Multa on jo pariin otteeseen kysytty, miten Bea on lähtenyt kotiutumaan. Päällisin puolin hyvin. Tietenkään alkutaival ei ole ollut ongelmaton, mutta sitä emme edes odottaneet. Pilvilinnoissa ei voi elää, kaikki ei mene kuin strömsössä.
Alusta asti Bea on ollut selkeesti mun koira. Oon kyllä tehnyt ja mennytkin sen kanssa eniten, joten sikäli ihan ymmärrettävää. Se hakeutuu mun luo turvaan kaikelta jännältä. Mun luo se tulee myös silloin, kun se ei keksi muuta tekemistä eli siis kun Rolle ei suostu leikkimään sen kanssa. Muita perheenjäseniä kohtaan se on edelleen jokseenkin pidättyväinen ja epävarma, kuitenkin pikkuhiljaa suhde muihinkin alkaa parantua. Pikkuveljeäni kohtaan se on jostain syystä hyvin varautunut, mikäli veljeni on näkökentässä Bea kulkee mahdollisimman huomaamattomasti ja nopeasti ohi. Mutta hiljalleen alkaa Bea tottua veljeenikin, eiköhän se siitä rohkaistu.
Yksinolot ovat menneet pääpiirteittäin hyvin. Tarkkaa tietoa yksinoloista tuskin koskaan saan, mutta kotiin palatessa ei ole mitään ollut tuhottuna. Ja vielä selvennykseksi: Rolle on siis yöt ja yksinoloajat ulkokoira, mutta Bea on ainakin toistaiseksi nekin ajat sisällä. Isä tosin yrittää kaikin keinoin saada Beaakin mahdollisimman nopeasti ulkokoiraksi, mutta multa ei siihen ihan heti lupaa heru. Bealla ei ole turkkia siihen hommaan! Toinen syy, miksi koirat haluan pitää yksinoloaikana erillään, on se, että haluan taata Rollelle omaa rauhaa ja yksinäisyyttä.
Ainoan koiran asemaan tottuneelle Rollelle tämä on hyvin suuri muutos. Enää se ei olekaan ainoa huomion keskipiste kokoaikaa. Toki meillä on ollut hoitokoiria aikaisemmin, mutta jälleen uusi koira ja uudet kujeet. Yritän kuitenkin parhaani mukaan antaa myös Rollelle omaa spesiaaliaikaa, vaikka se onkin välillä hieman hankalaa.
Enimmäkseen ja suurimman osan ajasta nuo elävät täysin sovussa keskenään. Ne painivat ja juoksevat ja Bea nuolee Rollen korvia ja toisinpäin. Kuitenkin Rollella on pari erityistä asiaa, joista se aina välillä sanoo Bealle. Nämä ovat lelut ja rutiinit/"aikataulu". Rolle nukkuu aina tiettynä aikana päivästä ja erityisesti Rollea ärsyttää, jos Bea tulee härkkimään Rollea nukkuessa. Leluista Rolle on myös tarkka. Vaikkei Rolle leikikään leluilla, sen mielestä kaikki lelut kuuluvat hänelle ja se ajaa Bean aina pois lelujen luota. Tähän olemme me ihmiset puuttuneet: Rollen on joko leikittävä Bean kanssa sovussa tai sitten annettava Bean leikkiä ja lähdettävä itse pois. Mutta vastapainoksi olemme sitten ajaneet Bean pois, jos se tulee härkkimään, kun Rollea rapsutetaan tms. Muuten varmaan antaisimme tämän asian olla, mutta Rolle selkeästi osoittaa, että haluaa rapsutushetkien ym. olevan vain ihmisen ja koiran välinen tilanne, ei ihmisen ja kahden koiran. Molemmilla koirilla on oikeus omaan tilaan ilman, että toinen tulee siihen härkkimään.
Meidän lenkit ovat toistaiseksi kuin 8-viikkoisen pennun kanssa. Bean hihnakäytös ei ole täydellisen priimaa, eikä ole kyllä Rollenkaan. Mutta joka tapauksessa Bean hihna kiristyy pahimmassa tapauksessa parin metrin välein, joten me sitten pysähtelemme parin metrin välein. Pysähdyksen jälkeen vaadin koiralta katsekontaktin ennenkuin jatkamme matkaa. Tämän tavan olen havainnut hyväksi jo Rollea kouluttaessani. Kun vaatii kontaktin, koiran on oikeasti keskityttävä ihmiseen eikä vain siihen, mihin haluaa seuraavaksi mennä. Kävelylenkeillä ei kontakti ehkä ole niin tärkeä, mutta jos ikinä haaveilee irtipidosta, saati sitten harrastamisesta, koiran on oltava kuulolla ja helpoin tie lähteä rakentamaan kontaktia on sen vaatiminen mahdollisimman usein.
