossa koira jäljesti hyvin. Mutta mä en vieläkään malttanut luottaa siihen koiraan ja mentiin liina kireällä. Kireä liina aiheutti niin Bealle kuin kaikille muillekin näkemilleni koirille sen, että alettiin vain päämäärättömästi kauhoa eteenpäin, kouluttajan sanoin taistelemaan omistajan kanssa.

Toiselta jälkileiriltä saatiin sitten videotakin, kun sain kaverin puhuttua mukaan. Meni jo paljon paremmin! Suurimpana juttuna se, että tuolloin vihdoin opin luottamaan koiraan ja annoin sen jäljestää löysällä liinalla. Itse asiassa edellinen jälki ennen toista leiriämme oli vielä sitä, että mä pidin liinan tosi kireällä ja yritin sillä saada hidastettua koiraa niin, että se tekisi jälkeä tarkemmin. Mutta se ei toimi niin. Tällä toisella kerralla Bealle otettiin ensi kertaa mukaan kulmia jälkeen, ensimmäisellä kerrallahan se hukkasi kulmansa ihan täysin, mutta sen jälkeen sen kulmatyöskentely on kyllä parantunut. Myös tyhjiä oli satunnaisesti mukana muutaman askeleen verran ja eipä ne ainakaan vielä kummemmin vaikuttaneet koiran työskentelyyn.

Esineilmaisua olemme tehneet Bean kanssa sisällä lattialla. Olen kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannoksiini, valmis se ei ole, mutta hyvällä alulla. Olen opettanut Bean tuijottamaan esinettä suorassa asennossa ja tarkoitus olisi edetä vielä niin, että mä pystyn sen ympärillä kävelemään ilman, että sen katse herpaantuu. Välttämättä näin täsmällistä työskentelyä ei vaadita, mutta toisaalta olen tykännyt haastaa itseäni tähän homman. Myöskin kun esineilmaisu on lähtökohtaisesti täydellinen olkkarin lattialla, se kärsii kohdata virheitä sitten pellollakin niin, että ilmaisu on vielä hyvä.

Leireillä - ja muutenkin pk-lajeista puhuttaessa - yhtenä suurena puheenaiheena on yleensä pakotteiden käyttö. Meidän leireillämme ei otettu täysin nollatoleranssia pakotteisiin, muttei myöskään eletty pelkästään niiden voimalla. Mulla ei toki vertailupohjaa muihin kouluttajiin ole, mutta ainakin mulle on sopinut se tapa, jota Petteri on ohjeistanut käyttämään. Toisin sanoen nyppästään liinasta kevyesti tietyissä tilanteissa. Sen tarkemmin en ala nyt selittämään, koska niistä saisi oman postauksensa. Itse en ole täysin puhtaan positiivisen koulutuksen käyttäjä vaan käytän kullekin koiralle sopivia pakotteita. Koiralle sopivuus olikin meidän käymillämme jälkileireillä avainsana. Jollekin kovalle rotikalle annettiin kovemmalla kädellä, kun taas jälleen kouluttajan sanoin "Jos Bealle antaisi saman voimakkuuden pakotteen niin se lentäisi kohti lähintä kuusta liina perässään ja sen jälkeen se ei sieltä enää koskaan pellolle tulisi."

Jälkimmäisen leirin aikaan Bealla oli myös 4-vuotissynttärit. Itse asiassa videoilla näette tasan 4-vuotiaan Bean! Asiaankuuluvasti synttärikakku syötiin tietenkin pellon laidalla autosta kasatuista tarpeista - pieni kippo, vähän kaverin koiran palkkajauhelihaa ja muutama nakinpala ylijäämistä. Näin myöhässä kuitenkin vielä onnittelut Bealle näin bloginkin puolella!

Elokuun loput kokeet

Joskus taisin mainita, että meillä on elokuussa tiedossa kaikenkaikkiaan kuusi koetta tai sen tapaista. Ensimmäinen oli Rollen BH-koe, toinen ja kolmas koestartti saatiin tokon piirinmestaruuskisoissa. Siinä on sitten puolet. Loput kolme käydäänkin sitten läpi tässä postauksessa. Ne ovat pienempiä ja vähäpätöisempiä - tai siis jostain näkökulmasta katsottuna näin.

Hieman kaukaisemmin koiratouhuihin liittyi mun kesänaikainen projekti, autokoulu. Toisaalta ilman koiria en olisi autokouluun mennyt, joten ehkä mä kehtaan siitä täälä mainita. Ja lisäksi kun tuo autoilumahdollisuus on nyt vaikuttanut elämään niin, että on tullut ja tulee varmasti enemmänkin käytyä erilaisissa paikoissa. Mun osalta kävin autokoulun jokseenkin pikakelauksella läpi. Kesäkuussa istuin teoriatunneilla ja ennen kesän reissuja kerkesin käydä yhdellä ajotunnilla. Pari ajotuntia sain ujutettua jonnekin väleihin heinäkuulle, mutta suurin osa jäi elokuulle. Kun olin vielä elokuun alusta muutaman päivän reissussa, viimeiset puolitoista viikkoa ennen inssiä istuin autokoulun autossa päivittäin useampia tunteja. Teoriakoekin sattui tuolle välille ja sitä myös sitten jännitettiin. Se meni onneksi ensin läpi, heti ensimmäisellä yrittämällä. Pari päivää siitä mulle henkilökohtaisesti suurempi jännityksenaihe, inssiajo, meni sekin läpi ensimmäisellä yrityksellä ja siitä lähtien olen ollut vapaampi kulkemaan. Varsinkin kun vanhemmat on omaksi yllätyksekseni tosi hyvin antaneet autoakin käyttöön!

Elokuun viimeinen koirallinen koe oli sekin Rollen kanssa. Osallistuin Kennelliiton Nuori Koiramestari -kilpailun Tampereen osakilpailuun. Otin sen Rollen kanssa hupina ja harjoituksena hallissa kisaamiseen, ja vaikka säännöt olisivatkin sallineet koiran palkkaamisen suoritusten jälkeen ruoalla, en sitä tehnyt. Itsessään vaadittavat tehtävät olivat pääosin yksinkertaisia, mutta mielenkiintoisen kisasta teki se, että ne oli monesta eri lajista keräiltyjä juttuja. Hirveästi ei etukäteen (tietenkään) treenattu, keskityttiin muihin juttuihin ja normaaliin arkeen. Tuolta ei kuitenkaan sen kummempaa menestystä lähdetty tosiaan hakemaan. Agilityakin oltiin edellisen kerran tehty vuonna 2014 ja putkiralli meni silti yllättävän hyvin!

Virheitähän siellä tuli vaikka muille jakaa, mutta mun yllätykseks niistä ei kovemmin rokotettu. Sen sijaan mua jäi harmittamaan merkinkierto, koska se oli käytännössä kokonaisenaan tokoliike ja epäonnistui surkeasti. Mutta mieluummin kyllä onnistuminen kokeessa ja epäonnistuminen tuolla! En sitten tiedä, näkikö koirat edes sitä merkkiä sieltä, kun ei koko ryhmästä, jossa oli kuitenkin lähemmäs 10 koiraa, kuin yksi oikeasti löytänyt sen tötsän. Sen sijaan "esineruudun" onnistuminen oli hieno ja olin siihen todella tyytyväinen! Aika kaukanahan se oikeasta esineruudusta oli, enempikin jonkinlainen erilaisten esineiden noutotehtävä, mutta Rollella oli silti ihan sikakivaa! Se oli ihan fiiliksissä, kun oli niin helppo homma ja sai vielä ihan mahtavat kehut multakin. Ja muiltakin paikallaolijoilta, kyseinen homma kun oli monelle koiralle tosi vaikea.

Tässä lopuksi vielä videot, videoinnista saadaan kiittää mun saksalaista vaihtaria, jonka mä raahasin tonne mukanani. Veikkaan, että sillä oli aika tylsä päivä, mutta se ei kyllä sitä ite myöntänyt.

Suurin osa alusta:

Loppuosa:

Putkiralli:

Videolla nähtyjen kohtien lisäksi meidän omistajien taitoja testattiin kirjallisella osiolla. Sekin meni hyvin, mutta valitettavasti merkinkierron epäonnistumisesta tippui sen verran pisteitä, että jäimme kolmansiksi. Toisaalta se oli hyväkin juttu, kun saatiin palkinnot kotiin, muttei tarvinnut lähteä Koiramessuille enää kisaamaan!

Lappalaiskoirien toko- ja pk-tottiskoulutus 21.-28.8.

