Koiramainen syyslomareissu

Syyslomani huipentui reissuun Bean edellisen omistajan luo Järvenpäähän. Pieni vaivaton junakoira kulki matkan hyvin ongelmitta. Ilman ongelmia ei kuitenkaan säästytty, kun Riihimäellä vaihdossa hyppäsin vahingossa väärään junaan. Käytiin me sitten Lahden kautta pieni ylimääränen kierros ja lopulta löydettiin onnellisesti perille. Ja pieni oli ratketa onnesta kun näki vanhoja tuttuja.

Perillä olimme kohtuullisen myöhään torstai-iltana, joten silloin ei enää mitään oikein ehditty tekemään. Meillä ihmisillä toki juttua riitti ja koiratkin pienet painit vetivät. Vauhtiin päästiin kuitenkin perjantaina, kun maksoin potut pottuina... No en oikeesti, Bean edellinen omistaja käytti koiransa Vixin fyssarilla ja mä sitten toimin maksumiehenä synttärilahjan nimissä (ja myös koiran juoksuttajana). Oli kyllä mielenkiintoista nähdä eläinfyssari työssään.

Fyssarin jälkeen otettiin Bea ja Bean edellisen omistajan toinen koira Vuki ja lähdettiin juoksuttamaan niitä. Koirapuisto sattui matkan varrelle ja koska totesimme molemmat koirat ystävällisiksi, päätimme suunnata sinne. Pari vierasta koiraa siellä olikin, mutta Bea ja Vuki leikkivät kyllä enimmäkseen kaksistaan. Seuraavaksi kaupan kautta kotiin ja kyökin ääreen. Emme rikkoneet perinteitä tälläkään kertaa ja leivoimme juustokakkuja - kaksin kappalein.

Lauantaiaamu alkoi aikaisin, todella aikaisin, kun suuntasimme treenihallille. Ei olisi alkanut niin aikaisin, jollei hallille olisi pitänyt viedä kahvipannuja. Päätimme kuitenkin hyödyntää tilanteen ja vetää siihen treenit. Bean kanssa otimme seuruupätkiä, pitkää suoraa. Jostain syystä se paineistuu, mitä pidemmälle mennään. Täytyneekin alkaa tekemään sen kanssa pidempiä pätkiä, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Teimme myös kaukojumppaa ja hyppyä, joissa ei ollut ongelmia.

Pääsin myös treenaamaan Vixi-belgiä. Ai että rakastan, on se niin erilainen fiilis treenata belgin kuin lappalaisen kanssa. Sain myös käskyn kokeilla opettaa Vixille sen ongelmaliikettä, kapulan pitoa. Sain kuin sainkin jotain aikaiseksi ja kaverini olikin sitten seitsemännessä taivaassa todella pitkään (ja minä sitä myöten pestattuna treenaamaan kapulaa).

Lauantai jatkui edelleen treenien merkeissä ja suuntasimme jäljelle. Bealle tehtiin sen elämän kolmas jälki, samankaltainen kaari kuin ekallakin kerralla. Nameja oli aika satunnaisesti, välillä lyhyt pätkä jokaisella askeleella ja välillä jopa neljä-viisi askelta ilman. Pituutta ei yhtään liikaa. Bea jäljesti jälleen hienosti, on tää vaan sen hommaa. Tarkkuutta työskentelyyn saatiin mukavasti, kun hidastettiin koiraa pitämällä hihnasta. Yllätyksekseni Bea ei myöskään ottanut nokkiinsa tästä pienestä pakotteesta vaan päinvastoin. Pieni harhahdus tuli poluntapaisen ylittämisessä, mutta siitäkin selvittiin.

Jälkitreenin yhteydessä teimme myös esineruutua. Jälkiohjaajamme vei esineen ruutuun, noin 5-10 metrin päähän ja Bea päästettiin perään. Aluksi pieni ei meinannut esinettä ottaa ja kuljeskelikin paljon esineen ympärillä, mutta lopulta ottikin sitten esineen. Pidettiin siitä sitten isot bileet ja leikittiin esineellä. Ainakin pienellä oli hauskaa!

Lauantai loppui vielä treenien merkeissä, kun teimme olkkaritokona kaukojumppaa ja kapulan pitoa. Vastoin omia odotuksiani vieraampi paikka ei vaikuttanut kapulaharjoituksiin ja saatiin vedettyä hieno setti. Sitten vielä pitkän, ihanan ja antoisan päivän jälkeen sänkyyn odottamaan sunnuntain koirauimalakäyntiä.

Sunnuntaina tosiaan suunnattiin koirauimalaan Hyvinkäälle. Bea on käynyt paikassa aiemminkin, minä en. Uittaja muisti Bean ja sen aiemmat uintikokemukset. Kuulemma Bea oli aiemmin mennyt uimaan armeijatyyliin eli koska joku oli pakottanut. Uittajakin oli nyt ihan hämmästyksissään, kun eräs pieni lappalainen meni alkukankeuksien jälkeen itsenäisesti pallon perässä. Ai että joku tais nauttia hommasta! Föönaaminen sen sijaan ei ollut kivaa, mutta siitäkin selvittiin hengissä. Föönaamisen jälkeen sen sijaan oli hauskaa - ainakin meillä ihmisillä - kun pieni lappalainen oli ihan pörröinen ja näytti ainakin hetken lapinkoiralta!

Loppureissun ajan nautittiin sitten vain ihmisseurasta. Myöskään takaisintulomatka junalla ei sujunut kuten Strömsössä, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtenyt juna oli täyteen buukattu eikä saatu siis sinne ostettua lippua. Onneksi se ei ollut päivän viimeinen juna ja pääsimme kuin pääsimmekin kotiin. Reissu oli todella antoisa ja ihana, olisin todellakin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa!

Viimeinkin!

Eilen olis ollu Lahdessa tokon rotumestaruuskisat. Oishan sielä ollut kiva kisata, mutta en mä sitten lopulta jaksanut sinne asti vaivautua. Muuten olisin varmaan lähtenytkin, mutta sattuikin käymään niin, että tänään oli ihan kotipitäjässä tokokisat. Sama tuomari vielä, Tuire Marjamäki. Joten tänään suunnattiin Rollen kanssa koti uusien sääntöjen uusia haasteita.

Homma alkoi paikkamakuulla. Jätkä oli ihan vähän vaan kiinnostunut viereisistä nartuista ja kun lopulta sain sen keskittymään, hän keksi, että hän rupeaa tarjoamaan maahanmenoa. Kahesti sen jouduin uudestaan sivulle käskyttämään, tuuri kävi kun mun jälkimmäinen sivu-käsky loppu just samaan aikaan, kun liikkuri ilmotti liikkeen alkavan.

Paikkamakuu 10 Ja sitten se muisti, mitä ollaan tekemässä. Keskittyi hienosti ja mä olin varmaan maailman onnellisin jo siitä, että saatiin ekaa kertaa meidän uran aikana paikkiksesta täydet pisteet!

Kuva: Oriveden Seudun Koirakerho

Yksinololiikkeitä odotellessa söin leivän. Ja kaveri totes, että eipä taida sua ainakaan hirveesti jännittää, kun syömäänkin pystyt. Eipä jännittänytkään, menin kehään nauttimaan ja se kannatti.

Seuruu 9,5 Ei mitään tietoa, mistä se puolikas lähti. Ehkä siinä voi olla jonkinasteista pärstäkerrointa mukana, ite tykkään ton otuksen seuraamisesta, mutta on se tiiviimpää kuin sääntöjen vaatima 10 cm.

Liikkeestä maahanmeno 10 Mitäs siihen lisäämään

Luoksetulo 10 Kuin myöskään siihen

Noutoesineen pitäminen 9,5 Se vaan on niin onnellinen koko liikkeestä, että vaikkei se mälväkään, ei suoritusta voinut rauhalliseksi sanoa. Häntä heiluu kun mikäkin propelli ja sitä myötä koko koira!

Kaukokäskyt 10 Käskin sen maahan. Meni pää maahan -asentoon. Kirosin mielessäni. Se ei välttämättä nousisi ylös. Kivi vierähti sydämeltä, kun se liikautti tassuaan. Se ei ikinä jätä mitään puolitiehen ja maahan se menisi varmasti.

Hyppy 10 Eteen sen pitäisi tulla, mutta tokossa ei sinänsä ole väliä, joten otin hyppy-käskyllä, mistä se hyvin pienellä todennäköisyydellä tulee eteen. Eteentulon käskyllä taas se olisi todennäköisesti kiertänyt esteen, kuten treeneissä, joten otin tuon vaihtoehdon, millä emme pisteitä menettäisi. Ja se kannatti.

