LTE +174p. laukausvarma

Ja jottei hullu koiraihminen tulisi yhtään vähemmän hulluksi, heräsimme myös eilen aamulla kukonlaulun aikaan ja suuntasimme auton nokan kohti Someroa, jossa odotti luonnetesti. Rolle oli matkassa mukana, näillä eväillä Bea ei tulisi selviytymään luonnetestistä.

Toimintakyky +1a Kohtuullinen

Varsinaiset erikoiskokeet tässä olivat kelkka ja pimeä huone. Kelkalla ulkoisen uhan kanssa Rolle toimi fiksusti. Haukkui ja murisi mun rinnalla tai etupuolella, muttei mennyt uhkarohkeasti kelkan tielle. Kelkan pysähdyttyä meni välittömästi itse sitä moikkaamaan. Pienen pätkän käveltyämme ja takaisin tultuamme kelkka oli edelleen ihan ok juttu eikä Rolle juuri tuntunut siitä välittävän.

Pimeässä huoneessa "korvien välistä tulevan uhan" kanssa Rolle toimi myös rohkeasti. Sitä ei erilaiset alustat juuri hetkauttaneet. Myöskään sen kohdalla pudotettu ämpäri ei siihen muuten vaikuttanut paitsi että se innostui heiluttamaan häntää ämpärin pudottaneelle tuomarille. Mun löytymisessä kuitenkin kesti, sille ois ihan hyvin kelvannu kaikki muutkin ihmiset, jotka siellä oli.

Muissa kuin erikoiskokeissa reaktioita ei kuitenkaan helposti saatu esille tai ne olivat hyvin pieniä.

Terävyys +1b Koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä

Erikoiskokeena tälle osa-alueelle toimii seinäkoe, jossa koira jätetään seinään kiinnitettyyn naruun ja omistaja poistuu näkösuojaan. Rolle jäi siihen haistelemaan hyviä hajuja ja sitä se sitten oli siinä kaverin mukaan duunaillutkin. Hyökkäävän tuomarin lähestyttyä parin metrin päähän katsahti yleisöä, jonka jälkeen kävi istumaan. Tuomarin sanoin: "Jos laitan silmät kiinni niin selviän kaikesta."

Puolustushalu -1 Haluton

Siitä ei saa kyllä sitten aggressiota ihmistä kohtaan kaivettua, ei sitten millään. Erikoiskokeena toimi tuomarin hyökkäys kohti omistajaa. Siinä Rolle vain hengaili mun vieressä, vähän heilutteli häntää. Kun tuomari tuli ihan iholle, Rolle väisti puoli askelta, ikäänkuin sanoen, että ok, tuu sitten siihen, kyl mä voin antaa tilaa.

Taisteluhalu -1 Pieni

Pienet, lyhyet leikit sai aikaan, innostuessaan leikkii hyvin ja halua saada keppi itselleen löytyy. Keskittyminen kuitenkin herpaantuu helposti ja se bongaskin avustajan vähän kauempaa. Kerran kun leikki loppuu niin ei sitä saa alottamaan uudestaan, vähän yrittää tassulla koettaa, mutta luovuttaa lopulta. Koko testin ajan tarvitaan suuret ärsykkeet saamaan se reagoimaan - jos se edes reagoi.

Hermorakenne +2 Tasapainoinen

Koira on koko testin ajan hyvin rento ja saa nollattua tilanteet nopeasti. Erikoiskoetta ei ole, vaan koiraa tarkkaillaan koko testin ajan, lähteekö koira alueelta samana koirana kuin tuli. No niin Rolle todellakin teki, ois voinu luulla, että mitään ei oo välissä tapahtunut.

Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas

Erikoiskokeena toimii tynnyrikoe, ohikulkevan koiran takaa lasketaan kiviä sisältävä peltitynnyri. Rolle väistää sitä reippaasti ja fiksusti, eteenpäin, muttei kuitenkaan paahda pää viidentenä jalkana menemään. Takaisin tullessa menee suoraan tutkimaan tynnyriä.