Vihdosta viimein pääsen koneen ääreen viimeistelemään tätäkin tekstiä. Julkaisemistaan se on odottanut jo ihan liian kauan, jostain syyskuusta asti varmaan... Tämän postauksen myötä päästään ainakin aloittamaan käymään läpi asioita, joita meidän elämässä on syksyn aikana tapahtunut. Tavoitehan oli tämän vuoden puolella, mutta epäilen tavoitteen onnistumista suuresti.

Olimme tosiaan 20.-21.8. Lappalaiskoirien järjestämässä Riitta ja Pekka Korrin toko- ja pk-tottiskoulutuksessa Rollen kanssa. Beaa en valitettavasti voinut ottaa mukaan, vaikka olisin kuinka halunnut, koska matkanteko oli vähintäänkin erikoista ja kaksi koiraa olisi ollut liian haasteellinen yhtälö. Perjantaina ennen tuota viikonloppua pääsin lähtemään keskustasta hieman ennen yhtätoista. Kotiin pyöräilee noin vartin, kotoa juna-asemalle noin vartin koiran kanssa ja juna lähti 11.26. Mulla oli noin 35 minuuttia aikaa, joten hiki hatussa siinä sitten pyöräiltiin. Kotoa nappasin koiran ja rinkan, pyöräilin juna-asemalle ja ehdin junaan. Matkustin junalla Tampereelle asti ja jäin odottamaan bussia kahdeksi tunniksi. Bussilla menimme Vantaalle Keimolaan, josta kaverini tuli hakemaan minut. Ajoimme Lahteen kaverin vepetreeneihin ja sieltä Järvenpäähän. Järvenpäässä vietin yön ja aamulla nappasin pyörän ja pyöräilin vielä reilu 2 km koulutuskentälle. Kaukaa tuli muitakin, muttei näin monen mutkan takaa!

Kun lopulta oltiin onnistuneesti perillä, koulutus lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Koulutuksen laatu oli erittäin hyvää ja ensimmäisen päivän vietimme pk-tottistellen Pekan opissa. Rolle oli päivän suoritusvuorossa viimeisenä, mutta onneksi löysin kentältä sille sopivan häkin, johon saatoin laittaa sen odottamaan. Päivän ajan seurailin muiden suorituksia ja imin tietoa itseeni. Koirakoita oli paikalla hyvin erilaisia, mutta yksi asia tuntui yhdistävän monia. Moni oli tullut hakemaan vinkkejä nimenomaan työskentelymotivaation parantamiseen ja sosiaaliseen palkkaamiseen. Meidän kohdalla Pekka taasen totesi, että siinäpä on koira, jolla on työmotivaatio on kohdallaan. Meinasin jo väittää vastaan, mutta itse asiassa, nyt kun joku muu sen sanoi niin tottahan se on!

Rolle treenasi lauantaina henkilöryhmää ja estenoutoja. Henkilöryhmän ongelmamme on, että sitä ei ole paljoa päästy reenaamaan. Pekan kanssa teimme ensin niin, että kiersimme ensin yhtä tuolia ja aina yhden kierroksen jälkeen sai palkan. Sitten tuoli vaihdettiin ihmiseen, ja kun yhden ihmisen kiertäminen onnistui, otimme mukaan toisenkin ihmisen. Pekka myös esitteli meille hyvän tavan suorittaa henkilöryhmä, siitä kuva alla. Muistakin koirista kyllä huomasi, että heti, kun ohjaaja oli varma omasta suorituksestaan, koirakin paransi. Ja loppujenlopuksi saimme vielä neljänkin henkilön ryhmiä onnistuneesti. 

Henkilöryhmästä siirryimme metriseen hyppynoutoon, jonka Rolle teki kokeenomaisesti. Pieni hipaisu esteeseen, mutta elämän realiteetit huomioonottaen se ei nyt haittaa mitään, kunhan menee vain yli. Eikä se esimerkiksi pressuesteellä hipaisekaan yleensä estettä. Tämän jälkeen teimme pari toistoa loivalla vinoesteellä, joista toinen avuilla ja toinen kokeenomaisesti. Molemmat meni hyvin, jonka jälkeen siirryimme jyrkälle vinoesteelle. Rolle meni hienosti yli ensimmäisestä kerrasta lähtien, teimme koko päivän aikana, tietenkin hyvin tauotettuna, oikeastaan kaikkea mahdollista esteen yli houkuttelusta pelkkiin avuttomiin palautuksiin. Kokeenomaista emme vielä tehneet, koska koin, että eka kerta kyseisellä esteellä niin ei sitä tarvitse kaikkea hallita. Loppuun vielä eteenmeno, jossa Rolle juoksee varsin hyvin, mutta seuruuosuudessa olisi parantamisen varaa.

Vielä loivemmalla esteellä treenaamassa

Sunnuntaina vaihdoimme Riitan oppiin ja pureuduimme siellä erityisesti ruutuun. Rollen kanssa on ruutuun kokeiltu vähän kaikkea, kosketusalustaa, palkkaa ruudussa ja ruudun ulkopuolella. Vauhti sillä on useimmiten ihan hyvä, toki se saattaa hidastaa ennen ruutua. Rolle jää kuitenkin milloin mihinkin osaan ruutua, yleensä lähelle nauhaa. Tähän ongelmaan Riitta ehdotti oikean paikan sheippaamista. Jostain syystä en tätä itse ollut koskaan tajunnut, ja kun sitten teimme sitä, koko ruutu alkoi jo näyttää paremmalta. Tai siis olin tajunnut ja hylännyt ajatuksen, kun ei tuo koira itsenäisesti mitään tarjoa. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja sanoa "Ehkei se tarjoa, jos et itse tarjoa sille mahdollisuutta tarjota!"

Pieni keskustelutuokio ohjaajan ja kouluttajan välillä - Rollen mielestä siis näyttelytreeni!

Teimme Riitan kanssa myös merkin kiertoa, koska siinä Rollella on ollut ongelmana hyvin väljä kaari. Olen itse jo aiemmin keksinyt laittaa kaukopalkan merkin itsestäni katsottuna vasemmalle puolelle, kun Rolle kiertää myötäpäivään, joten palkka vetää sitä takaisin tullessa suorempaan linjaan. Aluksi se sai luvan juosta palkalle heti merkin kierrettyään, mutta myöhemmin lupaa lähteä on myöhennetty. Riitalta sain tässä asiassa vain vahvistuksia omille ajatuksilleni. Tapa kerran toimii, niin sillä kannattaa jatkaa, kunhan pitää vain huolen tasapainotuksesta niin, että mun luo on myös kiva tulla.

Riitalle toin esille myös meidän edellisen kokeen perusteella suurinta ongelmaa. Rolle vahtii ja sen takia ääntelee. Olen yrittänyt sitä kieltää, mutta ei varmasti ole vaikea arvata, että se ei kauhean hyvin toimi. Niinpä Riitta ehdotti, että yrittäisin saada koiran työskentelemään aina, kun se haluaakin vahtia. Rolle ei kuitenkaan ole koira, joka epäonnistumisen tai siitä huomauttamisen jälkeen tylsistyy ja jättää tekemättä, joten tarkoituksena on yrittää saattaa se virheeseen. Kun koira tekeekin virheen sen takia, että se ei keskity tekemiseen vaan vahtimiseen, sitä pääsee huomauttamaan asiasta. Toki vaatii paljon työtä, mutta tavoitteena olisi koira, joka jotain vahdittavaa huomatessaan kääntyykin ohjaajan puoleen valmiina tekemään töitä.

Koko viikonloppu oli todella opettavainen ja valitettavasti täytyy todeta, että ihan kaikkia juttuja ei vain pysty muistamaan. Mutta viimeisen lauseeni tuolla koulutuksessa todellakin muistan: "Ihan varmasti tullaan uudestaan, jos tilaisuus tulee!" Kiitos hienosta koulutusviikonlopusta kouluttajille ja järjestäjille sekä tietysti kanssatreenaajille! Kuvista kiitän Minttu Ruohomäkeä, mahtavaa kun jaksoit kuvata!

Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas

"Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas

Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan

Se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan

--

Oi ihana valo, ihana

Sinä olet Aurinko"

- Samuli Edelmann, Aurinko -

Olen jo aiemmin kyseisen kappaleen liittänyt osaksi Bean omaa sivua ja mielessäni kyseinen kappale on kuvannut Beaa jo siitä lähtien, kun Bea meille tuli. Se vain osuu, se vain uppoaa. Ja se, miksi kyseinen kappale on jälleen juuri tänään ollut pinnalla, johtuu siitä, että päivälleen tasan kaksi vuotta eräs pieni neitokainen saapui pihaamme ja tänne se sitten jäi. Pieni Aurinko, jota sanat eivät riitä kuvailemaan.