Kokonaisvaikutus 10 Älkää multa kysykö, mitä se sano! Olin vaan niin onnellinen koirasta ja suorituksesta. Oltiin (ja ollaan kyllä edelleen) ihan taivaissa!

ALO1 197,5/200p, KM ja luokkavoitto

Kuva: Miia Hyvärinen

Hyvät pisteet olivat kyllä tänään tiukassa, tuomari tarkisti säännöistä vähän väliä, miten nyt toimitaan ja tasan tuli pienimmätkin virheet huomattua. Ei tullut koko kokeessa kenellekään muulle ykköstulosta.

Kokeen tulos kertoo kaiken. Koira osaa kyllä, sen tiedän. Vire oli se The Juttu. Ja se me saatiin toimimaan! Uuden tokoryhmän treeneistä on selkeästi ollut apua (ja Beakin on kantanut oman kortensa kekoon, Rolle on nykyään ihan eri lailla mukana, kun tietää, että se ei ole itsestäänselvyys, että mä valitsen sen). Ennen me treenattiin tyylillä kentälle, treeni ja pois. Sitten, kun menikin kokeeseen ja tuli odottelua vähän joka väliin, koiralle tilanne oli hyvin erilainen kuin treenitilanne.

Mutta nyt uudessa tokoryhmässä treenaamme koira kerrallaan ja näinollen koirille tulee luonnollisesti odottelua. Kokeessa pyrin vielä tekemään olosuhteet ihan treenien kaltaiseksi. Häkki oli kyllä mukana, mutta Rolle oli siellä vain ihan aluksi, kun tulin koepaikalle niin aikaisin, että näkisin EVL:nkin. Voittajan alussa käytiin Rollen kanssa lenkillä, jonka jälkeen jätin sen puuhun kiinni. Itse vietin ajan poissa koiran luota, kuten treeneissä. Rolle olikin sitten ihan liekeissä, kun lopulta pääsi hommiin.

Seuraavaksi lähdemme kohti uusia haasteita. Päällimmäisenä tavoitteena tällä hetkellä varmaan BH, treeneissä keskitytään varmaankin PK-puolen juttuihin, kun BH:kin on tuolle jo varmaksi reenattu. Tilaisuuksien tullen toki lähdetään kokeisiin, varmaan hakemaan TK1:stä.

Mutta just nyt, ennen mitään muuta, mä nautin vain tästä fiiliksestä ja maailman parhaasta toko-otuksesta!

Kuokkavieraina Ketunpolun K-pentujen kokoontumisessa 26.9.2015

Eipä tarvinnut kaverin taaskaan kahdesti kysyä, lähdenkö mukaan. Niin hyppäsin autoon ja matka Bean edellisen omistajan kanssa taittui mukavasti. Juteltiin niitä ja näitä ja pian oltiinkin jo perillä.

Tapaaminen järjestettiin Mäntässä, samassa paikassa oli ennen meitä palveluskoirien jälkikoe. Maailma on pieni, sillä törmäsin siellä treenikaveriini, joka oli kisaamassa. Katseltiin koirien esineruutusuoritukset läpi, jonka jälkeen ruvettiin valmistautumaan omiin treeneihin.

Ite sain ylipäätään tietää, että tapaamisessa on mahdollisuus treenata, noin kaksi minuuttia ennen lähtöä. Epäonnekseni olin juuri silloin vielä lenkillä. Lopulta kuitenkin muistin ainakin melkein kaiken ottaa mukaan, ehkä hieman enemmänkin. Vaatetta oli kassissa reilusti mukana, mutta onneksi oli pääosin aurinkoinen päivä eikä vaihtovaatetta tarvinnut.

Rolle oli jäänyt päiväksi kotiin, joten pieni "Mä haluun treenata sen kanssa, hitto ois vieraita maalimiehiä ja esineruutualuekin valmiiksi tallattu!"-fiilis tietenkin tuli. Lopulta se ei kuitenkaan häirinnyt, sillä vain Bean ollessa mukana saimme nauttia päivästä ihan kahdestaan. Ketunpolun kasvattaja Piia Salonen otti meidät hieman kuokkavieraina iloisesti ja ystävällisesti vastaan sekä tallasi meille jäljen!

