Jotain peruuttamatonta

Hau-Hei!

Tänään aamu alko ihan hassusti (taas). Emäntä heräs loma-aamuksi tosi aikaisin, joten meidän aamulenkkikin oli sitten loma-aamulenkiksi aikainen. Sen jälkeen mut jätettiin ihan yksin kotiin ja Bea vietiin pois. Jonkun ajan päästä ihmeiset tuli takasin – ilman Beaa. Ihmeiset oli unohtanu sen johonkin! Kuvittele, vaikka Bea onkin kirppu ja painaa n. 12 kg, ei sitä voi noin vaan unohtaa mihinkään!

No mutta Emännällä oli joku kiva kassi (joka haisi eläintarvikekaupalta, joten mä olin 99,9% varma et saan jotain hyvää syötävää). Bea unohtu saman tien. Mutta se 0,1% todennäkösyys toteutu ja sieltä kassista paljastu ihan tavallinen nahkapanta. Tylsää. Emäntä kuitenkin puhu, ettei se voi uskoa, että meillä on useampi panta karvakorvaparia kohti, mutta ei yhtä ainutta ihan tavallista solkipantaa. Juuri kun sitä oltaisiin tarvittu.

Mutta sitten Bea tuotiin kotiin. Tai siltä se ainakin näytti. Mutta se ei käyttäytyny yhtään normaalisti (=nukku vaan), haisi ihan hassulta ja sillä oli ihmeellinen tötterökin päässä. Emäntä pisti sen nukkumaan petiinsä ja vielä peitonkin päälle. Eikä sitä kuulemma saanut häiritä eli haistelu kiellettiin.

Sitten mä kysyin, että Emäntä hei, mikä sillä Bealla oikein on. Emäntä anto mun vähän haistaa ja mä haistelin sen niskaa ja selkää, sinne oli kuulemma joku lääke laitettu. Sitten mä huomasin haavan sen masussa! Yritin vähän putsata sitä, kun Bea ei ite pystyny eikä jaksanu, mutta Emäntä kielsi. Aatelkaa, ihmeiset kuvittelee tietävänsä, miten haavoja hoidetaan! Ei saa kuulemma nuolla, ei sitten yhtään. Mutta sitten Emäntä sanoi, että Bea oli tänään tosi mukavalla eläinlääkäritädillä steriloitavana. Koska mulla ei ollut mitään käsitystä sanasta sterilointi, pyysin Emäntää selittämään. Se sano, että se on sellainen toimenpide, mikä aiheuttaa sen, että mä ja Bea voidaan leikkiä aina ilman, että Bealla on vaaraa tulla äidiks. Ja sekös mulle passaa! Siihen perään Emäntä vielä sano, että nyt sitä pitää hoitaa ja rakastaa.

Niimpä mä asetuin sen viereen ja katoin Emäntää huolestuneena, mutta tosiasiassa mä vartioin Beaa siltä varalta, että tulee mörkö, joka vie strepiliskutiaatimuksen (ei sitä vaikeeta sanaa ny enää voi muistaa!) pois.

Hoivakoira,
Rolle

Suupielet ylöspäin

Lauantain peruuntuneiden hakutreenien jälkeen suunnattiin sunnuntaina mummilaa kohti. Mummila on lievästi sanottuna jumalan selän takana, joka suunnassa on vain peltoa ja metsää mielin määrin eikä puhettakaan, että jossain olisi koiria (jos niitä kahta staffia ja tien toisella puolella räkyttävää mitteliä ei oteta lukuun). En siis ajatellut, että meillä tulisi kovin hohdokas loma.

Sunnuntai, maanantai ja tiistai menikin sitten remmilenkkeillessä (tai itseasiassa vapaana, koska tuollaisissa maisemissa kukaan kehtaa koiraansa kiinni pitää) ja sisällä aivojumpattiin Bean kanssa askelseuruuta ja maahanmenoa/paikkista ja Rollen kanssa kaukokäskyjä. Sujuu molemmilla! Suurin osa ajasta meni kuitenkin sekä koirien että itseni puolesta vain löhöillessä.