Yleisesti Rollea ei kuitenkaan voi sanoa kovin vilkkaaksi, sen reaktiot ovat pääosin hitaaman puoleisia. Kyllä se ympäristöstään on kiinnostunut ja huomaa paljon asioita, mutta reaktioita ei vain synny.

Kovuus +3 Kohtuullisen kova

Erikoiskokeena haalarikoe. Käveltiin Rollen kanssa seinän vierustaa ja kulmalla haalari nousi sen nenän edestä. Hyvä väistöliike ja kääntyminen ympäri. Uudestaan samaa reittiä ja Rolle kävelee suoraan haalarin päältä. Koira muistaa kyllä epämiellyttävät kokemukset, muttei anna niiden vaikuttaa käytökseensä.

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Suhtautuu vieraisiin rauhallisen kiinnostuneesti ja avoimesti. Menee itsenäisesti moikkaamaan ihmistä ja jää mielellään vieraankin ihmisen kanssa. Ei tunnu olevan merkitystä sillä, kuka siinä sen kaverina on.

Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Liikkeessä Rolle käänsi päänsä äänen suuntaan, käytöksessä tai koiran mielentilassa ei kuitenkaan tapahtunut muutoksia. Pysähdyksessä koira katsoi jo valmiiksi laukauksen suuntaan ja sitten vain kuunteli laukausta kiinnostuneena.

Testin jälkeen vieraassa autossa odottelustakaan tuo ei juuri välittänyt. Tuloksissa näen just sen koiran, joka mulla täälä on. Sellaisen rauhallisen, jonka maailmaa ei mikään ihan pieni hetkauta. Mutta pakko se on myöntää, että kovuuden arvio pääsi yllättämään. Olisin kuvitellut edes jonkinasteista pehmeyttä, mutta tarkemmin ajateltuna ei se juuri menneitä muistele. Sille ikävät asiat tapahtuvat juuri siinä hetkessä ja on sitten turha murehtia menneitä.

Kokemuksena luonnetesti oli mun mielestä mielenkiintoinen ja antoisa. Vaikka paljon tiesin ja kuvittelin, esimerkiksi päällekäymistilannetta tuskin arjessa tulisi ikinä vastaan. Paljon sai myös toisten koirien testien seuraamisesta, aika hyvin osasin veikata, mitä muutkin koirat vois saada. Menisin uudestaan, jos kysyttäisiin. Tosin en just nyt ainakaan Bean kanssa, tuollaisesta henkisestä kuormasta se ei ainakaan nykyisellään tulisi selviämään. Mutta pitää sen osalta antaa aikaa ja katsella tulevaisuutta.

Belgejä aamusta iltaan

Vain hullut koiraihmiset heräävät lauantai-aamuna kukonlaulun aikaan päästäkseen näyttelyyn. Ja tällä kertaa päätin kuulua tähän hullujen koiraihmisten joukkoon, joten eilen aamulla suunnattiin auton nokka kohti belgierkkaria Seinäjoella. Mukana oli yksi koira ja hänen kolme palvelijaansa eli minä, Bean edellinen omistaja ja hänen kaverinsa.

Pitkällä automatkalla pysähdyttiin kunnolla kerran ja perillä oltiin parikymmentä minuuttia ennen kehien alkua. Mut heitettiin sitten junnuluokan narttujen kehään Bean edellisen omistajan koiran kanssa. Ei ollu vaikee homma, piti vaan seistä ja pitää narusta kiinni. "Koska kaikki muutkin" kaksoishandlauksella mentiin, mutta mullahan ei asiaan ole sananvaltaa. Ite en kaksoishandlauksesta tykkää, jos ne koirat oppii tottista, suojelua, hakua, jälkeä ja vaikka kävelemään etutassuillaan, niin ei luulis olevan vaikee homma opettaa se koira seisomaan.

Pääasiassa päivä meni kuitenkin tällaisissa tunnelmissa. Kaverin koiran vuoron jälkeen istuttiin vain kehän laidalla, nautittiin auringosta ja katteltiin koiria. Ykskään koira ei sieltä aiheuttanut sellasta wow-fiilistä, mutta ylipäätään tollasessa tapahtumassa hengaaminen ei välttämättä tehnyt hyvää belgikuumeelle...