Itse asiassa kyseinen Aurinko-kappale sai tänään uuden merkityksen. Silloin aikoinaan ajattelin sen kuvaavan tilannetta, jossa minä olen puhuja, joka puhuu Bealle. Bean tullessa meille olin hankalahkossa elämäntilanteessa ja tuntui, että Bea tuli minulle elämääni valoksi. Nyt sitten tajusin, että itse asiassa siinä voisikin olla asetelma niin, että Bea puhuu minulle. Ihmiset, jotka ovat Bean nuoruudessa saaneet olla mukana, kertovat minulle kerta toisensa jälkeen, kuinka minä olen ollut parasta, mitä Bea on elämässään saanut ja kuinka koko rikkinäisen pienen koiran elämä pelastui sillä hetkellä, kun se pääsi tänne. Näinollen säe "Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas" kertoo hienolla tavalla myös siitä, millainen muutos Beassa on tapahtunut.

Näissä hienoissa merkeissä palaamme siis pitkältä blogitauolta. Valitettavan pitkältä, sen sanon itsekin. Nyt syksyn aikana olemme juosseet yhdessä jos toisessakin paikassa ja yhdistettynä kaikkiin muihin kiireisiin, en ole vain ehtinyt ja jaksanut avata tietokonetta postauksen kirjoittamista varten. Voisin nyt kuitenkin varovasti elätellä toiveita, että saisin tämän vuoden puolella tehtyä takautuvasti postauksia taukomme aikana tapahtuneista tärkeimmistä asioista. Sillä ne on hienoja asioita, jotka ehdottomasti haluan jakaa!

Pääpiirteittäin elämäämme kuuluu kaikkea hyvää ja vielä vähän parempaakin - tarkemmin saatte kuulla myöhemmin. Elämäämme tarkemmin ja lähempää seuranneet tietävätkin, että monia upeita hetkiä on koettu, unelmia on täyttynyt ja uusiakin juttuja ollaan päästy kokemaan. Syyhyän jo päästä kirjoittamaan kaikesta! Sitä ennen kuitenkin otetaan pieni katsaus tulevaan, pikaisesti ja ytimekkäästi. Sen jälkeen voin hetken keskittyä muistelemaan menneitä ja jälleen toivottavasti jossain vaiheessa olemaan postausten osalta ajan tasalla.

Nyt, kun syksy on vedetty todellista rallia eri paikoissa, talven tullen rauhoittunemme hetkeksi. Sen voin paljastaa nyt, että olemme käyneet erilaisissa kokeissa ja koulutuksissa syksyn aikana, mutta talveksi ei varsinaisia koesuunnitelmia oikeastaan ole. Vakitreenivuorot on varattu, sitten kun vielä oppisi olemaan niissä ensin paikalla ja sitten ajoissa paikalla. Olen nimittäin nyt kolmen kerran aikana kerinnyt kerran unohtanut treenit ihan kokonaan ja toisen kerran tullut puolisen tuntia myöhässä ja toistaiseksi paras suoritukseni on se yksi kerta, jolloin olimme vain 10 min myöhässä. Pieniä arjen kohokohtia on kuitenkin tulossa, joista ensimmäinen tulevana lauantaina. Silloin suuntana on Rollen kanssa silmäpeili ja tietenkin toivomme, että sieltä puhdasta tulisi. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus Rollelta ottaa myös geenitestit pompen taudin ja DM:n osalta.

Bean osalta taas ei kummoisempia suunnitelmia ole, kunhan treenaillaan. Okei, näin vuosipäivänä tuli kaverin kanssa puheeksi, että yksi lähes välttämättömyys meiltä on suorittamatta. Kaveri muistutti, että meistä kahdesta ei ole yhteiskuvaa (lukuunottamatta sitä yhtä kuvaa vuoden 2015 tokon piirinmestaruuskisoista). Tähän hätään en kuitenkaan yhteiskuvaa valitettavasti saada, joten vaikka onkin yhteisen taipaleemme tärkeä päivä, joudutte tyytymään vain ja ainoastaan Bean kuvaan, vaikka sekin on kyllä varsin kaunis.

Tokokoe 13.8.

Viikon sisään kolme koekäyntiä koirien kanssa, onneks en oo jännittäjätyyppiä! Tänään siis käytiin Tampereella uudessa koirahallissa tokon piirinmestaruuskisoissa molempien koirien eli toisin sanoen lapinkoiran ja "Onko se pentu?":n kanssa. Rolle aloitti hommansa heti aamusta ja avoin luokka vedettiin kahdessa osassa ja lopuksi vielä paikallaolo. Rolle sai tulokseksi ensimmäisistä avoimen kisoistaan AVO3 202,5/320 p. ja sijoitus 3/5. Rolle haukkui vähän joka välissä (vahti halliin tulevia ja hallista lähteviä ihmisiä) ja suurin osa pistemenetyksistä johtuikin näistä. Ilman haukkumenetyksiä oltaisiin oltu jossain 270 pisteessä...

Osa Rollen suorituksista tuli kaverin toimesta videolle, mutta Rollen suorittaessa toista settiään kaveri oli itse toisessa kehässä kisaamassa. Tuomari oli sekoittanut liikejärjestystä ja aloitimme luoksetulolla. Haukkuhan sieltä tuli ja pisteitä sitä myöten 7.

Seisominen seuraamisen yhteydessä tuotti pisteitä 0 Rollen istuessa liikkeen. Tän piti olla pomminvarma, joten ei reenattu ennen koetta. Olisi pitänyt sekin vielä muistutella.

Seuraaminen ja ne pirun haukut sun muut ääntelyt. Pisteitä siis 7.

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno, liike, jossa oletin Rollen pitävän ääntä, mutta liike, jossa se ei pitänytkään ääntä. Lähti tosi hyvin, pieni viive käskyn jälkeen, muttei onneksi tarvinnut kaksoiskäskyä. Hidasti ennen ruutua ja meni tarkasti maahan, tassut noin sentin päähän ruutunauhasta. Olen tyytyväinen, että edes meni ruutuun, koska tämä on ollut ja on edelleen työn alla eikä todellakaan valmis. Pisteitä kertyi 8,5.

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä ja me istuttiin. Tämäkin muuten hyvä, mutta ne perhanan ääntelyt ja sitä myöden 7.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon Rollemaiseen tyyliin nopea, mutta laaja kaari, suora eteentulo ja ripeä siirtyminen perusasentoon. Ääntelyt tiputtivat tällä kertaa arvosanan 5:een.

Toinen setti alkoi estehypyllä, joka jälleen muuten täydellinen, mutta äänet, joten 7. Alkuun tuomari pohti, pitäisikö laittaa yksi puolikas lauta lisää, mutta totesin Rollen olevan 50 senttiä korkea, joten sai olla 5 laudalla. Suorituksen jälkeen tajusin, että sääntöjen mukaanhan sitä ei edes saa nostaa korkeammaksi.

Noutaminen on tätä nykyä vauhdikas ja innokas molempiin suuntiin. Luovutuksessa mälväsi hieman, mutta tässä tapauksessa sillä ei ollut pisteisiin merkitystä, kun ääntelystä lähti jälleen pisteitä. Noudosta siis jäljelle jäi 7.

Kauko-ohjaus päätti yksilöliikkeet ja vihdosta viimein jätkä malttoi olla hiljaa! Ensimmäinen istuminen vajaa, mutta toisaalta odotin, että olisin joutunut antamaan kaksoiskäskyn siihen, joten odotuksia pistettä parempi 9.

Paikalla istuminen kokeen viimeisenä liikkeenä ei sopinut meille kovinkaan kummoisesti. Olisin tykännyt, jos se olisi ollut alussa jo, mutta meni se näin lopussakin. Rollen pommin varma 10.

Kokonaisvaikutus vielä haukun takia 0.

Bean suorituksesta ei videota ole eikä tule, koska oltiin jälleen kaverin kanssa samaan aikaan kehässä. Alokasluokka suoritettiin sääntöjen mukaisessa järjestyksessä, mutta paikkis viimeisenä. Seuruu toimii tai ei toimi Bealla, tänään ei toiminut. Pisteitä 7,5 ja syynä jätättäminen, haahuilu ja hitaassa osuudessa kokonaan pysähtyminen. Se on jännä, miten Bea lenkillä tarjoaa seuruuta kilometritolkulla, mutta käskyn alla se ei ole yhtään kivaa. Treenata ehkä pitäisi...