"Mä oon vaan tällanen ihan pieni kirppu, ethän sä huomaa vaikka mä tähän hivuttautuisinkin, ethän."

Mutta mitäs sitten tapahtui. Eilen illalla joskus kaheksan aikaan satuin mainitsemaan Bean entiselle omistajalle, että ollaan mummilassa. Muutaman minuutin miettimisen jälkeen sovittiin sitten, että hän tulee moikkaamaan meitä. Arvatkaa, kuka nukkui seuraavana yönä? No en ainakaan minä!

Tää aamu alko sitten vähän erikoisesti. Mummilan sänky on vain hieman matalampi kuin omani, ja tapansa mukaan Bea tunkeutui sinne alle nukkumaan. Se ei kuitenkaan päässyt sieltä omin avuin pois ja 7.50 herättiin siihen, kun toinen oli hartioistaan jumissa sängyn alla. Pieni selvisi kuitenkin hengissä, kun sänkyä nostettiin hieman.

Siitä ei ollutkaan enää kauaa siihen, että odotettu auto kurvaisi pihaan. Jaksan vain ihailla sitä, että vaikka Bealla ja edellisellä omistajalla ei yhteen kovin hyvin synkannutkaan, jaksaa edellinen omistaja olla kiinnostunut Beasta. Reilut kolme tuntia meni nopeasti poikkeuksellisen mukavassa seurassa ensin koiria lenkittäen, sitten Mustissa ja Mirrissä vieraillen ja lopuksi vielä käytiin treenailemassa hiukan tokoa. 

Iso kiitos mukavasta seurasta (ja koirien totaalisesta väsyttämisestä)!

Vasemmalta oikealle Rolle, Vixi ja Bea

Ihan vaan mielenkiinnosta (osa 2/2)

Edellisessä osassa kerroin, kuinka vaihtoehtoja kaupallisille nameille miettiessäni keksin tehdä itse. Itse tekemisessä on kuitenkin se ongelma, että aikaa ei välttämättä aina ole. Siksi monesti käveleekin kauppaan, ostaa mahdollisimman halvalla (kyllä, koska allergioita ei noilla ole, painotan eniten hintaa lähinnä sen takia, että raha ei edellekään kasva puussa eikä vitosen seteli muutu kakskymppiseksi millään, vaikka toisinpäin muutos vie vain hetken) jotain ja kävelee ulos.

Olen jo pitkään yrittänyt löytää jonkin edullisen namin. Tuloksetta. Niimpä kävelin jälleen kerran kauppaan ja ostin, tällä kertaa tarjouksesta löysin, 200 g namipussin hintaan 2,80 €. Lähtöhinnalla 3,60 € kilohinnaksi tulee 18 €.

Ihan vaan mielenkiinnosta rupesin selvittelemään, mistä mä oikein maksan. 

Ainesosat: viljatuotteet ja kasvisperäiset tuotteet, glyseroli, liha ja eläinperäiset tuotteet (4% siipikarjaa), propyleeniglykoli, öljyt ja rasvat

Piti oikein googlettaa, mitä glyseroli ja propuleeniglykoli oikein ovat. Nopean googlettelun jälkeen selvisi: glyseroli sitoo kosteutta, propyleeniglykolia käytetään ainakin lehmänrehuteollisuudessa maun parantamiseen ja ruokahalun synnyttämiseen. 

Herää kysymys: mitä kettua mä olen oikein ostanut? Kilohinta on huikean korkea, tuolla kilohinnalla saisi useamman kilon puhdasta lihaa. Ja jos puhutaan esimerkiksi vehnästä, jota "viljatuotteet ja kasvisperäiset tuotteet" varmasti suureksi osaksi ovat, saisi kahdeksallatoista eurolla kymmeniä kiloja jauhoja. Sen lisäksi, että hinta tökkii, tökkii myös se, mistä mä oon maksanu. Ensinnäkin mun pitää pistää koko pussillinen vähintään puoliksi. Rasittavaa.