Bea pääsi siis jäljestämään! Ihan huippua, ite olin tosin pihalla kuin lumiukko mutta eipä siinä mitään, piti vain liinasta kiinni ja antoi koiran nenän johdattaa. Piia teki Bealle ensimmäiseksi jäljeksi melko haastavan jäljen ja totesi itsekin, että alussa olisi voinut olla enemmän nameja. Bea kuitenkin hoksasi homman erinomaisesti ja jäljesti tiensä ihan viimeiseen askeleeseen asti!

En olis ikinä uskonut, että jäljestäminen voi olla noinkin kivaa. Rollen kanssa oon yrittänyt ja yrittänyt, tuloksetta. Se on sitten lannistanut omaa fiilistä aika reippaasti ja en olisi ikinä uskonut innostuvani jäljestä näin! Tuli ihan samanlainen fiilis kuin Rollen kanssa ekaa kertaa hakumetsässä. Sellainen kunnon pilvilinna -fiilis, tietyllä tapaa kuin ällikällä lyötynä seisoin sielä metsässä todeten, että tämä todellakin on Bean laji.

Ketunpolun 4,5-kuiset K-pennut osallistuivat myös jälkihommiin, kukin omalla tasollaan. Olipa sielä pari innokasta hakukokeilijaakin ja pääsin makaamaan metsään maalimieheksi. Mun päivä oli kruunattu!

Treenailujen, jotka eivät todellakaan olleet vakavia, lisäksi päivään kuului rentoa nuotiolla istuskelua ja herkuttelua sekä koirien uittaminen järvessä. Seura oli mitä mahtavinta, juttua riitti ja sain tuntea oloni tervetulleeksi. Paria belgieläintä hieman ihmetytti Bean erikoinen ulkomuoto, tai siis belgialaisen ulkomuodosta poikkeava.

Päivän parhaaltakaan ei vältytty. Okei, mä en tiedä, määritelläänkö se päivän parhaaksi vai jätetäänkö edestä vain "päivän" määre pois. Hyvän mielen keskustelussa tuli Bean ulkomuodostakin puhe ja eräs sitten tokaisi "Onkos sillä luonnontöpö vai onko jotain tapahtunut?". Hetken katsoimme Bean edellisen omistajan kanssa toisiamme, totesimme, että ei kumpaakaan ja sitten koko porukka sai nauraa.

Kiitos vielä Ketunpolun porukalle, että saimme olla mukana!

Pää hajoo meinaan ihan just

Sinkki, kansainvälinen yksikkö, A-vitamiini, jodi, metabolinen paino, tarve, kalsium, ehdoton maksimi, D-vitamiini, saanti, proteiini...

Mun pää on suoraan sanottuna pyörällä. Tiedättehän, mä elän sitä vaihetta, kun lakkaan vaan lappamasta jotain koiran kuppiin ja alan ajatella, mitä kaikkee siellä onkaan. Käsitteet pyörii päässä, laskut pyörii päässä ja lopulta KABOOM pää räjähtää, kun tulee jotain sellaista, minkä oon perusteellisesti laskenut ja mielestäni virhettä ei ole tullut, mutta lopputulos on silti järjetön. Siis samanlainen tunne kuin matikantehtävien kanssa.

Siltä näyttää nyt. Annoskoko molemmilla sama, näyttää vaan niin eri kokoselta kun on erimalliset kupit. 100 g nappulaa, normaalisti ANFia, mutta nyt Brit Premiumia (tai no tänään vielä puolet Rollen palkintonappuloita eli Hill'siä), 100 g jauhelihaa, loraus öljyä ja sinkkilisät. Lisäks saavat hammaspuhdistukseen luita ja satunnaisesti esim. raejuustoa.

Siihen ravintoainesisältöön oon tässä yrittänytkin perehtyä. Ainoo, missä oon päässy ekaa askelta pidemmälle, on sinkki. Siks se löytyy kupista. Ulkoisesti molemmat voi ihan hyvin, hyvässä lihassa, ei liian punkeroita muttei laihojakaan. Sinkistä kiinnostuin ensimmäisenä, koska Bealle on ilmaantunut ihme höttökarvaa reisiin ja Rollella on jo pidempään ollut anturat enemmän tai vähemmän kuivat. Sitä on tosin syöty vasta niin vähän aikaa, että suurempaa muutosta en vielä ole havainnut.

Mutta sitten se loppu. Se harmaita hiuksia aiheuttava osuus. Tarpeet ei todellakaan täyty nykysillä ruokamäärillä. Kaloreita nää saa vajaa 700 päivässä, mikä ei paperilla riitä kattamaan edes perustarpeita. Eli siis laskuissa ei oo mukana liikuntaa tai kylmän ilman vaativaa lisäenergiantarvetta. Toinen ruokamäärään vaikuttava vaje on proteiini - imeytyvyydet huomioituna nää tarttis protskuja noin tuplasti. Mielessä kävi ruokamäärän tuplaaminen, tai ainakin nostaminen, mutta sitten rupes epäilyttään se, että tuleeko näistä hitonmoisia punkeroita sen jälkeen.

Lähes kaikesta on jotain puutetta. Lähtien aina vitamiineista ja päätyen esimerkiksi seleeniin. Kalsium menee plussan puolelle reilusti - tosin veikkaan imeytyvyyksien vaikuttavan sen verran, ettei enää niin suurissa määrissä huidella.

Mutta se murheenkryyni - D-vitamiini. Juurikin sen takia mun pää räjähtää. On pari vaihtoehtoa.

A) Nappula on susi

B) Suositukset on susia

C) Mä oon ymmärtänyt tai laskenut jotain väärin.

Nappulan mukaan siinä on 1500 IU:ta D-vitamiinia kilossa. Mikrogrammoihin muutettuna siis 45 mikrogrammaa. Tarve on Rollella 14, Bealla 9,1 mikrogrammaa. Bean saanti on siis 5-kertainen suosituksiin nähden, Rollen 4-kertainen. D-vitamiinin yliannostuksesta varoiteltiin paljonkin. Jos mä katon mitä tahansa muuta arvoa, ruokamäärä pitäisi tuplata. Jos mä katon D:tä, jakaa neljällä tai viidellä.

Kaikkihan on tietenkin paperilla ja tähän asti elämä on mennyt hyvin. Tieto lisää tuskaa vai miten se meni... En mä nyt voi enää perääntyä. Toisaalta tekis mieli siirtyä puhtaasti raa'alle, sikäli vois olla jopa helpompaa. Mutta kun mä en ole valitettavasti ainoa ihminen tässä talossa. Raaka ois melkeen helpompaa tässä tilanteessa, mä voisin olla ihan happyhappy ja laskea kaiken ilman, että joku tyhmä nappulanvalmistaja on heittänyt nappuloihinsa yhtään mitään. Tai siis ilman, että mun tarvii välittää siitä, mitä joku nappulanvalmistaja on tunkenut niihin nappuloihin.

Toisaalta mun tekis just nyt mieli heittää kaikki vaan seinään ja kaataa säkillinen kuivanappuloita lattialle todeten, että syökää just sen verran kuin on hyvä. 

Jotain omaa?

Hakureeneissä on aikaa. Nimittäin miettimiselle.

Rollen kanssahan me treenattiin, Bea sai jäädä odottelemaan kotiin. Treeneissä kaverit kuitenkin kyselivät, että miksei Bea ole ollut mukana lähes ollenkaan. Keväällä ja alkukesästä se kävi ehkä neljissä treeneissä ja lappalaiskoiraleirillä olin sen kanssa kerran hakumetsässä.

Metsään kun lähtee sen kanssa, se on tekemässä hommia - mulle, mun kanssa, mun luona. Maalimiehet ei vois oikeestaan vähempää kiinnostaa, kun sen mielestä olis vaan niin ihanaa, jos se sais tehdä ihan vaan pelkästään mun kanssa. Kyllä siitä hakukoiran saisi, jos vaan koulisi. Mutta se vaatisi ihan järjettömästi töitä ja luultavasti aiheuttaisi useammankin harmaan hiuksen. Ja lopulta sitä kuitenkin törmäisi siihen kysymykseen, että onko siinä kumminkaan hittoakaan järkeä.

Koska realistista on se, että tuollainen sintti ja metrinen hyppyeste.