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10, ei mulla muuta.

Luoksetulo 8,5. Bea lähti ihan viimeisillä metreillä jonkun hajun perään ja jouduin ottamaan perusasentoon omaan käskyn. Voisi tätäkin joskus ehkä ihan oikeana liikkeenä treenata...

Noutoesineen pitäminen ei todellakaan ole Bean lemppari, se tekee, mutta "ällööööööööö"-ilmeellä eikä ota kapulaa halukkaasti, joten 8,5.

Kauko-ohjaus 6. Treeniaika loppui kesken ja tuli kiire ja lisäksi Bean etutassukaukoilla alokasluokan kaukot ovat vaikeat. Mutta Bea yllätti ja suoritti teknisesti oikein - ainoa vaan, että se meni kirjaimellisesti heti istumaan noustuaan maahan ilman käskyä.

Estehyppy tuotti pankkiin 9 pistettä. Ihan hyvä siihen nähden, että kaksi päivää ennen koetta treenattiin ekan kerran ja silloin tulos oli lähinnä riman alittamisia. Lopussa Bealla tuli hämmennys, että mitäs nyt tehdään, kun on hypännyt, koska ei oltu koskaan reenattu niin, että oltaisiin otettu loppuun vielä perusasentokin, mutta kyllä sen sieltä sitten hitaasti tarjosi.

Loppuun vielä tässäkin paikallamakuu, Bea makasi vinossa, mutta varmasti, ja pisteitä ropisi täydet 10. Varmaan ainoa rivissä, jolle ei sanottu, että maahan voisi mennä rivakammin!

Kokonaisvaikutus 8,5, kuulemma kivannäköistä tekemistä. Varmasti olisi parantunut, jos kaukot ja seuruu olisi myös onnistunut. Tuomari muisti kehua, että tämä oli sitten hiljaa! On se jännä miten koirat toimii eri tavalla, treenien perusteella Rolle kun on se hiljainen ja Bea sanoo aina mielipiteensä.

Kokonaisuutena Bealle hienosti tältä päivältä ALO1 172/200p. ja sijoitus 4/11. Täpärästi jäätiin palkintopallilta sekä yksilöissä että joukkueessa, OSKK:n joukkue oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä 4. (sitä ei koskaan varmistettu), mutta sijoittumiset luokissa (evl 3., avo 3., alo 4.) eivät oikein kauhean huonoon sijoitukseen anna mahdollisuutta. Olen tyytyväinen päivään, Rollekin teki hienommin kuin odotin. Nyt nokka kohti uusia kokeita!

BH-kokeessa 7.8.2016

Tuossa keväällä rohkaistuin ja päätin, että nyt me mennään sinne BH-kokeeseen. Mutta sepä ei ollutkaan mikään ihan helppo homma. Otin yhteyttä ja kysyin useammasta paikasta, mutta aina täyttä. Loppukevät ja alkukesä TK1-kisojen jälkeen meni näissä merkeissä ja kirosin, kun muualla Suomessa kokeisiin kyllä mahtuu, muttei meillä päin. No, sitten bongasin sopivasti suunnitellun lomareissun yhteyteen 7.8. Vantaalla järjestettävän kokeen ja laittelin sinne viestiä. Ja me mahduttiin mukaan!

Koepäivänä saavuttiin paikalle ihan hyvin ajoissa, kerettiin käydä ostamassa kisakirjat ja ilmoittautumassa. Sitten koitti kokeen alku ja otin Rollea autosta. Päivän ensimmäisenä vastoinkäymisenä Rollen hihna hajosi eikä mulla tietenkään ollut muuta hihnaa mukana! Nahkahihnasta petti ompeleet ja pikakorjaus (ihan hirveällä) solmulla, minkä jälkeen matkaan. Kokeen yleiset käytännöt käytiin läpi ja meitä ennen oli yksi pari, josta valitettavasti toisen koe hylättiin, kun koira lähti kentällä jahtaamaan variksia.

Oman vuoromme koittaessa meidät laitettiin ensin paikkamakuuseen. Mä en ihan hahmottanut, että mikä tarkoitus niillä N- ja U-paaluilla oli, joten siinä tuli vähän säätöä. Lopulta sain Rollen tuomarin haluamaan paikkaan makaamaan. Rolle tosin meni maahan hitaasti eikä laittanut päätään maahan toisin kuin on opetettu, joten sitten tuuliviiripäästä lähtikin pisteitä. Hyvin se siellä pysyi ja takaisin tullessani nousi kiltisti istumaan.

Yksilöliikkeissä aloitettiin hihnaseuruulla, johon olen tyytyväinen. Henkilöryhmässä se paineistuu ja jää jälkeen, mutta vähän paha sitäkään on reenata kun meillä on reeneissä yleensä minä ja yksi tai kaksi muuta. Vapaana seuruussa sama, että henkilöryhmässä on ongelmia. Pitkä suora sujui hyvin, mutta sitten unohdin itse juoksun ja hitaan kävelyn. Näistä olisi saanut arvokkaita, laillisia lisäkäskyjä, joten kun niitä ei tullut, Rolle meni selkeästi hämilleen ja se näkyy suorituksessa. Uuden seuruukäskyn jälkeen jälleen paremmin.

Jäävissä liikkeissä olisi molemmissa voinut tosiaan katsella kuulemma minuun intensiivisemmin, mutten kyllä koskaan ole siltä sellaista tajunnut vaatia. Maahanmeno lisäksi hidas, luoksetulo tyypillistä Rollea eli pieni kaari, mutta kuitenkin suoraan eteen, josta hienosti sivulle. Luoksetulossa kävi myös niin, että viereisellä kentällä ammuttiin. Onneksi on laukausvarma koira eikä kummempaa reaktiota siis tullut. Ja tottisosuus täten hyväksytysti läpi!

Seuraavaksi olisi sitten se pelätty kaupunkiosuus. Meidän kannalta meille kävi hyvä tuuri, kun kaupunkiosuus pidettiin näyttelyalueella, joka oli koepaikan vieressä, ja saimme hengailla alueella ennen varsinaista kaupunkiosuutta. Näinollen alue oli Rollelle tuttu eikä sen tarvinnut reagoida alueella oleviin toisiin koiriin. Vähän se oli hajujen maailmoissa eikä edes huomannut meitä ohittavia ihmisiä, mutta haitanneeko tuo. Pelätty koiraohituskin sujui hyvin ja näinollen myös kaupunkiosuus ja koko BH-koe läpi. 

Meidän yllätykseksemme olimme siis onnistuneet lyöttäytymään kokeeseen, joka järjestettiin saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyn ja IPO-kokeen yhteydessä. Oman suorituksemme jälkeen emme keksineet mitään muutakaan tekemistä, joten ensin shoppailimme rahapussit laihemmiksi laajalla myyntialueella ja sen jälkeen jäimme seuraamaan IPO-koetta. Koetta oli mukava seurata ja tottisosuus etenkin oli opettavainen. Suojeluosuudessa nähtiin parikin todella upeaa suoritusta, mutta valitettavasti myös epäonnistumisia. Eipä voi muuta sanoa, että kyllä IPO on laji, joka poikkeaa hyvin paljon kaikista muista!

Kesä täynnä tekemistä

Pahoittelen suuresti blogihiljaisuutta, mutta kuten postauksen otsikkokin kertoo, kesä on ollut kirjaimellisesti täynnä tekemistä! Tapahtumia, joista en ole ehtinyt kertoa, on kerääntynyt paljon. Olemme reissanneet ympäri Suomea ja ne pari hassua päivää kotona kunkin reissun välissä on kyllä mennyt edellisen reissun tavaroiden purkamiseen ja seuraavaa varten pakkaamiseen. Itseasiassa nyt, kun kesälomaa on vielä 10 päivää jäljellä, olen vielä lähdössä kahdelle reissulle, huomenna lähtee! Mutta onneksi nautin tästä täysin rinnoin, kun pääsee näkemään tuttuja ja nauttimaan siitä, että on muutakin tekemistä kuin maata kotona sängyllä. Ajattelinkin nyt vähän kasata pikaisesti meidän kesän tapahtumia yhteen ennen kuin riennän pakkaamaan.

Vierailu Bean kasvattajan luona

Tämä ei kyllä mene enää ihan kesään, mutta toukokuun loppupuolella käytiin Bean kanssa moikkaamassa kasvattajaa. Päivä oli sellainen, mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, sillä tykkään olla kasvattajiin yhteydessä ja hyvissä väleissä. Päivä menikin juuri kuten olin toivonut, saimme nauttia taivallisista leivonnaisista ja hyvin meillä synkkaskin. Olen niin onnellinen, että molempien koirien kasvattajat ovat todella mukavia ja ystävällisiä, se on asia, jota oikeasti arvostan!

