Aikaansaava viikko

Kuluva viikko on ollut kaikin puolin aikaansaava. Erityisesti olen ollut ylpeä itsestäni aamuisin, olen jaksanut nousta riittävän aikaisin ylös ja joka aamu ollaan keritty reilulle aamulenkille. Vertailun vuoksi mainittakoon viime vuosi, jolloin herääminen aina venyi ja vanui, lopputuloksena se, että juoksin paniikissa ympäri taloa etsimässä tavaroita ja tekemässä aamutoimia, ja harvassa olivat ne aamut, jolloin ehdittiin Rollen kanssa tontinrajaa pidemmälle.

Treenienkin suhteen ollaan päästy eroon kesäaikatauluista ja se näkyy tuloksena. Maanantaina meillä oli ohjatut tokotreenit, joissa teimme noutoa ja seuruuta. Noutoon pitäisi saada lisää intoa ja vauhtia, ja sitä lähdettiin hakemaan lyhyillä matkoilla. Jo ohjattujen aikana alkoi näkyä pientä edistystä.
Seuruussa teimme suoraa pitkää pätkää. Jossain kuudenkymmenen askeleen paikkeilla keskittyminen herpaantui, mutta muuten teki tosi nättiä työtä. Seuruu on parantunut huomattavasti siitä lähtien, kun aloin palkata sitä imuttamalla. Edelleenkin teemme alkuun aina x määrän ilman imutusta -askelia, ja palkka tulee imutuksella. Imutuspalkkausta olemme harjoittaneet n. sormilla laskettavan määrän kertoja, joten se todellakin toimii. Toinen, mikä on alkanut toimia, on lelupalkkaus. Samaan aikaan imutuksen kanssa aloitin leikkimisen opettamisen, eli päätin, että treenin lopuksi leikitään. Tuohan ei koskaan ole ollut kovin innokas leikkijä, ja leikkii pitkälti silloin, kun sille itselleen sopii. Joka tapauksessa oli hyvä päätös alkaa leikkimään, vain muutaman leikkikerran jälkeen Rolle on alkanut innostumaan leikistä ja kerta kerralta lähtee leikkiin paremmin mukaan. Siispä uskallan väittää, että kuten mikä tahansa muukin asia, myös lelupalkkaus on opetetettavissa.

Tiistaina kirmasimme agilityradalla. Tai no jos sitä kirmaamiseksi voi sanoa. Jälleen kerran Rolle oli nautiskelemassa radalla, ja vaikka laukkasikin, ei sitä nopeaksi voisi sanoa. Teimme kaksi rataa, ekalla radalla meni ihan ok, tokalla radalla taisteltiin alun kanssa. Siinä oli kaksi hyppyä ja toisesta hypystä näkyi suora linja puomille. Tarkoitus oli kuitenkin kiertää putken kautta, ja pari kertaa sain käskeä Rollen alas puomilta. Loppujenlopuksi ongelma korjattiin sillä, että asetettiin koira ensimmäisen hypyn taakse nn, että sillä oli kaareva linja jo toiselle hypylle tultaessa. Näin se ei juossut päättömänä kanana suoraan, vaan kaartoi, jolloin näki minut ja ohjauksen putkelle.

Keskiviikkona pidimme omatoimitokotreenit. Vuorossa oli jälleen nouto, jota teimme samalla kaavalla kuin ohjatuissa, ehkä jonkin verran edistystä tapahtui. Lisäksi teimme täyskäännöstä vasemmalle, ongelmana on Rollen takapäänkäyttö ja mun omat jalat. Okei, se käyttää takapäätään hyvin, jollei erinomaisesti, mutta se istuu joka välissä. Tätä ei yhtään auta se, että säädän aina omilla jaloillani, jolloin Rollen työ vaikeutuu entisestään. Loppujenlopuksi saimme pari melko hyvää suoritusta, jonka jälkeen saattoi tyytyväisenä ottaa loppuleikit ja suunnata kohti kotia.