Mutta koska belgikuume ei oo mitään pentukuumeen rinnalla, piti käydä vähän vielä kiduttamassa itteään. 4-viikkosia belginpentuja, ai että oli ihania ja pehmeitä sydämenvallottajia.

Häkkiotuksia

Pikkuhiljaa alkaa jo ihan oikea kesä lähestyä. Kesätyöt alkaa jäädä taakse ja kesän tarkoitus - loma, ilo ja vapaus - selkenee päivä päivältä. Yksi tärkeä rajapyykki kesän tapahtumia odotellessa on se, kun mun huoneen valtaa häkki. Tai no tänä vuonna kaksi häkkiä.

Bean häkki vrt. Rollen häkki. Kuvakulma ei anna kunnolla oikeutta, mutta Rollen häkki on tuplasti isompi...

Bean häkkihän on ollut tuossa mun sängyn päässä (eri paikka kuin kuvassa siis) jo varmaan kesäkuun alusta lähtien. Tänään kuitenkin roudasin Rollenkin häkin tilanviejäksi. Lappalaiskoiraleiri, here we come!

Viikkojahan tuohon leiriin on vielä vaikka kuinka. Ööö kolme, melkein neljä? Tänä vuonna kuitenkin päädyin aloittamaan tämän totutuksen näin aikaisin, kun ennen leiriä olen 8 päivää pohjoisen reissulla. Ja kukaan muu ei ollut halukas heräämään keskellä yötä. Nyt on 16 yötä ennen reissua aikaa totuttaa karvaotukset häkissä nukkumiseen, tavoitteena olisi pidentää nukkumisaikaa 30 min joka yö niin, että reissulle lähtiessäni nuo pystyisivät olemaan koko yön eli 8-9 h häkeissään.

"Mistä tänne pääsee sisälle?!?!?!" -Bea

Itse häkki ei ole kummallekaan koiralle ongelma. Kuten kuvasta näkyy, Bea etsii erittäin aktiivisesti ovea (harmikseni en onnistunut nappaamaan kuvaa silloin, kun Bea taiteili tuon peitteen välissä) ja menee mieluusti häkkiinsä. Bean ongelma on kuitenkin pitkät ajat yksin häkissä, jolloin se alkaa vikisemään. Ahkerasti olemme treenanneet tätä ja jatkammekin sitä, vapaa kulku häkkiin on jo tuottanut jonkin verran tulosta ja Bea tykkää nukkua häkissään silloinkin, kun ovi on auki.

Rolle taas ei ole ihan yhtä innoissaan menossa häkkiinsä. "Harmikseni" se ei myöskään ole tulossa sieltä ulos yhtään innoissaan. Sillä ei onneksi ole pelkoa houdinihommista, kuten Bealla. Rolle ei myöskään tylsisty häkissä olemiseen, ihan tyytyväisenä se sielä on. Aluksi Rollella kuitenkin tulee kuuma, joten siksi totuttaminen on tehtävä rauhassa. Varsinkin näin, kun itsellä on töitä, on tärkeää saada nukuttua, eikä valvoa koko yötä, kun joku läähättää niskaan ja vaihtaa asentoa vartin välein.

Mutta neljän vuoden aikana on edistystäkin tapahtunut! Aina ei olla pystytty tekemään näinkään lyhyellä totuttamisajalla (muistaakseni joskus ollut jopa 1,5 h lisää yössä), mutta joskus tehtiin jopa niin, että aikaa tuli lisää 20 min joka yö ja joka kolmas yö pysyi samassa. Kuitenkin tänään oli ensimmäinen kerta, kun Rolle rauhoittui jo ensimmäisen totutusyön aikana!

Odottavan aika on pitkä

Näyttävästi en ollutkaan blogissa maininnut, mutta silloin, kun oli vielä lunta ja pääsi koirahiihtämään, tapahtui ihan hirveitä. Meidän vetoliina paukahti rikki, koiran päästä hajosi metallisolkimikälie (onneks koiran päästä, sattu vaan ohjaajaa, ei koiraa). No, pari kertaa me siinä sitten hiihdettiin ennen lumien sulamista kavereiden vermeillä.

