keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas


"Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas
Sinä valutat voimasi minuun niin kuin nukkuvaan
Se saa silmäni auki ja jalkani nousemaan
--
Oi ihana valo, ihana
Sinä olet Aurinko"
- Samuli Edelmann, Aurinko -



Olen jo aiemmin kyseisen kappaleen liittänyt osaksi Bean omaa sivua ja mielessäni kyseinen kappale on kuvannut Beaa jo siitä lähtien, kun Bea meille tuli. Se vain osuu, se vain uppoaa. Ja se, miksi kyseinen kappale on jälleen juuri tänään ollut pinnalla, johtuu siitä, että päivälleen tasan kaksi vuotta eräs pieni neitokainen saapui pihaamme ja tänne se sitten jäi. Pieni Aurinko, jota sanat eivät riitä kuvailemaan.

Itse asiassa kyseinen Aurinko-kappale sai tänään uuden merkityksen. Silloin aikoinaan ajattelin sen kuvaavan tilannetta, jossa minä olen puhuja, joka puhuu Bealle. Bean tullessa meille olin hankalahkossa elämäntilanteessa ja tuntui, että Bea tuli minulle elämääni valoksi. Nyt sitten tajusin, että itse asiassa siinä voisikin olla asetelma niin, että Bea puhuu minulle. Ihmiset, jotka ovat Bean nuoruudessa saaneet olla mukana, kertovat minulle kerta toisensa jälkeen, kuinka minä olen ollut parasta, mitä Bea on elämässään saanut ja kuinka koko rikkinäisen pienen koiran elämä pelastui sillä hetkellä, kun se pääsi tänne. Näinollen säe "Käännän väsyneet kasvoni sinuun ja jaksan taas" kertoo hienolla tavalla myös siitä, millainen muutos Beassa on tapahtunut.

Näissä hienoissa merkeissä palaamme siis pitkältä blogitauolta. Valitettavan pitkältä, sen sanon itsekin. Nyt syksyn aikana olemme juosseet yhdessä jos toisessakin paikassa ja yhdistettynä kaikkiin muihin kiireisiin, en ole vain ehtinyt ja jaksanut avata tietokonetta postauksen kirjoittamista varten. Voisin nyt kuitenkin varovasti elätellä toiveita, että saisin tämän vuoden puolella tehtyä takautuvasti postauksia taukomme aikana tapahtuneista tärkeimmistä asioista. Sillä ne on hienoja asioita, jotka ehdottomasti haluan jakaa!

Pääpiirteittäin elämäämme kuuluu kaikkea hyvää ja vielä vähän parempaakin - tarkemmin saatte kuulla myöhemmin. Elämäämme tarkemmin ja lähempää seuranneet tietävätkin, että monia upeita hetkiä on koettu, unelmia on täyttynyt ja uusiakin juttuja ollaan päästy kokemaan. Syyhyän jo päästä kirjoittamaan kaikesta! Sitä ennen kuitenkin otetaan pieni katsaus tulevaan, pikaisesti ja ytimekkäästi. Sen jälkeen voin hetken keskittyä muistelemaan menneitä ja jälleen toivottavasti jossain vaiheessa olemaan postausten osalta ajan tasalla.

Nyt, kun syksy on vedetty todellista rallia eri paikoissa, talven tullen rauhoittunemme hetkeksi. Sen voin paljastaa nyt, että olemme käyneet erilaisissa kokeissa ja koulutuksissa syksyn aikana, mutta talveksi ei varsinaisia koesuunnitelmia oikeastaan ole. Vakitreenivuorot on varattu, sitten kun vielä oppisi olemaan niissä ensin paikalla ja sitten ajoissa paikalla. Olen nimittäin nyt kolmen kerran aikana kerinnyt kerran unohtanut treenit ihan kokonaan ja toisen kerran tullut puolisen tuntia myöhässä ja toistaiseksi paras suoritukseni on se yksi kerta, jolloin olimme vain 10 min myöhässä. Pieniä arjen kohokohtia on kuitenkin tulossa, joista ensimmäinen tulevana lauantaina. Silloin suuntana on Rollen kanssa silmäpeili ja tietenkin toivomme, että sieltä puhdasta tulisi. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus Rollelta ottaa myös geenitestit pompen taudin ja DM:n osalta.

Bean osalta taas ei kummoisempia suunnitelmia ole, kunhan treenaillaan. Okei, näin vuosipäivänä tuli kaverin kanssa puheeksi, että yksi lähes välttämättömyys meiltä on suorittamatta. Kaveri muistutti, että meistä kahdesta ei ole yhteiskuvaa (lukuunottamatta sitä yhtä kuvaa vuoden 2015 tokon piirinmestaruuskisoista). Tähän hätään en kuitenkaan yhteiskuvaa valitettavasti saada, joten vaikka onkin yhteisen taipaleemme tärkeä päivä, joudutte tyytymään vain ja ainoastaan Bean kuvaan, vaikka sekin on kyllä varsin kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti