Luukku 1

Meidän blogin historiallinen teksti on tässä: ensimmäisen joulukalenterin ensimmäinen luukku starttaa samalla eräänlaisen arvonnan. Joulukalenterissa on siis yhdistetty joulukalenteri ja arvonta. Arpoja voi ansaita "avaamalla luukkuja".

Kukin luukku sisältää kuvan jommasta kummasta koirasta. Teidän tehtävänänne on arvata, kumpi koirista on kyseessä. Oikealla vastauksella saa arvan arvontaan, joka suoritetaan 24.12. ja jonka voittaja julkaistaan viimeisessä luukussa (24.12.). Ja koska eletään joulunaikaa, palkinto saa pysyä yllätyksenä myöskin jouluaattoon asti. Mutta voin luvata, että palkinto on varmasti sellainen, joka on kaikille mieleen ja sillä on ihan kohtuullisesti arvoakin.

Mutta siis, pidemmittä puheitta, ensimmäinen kuva. Lähdetään helposta liikkeelle, kumman tassu on kyseessä?

Lunttaamisen estämiseksi toivoisin, että vastaukset lähetetään minulle sähköpostilla hei.strengell@gmail.com 

Varsinaista kaavaa vastausviestille ei ole, mutta toivoisin siitä käyvän ilmi, minkä päivän vastaus on. Vastausaikaa on n. 24 h eli vastauksia ensimmäiseen luukkuun otan huomisiltaan klo 20 asti. Toinen luukku voi tulla ennen ajan päättymistä, jolloin on sitten kaksi luukkua samanaikaisesti vastattavana.

Miten raitapaidalla menee?

Multa on jo pariin otteeseen kysytty, miten Bea on lähtenyt kotiutumaan. Päällisin puolin hyvin. Tietenkään alkutaival ei ole ollut ongelmaton, mutta sitä emme edes odottaneet. Pilvilinnoissa ei voi elää, kaikki ei mene kuin strömsössä.

Alusta asti Bea on ollut selkeesti mun koira. Oon kyllä tehnyt ja mennytkin sen kanssa eniten, joten sikäli ihan ymmärrettävää. Se hakeutuu mun luo turvaan kaikelta jännältä. Mun luo se tulee myös silloin, kun se ei keksi muuta tekemistä eli siis kun Rolle ei suostu leikkimään sen kanssa. Muita perheenjäseniä kohtaan se on edelleen jokseenkin pidättyväinen ja epävarma, kuitenkin pikkuhiljaa suhde muihinkin alkaa parantua. Pikkuveljeäni kohtaan se on jostain syystä hyvin varautunut, mikäli veljeni on näkökentässä Bea kulkee mahdollisimman huomaamattomasti ja nopeasti ohi. Mutta hiljalleen alkaa Bea tottua veljeenikin, eiköhän se siitä rohkaistu.

Yksinolot ovat menneet pääpiirteittäin hyvin. Tarkkaa tietoa yksinoloista tuskin koskaan saan, mutta kotiin palatessa ei ole mitään ollut tuhottuna. Ja vielä selvennykseksi: Rolle on siis yöt ja yksinoloajat ulkokoira, mutta Bea on ainakin toistaiseksi nekin ajat sisällä. Isä tosin yrittää kaikin keinoin saada Beaakin mahdollisimman nopeasti ulkokoiraksi, mutta multa ei siihen ihan heti lupaa heru. Bealla ei ole turkkia siihen hommaan! Toinen syy, miksi koirat haluan pitää yksinoloaikana erillään, on se, että haluan taata Rollelle omaa rauhaa ja yksinäisyyttä.

 Ainoan koiran asemaan tottuneelle Rollelle tämä on hyvin suuri muutos. Enää se ei olekaan ainoa huomion keskipiste kokoaikaa. Toki meillä on ollut hoitokoiria aikaisemmin, mutta jälleen uusi koira ja uudet kujeet. Yritän kuitenkin parhaani mukaan antaa myös Rollelle omaa spesiaaliaikaa, vaikka se onkin välillä hieman hankalaa.

Enimmäkseen ja suurimman osan ajasta nuo elävät täysin sovussa keskenään. Ne painivat ja juoksevat ja Bea nuolee Rollen korvia ja toisinpäin. Kuitenkin Rollella on pari erityistä asiaa, joista se aina välillä sanoo Bealle. Nämä ovat lelut ja rutiinit/"aikataulu". Rolle nukkuu aina tiettynä aikana päivästä ja erityisesti Rollea ärsyttää, jos Bea tulee härkkimään Rollea nukkuessa. Leluista Rolle on myös tarkka. Vaikkei Rolle leikikään leluilla, sen mielestä kaikki lelut kuuluvat hänelle ja se ajaa Bean aina pois lelujen luota. Tähän olemme me ihmiset puuttuneet: Rollen on joko leikittävä Bean kanssa sovussa tai sitten annettava Bean leikkiä ja lähdettävä itse pois. Mutta vastapainoksi olemme sitten ajaneet Bean pois, jos se tulee härkkimään, kun Rollea rapsutetaan tms. Muuten varmaan antaisimme tämän asian olla, mutta Rolle selkeästi osoittaa, että haluaa rapsutushetkien ym. olevan vain ihmisen ja koiran välinen tilanne, ei ihmisen ja kahden koiran. Molemmilla koirilla on oikeus omaan tilaan ilman, että toinen tulee siihen härkkimään. 

Meidän lenkit ovat toistaiseksi kuin 8-viikkoisen pennun kanssa. Bean hihnakäytös ei ole täydellisen priimaa, eikä ole kyllä Rollenkaan. Mutta joka tapauksessa Bean hihna kiristyy pahimmassa tapauksessa parin metrin välein, joten me sitten pysähtelemme parin metrin välein. Pysähdyksen jälkeen vaadin koiralta katsekontaktin ennenkuin jatkamme matkaa. Tämän tavan olen havainnut hyväksi jo Rollea kouluttaessani. Kun vaatii kontaktin, koiran on oikeasti keskityttävä ihmiseen eikä vain siihen, mihin haluaa seuraavaksi mennä. Kävelylenkeillä ei kontakti ehkä ole niin tärkeä, mutta jos ikinä haaveilee irtipidosta, saati sitten harrastamisesta, koiran on oltava kuulolla ja helpoin tie lähteä rakentamaan kontaktia on sen vaatiminen mahdollisimman usein.

Bean kanssa olemme aloittaneet jo treenaamisen. Tai no tällä hetkellä se todellakin on suhteen luomista ja hyvin alkeellisia juttuja. Maanantaina olimme tokossa, ja Rolle teki noutoa. Erinomaisesti tekikin, puukapulaa palautteli mahtavasti eteen. Bea sen sijaan keskittyi kontaktin ottamiseen. Lopussa kontakti alkoi tulla jo hyvin, nopeasti ja ilman käskysanaa. Tokotreenien aikana leikimme Bean kanssa myös pallolla, se on ihanan pallohullu! Sopivasti, muttei ainakaan toistaiseksi liikaa. Vitsit mä rakastan, kun koira leikkii!

Kotonakin olemme treenanneet paljon kontaktia. Ja paljon on oikeasti paljon. Muttei liikaa. Ja pakko kyllä se on itsekin myöntää, että jossain on onnistuttu ja hyvin asioita tehty. Täysin valmiiksi kontakti tuskin koskaan tulee, enkä sitä vaadikaan. Mutta se kehittyy ajan kanssa ja hommia tehdessä, joten siirryimme tänään seuraavaan vaiheeseen nimeltä perusasento. Nopeana oppijana uskon Bean oppivan tämänkin nopeasti, tai no onhan sille perusasennon alkeita namiohjauksella opetettu. Minä päätin kuitenkin lähteä opettamaan purkki/laatikkotekniikalla, koska sillä saan heti namiohjaukset pois ja kylkiäisinä vielä aivan järjettömän upean takapäänkäytön. Tän päivän aikaansaannoksiin kuuluu se, että Bea tajusi, että etujalat pitää pistää purkille. Vielä ei osata kääntyä milliäkään, mutta hiljaa hyvä tulee (itseasiassa mulla on tän päivän treenailuista videoitakin, mutta en nyt laita niitä kun ne on ihan puhtaasti sitä, että Bea seisoo purkin päällä ja mä palkkaan sitä. Mutta kunnianhimoinen tavoite olis videoida joka treeni ja sitten myöhemmin vois katella kehitystä)