Koska mä tunnetusti en tee oikeestaan mitään ennenkö on pakko (okei, tässä asiassa oon viimeaikoina jokseenkin ryhdistäytynyt), uusien vermeiden hankkiminen vain venyi ja venyi. Vetovyöllähän ois edelleen voinut mennä, mutta se ei ollut kisasääntöjen mukainen. Vaikka meillä ei ensisijaisena tavoitteena olekaan tässä lajissa kisat, kisasäännöt ovat usein luotu turvallisuuden vuoksi ja siksi halusin samalla uudistaa koko paketin. Okei, vanha oli jo kohtuullisen käytetty ja vaati huolellisuutta, jottei se auennut silloin, kun ei halunnut.

Satuin tässä jokin aikaa sitten bongaamaan facekirppikseltä täydellisen löydön. Haluamanlaiseni vermeet, ManMatin vetovyö ja -liina, olivat kaupan. Hetken emmin, mutta sitten uskaltauduin varaamaan ne. Lopulta paketin sain käsiini keskiviikkona ja olihan sitä heti päästävä kokeilemaan, olihan uusia vermeitä odotettu jo jostain maaliskuulta alkaen.

Keskiviikkona oli kuitenkin hakutreenit Rollen kanssa, joten en sen kanssa viitsinyt lähteä. Niinpä otin Bean ja menin sen kanssa vetelemään parit harjoitusvedot. Syksyllähän päästiin kerran jo testailemaan, mutta silloin ei kyllä mistään oikeasta treenistä puhuttu. Okei, nytkin homma oli vain sitä, että juokset palkalle hihna perässäs, mutta toisin kuin Rollen kanssa, haluan Bealle hommaan alusta asti hyvän draivin. Yhteensä viisi n. 20 m pätkää tehtiin, viimeisellä pätkällä puhuttiin jo oikeasta vedosta, kun pidin liinaa kädessäni.

Torstaina jatkettiin Bean kanssa sitten samasta, mihin edellispäivänä jäätiin. Tehtiin neljä vetoa, joista ekalla pidin puolimatkaan asti liinaa kädessä. Toisella liina koko ajan kädessä ja kaksi viimeistä liina vetovyössä kiinni. Pienellä on jo haisu hommasta, kun se selkeästi lähtölaskennan aikana valmistautuu hommaan.

Huudettuaan tarhassa Rollelle suurin palkinto taisi olla se, että se pääsi mukaan. Jätin Bean kotiin (tosin houdinitaidoillaan se melkein pääsi perään, se kirottu kodinhoitohuoneen ovi...) ja lähdin Rollen kanssa matkaan. Palkaksi jätimme kotipihaan maustevettä ja menoksi. Rolle ei kuitenkaan meinannut lähteä matkaan ollenkaan vaan oli alati kääntymässä takaisin palkalle. Hitsiläinen, pitääpäs muistutella sille, että hei, mehän mennään eteenpäin.

Tavoitteena oli kiertää vähintään kahden kilsan lenkki, jos olisi näyttänyt hyvältä, oltaisiin menty pidempikin. Homma ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä, eipäs yks muistanu homman jujua ollenkaan. Ylämäkiin veti kuitenkin kohtuullisesti, ehkä ainoo positiivinen juttu koko lenkissä. Extempore-ohituskaan ei mennyt hyvin, huusin ihan täysiä "TIETÄ!", mutta ei, mettämies toki siirty tien reunaan, mutta ei viitiny ottaa rähisevien pikinokkansa ja karhukoiransa hihnoja yhtään sen lyhyemmälle... Onneks ei herralla ollu fleksejä...

Mutta uusi vetovyö tuntui hyvältä. Veto sattui just oikeeseen kohtaan ja jalkaremmitkään ei painaneet mistään. Säätövaraa ainakin on riittävästi, mun pitänee leikellä noita remmejä vähän lyhyemmäksi kun ovat melkolailla liian pitkät... Hihnankiinnityskoukun käyttä vaatii myös hieman harjoittelua, kun onnistuin pari kertaa hihnan vahingossa nyppäisemään siitä irti.