Toisekseen, ainesosaluettelo on enemmän tai vähemmän kyseenalainen. Periaatteessa tuo voi olla ihan mitä vain. Kanaversiossa on 4% siipikarjaa, ja sekin epäselvää, onko se osuus kaikesta vai osuus vain lihatuotteista. Käytännössä siis koko tuote voi olla kasvistuotteita, jotka eivät oikein missään muodossa ole hyväksi koiralle. Lisäksi pikainen googlettelu paljasti myös sen, että glyserolia käytetään myös mm. tupakassa, liimoissa ja räjähdysaineissa. Polypropeeniglykoli taas tunnetaan lentokentillä lentokoneen siipiin kertyvän jään poistajana ja autojen moottoreissa. Tässä vaiheessa viimeistään haluan todellakin kyseenalaistaa koko tuotteen, varsinkin kun glyseroli on toisena valmistusaineluettelossa.

Aika yllättävän pelastuksen mulle toi hakuporukan jäsen, joka pyysi hakemaan puolestaan koirilleen kaupasta HK:n lihapullia. Olin varautunut kohtuulliseen hintaan, mutta minut lyötiin ällikällä. En ollut uskoa silmiäni, kun 360 g:n pussi maksoi ruhtinaaliset 73 senttiä. Kilohintaa siis vain muutaman sentin päälle 2 euroa. Sen lisäksi, että vein noita kaverille, nappasin itsellenikin satsin. Samalla hinnalla, millä saa tuollaisen 200 g:n pussin vehnämössöä, saa melkein puolisentoista kiloa lihapullia.

Ainesosat: Suomalainen liha (broileri ja porsas), vesi, korppujauho, soijaproteiini, kamara, broilerinnahka, perunajauho, hernekuitu, mausteet (mm. sipuli, mustapippuri, korianteri), lisätty suola (1,3%), happamuudensäätöaineet (E262, kaliumlaktaatti), dekstroosi

Onhan tuollakin kyseenalaisia ainesosia. Korppujauho, sipuli ja suola pomppaavat silmille ensimmäisenä, kun ajattelee, mikä on hyväksi koiralle. Kuitenkin, kun kokonaisuutta ajattelee, on tämä lihapullavaihtoehto kaikista puutteistaan koiralle parempi. Lihaprosentti on näissä 40% ja kun otetaan lihaan verrattavat aineet (=eläinperäiset), määrä on 51%. Tämä on toiseksi paras, mitä olen nähnyt. Ykköspallin vie esimerkiksi kanafileet, joita tuntuu saavan nykyisin joka ikisestä marketista jonkun valmistajan valmistamana. Niiden hinta on kuitenkin monesti yli kolmessa kymmenessä eurossa, mikä on ehdottomasti liian paljon minulle.

Entäs sitten se "raekoko". Kokonaisina nuo menevät esimerkiksi heittopalkkana tai kaukopalkkan tmv. Nuo on kuitenkin ehdottomasti nopeampia pilkkoa kuin yhdetkään koiranherkut, ja ne saa juuri sen kokoisiksi kuin haluaa. Muuten tekisin lihapullani itse, mutta toistaiseksi en ole vielä koskaan saanut itsetehtyihin riittävän tiivistä ja hienorakenteista rakennetta, jotta ne eivät murustaisi taskunpohjaa.

Meidän treeniherkkuina taitaa jatkossakin olla kirjavaa sakkia. Mutta yksi asia on varma: en aio enää koskaan maksaa luun muotoon puristetusta viljasta järjetöntä kilohintaa.

Ihan vaan mielenkiinnosta (osa 1/2)

Kaksi koiraa kuluttaa ihan jäätävän määrän ruokaa yhteen koiraan verrattuna. Harrastavilla koirilla, kuten meillä, tämän huomaa erityisesti namien hupenemisena. Vaikka suurimmaksi osaksi käytänkin ihan näiden omia nappuloita palkkana, tuntuu silti siltä, että koko ajan saa olla ostamassa lisää nameja. Rahaakin niihin menee ihan kiitettävästi, sadan gramman pussi maksaa parhaassa tapauksessa lähemmäs neljää euroa ja siitä pussista riittää hyvällä tuurilla kahteen treenikertaan. Usein kuitenkin vain yhteen.