Tänään tehtiin myös canicrossjuttuja, kiitos Miralle, Leicalle ja Ryhdille treeniseurasta! Rollen kanssa aloiteltiin ohituksilla, vitsit mä olin ylpee pojasta kun se ohitti tosi nätisti. Ei edes yrittänytkään Leican luo! Ja ohitettavanakin oli superupee, keskeytti palkan syömisen, mutta muuten ei reagoinut mitenkään.

Beakin pääsi kokeilemaan hieman hommaa. Ihan vähän sen kanssa oli aiemmin tehty, mutta lähdettiin silti sen kanssa ihan alkeista. Yhteensä kolme minipätkää tehtiin, kaikilla Mira meni pallon kanssa sopivan matkan päään. Kahella ekalla kerralla Bea vaan juoksi Miran ohi pallon perässä, kolmannella kerralla pidin vetoliinasta kiinni parin metrin ajan. En oo varma, oppiko se mitään vetämisestä, mutta yleisestä elämästä se oppi. Se meinaan tuli kodinhoitohuoneen ovesta ulos, siis kahvan käänsi niin, että ovi aukes. Saatiin molemmat Miran kanssa kunnon slaagi kun pikkumusta juoksi kohti; Mira luuli kissaksi, minä jänikseksi etc. Kun tajusin, että se on mun oma raitapaitani, heräs kysymys: kuka sen on päästänyt ulos? No, uusi yritys ja sillä meni ehkä minuutti päästä sieltä ulos. Lopputulema: muista lukita se ovi jatkossa!

Musta tuntuu, että oon kirjottanu hirveesti kaikkee negatiivista. Mutta ei, ei se ole! Mä rakastan Beaa koirana enkä vaan koirana vaan perheenjäsenenä. Bea on just täydellinen sellasena kuin on, se on ihana persoona ja enkä muuttais yhtä ainutta sen luonteenpiirrettä. Mä en myöskään muuttaisi mitään, mitä sen kanssa on tehty. Arjessa se on loppujenlopuksi todella helppo, enkä koskaan olis uskonut, että mä voisin luottaa siihen näin nopeesti näin hyvin. Ja tästä on kiittäminen vain sitä, miten sen kanssa on eletty aiemmin. Se on täydellinen täytekakun pohja, ja se, mitä mä voin sille tehdä, on vain kermakuorrutetta sen kaiken ihanuuden päällä.

Unelmista totta

Tänään. Tänään. Tänään, juuri tänään. Ihan paria minuuttia vaille kaks iltapäivällä. Silloin mun unelmat kävi toteen.

Tämä ihana neitokainen muutti meille. Kyseessä on Puurattaren Syysloisto, kotoisammin Bea, 2-vuotias suomenlapinkoiranarttu. Näin lyhyen tutustumisen jälkeen Bea vaikuttaa pehmeältä, mutta kuitenkin energiseltä. Bea on säpäkkä liikkeissään ja todella pirteä.