Vetoliinassakin tuntuu olevan joustoa sopivasti. Laatu on hyvä eikä lukon rikkoutumista tarvitse pelätä. Liinasta en löydä yhtään mitään huonoa sanottavaa! Pitänee tilata vielä pidempi versio talven hiihtelyitä varten. Canicrossiin tuon nykyisen pituus on kuitenkin riittävä. Ja tän uuden setiin väritkin mätsää Bean vanhempiin valjaisiin, en valita näin hyvästä tsägästä (okei, jos ois ollu ManMatin toinen väri eli sininen, se olis mätsänny Rollen valjaisiin)

Arvonnan tulokset

Panta-arvontamme ei niittänyt kovin suurta suosiota, mutta parempi niille vähäisille osallistujille! Suuri todennäköisyys voittoon oli niillä, jotka vaivautuivat nimensä kirjoittamaan. Tuli vähän sama fiilis kuin saksan kokeessa, josta meille jaettiin pisteitä siitä, että oli osannut nimensä kirjoittaa paperiin. Kaikki kun eivät olleet tässä onnistuneet.

Mutta nyt on voittajat arvottu puolueettomalla netin arpakoneella (googlehaun ensimmäinen osuma). Mietin, että olisin jotenkin yhdistänyt koirat tähän, mutta en keksinyt mitään kivaa. Päätin siis olla ihan tylsä.

Arpaonni suosi tällä kertaa Emppua ja Aino Vakkilaista. Emppu on ensimmäisen arvonnan voittaja, joten saa valita haluamansa pannan. Onnea voittajille! Olen ottanut teihin yhteyttä sähköpostitse.

Mitäs me hullut tokoihmiset

Mä oon koko viikon herännyt kuudelta lähtiessäni töihin seitsemäksi. No, eilen heräsin kuudelta, en töihin vaan toko SM -kisoihin. Eipä tehnyt herääminen tuskaa tällä kertaa!

Seitsemäksi käppäilin läheiselle bussipysäkille, josta hypättiin Miian ja koirien kanssa samaan kyytiin. Matka meni mukavasti ahdettuna kaikkien mahdollisten kassien ja pussukoiden väliin. Ahdasta oli, mutta se ei haitannut. Unelma toko SM -kisoihin pääsemisestä oli täyttymässä!

Mähän en todellakaan kisannut, ei ihan vielä ihan niin taitavia olla. Mutta unelmana olis, että sitten joskus. Tällä hetkellä unelman täyttymiseen riitti kuitenkin se, että mä ylipäätään pääsen katselemaan paikalle. Rolle tai Bea ei päässyt mukaan, vaikka hyvää häiriöharjoitusta se olisi olltukin. Syynä tähän oli se, että mut oli pestattu vuotiasta Kelmi-kelpietä vahtimaan. Ei muuten ollu harvassa ne kerrat, ku ilosena huutelin sielä "Kelpie!". Hankala nimi otuksella!

Alkuperäinen oletus oli se, että Kelmi olisi vaan hepuloinut, riehunut ja sekoillut alati. Musta otus kuitenkin yllätti ja käyttäytyi kuin vanha tekijä! Vähän käytiin kehiä katselemassa ja sanoin sille, että ota nyt mallia tuosta EVL:n kympin luoksarista, että osaat sitten isona tehdä sen. Kauheesti ei kehiä voitu katsella, koska Miia sanoi, että meidän pitäisi mieluummin pysytellä kauempana, ettei hänen kisaava koiransa malinois Tytti bongaisi meitä. Tytti sai lopulta EVL3-tuloksen ja Miia oli tyytyväinen. Mutta koska me ei saatu lähistöllä hengailla, vaihtoehtoja jäi kaksi. Piti joko nököttää meidän piskuisessa teltassa tai lähteä shoppailemaan.