Torstaina pääsimme hakumetsään. Teimme tuolle hajunhaun, viuhkan ja esinerudussa kaksi esinettä erikseen. Hajunhaussa tuolla kesti jälleen pitkään löytää haju. Ja sitten kun se löysi, se hukkasi sen, syynä uskallan pitää itseäni. Rolle selkeästi häiriintyy siitä, että mä oon sen mukana, kun se tekee hommia. Hajunhaku ei ehkä treeninäkään sovi sille, koska se viedään pois maalimiehen luota, jolloin se selkeästi häiriintyy. Viuhkassa eka ukko meni erinomaisesti. Jäi parin metrin päähän piilosta haistelemaan ja varmistelemaan, mistä haju tulee, ja kun oli varma, juoksi suoraan maalimiehelle. Toine ukko oli selkeästi vikesammassa paikassa, kuopassa, josta ei hajut liikkuneet vähätuulisella säällä mihinkään. Rolle lähti jälleen kuin ohjus, jäi parin metrin päähän piilosta varmistelemaan, muta ei saanut hajua, jonka jälkeen tuli vähän kierrellen takaisin. Selkeästi näki, että yritti löytää, mutta ei vain saanut hajua mistään. Uudella lähetyksellä sama homma, lähti kuin ohjus, mutta tuli takaisin. Kolmannella kerralla ukko nousi pikkuisen ylös ja asettui takaisin, Rolle lähti jälleen kuin ohjus,  jäi taas parin metrin päähän piilosta ja hukkasi hajun. Tällä kertaa kuitenkin lähti oikeaan suuntaan kiertelemään, jolloin sai hajun ja ukko löytyi.

Esineruudussa eka esine (kenkä) oli melko kaukana ruudun etureunasta, ja vaikka Rollella selkeästi oli päämäärä ja tiesi mitä etsiä, ei kenkää löytynyt. Pyöri jopa paikan päällä, eikä siltikään. No, loppujenlopuksi meni siihen, että menin itse katsomaan ja rohkaisemaan koiraa. Sielä sitten selvisikin,miksei se kenkä löytynyt, oli hautautunut täysin mustikanvarpujen sekaan, ja koska Rolle ei  ole esineruutua hirveästi tehnyt, se ei uskaltanut ottaa sitä sieltä. Toinen esine (desmitta), löytyikin sitten helpommin, mutta esineen muodon takia oli vaikeuksia saada sitä suuhun. Loppujenlopuksi sekin saatiin sieltä. Alkuperäinen ajatus oli jättää homma siihen, mutta halusin saada Rollelle varman onnistumisen loppuun. Siksi veimme vielä kengän lähelle etureunaa, ja sieltä se sitten vauhdikkaasti löysi tiensä takaisin.

Perjantaiaamuna meillä oli niin ruhtinaalisesti aamulenkkiaikaa, että päätin ottaa aamutreenit. Teimme seuruun täyskäännöksiä vasemmalle, pikkuhiljaa alkoi löytyä sitä takapäänkäyttöä niin, että ei tarvinnut istua. Omaa jalkatyöskentelyä auttoi selkeästi se, että piirsin maahan viivan, mitä pitkin piti kulkea, jolloin en voinut tehdä suuria silmukoita tai mitään muutakaan. Myös tänään aamulla teimme täyskäännöksiä, jotka menivät tähän mennessä parhaiten. Edelleen mukana imutus, jotta saan Rollen pitämään päänsä oikealla kohdalla ja muutenkin paremmassa paikassa. Olen tätä vasenta täyskäännöstä yrittänyt saada operantisti opetettua, mutta se on mennyt siihen, että kontakti ei vain pysy millään ja koira irtoaa enemmän kuin laki sallii.

Tänään (tai siis eilen, lauantaina kumminkin), teimme pitkästä aikaa myös canicrosshommia. Rollen vetämishalut ovat menneet tasaisesti alaspäin viimeaikoina, mikä on syönyt intoa harrastaa canicrossia. Tänään kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä lyhyitä, helppoja pätkiä. Loppujenlopuksi pätkän mitaksi muodostui vähän alle 200 m, ja teimme pätkiä yhteensä viisi. Treenistä tuli jopa astetta haasteellisempi, kuin olin suunnitellut, sillä yksi pätkä jouduttiin tekemään niin, että kaverikoira jäi lähtöön, kun olivat lenkillä. Pätkän alku meni pomppiessa ja taakse vilkuillessa, mutta hetken mentyään Rolle muisti, että sillä on edessä palkka odottamassa ja sinne on pakkopakkopakkopakko ehtiä ennen kaveria, jolloin lähti vetämään niin kovaa kuin sai. Seuraavatkin pätkät menivät sitten samalla draivilla, ja loppujenlopuksi saan olla enemmän kuin tyytyväinen sekä itseeni että Rolleen.

Herraa sopii ihailla vähän kauempaa

Maailmanvoittaja 2014, Haapaniemi Elina, avoin luokka

"5-vuotias hyväntyyppinen musta kermanvaalein merkein, saisi esiintyä hieman luottavaisemmin, riittävä päänmuoto. Silmien tulisi olla tummemmat ja korvien sijainniltaan paremmat, hyvä luusto ja runko, hieman niukat takakulmaukset
liikkuu hyvin askelin" EH

 Odotettu EH:han sieltä tuli. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, en jaksanut parhaimmissa unelmissanikaan toivoa, että sieltä ERI SA olisi tullut (koska Maailmanvoittajassa oli poikkeuksellisesti yhdistetty ERI SA).