Belgierkkarissa

Kesäkuun olin kesätöissä, joten silloin ei kauheasti menty ja tehty. Mutta belgierkkariin lähdin seikkailemaan Lillin ja Vukin kanssa. Ensin yksilökehissä esitin Vukin tulokselle EH ja luultiin, että päivä päättyi siihen. Mutta sitten Vukin isän omistaja tulikin kysymään, että tulisiko Vuki jälkeläisryhmään. No, mehän lähdettiin ja jälkeläisryhmä olikin ROP. Fiilis oli ihan huippu, kun viimeinenkin ryhmän koirista saatiin jäämään BIS-kehään. Joten mä pääsin ekaa kertaa ikinä ihan oikeeseen BIS-kehään, fiilis oli hieno, mutta sitä kyllä vähän latisti koko päivän jatkunut vettä sataa vaakasuorassa ja tuulee niin ettei pystyssä pysy -keli, joka tietenkin karkotti kaikki katsojatkin. Lopulta jälkeläisryhmä oli hienosti vielä BIS3-jälkeläisryhmä! Vaikka päivä olikin hieno, ei musta silti näyttelykoiraihmistä saa. Joskus ja jouluna -tyylillä toi on ihan kivaa, mutta on se kivempaa silti rämpiä hakumettässä ja tarvittaessa vaikka jäätyä ja kastua siellä pelastavaa koiraa odottaessa.

Nokka kohti pohjoista!

Heinäkuun alussa mun kesätyöt päättyivät ja pystyin aloittamaan lomailun. Ensimmäisenä nokka käännettiin kohti pohjoista, jossa odotti Lappalaiskoiraleiri. Matkalla kävimme moikkaamassa myös Rollen kasvattajaa, joka oli iloinen vierailustamme. Kuten Beankin kasvattajan luona, nautimme maittavasta ruoasta ja hyvästä seurasta. Pari tuntia meni nopeasti ja jatkoimme matkaa kohti Rokuanhovia Utajärvellä, jossa Lappalaiskoiraleiri pidettäisiin.

Lappalaiskoiraleirin neljään päivään mahtuikin sitten yhtä jos toista tekemistä. Perinteisesti oli erilaisia harrastusryhmiä, pari luentoa ja muutakin oheisohjelmaa. Se, mikä tänä vuonna poikkesi edellisistä, oli se, että olin itse mukana järjestämässä leiriä ja harrasteryhmissä vetäjänä. Lisäksi tänä vuonna varastin itselleni entistä enemmän ihan omaa aikaa ja joitakin ohjelmanumeroita skippasin ihan kokonaan. Nämä ajat vietin ihanan suuressa hotellihuoneessamme lueskellen kirjaa tai nauttien päiväunista. Kyllä ihminen tuollaisiakin hetkiä tarvitsee, joten seuraavilla leireillä varaan itselleni ehdottomasti aikaa myös tällaisiin hetkiin!

Harrasteryhmistä osallistuimme hakuun, tokoon ja esine-etsintään. Bea pääsi kerran hakuilemaan ja viime vuodesta poiketen se tykkäsi! Olen jo muualla sanonutkin, mutta viimeisen vuoden aikana Bea on kyllä muuttunut tosi paljon, siitä on tullut avoimempi vieraita ihmisiä kohtaan ja ennen kaikkea sitä kiinnostaa muutkin kuin minä nykyisin. Oli se vähän ihana pieni, kun se siellä isojen miesten perässä juoksi metässä. Rolle taas tapansa mukaan oli vähän osaavampi hakukoira ja saatiinkin sille parin päivän aikana monet hyvät reenit aikaiseksi. Opittiin me Rollenkin kanssa jotain kantapään kautta. Nimittäin umpipiiloja reenatessa niiden umpipiilojen pitää olla oikeasti hyviä, ettei koira pääse sinne sisään. Meillä oli yksissä reeneissä reenikaverin piilot ja sinnehän Rolle sitten pääsi itsenäisesti piiloihin sisälle, mikä ei ihan palvellut reenin tarkoitusta. Muissakin harrasteryhmissä meni varsin hyvin, esineet löytyi ja tokossa toteltiin.

Pohjoisen reissu jatkui vielä Lappalaiskoiraleirin jälkeen eteenpäin - eihän Oulun korkeudet oo vielä lähelläkään oikeasti pohjoista! Meidän pääasiallinen kohde muutaman päivän ajan oli Rovaniemi. Itse majoituin kaverilla ja muu perhe vuokrakämpässä, joten ei kauheasti tullut koirien kanssa puuhailtua. Yhtenä päivänä etenimme vielä pohjoisemmaksi ja kävimme Sodankylässä moikkaamassa kummitätiäni ja kummitätini koiraa, Ruskaa (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Rovaniemellä oli myös kaverin kaverilla ihan törkeen söpöjä lapinkoiranpentuja, onneks ei oo sellaselle paikkaa kotona vapaana...

Orivesi KR 16.-17.7.

Kesän toinen näyttely olikin sitten ihan paikallinen kaikkien rotujen näyttely. Omia koiria en ollut ilmoittanut, joten hilluin paikalla lähinnä kameran kanssa. Sunnuntaiksi mut pestattiin esittämään kaverin lunnikoiraa, josta mulla ei tietenkään ole kuvaa... Gry-lunni oli hienosti ERI ja ROP VET, joten päästiin jälleen BIS-kehään! BIS-kehässä fiilis oli hieno, tällä kertaa hieman eri syystä. Lunnikoirat ovat vähän vähemmän vieraiden mukaan helposti lähteviä ja koin itsekin tämän ominaisuuden, kun yksilöarvostelussa Gry ei suostunut liikkumaan. Mutta BIS-kehässä se huomasi, että mun kanssa on kivaakin ja liikkui tosi nätisti!

Ne ajat, kun en ollut narun päässä, olin belgi- ja lapinkoirakehän laidalla. Otinpa pari kuvaa myös kaverin kelpiestä, joka vei hienosti heti ensimmäisestä näyttelystään SERTin kotiin! Hienoja hetkiä oli myös, kun belgikehässä menestys osui tuttujen koirille. ROP oli Vukin isä, VSP Vukin kasvattajan narttu, ROP KASV Vukin kennel ja urosten SERT meni Vukin veljelle. Päivän kuitenkin kruunasi RYP-kehät, joissa Vukin kasvattajan espanjanvinttikoira 10 kk esiintyi hienosti RYP1:ksi. Ja minä en päässyt ikuistamaan tätä tapahtumaa, kun olin Gryn kanssa kokoomakehässä jossain näyttelyalueen perukoilla! Mutta sentään yksilöarvostelusta sain kuvia lumoavan kauniista Ellasta.

Toko SM 2016

Elämä on ollut niin kiireistä, että en ole ehtinyt tänne tulla hehkuttamaan edes tätä hienoa mahdollisuutta! Kesän alussa valittiin siis joukkuetta Lappalaiskoirille ja minut ja Rolle valittiin mukaan. Valmishan se ei ollut, mutta hieno tilaisuus silti. Koko kesäkuu treenattiin ahkerasti ja saatiin onnistumisia ja kehitystä aikaan. Ja sitten iski todellisuus päin kasvoja ja meidän reissu peruuntui. Rokotettiin Rolle heinäkuun alussa ja luulin, että hyvinhän se riittää. Niin luulin niin kauan, kun luulin varoaikojen olevan 14 vrk. Mutta sitten selvisi, että varoajat ovatkin 21 vrk ja meidän tapauksessa homma jäi kolmesta päivästä kiinni. Ärsytti ihan sikana, turhautti ja treenimasennuskin koettiin. En pitkään aikaan halunnut tai jaksanut reenata, koska olin niin pettynyt lähinnä itseeni. Koira ei sen sijaan pettänyt koskaan, se on edelleen oma mahtava itsensä ja sillä voimalla ollaan nyt sitten hiljalleen kavuttu taas ylöspäin. Nyt ollaan pari treeniä saatu aikaiseksi ja täältä suostahan sitä hiljalleen noustaan. Toivottavasti tarpeeksi aikaisin, koska elokuussa olisi tiedossa monta tosi huikeaa juttua!