Voinette vain arvata, kumman valitsin. Ensin kiersin jokaisen kojun läpi ja ihania juttuja löytyikin. Mitään en kuitenkaan ostanut kunnes olin käynyt kiinnostavista jutuista hintavertailun.

Noita kahta lähdin sieltä etsimään. 40 cm kartio tarttui mukaan DC:n kojulta kuten myös narupallo. Näidenkään kohdalla valinta ei kuitenkaan ollut helppo. Mietin pitkään, että keskikokoinen vai pieni pallo. Keskikokoisessa olisi ollut miellyttävämpi grippi (leveämpi), mutta siinä oli meille ehkä hieman liian suuri pallo. Päädyin siis pieneen pallon sopivamman koon vuoksi. Kartionkin kanssa oli valinnanvaikeus, kun oli keltainen ja punainen kartio ja sitten mietin vielä hieman pienemmänkin kartion välillä. Syytä juuri tuon kartion valintaan en lopulta saanut edes itse selville.

Ja nää tarttui lopulta mukaan. Painavat kartiot löysin Berralta limen värisinä. Alunperin valitsin värin, koska se nyt vaan sattui olemaan kiva. Myöhemmin erään harrastajan kanssa juteltuani totesin kumminkin, että noitahan ei löydä varsinkaan nurmikolta. Haastetta peliin, onhan mulla kotona jo ennestään oranssit tötsät, tosin kevyenä versiona.

Ohjatun kapulat löysin hyvästä tarjouksesta (2€/kpl) DC:n kojulta. Hiottu noita ei ole, mutta muuten ovat virheettömiä ja vieläpä hyvin tehtyjä. Kannatti olla ajoissa liikkeellä, koska oikean kokoisia eli isoja oli koko tarjouserässä vain kaksi.

Tässä vaiheessa loppuivat rahat. Mutta onneksi (tai sitten ei) mulle maksettiin Kelmin vahtimisesta palkkaa ja sain ostettua vielä Vijuelta karvallisen fleecelelun (joka oli muuten viimeinen laatuaan).

Miian kanssa podettiin sitten ruutunauhojen värivalikoiman suurudesta johtuvaa valinnanvaikeutta. Miia totesi, että tummanvihree olis kiva, mutta päätyi itse kumminkin lopulta tyttöväriin, fuksiaan, joka sopii hänen pinkkeihin ja violetteihin tötsiinsä. Mä olin jokseenkin ilkeellä päällä, joten päädyin tummanvihreään ruutunauhaan, joka ei varmasti näy nurmikon seasta. Opettelee löytämään ton nurmikon seasta, niin tasan löytyy ruutu mistä vain.

Tehtävä: Etsi ja löydä Vihreä Kiusa!

Kisoissa mulle toimitettiin myös mun synttärilahja, joka on tietenkin näin koiraihmisenä mieleen. Uudenuutukainen Rukka-treeniliivi ja muutama pussi luita koirille. Kyllä nyt kelpaa treenata, kun on sekä välineet, motivaatiota että visioita upeista suorituksista!

Suunta hukassa

Beassin seikkalujen "Aavan" kanssa juteltuani sain inspiraation lähteä tekemään esineruutua. Talven jälkeen ei olla tehty yhtäkään esineruutua ennen tätä ja täytyy kyllä sanoa, että olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lumiukko.

Sisältä kasasin ensin meille lisää esineruutuesineitä ja vanhatkin yhteen samaan paikkaan eli johonkin randomiin kassiin (onnea on edelleen tallessaolevat lapsuusajan mäkkärilelut). Merkkinauhat mukaan mettään ja ruutua tallaamaan. Lopulta ajatuksenani oli tehdä n. 5 x 50 m kaistale ja mun surkean huonolla mittaus- ja hahmotuskyvyllä se ehkä olikin jotain sinne päin, sitten viimein.

Ei, mä en todellakaan päässyt vaikeuksitta tätä reeniä läpi. Ensin olin tallaamassa ruutua niin, että erittäin voimakas tuuli tuuli sivulta päin. Totesin, että ei, en halua saattaa Rollea epävarmuuteen tällaisilla olosuhteilla, joten piti kääntää ruutu. No, siinä paikassa ei sitten pituus riittänyt enää toiseen suohon, kun tuli armoton kuusirämeikkö höystettynä erittäin vetisellä suolla. No thänks.