Meillä on molemmilla paljon opittavaa toisistamme. Koska Bea on jo aikuinen, on sille luonnollisesti opetettu asioita jo etukäteen. Tämä on ihan kiva, mun ei esimerkiksi tarvitse taistella sisäsiisteyden kanssa. Kuitenkin kaikki, mitä Bealle on opetettu, ei ihan mee yksiin sen kanssa, miten mä oon toiminu Rollen kanssa. Yksi hyvä esimerkki tästä on se, että kun käsken Bean istumaan, se ei jää siihen, vaan sille täytyy sanoa odota-käsky. Saas nähdä, kuinka kauan mulla menee tämän oppimiseksi, sillä luulen, että jos opettelen itse olemme nopeammin yhteisymmärryksessä kuin niin, että opettaisin Bean istumaan ilman varsinaista käskyä. Käskyllä homma on kyllä selkeämpi, Rollelle vain ei ole tullut opetettua kun se pysyy muutenkin.

Erilaisista persoonistaan huolimatta Rolle ja Bea tulevat vallan mainiosti toimeen keskenään. Useammat leikit on jo leikitty, ja tälläkin hetkellä meidän parketteja koetellaan painin ja pyrähtelyn muodossa. Ulkona vedetään rallia niin, että multa vaan lentää. Remmissä eivät kuitenkaan edes yrittäneet painia, vaan kulkivat kauniisti rinta rinnan.

Käytiin vähän tokoilemassakin Bean kanssa. Tehtiin ihan yksinkertaista perusasentotreeniä, aluksi ohjasin Bean perusasentoon (tätä sille aikaisemmin on hieman opetettu) ja siitä sitten lähdettiin liikkumaan ihan miniminiaskelin ja Bean piti itse tarjota uutta perusasentoa. Pikkuhiljaa tämä pieni raitapaita hoksasi homman juonta ja alkoi tarjota haluttua toimintaa. Siihen oli hyvä lopettaa, tai no oikeastaan olosuhteet pakottivat lopettamaan, kun namit loppu.

Tämän muutoksen johdosta myös blogi muuttaa nimeään ja osoitettaan. Jatkossa kuljetaan nimellä Raitamonsteri, joka tulee Compostimonsterista ja Raitapaidasta. Ulkoasukin muuttuu, mutta omista koodaustaidoistani johtuen se tuskin tulee olemaan huikea.

Ja jottei Rollea ihan täysin unohdeta, se muistutti taas eilen, miksi sen lempinimi on Compostimonsteri. Äiti ja sisarukseni olivat käyneet Kotipizzassa ja jälleen pitsan rippeet kulkeutuivat kotiin. Arvatkaa vaan kaks kertaa, oliko niitä jäljellä enää hetken päästä?

Vielä on kesää jäljellä...

...vielä tulee kauniita päiviä,

vielä voit löytää ystävän,

vielä tilaisuuden saat!

Vai onko sittenkään? No, ainakin viime viikon lauantaina vietimme koirakerhon kesäkauden päättäjäisiä, joten ainakin koirakerhon osalta kesä on julistettu päättyneeksi. Mutta viimeinen fraasi ainakin pitää paikkansa, Rolle sai vielä yhden tilaisuuden näyttää liitämistaitojaan.

 

Kuvista kiitos: Lauriina Kuusisto

Suunnitelmain muutos

Mulla alko tossa viime perjantaina syysloma. Suunnitelmissa oli, että tän viikon aikana oltais tehty yhtä sun toista. Eilen piti hakuilla. Tänään piti canicrossailla. Torstainakin piti hakuilla. Ja vielä ehkä sunnuntainakin hakuilua. Ja sitten tokoilutkin piti tunkea johonkin väliin.

Mutta niin ne suunnitelmat vaan muuttuu. Perjantaista lähtien Rolle on ontuillut toista etutassuaan, ei pahasti eikä kokoaikaisesti mutta kumminkin jonkun verran. Kenties Rolle on viime torstaina hakutreeneissä astunut johonkin huonosti tai kolauttanut itsensä johonkin tai muuta vastaavaa, en tiedä. Kuitenkin peruttiin kaikki. Ei hakuiltu eilen, eikä hakuilla torstaina. Ei hakuilla myöskään sunnuntaina, eikä canicrossattu tänään. Tokoilutkin ollaan pidetty minimissä, iltaruoilla tehty paikkamakuuta ja se siitä.

No, koska en kestä katsoa, kun koiralla ei ole kaikki hyvin, päätin pyytää hierojan käymään. Jenni Kaipainen oli asialla, ja koska äiti tai isä ei nähnyt hierontaa tarpeellisena, kustansin lystin sitten itse. Mitäs muutakaan sitä säästöillään tekisi :D Jenni teki hyvää työtä, ja vähän Rolle aristi vasenta lapaansa. Toistaiseksi näyttää siltä, että hieronta teki tehtävänsä, mutta toisaalta en osaa varmaksi sanoa. Vielä ei uskalleta juhlia, mutta toivotaan, että voiton puolella ollaan.

Ja ei mitään niin huonoa ettei hyvääkin. Nyt kun ei olla juostu harrastuksesta toiseen, on jäänyt aikaa kunnon lenkkeilylle. Tänään ulkoilutettiin kameraa (aka puhelinta), myöhästyin jälleen kerran mun syksykuvien kanssa, kaikki puut ja muut olivat jo pudottaneet lehtensä.

Löydettiin ihan omituinen puu, kasvaakohan noita missään muualla?

Olit kivempi silloin ennen

Oltiin eilen iltalenkillä. Joskus yhdeksän aikaan, ja oli pimeetä. Kuljettiin pururadalla, valaistua osuutta ja Rolle oli mulla irti, koska eihän se ikinä mihinkään lähde. Vaikka kuljettiin autottomalla alueella, Rollella oli heijastinliivi ja siinä valo, joka näkyy tosi kauas. Kuljettiin nätisti, mentiin ihan normaalisti, koira haistellen ja perässä jolkotellen, välillä tuli viereen kattomaan, josko sais herkkuja. Sitten se seisahtui sekunnin sadasosaksi ja painui sinne, missä pippuri kasvaa.

Karjasin niin kovaa kuin kurkusta lähti. Ei mitään vaikutusta. Eka asia, mikä mieleen juolahti, oli se, että se on menoa nyt. Rolle on kahdesti aikaisemmin lähtenyt pupun perään; molemmilla kerroilla tullut takaisin heti, kun olen huutanut. Tällä kertaa ei tullut. Heijastinliivistä ei ollut näkynyt mitään sitten ensimmäisen kahden loikan, valo oli näkynyt kymmenisen loikkaa pidemmälle. Laukka-askeleet loittonivat kokoajan. Ja minä karjuin.

Eteneminen pysähtyi. Ajattelin sen luovuttaneen ja tulevan takaisin. Ei, alkoi kuulua ihan jäätävää rääkynää. Mieleeni heijastui kuva, jossa Rolle juoksi uikuttaen pitkin metsää kuono halkeamilla kissankynsien johdosta. Lopulta päädyin tulokseen, ettei ääni kyllä ollut kissan, sen oli pakko olla tulisieluinen irtokoira. Siinä vaiheessa lopetin karjumisen ja kutsuin iloisesti luokse. Ajattelin, että kutsumalla Rollen (ja sen malttaessa tulla), voisin saada irtokoiran kiinni. Iloinen kutsu toimi, ja askeleet alkoivat lähentyä. Rääkynä loppui, ja toiset askeleet painuivat ehkä pelokkaina metsään vähintään yhtä nopeasti kuin Rollen askeleet olivat painuneet äsken. En ikinä nähnyt toista elukkaa, mutta Rollen tullessa takaisin läähättäen, yltäpäältä märkänä ja havunneulasissa, tajusin, mitä oli tapahtunut. Supi.

En edes tiennyt, että tuossa meidän lähimetsässä asustelee mitään hiiriä kummoisempaa. No, nyt taisi sitten selvitä sekin, mitä Rolle aina öisin haukuskelee. Ja ihan hyvä, että haukuskeleekin, mieluummin herään haukkuun kuin rääkynään. Joka tapauksessa kehuin Rollen maasta taivaisiin sen tullessa takaisin ja katsoin, ettei pahempia haavoja ole. Jatkoimme lenkkiä mukamas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, eli siis Rolle oli edelleen irti. En halunnut luoda sille mielikuvaa, että kun tulee "metsästysreissulta" takaisin, joutuu narun päähän.