Koska raha ei kasva puissa ja haluan tehdä rahallani muutakin kuin ostaa koirille nameja, usein hyvinkin kallis kilohinta on pakottanut keksimään vaihtoehtoja kaupallisille nameille. Kaupallisissa nameissa ärsyttää myös se, että vaikka kuinka paljon rahaa sijoittaisit yhteen pussilliseen herkkuja, et ikinä saa sitä, mitä haluat. Useimmiten mättää koko. Vaikkei nämä mitään pienenpieniä otuksia olekaan, varsinkin Rolle vaatii pienet herkut. Se kun ei ahneuksissaan jaksa juuri pureskella, joten yskiminen alkaa heti isommilla nameilla. Sen omat kuivanappulat, jotka ovat n. 1cm x 1 cm -kokoluokkaa, ovat sille ihan maksimit.

Ihan ensimmäisenä mulle tuli vaihtoehtoja miettiessä mieleen tehdä itse. Googlailin ensin pari ohjetta, jonka jälkeen totesin, että ohjeiden kirjo on niin suuri, ja kaikki sanovat, että hyvää on tullut, että voin kehitellä oman reseptini. Niin sulattelin meille pakkasesta yhden pötkön lihaa (jossa luki päällä "Soveltuu paistettavaksi", joten uskalsin sen käyttää tähän hommaan), heitin kippoon muistaakseni neljä kananmunaa ja jonkin verran perunajauhoja. Uuniin n. 200 asteeseen pariksi kymmeneksi minuutiksi.

En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen tähän versioon. Pieni koko vaatii sen, että rakenne on tiivis ja hienojakoinen. Nämä eivät sitä kuitenkaan olleet. Koirille kuitenkin kelpasi makunsa puolesta hyvin. Näistä herkuista sain kuitenkin inspiraation toiseen versioon. Paistettuani nämä lihaisat herkut huomasin, että joihinkin kohtiin oli syystä x tullut vain ja ainoastaan kananmunaa (ja todennäköisesti hieman perunajauhoja) ja lihasta irronnutta nestettä. Näissä kohdissa oli haluamanlaiseni rakenne – tiivis, hienojakoinen, murenematon ja helposti pilkottava. Päätin siis tehdä toisen version vain ja ainoastaan kananmunasta.

Ensin keittelin hieman lihalientä. Mauksi, ajattelin. Tujusta suhteesta (ohjeen mukaan litraan vettä yksi lihaliemikuutio, minä tungin desilitraan kaksi) huolimatta sillä ei ollut juurikaan vaikutusta lopputulokseen, joten taidan ensi kerralla jättää välistä kokonaan.

Rikotaan kananmunat kulhoon. Kuudesta kananmunasta tulee n. 400 g valmista herkkua, mutta jokainen tehköön oman makunsa mukaan. Jos on sen lihaliemen tehnyt, sekoitetaan se tässä vaiheessa kananmunien sekaan.

Vaihe nimeltä paistaminen. Nämä voi paistaa joko pannulla munakkaan tavoin tai uunissa. Mun kuuden munan taikina oli inan iso tuolle halkasijaltaan 30 cm pannulle, joten mikäli suuren taikinan tekee, suosittelen ehdottomasti uunia. Pannulla tehdessä näihin tulee myös kuori, joka tahtoo irtoilla, joten mikäli tämän haluaa välttää, suosittelen uunia. Okei, suosittelen uunia kaikkiin muihin tapauksiin kuin siihen, mikä vaikutti mun pannupäätökseen, eli siihen, että pellit ovat jo aiemmin mainituilla lihaherkuilla käytössä.