Allekirjoittaneen iloja

Itse olen käynyt nyt kesän aikana ympäri Suomea vierailemassa kavereiden luona, mikä on ollut puhtaasti iloinen juttu. Kolme parasta kaveriani oli täällä meillä myös vierailulla tuossa muutaman päivän. Sinä aikana nämä kolme keskenään tuntematonta ihmistä tutustuivat toisiinsa ja meillä oli ihan todella mukavaa! Itse kerkesin myös viettää synttäreitä ja saavuttaa maagisen ikärajan, joka oikeuttaa mm. ajokorttiin. Kesä on käyty kaiken muun salliessa ahkerasti autokoulussa ja kortti pitäisi saada taskuun elokuun puolenvälin tienoilla. Että sitä on odotettukin, että pääsee kulkemaan vähän paremmin kaikkiin koiratapahtumiin.

Energialla elokuuhun!

Elokuu tuo mukanaan vielä paljon tekemistä ja menemistä. Siihen tarvitaan todellakin paljon energiaa ja jaksamista, onhan meillä tulossa yhteensä kuusi erilaista koekäyntiä ja lisäksi paljon muutakin. Hermot siis kasassa itse kullakin, näistä kerron lisää sitten, kun niiden aika on!

Arkistokuva viimevuodelta: Tänä vuonna samaisella joukkueella myös piirinmestiksiin!

Treenilelua etsimässä

Noin puoltoista kuukautta sitten olin mahdottoman tehtävän edessä. Bean ehdoton lempparilelu on D&C:n geelipallo narulla. Ensinnäkin, koska se on pallo. Toisekseen, koska se on pallo. Mutta siinä on yksi ominaisuus, joka menee muiden pallojen edelle: se joustaa kun siihen puree. Se on myös mun mielestä hyvä, koska siinä on naru, sitä pystyy heittämään ja sillä pystyy leikkimään vetoleikkejä.

Täydellistä, eikö? No melkein! Koko pallossa on yks vika: se on vihreä. Arvatkaa vaan kaks kertaa näkyykö se nurmelta tai metsästä yhtään mihinkään. No ei! Siis muuten ihan huippu lelu mut se on kadoksissa käytännössä heti. Mä sitten päätin, että mä etsin jonkun vastaavan. Ensimmäinen kriteeri oli, että pallon on oltava sellainen, joka antaa geelipallon tavoin periksi purressa ja väriltään sen on oltava jokin muu kuin vihreä. Saa olla narullinen tai ilman narua, jos siinä on jokin, mihin voi narun kiinnittää sitten itse. Näillä vaatimuksilla kävelin paikalliseen eläintarvikeliikkeeseen ja tarttuihan sieltä sitten mukaan tuollainen violetti kaveri.

Täydellistä: se antaa periks, on violetti eli ei-vihreä ja siinä on narukin perässä. Valtakunnassa kaikki hyvin kunnes... Koira ottaa sen kerran suuhun ja lelu on ihan kuolassa. Liukas pinta yhdistettynä kuolaan on sitten vähän toisenlainen ongelma, lelu ei nimittäin pysy koiran suussa. Huippua. Sen jälkeen kun oot kissojen ja koirien kanssa etsinyt edes tuon version, joka ei sitten olekaan hyvä, kiroat kaiken maasta taivaisiin. Voiko oikeasti olla niin, että mikään lelu maan päällä ei vastaa meidän vaatimuksia? Eikä luulis olevan niin vaikeeta, kun kaiken muun paitsi värin osalta toimiva lelu on jo löytynyt. Mutta kun ei niin ei, niitä geelipalloja ei voida valmistaa minkään muun värisenä kuin vihreänä.

Heitin siis toivon hetkeksi menemään ja tyydyin siihen, että me voidaan leikkiä lelulla vaan hiekkakentillä. Hurraa! Sitten eräs päivä tajusin, että hei, meidän kylällähän on toinenkin eläintarvikekauppa, jolla on painopiste nimenomaan harrastuskoiratarvikkeissa ja leluvalikoimakin on sitä myöden erilainen. Laitoin sinne sitten viestiä ja kaikki hienot vaatimukseni, mukaanlukien uusin vaatimus eli pinnan pitää olla jollain tavalla karhea, koska muuten se luistaa koiran suusta. 

Seuraavaksi sain kokea ihan huikean yllätyksen. Viestiini vastattiin ja vaihtoehtoja oli kuulemma oikein useampia! Ihan huippua! Ei siis muuta kuin seuraavana maanantaina hypättiin pyörän kyytiin ja poljettiin kivijalkamyymälään hypistelemään leluja. Sieltä sitten löytyi tuollainen Ke-Hu Maapallo -lelu, joka tarttui matkaan. Hintaahan sille tuli, mutta en anna sen häiritä, koska se ei mun vaatimuslistalla ollut. Nyt meillä on maailman täydellisin lelu - pallo, joka antaa periksi ja joka näkyy vihreestäkin alustasta. Ja mikä parasta, tuo pallo hohtaa pimeässä! Okei, näin kesäisessä Suomessa ei tuosta ominaisuudesta juuri hyötyä ole, mutta kyllä sitten kelpaa, kun on oikeasti pimeää. Oon ollut jopa niin tyytyväinen, että kunhan tässä joskus saan aikaiseksi niin käyn hakemassa meille vielä toisenkin kaappiin.

Ongelma nimeltä Bean lelu ratkaistu.

Ongelma nimeltä Rollen versio ratkaisematta.

Se oliskin kätevää, jos Rollella olis samanlainen ongelma, tietäis, miten sen ratkasis. Mutta kun ei. Rolle ei leiki. Paitsi poikkeustilanteissa ja tähtien asennon ollessa oikea. Yks tällainen poikkeustilanne on kotiintulotilanne, jolloin se on riittävän innoissaan leikkiäkseen. Rolle tykkääkin leikkiä enemmän repimisleikkejä kuin Bea ja näissä tilanteissa sillä toimii hyvin (riittävän pehmeät) patukat. Mutta kun treenata pitäisi ehkä pystyä muissakin tilanteissa kuin niissä kotiintulotilanteissa. Fakta on se, että lelulla itsessään ei saa Rollelle rakennettua mitään, ruoka sen olla pitää. Mutta nyt kun ollaan avoimen juttuja reenailtu, etenkin ruutua, on ollut vähän miettimistä siinä, miten sen palkan saa sinne ruutuun, kun koira on siellä.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin se, että ruoka on sielä ruudussa valmiina. Mutta sekin pitää jossain vaiheessa häivyttää pois, joten ongelma ei sillä ratkea. Kävin pitkään palkkaamassa koiran itse ruutuun, mutta siinä alkoi pidemmän päälle tulemaan sellainen "ei mulla tonne mikään kiire ole"-vaihe. Kokeilin pelkän ruoan heittämistä, tietenkin riittävän isoissa paloissa. Parhaimmillani onnistuin kuitenkin heittämään nameja jotain 5 metriä, mikä nyt ei kauhean suuri lohtu ole, kun kokonaismatka on sen 15-20 metriä. Pistin nameja purkkeihin, mutta nekin lensivät valitettavasti vain muutamia metrejä, ehkä maksimissaan 10.

Erään kerran mulla oli sitten mukana se Bean vihreä geelipallo. Tajusin, että siinähän on hyvät reiät tunkea namia. Bueno! Paitsi että kun ne namit tunkee kerran sinne sisälle, sinne ne jää. Ei niin hyvä. Melkein jo ehdin innostua ajatuksesta, se pallo meinaan lensi hyvin pidemmänkin matkaa. Mutta ei niin ei.

Sitten eräänä päivänä meidän lattialla lojui ikivanha sininen aktivointipallo, merkki on varmaan jotain markettikamaa ja ikää tolla on vuosia. Mutta samanlaisia niitä on nykyäänkin myynnissä. Nykyään jopa useampaa kokoa ja väriä. Silloin kun me itse tuo ostettiin, oli tasan yksi koko ja väreinä punainen ja sininen, joista sininen vielä uutuusväri. Nykyään on pinkkiä ja vaaleensinistä ja ruskeeta ja on isoa ja pienempää ja on vaikka mitä.

Mutta silloin tajusin. Tämä on meidän ratkaisu! 

Katsokaa tarkkaan, siinä komeilee meidän ruudun pelastaja.

Siinä on kaksi tärkeää ominaisuutta: nuo läpät tuossa reiän ympärillä pitää tehokkaasti sellaisen vähän isomman namin paikoillaan, joten se ei irtoa ennen aikojaan. Pallon sisällä on myös sellaisia jänniä liparetasoja, jotka estävät namin uppoamisen syvemmälle, jos vaikka sattuu käymään niin, että pallo tulee "nami edellä" maahan heiton jälkeen. Siis ihan täydellistä! Varsinkin kun Rolle on vuosien saatossa oppinut, että tuosta pallosta tulee aina ruokaa, omnomnom.