Se, mihin en ole tyytyväinen, on tuon kehäkäytös. Se väisti tuomaria jälleen, tosin antoi kyllä loppujenlopuksi tutkia ihan hyvin. Rolle on ilmeisesti sitä mieltä, että näyttelykehissä se on tärkeissä hommissa, eikä häntä sovi häiritä. Herraa sopii ihailla vähän kauempaa, sieltä sitäpaitsi näkee kokonaisuudenkin paremmin. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä en jaksa tuota sen enempää murehtia tai kouluttaa, kun olen vähän kaavaillut, että tämä jäänee meidän viimeiseksi näyttelyksi. Säästetään mieluummin aika- ja rahavarantoja muihin harrastuksiin, joista sekä minä että koira nautitaan enemmän.

Sensijaan yleiseen käytökseen näyttelypaikalla olen tyytyväinen. Alkukiinnostusta kaikkeen esiintyi jälleen, mikä on ymmärrettävää. Pikkuhiljaa tyyppi otti rennommin ja rennommin, lopussa se oli rauhallisempi kuin varmaan koskaan. Yhteiselo toisten koirien kanssa sujui hyvin.

Ja kävin mä ihastelemassa maailmanmenoa sisällä hallissakin. Yhtään minua kiinnostavaa rotua en sieltä sillä hetkellä löytänyt, joten kehäkierros oli nopeasti ohi. Rotutorilta löytyi tuttuja Lappalaiskoirat ry:n kojulta, ja sielä tuli vietettyäkin hetkinen. Siinä vaiheessa suuntasin sitten shoppailemaan, ja koiratavaroiden suurkuluttajana olin ihan innoissani niistä tavaroista. Ihailin niitä kaikkia tavaroita ja kuolasin ihanuuksien perään. Sitten huomasin, että mun rahat on kotona.

Lapinlapsi alkujuurillaan

Meidän perheen kesälomareissu suuntasi tänä(kin) vuonna kohti pohjoista. Kääntöpaikkana oli Jätkänkynttilä-mökki Luostolla Sodankylässä, matkalla majoituttiin myös Manamansalossa Oulujärvellä. Takaisinpäin matkatessa kävästiin Ounasvaaran Pirteillä Rovaniemellä sekä Ranuan eläintarhassa. Sodankylässä kävimme myös tädilläni kylässä sekä Ametistikaivoksella. Rovaniemellä käytiin moikkaamassa kaveriani ja heidän perhettä.

Manamansaloon piti matkata lossilla. Lossia odotellessa oli oiva tilaisuus käydä ihastelemassa maisemia aallonmurtajalla, kaunis ilmakin oli.

Manamansalossa mojoituimme Kultahiekat leirintäalueella. Vaikka mökki oli leirintäalueille tyypillisellä tavalla pieni, se oli siisti ja oikein mukava. Laatua paransi upea järvimaisema ja erinomainen ranta. Täydellinen hiekka, ja vaikka olimmekin järvellä, sai rannasta kahlata useamman satametrisen ennenkuin oli uintisyvyydessä. Iltaisin saimme saunoa erinomaisessa puusaunassa ja ihailla kaunista auringonlaskua. Mikäs sen parempaa!

Luostolla saimme naappureiksemme poroja. Meidän porokoira ei niistä paljoa piitannut, ekalla kerralla, kun näki ne, Rollea jännitti vähän ja se meni sijaistoiminnoille. Pikkuhiljaa porot alkoivat kiinnostaa, ja loppureissusta kiinnostus oli jo ssitä laatua, että porosia piti tuijotella pidempäänkin.

Ametistikaivoksella saimme ensin kuulla kaikkea mielenkiintoista ametisteista. "Teoriaosuuden" jälkeen saimme osallistua itse ametistinkaivantaan, ja jokainen saikin itselleen muistoksi kauniin kiven. Nimestään huoliimatta Ametistikaivos ei siis varsinaisesti ole kaivos, tai siis siellä tehdään työt käsin ja vierailijat saavat osallistua kaivantaan. Kokemus oli hyvä ja mielenkiintoinen, suosittelen! Ametistikaivoksen väki oli myös oikein ystävällistä, ja koirakin toivotettiin avosylin vastaan. Rollen mielestä paikka oli huippumahtava, sinne oli kaivettu monta oikein soopivaa nukkumakuoppaa!

Ounasvaaralla käytiin vain pikavisiitillä, yksi yö. Itse jäin Rovaniemellä kaverilleni, muut jatkoivat matkaa kohti Ranuaa, jonka jälkeen kotia. Reissu oli taas oikein mahtava, ja mikä parasta, Maailmanvoittaja kolkuttelee ovella! Tosin sitä ennen pitää kestää kaksi päivää koulua, plääh.