Pian tulimme risteykseen, jossa vaihtoehtona oli joko jatkaa metsälenkkiä tai lähteä tielle. Päätin lähteä tielle ja antaa metsäneläinten viettää rauhassa yöelämäänsä. Koska mentiin tielle, otin Rollen kiinni. Onneksi. Ei mennyt kauaakaan, kun pupujussi lähti parin metsin päästä. Voi luoja, mitä siitä olisi tullut, mikäli Rolle olisi ollut irti. Hirveä rähjäys ja tempominen hihnassa. Koiraan ei saanut minkäänlaista kontaktia.

Eikä siinä vielä kaikki, edellisen pupujussin loikittua karkuun Rolle bongasi uuden pupujussin. Tällä kertaa vähän kauempaa, jostain metsästä. Itse en sitä nähnyt, mutta samanlaisesta reaktiosta päätellen tiesin, mikä elukka on kyseessä.

Ikinä, siis ikinä, Rolle ei ole ollut kiinnostunut mistään elukoista tai jahdannut niitä paria askelta pidempään. Joskus pienempänä se jopa pelkäsi tarhassaan ollutta kuollutta hiirtä, ja keväällä mummolassa perääntyi oma-aloitteisesti pupun juostessa pihan poikki. Mikä siihen on tullut, miksi se on muuttunut näin radikaalisti?

Tänään saatiin kutsu kaverilta lähteä metsälenkille. Sama metsä kuin eilen, mutta karkeasti arvioituna tuo metsä, mikä tuosta meidän talon vierestä lähtee, on kooltaan sellainen, että se yltää täältä Orivedeltä katkeamattomana aina Tampereen, Virtojen, Juupajoen ja Mäntän rajoille. Ihan toiselle puolelle metsää ei menty, mutta toiseen paikkaan kuitenkin.

Alkulenkki meni hyvin, koirat pitivät kontaktia ja olivat kuulolla. Pakka hajosi ihan kokonaan, kun jouduimme ohittamaan yhden labradorin. Sen jälkeen Rollella keitti yli ja pahasti. Se juoksi suuntaan jos toiseen ja ihan mieletöntä vauhtia. Ei oikein keskittynyt mihinkään, mutta pysyi kuitenkin lähellä. No, sitten kaverin koira sai vainun jostain, no jostain. Se lähti, ja niin lähti Rollekin. Elämänsä eka kunnon karkureissu.

Ilta pimenee.
Mitään ei näy.
Eikä kuulu.

"Rollee! Ellii!"

Ja sitten hiljaisuus.

"Rollee! Ellii! Tänne nyt sieltä!"

Ja hiljaisuus.

En tiedä, kauanko siinä huudeltiin, mutta kauan. Sitten alkoi kuulua etäisiä, epävarmoja askelia ja epävarmaa läähätystä.

"HYVÄ, HIENO POIKA TULE TULE HIENOSTI!"

Kaveri kysy, että miten mä sielä pimeessä muka nään sen. Enhän mä nähnytkään, mutta kyllähän jokainen kunnon koiranomistaja nyt oman koiransa läähätyksen tunnistaa :D

Rolle oli onnesta soikeana, kun löysi mut ja sai kaikki taskunpohjanamit mitä vain löyty. Hienoa, että se tuli takasin. Ei ehkä ihan ekasta huudosta, mutta tuli kuitenkin. Pari kertaa siinä ehti käydä mielessä, että mä en nää sitä enää koskaan. Etten mä pääse enää ikinä koskeen siihen. Etten mä saa enää ikinä iloita sen kanssa. Joten kun näin, sain koskea sitä ja iloita sen kanssa, miksen juhlistaisi sitä.

Mutta, olit kivempi silloin ennen, kun et painunut sinne, missä pippuri kasvaa.
Todellakin, olit kivempi silloin ennen.