Nykyään enää tarvitsee ostaa kaupasta ruututreenejä varten jotain tollasta vähän kovempaa namia, jotta se ei hajoa tuhannen päreiksi käytössä. Mutta sehän ei ole kovinkaan suuri ongelma, koska yllättävän suuri osa kaupan valikoimasta on juurikin tällaista kovempaa tuotantoa. Tai ainakin aina silloin, kun yrittää varta vasten etsiä jotain pehmeää tai edes pientä, ei löydy, ei sitten millään.

Mutta nyt meillä on molemmilla koirilla toimivat lelut (okei, Rolle ei sillä leiki, mutta toimii se silti). Pari ongelmaa treeneissä selätetty ainakin hetkeksi, että voikaan ihminen olla tällaisista asioista onnellinen!

Belgianpainajainen Vuki

Tämä postaus, jota on toivottu. Tämä on postaus, jonka päätähtenä on pieni hoitolapseni Vuki. Ihan aluksi jotain perustietoa Vukista: kun sitä kumminkin joku kysyy niin kyseessä on siis näyttelylinjan belgialainen Ketunpolun Kin Of Wolves, vajaa vuosikas otus. Vukin kanssa on harrastettu tokoa ja jälkeä sekä liikuttamismielessä vetolenkkejä niin, että ihminen kävelee perässä. Vuki asuu Bean edellisen omistajan Lillin luona toisen belgialaisen, Vixin, kaverina ja hoitoon se tuli, koska noh, Lilli halusi sen hoitoon. Joten kun aikataulut nappasi, mä otin pienen belgianpainajaisen tänne.


Painajaiseksi sitä voisi nimittää sen takia, että se ei todellakaan ollut tai ole helpoin koira. Sen ongelmalistaan kuuluu mm. epävarmuus vieraita ihmisiä kohtaan, josta kumpuaa räyhääminen, liukkaiden lattioiden pelko, yksinolot, hihnakäytös vähän joka suhteessa ja tokon osalta se, ettei Vuki pysy paikallaan istumassa, kun ihminen kävelee sitä kohti. Multa toivottiin, että treenaisin viimeistä eli odottamista, mutta mä paneuduin vähän kaikkeen.

Hihnakäytöksen osalta mietin, että jaksanko siihen pureutua. Lopulta totesin, että kaksi viikkoa tulee menemään kokonaisuutena paremmin, jos se edes jotenkuten osaa kävellä hihnassa edes loppuajasta. Hihnakäytöksen myötä pääsinkin luomaan syvempää suhdetta tuohon otukseen kuin mitä olisin muuten luultavasti saanut. Oli myös kätevämpää kävellä 30 min kävelylenkki ja väsyttää belgialainen henkisesti kuin yrittää parin tunnin ajan juoksuttaa sitä metsässä ja todeta, että ei muuten väsy. Hihnakäytös auttoi myös räyhäämiseen puuttumisessa, kun koira tiesi, että se, mitä siltä haluan, on vasemmalle puolelleni tuleminen hihnan kiristyessä. Lopulta se saattoi räyhätä lyhyesti, jonka jälkeen tuli tarjoamaan kontaktia. Kahdessa viikossa saa yllättävän paljon aikaan, kun tekee!

Liukkaat lattiat pääsivät meillä myös tehotreenin alle, koska meidän talossa on tasan neljä mattoa: mun huoneessa yksi, eteisen ja olohuoneen ovien edessä pienet matot ja olohuoneen isompi matto. Aikaisemmin keväällä meillä omistajansa kanssa vieraillessaan Vuki oppi, että laattalattioilla on ok liikkua, joten se onneksi pääsi liikkumaan keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Mutta esimerkiksi matka keittiöstä mun huoneeseen on noin 7 metriä puhdasta parkettia. Tämä pätkä muodostuikin meidän pääasialliseksi treenimaastoksi ja noin puolessa välissä hoitojaksoa siitä pystyttiin menemään jo hyvin yli. Loppua kohti parani ja Vuki pystyi liikkumaan hyvin koko talossa.

Yksinolojensa ajan Vuki oli pesuhuoneessa, koska siellä se pystyi syömään vähiten itselleen vaarallista aineistoa. Ja meidän pesuhuone on siis iso, suunnilleen 15 neliötä ja Vuki oli yksikseen 5 päivänä n. tunnin ja 3 päivänä n. 4 tuntia. Noh, se esitteli silti ensin sanallisen arkkunsa - ulvonta ja haukkuminen ei onneksi kuulunut enää ulos ollenkaan. Ja sitten se esitteli myös timpurin taitonsa, kun se päätti yhtenä päivänä askarrella vähän ovien karmeja uuteen uskoon... Noh, loppuajaksi hankin sitten siihen kompostiverkon eteen. Ennen kompostiverkon hankkimista Vuki päätti kokeilla myös saunomista, onneksi ei ollut osannut laittaa kiuasta päälle!


Ihmisten treffaamista treenattiin useampaan otteeseen. Kävimme mm. Koirakerhon järjestämässä lajiesittelypäivässä, jossa Vuki näki useita ihmisiä ja pääsi tekemään lähempää tuttavuutta muutaman ihmisen kanssa. Kävimme lisäksi molemmissa oman kylän eläinkaupoissa shoppailemassa ja kumpikaan miesmyyjä ei ollut kovin paha. Lisäksi Vuki näki pari kaveriani ja luonnollisesti kaikki muut neljä perheeni jäsentä olivat sille vieraita. Yhtenä päivänä eksyttiin myös näyttelyreeneihin ja tietenkin lenkeillä tavattin useampia ihmisiä. Huomasin, että parhaiten Vukilla toimi se, että antoi vieraalle pari herkkua, jotka syötyään Vuki oli kaveri kenelle tahansa.

Treenatessa Vuki osoitti fiksuutensa! Lähtötilanne oli se, että Vukin viereen ei saanut palata edes puolen askeleen päästä ilman, että takapuoli nousi maasta. Aloitettiinkin treenaaminen siitä, että sain nostaa jalkani ylös maasta ja laskea sen takaisin niin, että koira pysyy istumassa. Siitä sitten edettiin ensin hiljakseen yhteen askeleeseen, kahteen askeleeseen ja niin edespäin. Jossain vaiheessa pääsin kiertelemään koiraa ja totesin, että takaapäin tullessa homma on vaikeampaa, kuten myös sivulta tullessa. Niitä sitten aikamme treenailimme ja asetin tavoitteeksi, että hoitojakson loppuessa pystyn lähtemään ja palaamaan juosten mistä tahansa suunnasta. Noh, tavoitteen saavutin muistaakseni sunnuntaina tai maanantaina, jonka jälkeen kysyin Lilliltä, mitäs sitten tehdään. Ruvettiin tekemään seuruuta, askel kerrallaan etenimme siinäkin. Jossain vaiheessa opetin Vukille myös sen, että perusasentoon tullaan pelkällä sanallisella käskyllä eikä käsimerkkiä siis tarvita. Alla olevalla videolla näkee lyhykäisyydessään lopputuloksen, johon pääsimme.

Viikot Vukin kanssa saivat aivan huikean päätöksen, kun kävimme lauantaina Uudenmaan vetokoiraurheilijoiden järjestämissä juniorikisoissa juoksemassa 1,65 km aikaan 6,49 min. Sijoitus oli 3/3, mutten ole yhtään pettynyt, sillä kisakumppanit olivat todella kovia. Kisakärpänen puraisi ja haluan Rollen kanssa kisaamaan! Bea ei kovin kaksinen vetokoira valitettavasti ole... Rollehan itseasiassa olisi juossut mun kanssa tuolla, jollei oltaisi majoituttu Lillillä, Vixillä on nimittäin juoksut juuri nyt. Mutta toisaalta pitää ajatella positiivisesti ja ainakin saatiin ikimuistoinen loppu yhteiselle ajallemme!