Entä onko sitä pakko kisata? Periaatteessa ei, mutta mun on myönnettävä, että mä olen itse kisailuihminen. Tavoitteet mittaan kisatuloksina, tavoittelen kisoihin pääsemistä. Välttämättä nämä tavoitteet eivät toteudu koskaan, mutta munlaiselle ihmiselle on ihan hiton turhauttavaa treenata jotakin, jos tietää, ettei ikinä koskaan milloinkaan tuu pääsemään kokeisiin. Pekopuolihan olisi toki vaihtoehto, mutta jokin siinä tökkii. Siis itellä, koirahan ei sitä tiedä, onks se peko-koira vai pk-koira. Tai ainakaan sillä ei ole sille merkitystä.

Kuva: Mira Kuhlman

Sitten mä rupesin miettimään sitä, että Bea on yksin kotona. Että kun mä meen kotiin, pitäis varmaan sen kanssa kehitellä jotain. Ja siinä vaiheessa mulla kirkastu. Mä en muista, millon mä olisin viimeks ihan oikeesti tehny jotain sen kanssa ihan kaksistaan. Rolle pääsee aina hakureeneihin mun kanssa kahestaan, se on mun ja sen juttu. Mutta entäs Bea, niin. Sen ehdoton ykkösjuttu on toko. Se vaan nauttii siitä, kun se saa tehdä mun kanssa, mulle, mun vierellä. Mutta sitäkään se ei saa tehdä ilman Rollea. Rollehan kulkee ihan samoissa tokoreeneissä kuin se. Sama canicrossissa. Ja lenkeillä. Enhän mä koiria samanaikaisesti reenaa, mutta ei mikään voi olla "mun ja Bean juttu", jos Rolle kulkee rinnalla.

Haluisinko mä sellaisen "mun ja Bean jutun"? Voisin halutakin. Bea on koirana vaan niin mahtava, miksi en siis haluaisi jotain sellaista, mikä ois ihan vaan meiän kahen välistä. Sellaista, minkä hauskuudesta Rollella ei olis tietoakaan.

Agility, rally-toko, koiratanssi... Kaks ekaa ei nappaa itelle, kolmatta en jaksa treenata. Rolle osaa jo tuhat ja kaks temppua, joten mä en enää jaksa opettaa mitään Bealle. Bea osaakin hurjat yhen tempun. Ja sekään ei oo mun opettama.

Pk-lajit itteä kiinnostaisi. Treenikaveri heitti ehkä puolivitsillä, että miten olis jälki. Oon mä sitä oikeesti miettinyt. Siis ainakin miettinyt. Mun oma mielikuva lajista on Rollen kanssa saatu. Ja koska Rolle ei mistään kulmasta katottuna oo jälkikoira, on jälki jäänyt mullekin vähän sellaiseksi ei ehkä -lajiksi. Mutta jos Bean kanssa ainakin kokeilisi, ei sitä koskaan tiedä, ennenkö kokeilee.

Mutta sitten muistin, että myös jälkeen kuuluu tottisosuus.

Kirottu hyppyeste.

Maastot ois kyllä ihan vieressä. Ja kun jälkikoira kulkee kytkettynä niin ei tarttis ees mitään lupia hankkia. Mutta toisaalta, se kirottu hyppyeste. Ja okei, on se ehkä myönnettävä. Sitä oppia pitäis varmaan ammentaa jostain, ei ihan lähde tälleen suoriltaan.

"Entäs peltojälki?" kysäisi kaveri.

Kuva: Mira Kuhlman

Niin.

NIIN.

Siinähän ei ole tottisosuutta.

Aika näyttää, tuleeko meidän toko- ja hakuohjaajasta myös jälkiohjaaja. Tsäänssit on korkeet.

Taivaallisuutta treenirintamalla

"Sitä huomaa ajattelevansa, että kerta toisensa jälkeen tekee suunnilleen samanlaista treeniä. Aina sen koiran lähettää samalla tavalla sinne metsään etsimään ihmisiä ja lopulta menee itse perässä. 'Ei me olla juurkaan edistytty, se on vaan tollanen ihan tavallinen koira.'"

Ja sitten joku puhui mut ympäri, sai mut luottamaan koiraan.

Sitten sitä yhtäkkiä huomaa, että itseasiassa asiat ovatkin toisin.

