torstai 25. joulukuuta 2014

Luukku 24; Arvonnan päätös

Näin meillä käy joulukalenterille aattona:

Niin myös tälle virtuaaliselle. Okei, ehkei sitä anneta Rollelle revittäväksi ja heitetä takkaan sen jälkeen, mutta kaikki päättyy aikanaan. Ja voisin sanoa, että pahoitteluni siitä, että tämä(kin) luukku tulee kovin myöhässä. Tuloksen arvoin kuitenkin jo päivällä ihan perinteisesti nimet paperille, purkkiin ja sitten sieltä sokkona yksi lappu, mutten kuitenkaan ehtinyt tänne blogin puolelle asiasta enempää turisemaan. Mutta toisaalta, en sano, että pahoitteluni. Sanon, että jännitystä on aina hyvä pitää yllä, vaikka sitten vähän pidempään!

Enne voittajan julkistamista kerron hieman palkinnosta. Palkinnoksi voittaja saa huovutetun pienoismallin koirastaan. Tämä huopahauva tulee olemaan kooltaan n. 10 cm korkea ja varmasti suomalaisena käsityönä tehty, sillä aioin omilla pikku kätösilläni sen tässä joulun jälkeisinä päivinä taituroida. Olen aiemminkin kyseisiä koiria väsäillyt, mutta syystä x niiden kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen (tai sitten olen siirtänyt ne muistitikulle, jota en kuitenkaan saa tarkistettua tietokoneen puutteen johdosta). Palkinnon lopullinen arvo on n. 40 €

Ja sitten siihen itse voittajaan. Osallistumisia tuli kiitettävästi, ja oli hauska huomata, että yllättävän moni kuva tunnistettiin. Arpaonni voi kuitenkin potkaista vain yhtä, ja tällä kertaa tämä yksi oli...
Aada Lampinen!

Vielä kerran Rauhallista Joulua (ja muistakaahan syödä pakettinne papereineen, toivottaa Rolle)!




tiistai 23. joulukuuta 2014

Luukku 23

Jaahas. Se siitä ajoissaolemisesta.

Koska kello on jo näin paljon, ei mielestäni ole mielekästä laittaa sitä viimeistä kuva-arvoitusta. Kahdenkymmenenneljän tunnin arvausajalla arvausaika menisi niin pitkäksi, että arvonnan suorittaminen ajallaan tulisi ongelmaksi. Joten päätin tehdä näin:

1.
 Luukku 22 saa pidennetyn arvausajan. Viimeinen mahdollisuus osallistua arvontaan on nyt käsillä! Lopullisesti arvausaika loppuu huomenna, 24.12., kello 15.

2. 
Sain tässä tällaisen hullun päähänpistonkin. Kaikki menneet luukut avautuvat vielä huomiseen kello viiteentoista asti. Vielä on siis mahdollisuus saada arpa! Menneiden luukkujen arvaus tapahtuu seuraavasti: mikäli näiden kahdenkymmenenkahden luukun joukosta löytyy luukku, jota et ole vielä yrittänyt arvata, voit arvata sitä. Luukku on vapaavalintainen, mutta saatte valita vain yhden luukun arvattavaksi ihmistä kohti. Luukku, jonka olette arvanneet väärin, ei kelpaa, vaan luukun on oltava jokin, jota ette ole aiemmin yrittäneet. Ja siis luukkua 22 ei periaatteessa lasketa tähän mukaan, se on oma hommansa.

Niin, ja arvaukset edelleen sähköpostilla hei.strengell@gmail.com

3.
Muistakaa nauttia joulunajasta ja rentoutukaa! 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Luukku 22

Enää on jäljellä kaksi kuva-arvoitusta ja arvonnan voittajan julkistaminen. Huisia! Mutta huomenna pitää kyllä ryhdistäytyä ja laittaa kuva jo aikaisemmin päivällä.


Kumpis se siinä? Oikeasta arvauksesta voittaa arvan ylihuomisen eli jouluaaton arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com . Arvausaikaa on koko joulukuun 23. päivän ajan eli seuraavaan keskiyöhön.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Luukku 21; Adventtiarvoitus III

Viimeistä adventtiarvoitusta viedään, ja viimeaikojen tapaan myöhäisillassa...

Mutta siis, kuvassa on molemmilta koirilta yksi panta ja nyt pitäisi selvittää, kumpi on kumman. Helppoako? Ehkä. Tai sitten ei.


Oikeasta arvasta saa arvan jouluaaton arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com .  Arvausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti eli koko 22. päivän ajan.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Luukku 20

Meni taas vähän myöhäselle, mutta noh... Ja kuvan laatukin kusee, mutta toisaalta, jos laatu olis huippu ja koira erottuis erinomaisesti, eihän tässä hommassa olis mitään ideaa!


Jälleen sama vanha tuttu juttu: arvatkaahan kuka siellä kurkistelee! Arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com , oikeasta arvauksesta saa arvan jouluaaton arvontaan. Arvausaikaa on jälleen keskiyöhön asti eli koko 21. päivän ajan.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Luukku 19

Nyt menee tosi tiukalle, saas nähdä ehdinkö lähettää ennen puoltayötä :D

Mutta siis, mulla alko tänään loma! Sen kunniaksi saatte arvuutella, kumpi koirista vetää hirsiä (koska lomatekeminen numero yks on pitkään nukkuminen)? Arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com . Oikeasta arvauksesta saa arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. (joka on muuten ihan kohta O.o). Arvausaikaa tälle postaukselle on seuraavaan puoleenyöhön asti eli siis koko joulukuun 20. päivän ajan.


torstai 18. joulukuuta 2014

Luukku 17 & luukku 18

Pahoittelen suuresti, että eilen jäi luukku tulematta. Henkilökohtaisista syistä johtuen mulla einollut toimivaa päätelaitetta käytössäni, joten luukku jäi julkaisematta. Mutta nyt sitten kaksin kappalein kuvia!

Molemmissa kuvissa on sama arvoitus: kumpi koira? Oikeasta arvauksesta saa arvan jouluaaton arvontaan. Arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com .

Luukku 17:

Luukku 18:

Päätän hyvittää eilisen unohtamiseni, joten mukaan heitetään pientä ekstraa. Mikäli saat arvattua molemmat kuvat oikein, saat yhden bonusarvan! Ja koska haluan, ettei kukaan menetä tätä mahdollisuutta samasta syystä kuin minulta jäi luukku, arvausaikaa on poikkeuksellisesti n. 48 tuntia eli siis tätä "tuplaluukkua" saa arvata aina 20.12. klo 23 asti!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16

Kumman koiran katsomiselimet kuvassa kiiluvat?

Eli sama juttu kuin ennenkin. Oikeasta arvauksesta saa arvan jouluaaton arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com . Vastausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti eli koko seitsemännentoista päivän ajan.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Luukku 15

Tuttu kuvio: kummasta koirasta kamera on tällä kertaa saanut kuvan? Oikeasta arvauksesta voittaa arvan 24.12. suoritettavaan arvontaan. Arvauksia otan vastaan huomisiltaan klo 23 asti sähköpostilla hei.strengell@gmail.com



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Luukku 14; Adventtiarvoitus II

Jälleen on koittanut adventti, kolmas laatuaan. Tosin meille se tarkoittaa vasta toista adventtia joulukalenterin aikana, ensimmäinen adventti kun oli marraskuun puolella. Mutta asiasta kukkaruukkuun, tämän päivän adventtiarvoitus koskee koirien leluja. Eli kuvassa on kaksi lelua, kumpi on kumman tämänhetkinen lempilelu?


Oikeasta arvauksesta voittaa arvan 24.12. suoritettavaan arvontaan. Arvauksia otan vastaan huomisiltaan klo 23 asti sähköpostilla hei.strengell@gmail.com . 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Luukku 13

Tänään on Lucian päivä. Jostain syystä oon aina tiedostanut sen ja sen olen aina muistanut, muttei se kylläkään kuulu juhlapäiviin, joita juhlin. Tästä syystä mulla oli aiheeseen sopiva idea, jonka aioin toteuttaa. Se kuitenkin jäi ajanpuutteen vuoksi aie-tasolle, joten tämän päivän arvauskuva saa luvan olla tämä:


Arvaamalla oikein voit saada arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. Arvaukset otan vastaan sähköpostilla hei.strengell@gmail.com, aikaa arvata on seuraavaan keskiyöhön eli koko joulukuun neljännentoista päivän ajan.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Luukku 12

Kumpi koiruuksista tiirailee ruudun tällä puolella? Oikeasta arvauksesta voittaa arvan arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com. Vastausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti - siis koko joulukuun kolmannentoista päivän ajan.


torstai 11. joulukuuta 2014

Luukku 11

Kumman koiran kuva tänään on esillä?
Oikeasta arvauksesta voittaa arvan arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com. Vastausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti - siis koko joulukuun kahdennentoista päivän ajan.


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukku 10

Meni jälleen vähän myöhäseen, mutta ei anneta sen haitata. Sama juttu kuin aikaisempinakin päivinä: kumpi koira on tämän päivän linssilude?
Oikeasta arvauksesta voittaa arvan arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com. Vastausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti - siis koko joulukuun yhdennentoista päivän ajan.


tiistai 9. joulukuuta 2014

Luukku 9: Oho! x2

Oho! nro. 1

Ensinnäkin suurimmat pahoitteluni luukun myöhästymisestä. Tänään oon keskittyny niin satasella tonttuiluhommiin joululahjojen muodossa, että kaikki muu on jääny. Kuitenkin muistin kohtuullisen ajoissa, joten: kumpaan koiraan kamera on tällä kertaa zoomannut? Oikeasta arvauksesta voittaa arvan arvontaan, arvaukset sähköpostilla hei.strengell@gmail.com. Vastausaikaa on seuraavaan keskiyöhön asti - siis koko joulukuun kymmenennen päivän ajan.


~~~~~~~~~~

Oho! nro. 2

Vaiheittain:

1. Tulen kotiin ja huomaan eteisen lattialla kaksi pientä lakanakankaan palaa. Ajattelen, että koirat ovat saaneet meidän narulelusta revittyä "hapsut" irti ja kävelen ohi sen kummempia miettimättä.

2. Päästän Bean ulos kodinhoitohuoneesta ja Rollen tarhasta. Etsiskelen sitä lelua ja mietin, että missäköhän ketussa se oikeen on.

3. Vessasta tullessani huomaan koirien piilon:

4. Tajuan, mitä on tapahtunut. Aamulla kun lähdin, ne jäivät leikkimään keskenään vetoleikkiä. Tuo lelu oli jo ennestään keskeltä hieman rispaantunut ja nyt se on kokenut kovan kohtalon: RÄKSPOKSPAM se on katkennut

5. Jaa-a, mitäköhän sitä tekisi.

6. Päätän kaivaa kaapista sakset ja vanhan trikoopaidan.

7. Ryhdyn paketoimaan taloa. Tosinsanoen siis leikkaan vanhan trikoopaidan suikaleeksi, joka on n. 3 cm leveää ja joka riittää pituudeltaan kaksinkerroin siihen, että kierrän talon ympäri.

8. Munkinnyöri. Trikoopaita alkaa saada haisua siitä, mikä sen seuraava olomuoto on.

9. Koirilla on uusi, kahden koiran vetolelu (okei, normaalitkin vetolelut kävisivät kahdelle koiralle, mutta toistaiseksi Rolle on ollut kovin tarkka omista leluistaan ja ainoa lelu, jolla se on suostunut Bean kanssa leikkimään, on riittävän pitkä vetonaru, jolla leikkiessään Rollellakin on riittävästi omaa tilaa)

10. Testaus:

10.1. Molemmat koirat toteavat, että tästä on ok pitää kiinni. Aluksi ollaan paikallaan ja mietitään hieman, mikä olisi oma taktiikka.

10.2. Bea päättää lähteä peruuttamaan ja Rolle seuraa perässä

10.3. Kunnes Rolle keksii oman taktiikan: käymällä maate hänen liikuttamisensa on äärettömän hankalaa

10.4. Bea yrittää keksiä, millä saisi Rollen liikkeelle. Peruuttaa, yrittää kääntyä ja kävellä eteenpäin, päästää narun löysäksi ja yrittää spurtata – tuloksetta.

10.5. Molemmat poistuvat paikalta: Bea vähin äänin ja Rolle voittajana




maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 8

Suurimmat pahoitteluni siitä, että luukku tulee melkein jo yhdeksännen päivän puolella. Mutta edelleen sama idea: kumpi koirista on syystä x osunut tämänpäiväiseen kuvaan? Kumpi karvaotuksista piileskelee kankaan takana? Arvaamalla oikein voit saada arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. Arvaukset otan vastaan sähköpostilla hei.strengell@gmail.com huomisiltaan klo 23 mennessä.


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Luukku 7: Adventtiarvoitus

Koska nyt on adventtisunnuntai, saatte arvuutella hieman erilaista arvoitusta. Kuvassa on molemmilta koirilta jokin tarvike, tällä kertaa nimilaatta, ja teidän pitäisi tietää, kumpi on kumman koiran. Vastaukset otan vastaan sähköpostilla hei.strengell@gmail.com ja oikealla vastauksella voittaa arvan arvontaan. Vastausaikaa on huomiseen klo 18 asti.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Luukku 6


Kumpi karvaotuksista piileskelee kankaan takana? Arvaamalla oikein voit saada arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. Arvaukset otan vastaan sähköpostilla hei.strengell@gmail.com huomisiltaan klo 19 mennessä. Muistakaahan myös eilinen luukku, jossa on vielä pari tuntia arvausaikaa jäljellä!

Ja hyvää itsenäisyyspäivää joka iikalle! Meillä ei itsenäisyyspäivän viettoon kuulu mitään erikoista, Tuntematon sotilas ja Linnanjuhlat katsotaan, jos jaksetaan ja juhlaruokaa tehdään joskus. Kuitenkin nautimme vapaapäivästä täysin rinnoin, aamulla nukuttiin pitkään ja koirien kanssa on puuhailtu jälleen paljon.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Luukku 5

Tällä kertaa taas tynkä postaus ajanpuutteen vuoksi. Mutta niin, kumman koiran häntä on kyseessä? Arvaamalla oikein voit saada arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. Arvaukset otan vastaan sähköpostilla hei.strengell@gmail.com huomisiltaan klo 21 mennessä. Muistakaahan myös eilinen luukku, jossa on vielä pari tuntia arvausaikaa jäljellä!


torstai 4. joulukuuta 2014

Luukku 4; Koska mä saan taas repiä papereita?

Edelleen eletään kuva-arvoitusten aikaa. Niille, jotka eivät ensimmäistä luukkua ole avanneet, selvennän, että ideana on siis arvata, kumpi koirista on tuossa alla olevassa kuvassa. Oikeasta vastauksesta saa arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12., palkinto on toistaiseksi vielä yllätys. Kumpi koira tällä kertaa esiintyy kuvassa? Lunttaamisen estämiseksi toivoisin, että vastaukset lähetetään minulle sähköpostilla hei.strengell@gmail.com 
Varsinaista kaavaa vastausviestille ei ole, mutta toivoisin siitä käyvän ilmi, minkä päivän vastaus on. Vastausaikaa on n. 24 h eli vastauksia ensimmäiseen luukkuun otan huomisiltaan klo 23 asti. Toinen luukku voi tulla ennen ajan päättymistä, jolloin on sitten kaksi luukkua samanaikaisesti vastattavana.

Tämän päivän arvoituskuvassa näkyykin sitten... Niin, kuka?

Ja koska kalenterissa on eletty pari päivää melko niukilla postauksilla, ajattelin antaa puheenvuoron näille meidän nelijalkaisille:

~~~~~~~~~

Hau rakas joulupukki!
Mä aattelin nyt kirjotella sulle pienen toivelistan siitä, mitä kaikkea mä haluaisin tänä jouluna niistä paperikääreistä löytää.

