Puuhäät

"Puuhäät" on nimitys 5 vuoden yhdessäelolle, kun puhutaan naimisissa olemisesta ja häistä. Omalla tavallaan meillä vietetään nyt puuhäitä, sillä tasan 5 vuotta ja 2 päivää sitten meille kotiutui oma pieni lapinlapsi.

Koiran hankinnasta meille päätettiin joskus huhti-toukokuun vaihteessa 2009. Siitä sitten alkoi järjetön kasvattajien metsästäminen. Varmaan jokainen kasvattaja, jolla pentuja oli, käytiin läpi. Milloin oli väärän väristä ("Musta valesilmin sen olla pitää!" -isäni), milloin ei ollut uroksia, milloin ei ylipäänsä vapaita pentuja. Koiranhankinnan alkuvaiheessa silloinen 11-vuotias minä oli kärsivällinen ja uskoi, että kyllä se sopiva pentu sieltä tulee. Kesäkuun alussa oltiin kahlattu ihan varmasti toista kymmentä pentuetta läpi, eikä missään natsannut. Siinä sitten jossain vaiheessa ilmoitin, että juhannukseen mennessä sen koiran on oltava täälä. Enhän mä silloin ymmärtänyt, ettei se koiran tulo ole välttämättä meistä kiinni, päätin vain että juhannukseen mennessä meille tulee koira.

Kasvattajalla 6-viikkoisina, ekassa kuvassa Rolle repii Tiitu-äidin hihnaa ja tokassa leikkii veljensä Camun (selin kameraan) kanssa.

N. 2 viikkoa ennen juhannusta onnisti, ja meidät kutsuttiin vierailulle Wiita-Akan kenneliin Vihantiin.  Aluksi meillä oli kriteerinä, että pitäisi löytyä läheltä, mutta kun muualta ei löytynyt, niin sitten lähdettiin semmoiselle 8-tuntiselle ajomatkalle kohti pohjoista, tasan viikko ennen juhannusta. Pohjoisen Poika valloitti meidän kaikkien sydämet, eikä kasvattajakaan nähnyt mitään esteitä sille, etteikö meille voisi koiraa antaa.

Pikkuvauvan sylikuvia. Ekassa kuvassa kotiutumisiltana kotona, tokassa kuvassa kotimatkalla Rolle tunkee kaverini syliin. Alarivin kuvissa Rolle pusuttelee veljeni kanssa ja toinen kuva on kasvattajalta, kun kannoimme pentuja sisälle.

Niimpä sinä kesäkuun 20. päivänä vuonna 2009 vietettiin Juhannuspäivää. Aamulla vietiin veli ja sisko kaverille hoitoon, ja samalla otettiin sieltä mun kaveri mukaan. Tällainen järjestely siksi, että emme olisi mahtuneet autoon kaikki kuusi, siis viisi ihmistä ja koira. Veljen ja siskon kanssa ei päästy sopuun siitä, kumpi lähtisi mukaan ja kumpi jäisi kotiin, joten päädyttiin sitten siihen, että molemmat jäävät kotiin. Mulle ajateltiin ottaa matkaseuraa, koska 8 tuntia on aikas pitkä aika viettää autossa käytännössä yksin. Ja niin kaverini pääsi mukaan. Kasvattajalla vietettiin aikaa pari tuntia, meillä muilla se meni omaa ja muita pentuja puljutellessa, äidillä paperihommissa.

Kotona oltiin muistaakseni joskus iltayhdentoista aikoihin. Ja se pentu oli kuin olikin kotona ennenkuin Juhannus oli ohi.

Kuvia ekalta puistokerralta.

Kasvattajalla Rollea oli kutsuttu Cossiksi. Minä kuitenkin halusin vaihtaa nimen. Olin nimittäin nähnyt unta, jossa minulla oli merkkivärinen uros, jonka nimi oli Rolle. Enkä suostunut muuhun.