Mä en muista, olenko blogin puolella asiasta maininnut, mutta mä ehkä vähän kuolaan belgiä. Olen jo pidempään kuolannut ja suurimmat pohdiskelut on kohdistunut näyttö vs. käyttö -aiheeseen. Vukin hoitaminen antoi ihan uutta näkökulmaa tähänkin aiheeseen. Olen aiemmin treenaillut ja oleskellut enemmänkin Vixin kanssa ja Vixi on varsin mukava koira. Treeni-intoa löytyy, kuten myös miellyttämisenhalua, toistonkestävyyttä ja taistelutahtoa sekä hyvä pääkoppa. Vixi oli mulle pitkään näyttölinjaisen ainoa kosketuspinta ja sellainen olisi varsin mukava. Mietin kuitenkin koko ajan, haluanko jotain enemmän - ja jos haluan, tuleeko sitten jotain liikaa. Mutta Vuki on ihan toisenlainen otus. Se on fiksu, mutta sen miellyttämisenhalu ja toistonkestävyys on aika matalat. Jotain kertoo se, että jossain vaiheessa totesin, että jopa Rollea kiinnostaa enemmän tehdä mulle hommia ja treenata - ja se on paljon.

Vukin jälkeen totesinkin, että koska todennäköisyys saada näyttelylinjaisesta Vukin kaltainen koira on loppujenlopuksi melko suuri, enkä halua sellaista koiraa, kannattaa mun kääntää katseeni käyttölinjaisiin. Jos mä haluan koiralta vain tiettyjä luonneominaisuuksia, miksi en etsisi kasvattajaa, joka näitä luonneominaisuuksia kasvattaa - toisin sanoen siis käyttölinjaisen kasvattaa. Ajatukset siitä, meneekö käyttölinjainen yli, selkiytyivät huomattavasti, kun tapasin Juniorikisoissa käyttöbelgi Väsyn omistajineen. Väsy oli aika ihana ja omistajansa osasi kertoa paljon siitä, minkälainen käyttöbelgi onkaan arjessa. Käyttöbelgi arjessa ei tämän keskustelun pohjalta tuntunut mitenkään mahdottomalta - päinvastoin!

Mutta tämän belgipohdinnan jälkeen on samaan hengenvetoon todettava, että toivottavasti seuraava koira ei ole vielä belgi vaan Rollen pentu. Koska Rollen pennusta mä haaveilen ja jos ihan realistisia ollaan, mun elämä tulee seuraavan parin vuoden aikana muuttumaan niin paljon, että on paljon fiksumpaa pitää tollaisia lapinkoiria, joiden kanssa voi harrastaa, mutta jotka eivät ehdottomasti vaadi sitä. Ihan vaan siksi, että lukion loppuminen ja opiskelemaan lähteminen tuovat elämään sellaisia muutoksia, joiden jälkeisen elämän resursseja ei oikein voi ennustaa. Joten näissä käsissä tulee olemaan lapinkoiria vielä pidemmänkin aikaa!

Ja näin lopuksi mun on ennen kaikkea kiitettävä Vukia ihan järjettömän opettavaisesta ajasta! Aluksi koko homma näytti oikeasti melko painajaiselta, mutta lopulta osoittautuikin joksikin ihan muuksi. Kiitos, ihana päiväuni Vuki!

Koiria, koiria, koiria

Lähdössä ekaan kokeenomaiseen reeniin ikinä!

Ollaanpas kärsitty taas blogihiljaisuudesta. Mutta sehän kertoo vain siitä, että meillä on ollut paljon puuhaa eikä koneen ääreen ole ehtinyt istua postausta kirjoittamaan! Kuunvaihteessa olin itse reissussa Saksassa viikon verran, oli kivaa, mutta sieltä ei blogin puolelle sen enempää ole kerrottavaa. Tiivistettynä se, että keskieurooppalainen koiranpitokulttuuri irtipitoineen näkyi: Kölnin tuomiokirkonkin juurella juoksenteli irtokoiria, puistoista puhumattakaan.

Saksan reissulta kotiuduttuani en juuri ehtinyt reissuväsymystä pois lepäämään, koska päivät oli täyteen buukattuja, vaikka lomapäiviä olivatkin. Helatorstain jälkeiselle perjantaille olin sopinut hakureenit ja kun totesin, että haluaisin kokeilla Rollelle jotain uutta ja ihmeellistä, mulle ehdotettiin kokeenomaisia reenejä. Mikäs siinä, perhosia vatsaan ja menoksi!

Koska mä päätin, että en jaksa selittää selkeesti, piirsin hienoja kuvia! Ihannesuoritus näkyy siis tuossa, en itekään kyllä oo ihan varma, miten toi ois pitäny suorittaa, joten ihan täydellisesti noi nuolet ei mene. Ideana siis se, että kakkosella ja kolmosella on maalimies valmiina, neloselle menee tyhjän jälkeen ja ykkönen on tyhjä. 

Meinaan se, miten Rolle päätti tehtävän ratkaista, ei ihan vastaa ihannetta. Noh, kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Se ei menny ykköselle, vaan eteni vähän matkaa ja tuli takas. Sitten se sai hajun kolmosesta ja paino sinne. Hurraa, koko alue "tarkastettu"! Toinenkaan puoli ei menny niinku strömsössä, just ennen piiloo se lähti eteneen alueella, mut sit se palaski takasin (ja löysi piilot, kävi tarkastamassa sen tyhjänkin). Jos ois menny niinku ois pitäny, Rolle ois ensin käyny tuola ykkösellä tarkastamassa, tullu takasin, menny hienosti kakkoselle ja sit sieltä vielä kolmoselle. Alunperin oli suunnitelmissa ottaakin ensin vaan nää kakkonen ja kolmonen ja miettiä sitten, miten mahdollisesti korjataan. Noh, me päädyttiin korjaamaan koko rata ihan uuestaan eli koira hetkeks pois alueelta ja sit takasin.

Korjaussarja sitten onnistuikin hyvin. Maalimies meni sinne ykköselle, jotta saadaan sitä vahvistettua. Nyt tehtiin oikealle tyhjä, josta kolmoselle ja josta jälleen neloselle, jossa maalimies oli kuitenkin piilossa jo matkalla varsinaiselle piilolle. Tästä ei mitään huonoo sanottavaa, koira teki tosi hienosti. Okei, se vois kyllä tyhjät tehdä vähän syvempinä, turhan syvinä ne tuohon piirsin, mutta toisaalta eka kerta kun se teki tyhjiä. Haukutettiin joka piilolla niin, että mä tulin ite piilolle ja haukkui koko ajan. Rollelle tuntuu sopivan tällainen, se tsemppaa sitä paremmin mitä passiivisempi maalimies on. Mikä on vaan hyvä! Seuraavalla kerralla vahvistellaan varmaan ainakin etukulmia, muu jää sit sen kerran murheeks. Tyhjiä ei oteta seuraavalla kerralla, ettei ala pelleileen niitten kanssa.

Helatorstaiviikonloppuna meillä kävi vierasilla kummitätini koiransa Ruskan (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Bea ja Ruska leikki vauhdikkaasti aamusta iltaan ja intoutuipa Rollekin pari kertaa mukaan. Käytiin myös tekemässä esineruutu metsään, Ruska oli aika pätevä, Rolle taas ei. Sen esineruutu kusee tällä hetkellä pahemman kerran, mutta en nyt jaksa siitä pidempään sepustella. Joskus toiste sitten.

Äitienpäivänä käytiin mummolassa kyläilemässä ja mä otin kaiken hyödyn irti ja tein Bealle jäljen mummolan viereiselle pellolle! Bea on ilmiömäinen jäljestäjä, vähän ku Rolle haussa. Menee varmasti eteenpäin ja alkaapa sieltä pikkuhiljaa löytyä ideaa siitä, miten askeleet oikeen kulkee. Harmi vaan et oon ite niin ummikko et toimin kyllä kunnon jarruna tässä meidän touhussa... 

Viime viikon maanantaina meillä vieraili maailman söpöin otus, kunnon pentukuumeennostattaja, pk holskupentu Tialan Born To Rock, jolla ei tuolloin vielä kutsumanimeä ollut. Nyt hänet tunnetaan kuitenkin nimellä Sura.

Kyllä raitapaita raitapaidan tunnistaa <3

Suran kanssa meitä tuli moikkaamaan Bean edellinen omistaja Lilli ja hänen kaksi belgianpaimenkoiraansa Vixi ja Vuki. Sura lähti kotimatkalle, mutta Vuki jäi meille hoitoon, koska noh, haluttiin niin. Oon nyt nauttinut belginomistajuudesta noin viikon verran ja tätä jatkuu vielä perjantaihin asti, jolloin lähdemme Bean kanssa Lillille viikonlopuksi. Vukin kanssa ollaan ahkerasti reenailtu vähän kaikkea, mikä sillä on/on ollut ongelmana ja hyvin ollaan edistytty. Vuki tarvitsee kuitenkin ihan oman postauksensa, sen verran siitä on asiaa kertynyt!