Paistamisen jälkeen herkut pilkotaan palasiksi. Jokainen päättäköön itse, minkä kokoista haluaa. Minä tein sen Rollelle sopivan koon eli n. 1 cm x 1 cm. Uunissa tehdessään voi nämä halutessaan kuivattaa, mutta minä en kokenut sitä tarpeelliseksi, joten jätin sen tekemättä.

Jokainen voi myös pussittaa haluamansa kokoisiin annoksiin. Itse pussitin 100 g pusseihin, koska sellainen menee yhdessä treenikerrassa. Kun on treeninsä etukäteen suunnitellut, voi sitten ottaa sopivan määrän pusseja pakkasesta sulamaan.

Pakastamisen jälkeenkin rakenne on vielä hyvä. Eivät tartu toisiinsa eivätkä ole rasvaisia ja mikä parasta: treenihetken jälkeen ei ole puolta taskullista murusia!

Arvojärjestyksessä kuudestsiljoonas kahdeskymmenestoinen

Niin, mitäs sitä tekisikään päivänä, jolloin To Do -lista näyttää arvojärjestyksessä tältä:

1. Kouluhomma no. 1

2. Kouluhomma no. 2

3. Kouluhomma no. 3

...

876 349. Kouluhomma no. 876 349

876 350. Kouluhomma no. 876 350

...

kuudestsiljoonas kahdeskymmenesensimmäinen: Kouluhomma no. kuustsijoonaa kakskyt yks

Niin, ekana tulis mieleen, että ois fiksua alottaa jostain niistä kouluhommista. Mutta entäs sitten, kun koulu ei kertakaikkiaan motivoi yhtään? Vaikka huomenna kuinka olisi ruotsin kuuntelu, englannin sanakoe, matikantunti, saksantunti jne.

Niin, silloin ei todellakaan tehdä yhden ainutta kouluhommaa. Koulun jälkeen kävelin kauppaan, ostin tarpeet ja nyt on arvojärjestyksessä kuudestsiljoonas kahdeskymmenestoinen juttu tehty.

Bea sai oman pannan (ja hihnan). Kuosistaaan  johtuen se sai nimenkin,  aivan kuten Rollen vastaava on Kettu. Bean panta on ristitty Apinaorkesteriksi, oikeanlaiseen tunnelmaan pääsee kuuntelemalla tämän.

Eiks oo samaa näköö? Kuosin valinta osoittautui kaupassa yllättävän hankalaksi, kun kaupassa olevista kankaista n. 1% on punavoittoisia (joka oli Bean värinä ehdoton ehto), ja sitten vielä tästä 1%:sta 99% on erilista ruutua, raitaa tai palluraa. Ja minä kun halusin persoonallista! Lopulta kuitenkin löytyi tuo ihana apinakuosi, sitä olisi ollut vihreänäkin ja hetken jo meinasin ostaa ja tehdä Rollellekin. Sitten totesin, että olkoon apinat Bean juttu ja ketut Rollen.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Mulla on kaks koiraa. Niiden nimet on Rolle ja Bea.

Vai onko sittenkään? Ainakin välillä tuntuu, että en oo pitkään aikaan kutsunut kumpaakaan oikealla nimellään. Kun en varsinaisesti puhuttele koiraa vaan esimerkiksi kirjoitan jollekin koirista, saatan käyttää blogin puolelta tuttuja nimityksiä Compostimonsteri ja Raitapaita. Compostimonsteri on hieman pitkä, ja aiheuttaa monissa ihmisissä melko mielenkiintoisia tunteita, joten Rolle on monesti esimerkiksi Karvakorva. Okei, myös Bea voi olla Karvakorva. Molemmat voivat olla Karvakuonojakin. Samaan kastiin tyyliltään menevät Karvakasa ja Karvaton Kala tai Karvaton Kaveri, voinette arvata kumpi on kumpi.