Meillä ei oo oikeestaan ikinä osattu nukkua normaalisti :D

Ekat päivät kotona meni tosi hyvin. Rolle ei itkeskellyt yhtään, ja muutenkin oli tosi kiltti. Kasvattajan luona se oli jo oppinut mm. luoksetulon alkeita ja sisäsiisteyttä. Kovin monia pissejä tai kakkeja en siis joutunut siivoamaan - tosin oksennuksia senkin edestä, kun tyyppi oli ja on edelleen ihan vaan pikkusen ahne (mm. matolääkkeet meni ihan pelkilteen).

Alkua me ei oikeestaan rauhotettu ollenkaan. On luonnollista, että lapsiperheessä käy naapurin lapsia leikkimässä ja niin kävikin heti ekasta päivästä lähtien. En ole  katunut tätä ja varmasti mennään samalla tavalla seuraavankin koiran kanssa eli heti vaan normaaliin arkeen sen kummempia miettimättä.

Edelleen sen lempparipaikka tarhassa on tuossa rappusten edessä, mihin voi kesäkuumalla kaivaa viileän kuopan.

Rollen ensimmäinen kepponen liittyy tarhaan. Aluksi sillä ei ollut tarhassaan kunnon porttia, vaan kuormalava pystyyn nostettuna. Eräänä iltana joku oli unohtanut katsoa, että onko portti varmasti kiinni ja päästänyt Rollen tarhaan. Yönsä se oli nukkunut tyytyväisenä ja aamulla sitten heräillessään huomannut, että haa ja päätti käväistä hieman aamulenkillä. Aamulla isäni kävi sitten koiraa hakemassa, ja ihmetteli, että missäs se on. Ei mennyt kauaakaan kun pihamme vierestä kulkevalla pururadalla juoksi kotiin pieni nallekarhu, juuri ajallaan ruokailuun.

Yhteiskuvia. Ylärivin toinen on kesältä 2010, kuten myös alarivin eka. Muut kolme kesältä 2009.

Vähän uudempia vanhoja kuvia, talvilta 2009 ja 2010.

"Jos haaveita on, ei kannata jäädä odottamaan vaan tarttua toimeen ja pistää asiat järjestymään." 
-Eppu Nuotio

Koiranhoitoa ja hoitokoiraa

Meillä kesäloma on alkanut rauhallisissa merkeissä. Tokokokeen jälkeen on ollut pakkollinen rauhoittumisen aika, kun itse olin reissussa ja sen jälkeen kesätöissä. Nyt vauhtia elämään tuo parivuotias hoitokoira, borderterrieri Hertta.

Rollella on ihan paras ilme :D

Tässä yks päivä myöskin pesin Rollen. Varsinaisesti se ei ollut likainen, joten pesun tavoitteena oli saada se irroittamaan karvojansa. Muuten se pudottaa ne vasta heinäkuussa, kun kaikki lämpimät ilmat ovat menneet. Muuten olisin sen varmaan antanut olla, mutta Maailmanvoittaja on elokuussa, ja vaikkei mulle katastrofi olekaan, jos sillä ei turkkia ole, on se kivempi viedä esille koira, joka ei ole huonoimmassa mahdollisessa kunnossa.

Pesun jälkeen Rolle olikin ihanan puhdas. Ahh. Tosin ehdin fiilistellä about puoli minuuttia, kunnes Rollea vietiin taas - vesisateeseen lenkille.

Se pistää miettimään

Oltiin tänään tokokokeessa Tampereella ja tuloksena 151p/200p ja ALO2.

Luoksepäästävyys 8
Paikkamakuu 7
Seuraaminen hihnassa 7
Seuraaminen vapaana 5
Liikkeestä maahanmeno 9
Luoksetulo 10
Liikkeeestä seisominen 8,5
Hyppy 9
Kokonaisvaikutus 5

Oltiin vuorossa ekana ja luoksepäästävyydessä otti kierroksia viereisestä koirasta, joten nousi riehumoikkaamaan.
Paikkamakuussa vaati kaksoiskäskyt.
Hihnaseuruussa lähti lenkille eli haistelua ja vasta ihan lopussa tajus että tää on tätä.
Normiseuruu lähti paremmin, mutta täyskäännös tuli ihan kehänauhan vieressä kehätoimitsijoiden pöydän luona, joten kävi moikkaamassa ja ajautui ulos kehästä.
Liikkeestä maahanmenossa vaati kaksoiskäskyn istumaannousussa.
Luoksetulo oli tosi nätti ja upea.
Liikkeestä seisomisessa ennakoi jäämisen.
Hyppyyn tuomari olisi toivonut nopeutta.
Kokonaisvaikutukseenkin vaikutti toi ulosajautuminen.

Ongelmat tuntuivat tällä kertaa johtuvan liian matalasta vireestä. Ja minä vielä tyhmänä menin ennen koetta rauhoittelemaan sitä, kun pelkäsin samaa kohtaloa kuin viimekerrallakin. Mä noudatin taasen liikaa suunnitelmaa, enkä osannut lukea koiraa. Tällä kertaa sille olisi ehkä paremmin sopinut innostava leikki tms. Mutta tästäkin kerrata opitaan, ja ensikerralla n jo kaksi tapaa toimia ( ja sitten koira keksii kolmannen ja taas ollaan kusessa).

Noi toistuneet kaksoiskäskyt pisti miettimään. Myöhemmin tajusinkin, että varmaa johtunee koetilanteen ja treenitilanteen eroista. Treeneissä palkkaan järjestään noissa kohdissa, missä kaksoiskäsky tuli. Eli perusasennosta ennen paikkamakuuta, paikkamakuussa takaisintulossa ennen perusasentoa ja jäävissä ennen perusasentoa. Noissa on siis ideana ollut se, etten opeta koiraa ennakoimaan, mutta nyt näyttääkin siltä, että kaikki pitää tehdä kokeenomaisesti. Muutenkin kokeenomaisesti tekeminen auttanee, sillä silloin saan luotua tyypille rutiinia. Ainoa, mitä ei tehtäne kokeenomaisesti ennen seuraavaa koetta, on liikkeestä seisominen. Siinä pitää ottaa reilusti pidempi seuruumatka ennen jäävää käskyä. Syynin alle pääsee myös vireenhallinta. Tai no enemmänkin se, että itse opettelen, millä kaikilla asioilla tuon virettä saa hallittua. Onneksi meillä alkaa tokokurssi, päästään harjoittelemaan valvovan silmän alle.

Tulos pistää miettimään meidän intressejä, lähinnä sitä, onko TK1:n kisaaminen fiksua. Mä en ite jaksa kisata alokkaassa enää, enkä nää siinä tällä hetkellä erityisen suurta järkeäkään. Ainoa positiivinen asia, mitä TK1:n hakemisessa nään, on se, että sais luotua tolle koiralle koerutiinia. Mutta vaakakupissa painaa todennäköisesti enemmän avoimeen siirtyminen, koska saa sitä koerutiinia sielläkin, enkä mä tarvitse "helppoja" alokkaan kisoja esim. kisajännityksen selättämiseen, koska mun aivot eivät tunne sellaista käsitettä. Lisäks ylempiin luokkiin panostaminen tuntuu olevan kaikin puolin fiksumpaa, mä saan säästettyä äitini (=kuskini) hermoja, kun sen ei tarvitse olla kokoajan kuskaamassa meitä. Mun ei tarvitse pitää tuota alokkaan kisakunnossa kauaa, vaan saan siirtyä ylempien luokkien liikkeisiin tuhlaamatta eritysemmin aikaa. Meidän ykköstavoite ei myöskään ole alempien luokkien koulutustunnukset, joten voi olla järkevämpää panostaa juurikin niihin asioihin ja luokkiin, joissa meillä on oikeasti tärkeitä tavotteita.

Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että me säästetään rahat ja jätetään TK1 kisaamatta.