Miettii vuoden taakse. Tehtiin sunnuntaikävellyä, hajunhakuja, viistokävelyitä, puolipakoja, saattamisia. Ja sen jälkeen miettii viime lauantain treenejä. Koira lähtee ihan tyhjiltä valmiille piilolle. Haukkuu maalimiehen. Ja se muuten haukkuu. Tyytyväisenä saan kuunnella, kun upea haukku kaikuu metsässä ja tiedän, mitä se tarkoittaa. Saan mennä koiran luo. Saan hakea sen, saan antaa sille uudelleen luvan tehdä sen rakastamaa hommaa. Ja jälleen se löytää. Ja ilmaisee.

Lappalaisleirillä mulle sanottiin, että hallinta ja ilmasu etsinnän kanssa samalle tasolle. Vielä ei olla perillä, mutta kovaa vauhtia menossa kohti. Ainoo, mikä takkuilee, on se, että mä en ikinä muista, etten kytkekään sitä koiraa enää hihnaan.

Koira toimii, koira osaa, koira kuuntelee. Ehkä ohjaajakin on oppinut jotain. Me ollaan tiimi. Upee fiilis.

Me ollaan tiimi myös tottiksessa. Joku houkutteli mut luottamaan koiraan. Ja niin me päädyttiin unohtamaan mun oma varovainen treenisuunnitelma eilisissä tokotreeneissä. Koulutusohjaajakaveri ilmoitti mulle "mä aattelin että tekisit Rollen kanssa tottista" ja noin kahen sekunnin päästä mulla oli maha täynnä perhosia. Jännitin pahemmin kuin virallisissa kisoissa.

Alussa seurattiin toisen koiran rinnalla, mikä ei välttämättä mennyt erityisen hyvin. Mutta siitä sekä ilmoittautumisesta selviydyttiin hengissä. Treeniä tarvitaan, mutta noita mä en ollut edes tajunnut ajatella. Päästiin lopulta kehään asti ja päätin vetää kerralla kunnolla. Seisoin paikkiksessa selin koiraan. Lopulta kaveri huusi "Heidi tuu Rollen luo" ja mä olin varma, että se on noussut.

Ei ollut. Olin niin onnellinen, että kaikki ajatukset katos hetkeks. Sain ne kuitenkin kasattua ja tehtiin lopulta hieno seuraaminen. Ei hienoo, vaan upee. Sen jälkeen jatkettiin vielä "BH-koe" loppuun, tosin ilman toista seuruuta, ja voisin kyllä hehkuttaa tuota koiraa maailman tappiin. Ois se sen toisenkin seuruun tehny, ainakin omasta mielestään.

Tänään päädyttiin tekeen pilkunviilaustreeniä luoksetuloon, koska Rolle koki eilen hämmennyksen, kun se kutsuttiinkin maasta luokse. Ja tänäänkin se teki niin upeasti. Se on löytänyt vireen, se on löytänyt halun tehdä. Sen hakee kentälle niin kerrankin se on alusta asti mukana ja kun sen vie pois, se voisi edelleen olla mukana.

Ja kaveri puhuu BH-kokeesta. Ja suunnittelee ensvuoden koekalenteria.

Luota koiraan.

Liebster Award

Nyt on koulut alkaneet ja arki lähtee taas pikkuhiljaa rullaamaan. Niinpä kesälomakiireistä (ehkä maailman täydellisimmän kesän jälkeen) selvittyäni löysin itseni jälleen kerran Bloggerista ja mikä ihana yllätys, kun meidät oli haastettu! Kiitos tästä kuuluu Suomenlapinkoira Taiga -blogille.

Mä olen melko varma, että jokainen on jo tähän mennessä törmännyt kyseiseen blogihaasteeseen. Mutta ei se mitään, kerrataan silti säännöt!

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa 

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille

Meille annetut kysymykset ja niihin vastaukset:

1. Mitä harrastat koirasi kanssa?

Rollelle on nyt valikoitunut toko, haku ja canicross. Sen kanssa on kyllä kokeiltu kaikkea, mutta nuo ovat erinäisistä syistä jääneet. Bean kanssa sitten haku ja canicross, aika näyttää saako se vielä jotain lisääkin.