Rollella on paljon kutsumanimestä johdettuja lempinimiä. Ropsu, Ropsuti, Rosputi, Roope, Rope, Ropettaja, Ropo, Rups, Ruu... Lista ei jää tähän. Suurin osa näistä on ikivanhoja, käytännössä siis uusimmat varmaan vähintään kaksi vuotta vanhoja. Bean nimi taas on jo itsessään niin lyhyt, ettei siitä mitään lempinimiä tarvitse vääntää. Okei, Rollenkin nimi on lyhyt, mutta Bea taas on jotenkin sellainen, josta ei lempinimiä saa. Tai no on äiti väkisin vääntänyt kaksi: Betsku ja Bebe. Mua ei henkilökohtaisesti kumpikaan sytytä. Bebessä on kyllä hieman ironiaa, kun isäni lempinimi on Pepe.

Mä en itse koirien nimistä johdettuja lempinimiä juurikaan käytä. Jo mainituista mulla on muussa kuin kirjoitus- tai kertomiskäytössä vain Karvakasa. Rollelta monesti kysyn "Mitä Karvakasa!". Ja meillä on epävirallisesti kahta eri rotua: on suomenlapinkarvakasa ja suomenlapinkoira. Mutta Karvakasan kanssa samantapaisessa käytössä on Höpö Rollesta ja Hönttä Beasta. Älkää kysykö. Jostain syystä Rolle on joissakin tapauksissa myös Töpö. Ja molemmat voivat olla Höppäniä. Mikäli haluaa olla helppo, koiruuksia voi kutsua myös Pojaksi tai Poitsuksi ja Tytöksi tai Typyksi. Ja mikäli jos haluaa olla lyhyt ja yksinkertainen, voi sanoa vain R ja B.

Bean nimestä mulla ei ole tietoa, mutta Rollen nimi taipuu myös ulkomaisille kielille. Cossi on poika, joka on luonnollisesti myös esimerkiksi Boy, Pojke, Kille, Jung... Kiitos Puuha Peten myös Rolle taipuu muille kielille, esimerkkeinä englannin Roley ja ruotsin Rooland.

Lempinimistä mun ehdottomia lemppareita on kuitenkin tietoisesti väännetyt, joilla on jokin "tähdellisempi" merkitys. Äitin Betsku ja Bebe eivät tähän kastiin mene, koska ne eivät ole millään tavoin hauskoja. Bean nimi on kunnostautunut tässä kastissa. Koska Bea lausutaan Beea, se on parin mutkan kautta BA (Beea -> Bee-A -> BA). Rollea ei saa tällätavoin väännettyä ollenkaan, tai no saa, siitä tulee ROLLE. Tähän hätään en nyt keksi muita väännöksiäni, niitä on kuitenkin monia. Uusin innovaationi on kuitenkin pakko mainita. Bea on joissakin tapauksissa Mehiläinen ja Rolle Sähköinen Rulla. Bea on Mehiläinen, koska lausumamuodosta Beea saa kirjainjärjestystä muuttamalla A-Bee eli A Bee. Kun Rollelle tekee samoin, tulee e-Roll - ja koska e-resepti on sähköinen resepti myös e-Roll on sähköinen rulla.

Entäs, kun kutsutaan molempia koiria yhtä aikaa? "Koirat" on erityisen suosittu ilmaus. Blogin nimikin on yksi väännelmä - mietittiin, olisiko se Compostipaita, Compostiraita, Raitacomposti, Compostimonsteri ja Raitapaita, Auringonpoika, Aurinko ja Poika, Poika ja Aurinko, Poika Auringossa vai mitä ihmettä. Raitamonsteri kuulosti näistä parhaalta - itseasiassa erinomaiselta, ja se jäikin. Raitamonsteri on kuitenkin arjessa hyvin epäkäytännöllinen, koska kumpikaan koirista ei tunnista sitä. Joten meillä ollaan kaikesta huolimatta yleisimmin vain Rolle ja Bea. Tai no ei, vielä yleisempi nimitys on "Hei!".

Mistä voi tietää, että...

Niin, mistä tietää, että koira todella on sun?

Siitä, kun se tunkee syliin, ihan viereen, nuolasee murheen kyyneleet pois ja laskee kuononsa olkapäälle: "Mä oon tässä, ei mitään hätää."