Ihan ekaks mä aattelin perinteitä kunnioittaen toivoa jättimäistä kävelykeppiä.
Tuollaisen mä oon saanut tähän mennessä aikas monena vuonna. En mä sitä jaksa kerralla kokonaan syödä, mutta sitä on kiva nakerrella pikkuhiljaa. (Ja tähän liittyen toivoisin, että siihen kirjotettais oikeen isolla ROLLE, että Bea ei söis sitä!)

Toisekseen mä toivoisin jotain oikein maukasta herkkuluuta, tuommoinen poronlapa olisi esimerkiksi aika jees.
Emäntä meinaan kerran osti mulle tommosen ja se oli niin hyvää et söin sen heti kerralla! Vaikka tekikin tosi tiukkaa, mutta meni kuitenkin.

Tällasia pussukoita saisit tuua vaikka useemmankin!
Kyllä, mä tiedän, että ne on oikeesti kissanherkkuja. Mutta mä tykkään ajatella Emäntääkin, taino sen sormia, koska se ei jaksa pilkkoa herkkuja. Ja koirille olevat valmisherkut on pilkottu valmiiks liian isoihin paloihin, ne kun yrittää nielasta mahdollisimman nopeesti niin ei oikein toimi ja rupee yskittään. Eli siis loppujenlopuks omaks parhaakseni on tämmöset vähän pienemmät herkut (vaikka ne onkin pienempiä. Mut hei, niitä pystyy syömään enemmän lyhyemmässä ajassa!)

Mä (taino Emäntä enemmänkin) toivoo tuommoista hienoa Orbilocin valoa.
Mullahan on jo ennestään tuollainen punainen, mutta nyt kun Bea tuli taloon se omi sen punaisen tyttöjen värisenä (Emäntä tosin sanoo et se on sen takia, että jos Beaa pitää vapaana niin sen näkee paremmin. Mua taas ei kuulemma tarvii nähdä kun kuljen muutenkin siinä jaloissa). Mutta olis se silti  tosi kiva, vaikka vihreä tai sininen tai kirkas, mutkin näkis pimeellä.

Mutta joka tapauksessa oon tyytyväinen, tuli sieltä paketista mitä vaan. Pääasia on kuitenkin se, että niitä paketteja saa. Tai siis että saan repiä ne paperit. Joten, rakas pukki, muista kääriä mun lahjat oikeen suureen määrään paperia ja laita oikeen paljon paperia myös ihmeisten lahjoihin, että voin sitten mennä siihen suureen lahjapaperikasaan ja repiä KAIKEN! Ja tietysti mä toivon, et ensvuonnakin voitais taas lenkkeillä Emännän tai muiden ihmeisten kanssa tosi paljon ja että edelleen saisin joka ilta annoksen ruokaa.