2. Käytkö koirasi kanssa näyttelyissä ja mitä mieltä olet niistä?

Rolle on käynyt neljästi, Bea ei kertaakaan. Kyllä mä voin lähteä, jos tilaisuus tulee, mutta kyllä on asioita, jotka näyttelyiden ohi menevät. Itse arvostan näyttelyitä tiettyyn tasoon asti jalostuksen apuvälineinä. Jos itse pääsee kehän laidalle katsomaan, voi sieltä saada paljonkin irti. Mutta jos tekisin omia jalostusvalintoja, hyvin todennäköisesti painotus ei olisi näyttelytuloksissa, sillä nykyaikana siellä painotetaan mielestäni liikaa ääriominaisuuksia.

3. Mikä on onnistunein kuva koirastasi?

Persoonallisuudella pääsee mun listassa kärkeen, kuvista kiitos Mainosstudio Sanna H.

4. Oletko tyytyväinen rotuvalintaasi?

Näitä on nyt kaksi samanlaista talossa niin kaipa mä olen. Mutta vaikka lappalaiset ovatkin mukavia koiria ja olen varma siitä, että en tuu koskaan hylkäämään niitä täysin, välillä voi laumaan eksyä muunkinrotuinen.

5. Mikä koiraasi ja sinua yhdistää?

Oon asunu Rollen kanssa päälle kuus vuotta samassa talossa ja nyt pitää sen osalta sanoa, että jaa-a. Varmaankin hakuhulluus! Bea on ollut nyt 9 kuukautta (muuten päivälleen!) ja sen osalta pitää sanoa, että tokointo ja elämänilo. Mutta ennen kaikkea Bea puhaltaa mun kanssa aina yhteen hiileen ja sekös se vasta on ihanaa!

6. Paras kokemus koirasi kanssa?
Jaa-a, niin hirveesti on ehtinyt tapahtua. Lappalaisleireillä on kyllä ollut poikkeuksellisen mukavaa. Ja nyt viimeleirillä tulikin sitten hakumetsässä maailman upein fiilis, kun sai ihan sokkona lähteä metsään talsimaan, ainoana suuntamerkkinä koiran ilmaisuhaukku!

7. Mikä on koirasi lempiruoka?
Rollella ehdottomasti maksamakkara, aina ja kaikkialla. Beasta mä en oikeen tiedä, se syö kaikkea aina ihan yhtä suurella ruokahalulla, eli vetää kuin mikäkin imuri, mutta sitten kumminkin välillä pölypussi saattaa täyttyä. Muta kyllä silläkin varmasti "ihmisherkut" vie aina nappulat mennentullen.

8. Entä lempilelu tai -leikki?
Sillon, jos/kun Rolle leikkii, se syttyy repimisestä. Se tykkää myös "vahtia" leluaan eli leikkimielisesti piilottaa eikä anna pois. Bealla ehdoton ykkönen on pallon perässä juokseminen, mutta kyllä sen melkeen mihkä vaan leikkiin saa syttymään. Tosin Bea ei ymmärrä jahtausleikkien päälle, siis niin, että ihminen yrittää jahdata.

9. Montako temppua koirasi osaa?

Rolle osaa monta. En ees jaksa laskea. Bea osaa yhden, koskea käteen. Ja sekään ei oo mun opettama.

10. Millainen koirasi ruokavalio on?

Molemmat saa n. 1,5 dl nappulaa (ANF) päivässä ja 100 g jauhelihaa. Lisäksi vaihtelevasti erilaisia öljyjä ja joskus esim. raejuustoa. Myös liha vaihtelee toisinaan.

11. Mitä koiran ulkonäkö merkitsee sinulle pentua valitessa?

Sen verran pitää kattoa, että pennun rakenne ei ole sairas rakenteeltaankaan. Tarkempi painotukseni on kuitenkin enemmän luonteessa ja terveydessä. Voisin siis ihan hyvin ottaa näyttelypalleron, mutta kun niistä ei tahdo löytyä sitä, mitä mä haen.

Vaikka mä itse tulinkin hyvin iloiseksi siitä, että mut haastettiin, mä en nyt kuitenkaan haasta ketään. Tää on jo kiertänyt sen verran paljon blogimaailmassa, että ne harvat, jotka ovat vielä haastamatta ja haluavat haastaa itsensä, varmasti löytävät sellaisen blogin, josta voi haasteen itselleen napata.

Pahoitteluni, joskus sitä jaksaa olla vain tylsä.