Siirryin siis toiseen paikkaan. Ah, tässähän on mukavan avara paikka, rupeanpa tallaamaan tähän, tuumasin. Ehkä neljännenkymmenennen metrin päässä takarajasta eli kymmenen metrin päässä eturajasta alkoi kosteikko. Ei ollut onneksi niin paha, etteikö siitä oltaisi saappaat jalassa selvitty. Ruutuun tuli myös yksi metsäkoneurien ylitys, mutta siltä ei voi tässä meidän lähimetsässä välttyä. Joku älykääpiö kun tajusi, että hei, hänhän ajelee täälä mettäkoneella ristiin rastiin eikä tasan koskaan samoja uria kuin aiemmin...

No, lopulta paikka oli ehkä paras sen metsän paikka. Lukuunottamatta suoraan ruudun läpi kulkenutta tuloreittiäni lähes koko metsä lainehti vedestä. Oli hei mettänomistaja tosi fiksu idea kaataa ne kaikki vettä imevät puut... No, olosuhteista ei sen enempää. Onnistuin löytämään ihan kelvollisen kohdan, mutta se itse tallaaminen.

"Mä en tiedä, mitä mä tein, mutta mä sain aikaseks esinekolmion..."

"Oooooh, kato, esinekaheksankulmio!"

"Jännää, esinevinoneliö!"

"Ja nyt tuli esinebanaani..."

En mä sitä turhan pitkään tallannut... Lopulta sain kumminkin tehtyä kutakuinkin haluamanilaisen alueen. Kunnes tajusin, että voi piru, koko alue on täynnä koirankorkusta risukkoa ja pusikkoa, en siis tulisi näkemään kuin hyvällä tuurilla ohiviuhahtavan koiran hännänpään.

En kuitenkaan jaksanut tallata uutta ruutua näiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, joten hain Rollen. Pistin sille liivit päälle ja lähdettiin viemään esinettä. Niin, siinä vaiheessahan ois tosi kätevää, jos ne kaikki esineruutuesineet ei olis sielä pussissa, mihin mä ne keräsin. Improvisoin ja kerin yhen merkkinauhan kerälle ja jätettiin se sinne.

Kierrettiin reilusti ruudun ulkopuolelta pois, ettei se voi seurata omia jälkiään. Lähtöpaikalta lähetys ja parin metrin päästä koiraa ei enää juuri nähnyt. Otin kuvitteelliset kiikarit taskustani ja todettuani, ettei niilläkään näe mitään, siirryin kuvitteelliseen röntgenlaitteeseen. Tämän kuvitteellisen laitteen avulla sain nipinnapin nähtyä, että kyllä se koira niitä kahta aivoherneen puolikasta kovasti käyttää.

Vauhti ei ollut huippu, mutta työskentely sitäkin tarkempaa. Ihan vähän kaarsi oikealle, mutta korjasi tosi hyvin. Esineen kohdalla ilmeisesti pysähtyi ja jäi odottamaan apuja multa. Mä en kuitenkaan nähnyt muuta kuin sen, että ykskään puska ei liiku, joten jätin auttamatta. Onneksi, koska lopulta se keksi, että hänhän voi itse ottaa esineen. Sitä vaan, että joskus siitä vaikeestakin maastosta on etua, kun se ei ikinä ennen oo itekseen esinettä ottanu.

Loppuun asti olin kuitenkin epävarma, että onko sillä oikeesti mitöän suussa. Se onnistui peittämään sen niin hyvin, että näin vasta ihan vierestä, että sen huulet on raollaan. En siis mitään varmuusapuja päässyt antamaan, kun en nähnyt mitään. Ehkä tää treeni oli enemmänkin ohjaajalle - jatkossa nyt sitten luotat siihen, että se tekee ne hommat, vaikkei sitä koko aikaa auttaiskaan.