Bean kanssa olemme aloittaneet jo treenaamisen. Tai no tällä hetkellä se todellakin on suhteen luomista ja hyvin alkeellisia juttuja. Maanantaina olimme tokossa, ja Rolle teki noutoa. Erinomaisesti tekikin, puukapulaa palautteli mahtavasti eteen. Bea sen sijaan keskittyi kontaktin ottamiseen. Lopussa kontakti alkoi tulla jo hyvin, nopeasti ja ilman käskysanaa. Tokotreenien aikana leikimme Bean kanssa myös pallolla, se on ihanan pallohullu! Sopivasti, muttei ainakaan toistaiseksi liikaa. Vitsit mä rakastan, kun koira leikkii!
Kotonakin olemme treenanneet paljon kontaktia. Ja paljon on oikeasti paljon. Muttei liikaa. Ja pakko kyllä se on itsekin myöntää, että jossain on onnistuttu ja hyvin asioita tehty. Täysin valmiiksi kontakti tuskin koskaan tulee, enkä sitä vaadikaan. Mutta se kehittyy ajan kanssa ja hommia tehdessä, joten siirryimme tänään seuraavaan vaiheeseen nimeltä perusasento. Nopeana oppijana uskon Bean oppivan tämänkin nopeasti, tai no onhan sille perusasennon alkeita namiohjauksella opetettu. Minä päätin kuitenkin lähteä opettamaan purkki/laatikkotekniikalla, koska sillä saan heti namiohjaukset pois ja kylkiäisinä vielä aivan järjettömän upean takapäänkäytön. Tän päivän aikaansaannoksiin kuuluu se, että Bea tajusi, että etujalat pitää pistää purkille. Vielä ei osata kääntyä milliäkään, mutta hiljaa hyvä tulee (itseasiassa mulla on tän päivän treenailuista videoitakin, mutta en nyt laita niitä kun ne on ihan puhtaasti sitä, että Bea seisoo purkin päällä ja mä palkkaan sitä. Mutta kunnianhimoinen tavoite olis videoida joka treeni ja sitten myöhemmin vois katella kehitystä)
Tänään tehtiin myös canicrossjuttuja, kiitos Miralle, Leicalle ja Ryhdille treeniseurasta! Rollen kanssa aloiteltiin ohituksilla, vitsit mä olin ylpee pojasta kun se ohitti tosi nätisti. Ei edes yrittänytkään Leican luo! Ja ohitettavanakin oli superupee, keskeytti palkan syömisen, mutta muuten ei reagoinut mitenkään.
Beakin pääsi kokeilemaan hieman hommaa. Ihan vähän sen kanssa oli aiemmin tehty, mutta lähdettiin silti sen kanssa ihan alkeista. Yhteensä kolme minipätkää tehtiin, kaikilla Mira meni pallon kanssa sopivan matkan päään. Kahella ekalla kerralla Bea vaan juoksi Miran ohi pallon perässä, kolmannella kerralla pidin vetoliinasta kiinni parin metrin ajan. En oo varma, oppiko se mitään vetämisestä, mutta yleisestä elämästä se oppi. Se meinaan tuli kodinhoitohuoneen ovesta ulos, siis kahvan käänsi niin, että ovi aukes. Saatiin molemmat Miran kanssa kunnon slaagi kun pikkumusta juoksi kohti; Mira luuli kissaksi, minä jänikseksi etc. Kun tajusin, että se on mun oma raitapaitani, heräs kysymys: kuka sen on päästänyt ulos? No, uusi yritys ja sillä meni ehkä minuutti päästä sieltä ulos. Lopputulema: muista lukita se ovi jatkossa!
Musta tuntuu, että oon kirjottanu hirveesti kaikkee negatiivista. Mutta ei, ei se ole! Mä rakastan Beaa koirana enkä vaan koirana vaan perheenjäsenenä. Bea on just täydellinen sellasena kuin on, se on ihana persoona ja enkä muuttais yhtä ainutta sen luonteenpiirrettä. Mä en myöskään muuttaisi mitään, mitä sen kanssa on tehty. Arjessa se on loppujenlopuksi todella helppo, enkä koskaan olis uskonut, että mä voisin luottaa siihen näin nopeesti näin hyvin. Ja tästä on kiittäminen vain sitä, miten sen kanssa on eletty aiemmin. Se on täydellinen täytekakun pohja, ja se, mitä mä voin sille tehdä, on vain kermakuorrutetta sen kaiken ihanuuden päällä.