DIY: Kierrätyskuningas

Tänään tuli vietettyä koko vapaapäivä "töissä" ompelukoneen äärellä. Okei, jos ei oteta huomioon sitä, että käytiin tekemässä (ainakin osittain) onnistunut esineruutu aamusella ja iltapäivällä otettiin kiinni karkurikoiria omassa pihassa. Luojan kiitos karkurikoirat olivat tuttuja ja saimme ne nopeasti kiinni sekä takaisin omistajalleen.

Mutta itse asiaan. Tän päivän tuloksena on siis mitä – neljä kaulapantaa. Iski kunnon ompelukärpänen ja lisääkin olis voinut tehdä, mutta aika loppui. Ja itseasiassa materiaalitkin alkaa vedellä viimeisiään, pitäisi käydä taas jossain vaiheessa kirpputorilla. Sieltä mä ne matskut hankin. Tai sitten käytän omia vanhoja vaatteita jne. Vain harvoin tyydyn ostamaan mitään uutta koirakamppeita varten, lähinnä jotain metalliosia ja sitten nyt ostin solkipantoja varten tuommosia renkuloita, millä saa vahvistettua reikien reunat. Jos olis mahdollista ostaa nuokin käytettynä, niin kyllä kiitos, mutta valitettavasti niitä ei voi kiinnittää toiseen kertaan.

Rollen uus heijastinpanta. Strategiset mitat on 5 cm x 50 cm. Solki ja metallirinkula ovat entisestä käytetystä ja rikkoutuneesta nahkapannasta, heijastin on lähtöisin pieneksijääneestä heijastinliivistä ja taustakankaana on pala mun pari viikkoa takaperin rikkoutuneista farkuista. Nylonvahvikekin sieltä löytyy, eikä sekään ole suinkaan uusi, vaan käytetty avainnauha.

Tässä mun "ikuisuusprojekti". Viimevuonna tein tajuttoman kirpparilöydön, aivan upea turkislakki vain parilla eurolla. Tottahan se piti saada, ja nyt se sai uuden elämän puolikuristavana turkispantana. (Ja nyt tehdään kaikille selväksi: en missään nimessä kannata turkistarhausta, ja jos kyseessä olisi ollut bränikkä turkis, olisin jättänyt sen varmasti kauppaan). Tämän strategiset mitat on 10 cm x 45-55 cm, tai no suurimman osuuden tuohon leveyteen tuo turkiksen pörröisyys. Turkiksen kaverina tässä on ylijäämäkangasta (puuvilla) mun DIY-tabletinsuojuspussukasta, sekä nylonvahvike, tässäkin peräisin avainnauhasta. Ja metalliosat vanhasta kuonopannasta. Alunperin ajattelin tätä Rollelle, mutta näyttää astetta idiootimmalta, joten tämä kipale etsii omaa kotiaan, muhun voi ottaa yhteyttä s-postitse hei.strengell(at)gmail.com

Tässä vielä pari kipaletta heijastinpantoja. Pistolukollinen versio on 2,5 cm x 18-25 cm, pk-versio 2,5 cm x 40-48 cm. Pistolukollinen säätöpanta oli edellisessä elämässään osin heijastinliivi, osin Rollen panta vuodelta nakki ja muusi (eli 2010). Sen muoviosat ovat peräisin entisestä koulurepustani ja metallirinkula Rollen vanhasta hihnasta. Puolikurrasta löytyy myös vuoden 2010 pantaa tuo keltainen  osa (jotain sadetakkikankaan tyyppistä matskua) kuten myös heijastinliiviä. Sisällä sielä on nylonvahvike, joku vanha hihna sai uuden elämän. Tuo musta osuus taasen on peräisin paikasta x, ollut joku kiinnitysosa, koska siinä oli nappi. Myös tämän metalliosat ovat peräisin vanhasta kuonopannasta. Molemmat näistä etsivät omaa kaulaansa, s-postiosoite ylempänä.