Paperin kahinaa innolla odottaen, Rolle

~~~~~~~

Moi pukki!
Musta tuntuu etten oo ihan varma, haluaisinko sua tänne. Rolle kyllä sano, että oot tosi mukava tyyppi ja tuot tosi kivoja lahjoja. Mutta se myös sano, et oot semmoinen isokokoinen parrakas mies, ja jos ihan totta puhutaan, niin mä taidan vähän jänistää isoja miehiä. Joten jos mitenkään mahdollista, niin hyvä ratkasu vois olla esimerkiks niin, että jättäisit ne lahjat tuohon ulko-oven taakse, josta sitten joku ihmeinen ne voisi hakea. Niin mun ei tarttis pelätä.

Mutta ihan ekaks toivon tällasta kivaa lelua!
Mun edellisessä kodissa mulla oli tollanen lelu ja se oli ihan superkiva. Ja on se kai pakko myöntää, että vähän kaipaan karvaista riepoteltavaa. Emäntäkin sai jo huomata sen, viimeks tokotreeneissä yritin tappaa Rollen pörröpantaa. Joten jotta kaikki säilyis ehjänä niin pliis, tuo mulle oma karvalelu!

Ja mäkin haluun jotain hyviä herkkuja.
Meillä oli tällaisia pari kappaletta testissä ja kyllä tykkäsin! Joten jos mitenkään mahdollista, tuo näitä useempi paketti niin, että niitä riittää vähän pidemmäkskin aikaa. Koska oon mä aika fiksu ja saan aina paljon palkkaa kun treenaillaan, niin ei yks paketti riitä mihinkään!

Ja lopuks toivoisin vielä tämmöisiä jouluisia herkkuluita.
Tykkään tosi paljon tuollaisista normiversioista, siis ilman noita punasia ja vihreitä juttuja. Joten ois joulun kunniaks kiva maistaa jotain erikoisempaa!

Lisäks mä haluaisin, että mua lenkitettäis tosi ahkerasti. Ja pliis, auta Emäntää sen koulujutuissa, että me päästäis tekemään kaikkea kivaa enemmän. Nyt sillä on tosi paljon kaikkee kouluhommaa ja ihan aina se ei ehdi meidän kanssa puuhailemaan paljoa. Kovasti se yrittää, joten kiitos, mä pyydän, auta sitä.

Siis tuo ne lahjat ja häivy! Bea

Kaikki tuotekuvat Musti ja Mirrin verkkokaupasta




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3



Kumpi koira tällä kertaa esiintyy kuvassa? Lunttaamisen estämiseksi toivoisin, että vastaukset lähetetään minulle sähköpostilla hei.strengell@gmail.com 
Varsinaista kaavaa vastausviestille ei ole, mutta toivoisin siitä käyvän ilmi, minkä päivän vastaus on. Vastausaikaa on n. 24 h eli vastauksia ensimmäiseen luukkuun otan huomisiltaan klo 19 asti. Toinen luukku voi tulla ennen ajan päättymistä, jolloin on sitten kaksi luukkua samanaikaisesti vastattavana.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Luukku 2

Nyt on sitten vuoro toisen kuva-arvoituksen ja tilaisuus toiseen arpaan on vielä jäljellä. Ykkösluukkuakin saa vielä arvuutella klo 20:een asti.



Jälleen sama arvoitus kuin eilen, kumpi koira on päässyt linssiludeksi tällä kertaa? Lunttaamisen estämiseksi toivoisin, että vastaukset lähetetään minulle sähköpostilla hei.strengell@gmail.com 
Varsinaista kaavaa vastausviestille ei ole, mutta toivoisin siitä käyvän ilmi, minkä päivän vastaus on. Vastausaikaa on n. 24 h eli vastauksia ensimmäiseen luukkuun otan huomisiltaan klo 17 asti. Toinen luukku voi tulla ennen ajan päättymistä, jolloin on sitten kaksi luukkua samanaikaisesti vastattavana. (Kuten tänään).

maanantai 1. joulukuuta 2014

Luukku 1

Meidän blogin historiallinen teksti on tässä: ensimmäisen joulukalenterin ensimmäinen luukku starttaa samalla eräänlaisen arvonnan. Joulukalenterissa on siis yhdistetty joulukalenteri ja arvonta. Arpoja voi ansaita "avaamalla luukkuja".

Kukin luukku sisältää kuvan jommasta kummasta koirasta. Teidän tehtävänänne on arvata, kumpi koirista on kyseessä. Oikealla vastauksella saa arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. ja jonka voittaja julkaistaan viimeisessä luukussa (24.12.). Ja koska eletään joulunaikaa, palkinto saa pysyä yllätyksenä myöskin jouluaattoon asti. Mutta voin luvata, että palkinto on varmasti sellainen, joka on kaikille mieleen ja sillä on ihan kohtuullisesti arvoakin.

Mutta siis, pidemmittä puheitta, ensimmäinen kuva. Lähdetään helposta liikkeelle, kumman tassu on kyseessä?

Lunttaamisen estämiseksi toivoisin, että vastaukset lähetetään minulle sähköpostilla hei.strengell@gmail.com 
Varsinaista kaavaa vastausviestille ei ole, mutta toivoisin siitä käyvän ilmi, minkä päivän vastaus on. Vastausaikaa on n. 24 h eli vastauksia ensimmäiseen luukkuun otan huomisiltaan klo 20 asti. Toinen luukku voi tulla ennen ajan päättymistä, jolloin on sitten kaksi luukkua samanaikaisesti vastattavana.