Kenties viimeinen kerta

Eilen oli agitreenit, joissa tehtiin ylläolevan kuvan mukainen rata. Ekalla kierroksella mentiin numeroiden mukaisessa järjestyksessä, tokalla kierroksella sitten käänteisessä järjestyksessä. (Pahoittelen vielä kerran piirroksen laatua, mittasuhteetkin on ihan päin puuta. Mulla ei ole kunnon piirtämisohjelmaa, en ole viitsinyt sellaiseen investoida, kun mikään ei kuulemma toimi tabletilla.)

Kaikenkaikkiaan treenit meni hyvin. Eilen oli vähän viluinen ilma, mutta siitä selvittiin, kun pysyttiin kokoajan liikkeessä. Kylmyys kuitenkin vaikutti sen verran, etten raaskinut ottaa hanskooja pois edes palkkauksen ajaksi, joten Rolle sai nauttia palkkansa kiposta. Siitäkös tyyppi innostui, joten vire oli koko treenin ajan huipussaan. Pari haukkuakin sieltä taisi tulla, ja nelodhypyltä taidettiin pariin otteeseen yrittää karata palkalle. Mulla oli kyllä siinä ohjauskuviot hukassa, joten saanen syyttää tästäkin osin itseäni. Kepeille malttoi mennä rauhassa (tää ollut meidän suuri ongelma, Rolle paahtaa yleensä  täysillä joko toisesta tai kolmannesta välistä sisään). Missään muussakaan kohdassa ei ollut ongelmia ekalla kierroksella.

Tokalla kierroksella oli vähän ongelmia kepeilä. Se meni kyllä hienosti sisään, mutta tuli ulos kaks väliä enne loppua. Ehkä taas oma syy, kun lähdin juoksemaan seuraavalle esteelle liian ajoissa. Uus yritys ja bueno. Kahen peräkkäisen putken kohdalla oli hieman ongelmia ohjauksessa. Aluksi yritin valssia, mutta en ehtinyt suorituspaikalle, Rolle oli liian nopea. Sitten yritin juosta putkien välistä, mutta sitten Rolle hukkas mut putkesta ulostullessaan ja siinä tuli sitten pari kieppiä liikaa. Lopulta saimme homman toimimaan sylikäännöksellä, ja Rolle sai paahtaa loppusuoran suoraan kupille. Ai että mikä vauhti siltä siinä vaiheessa löytyi, juoksispa se muutenkin niin lujaa.

Siitä huolimatta, että eiliset treenit menivät erinomaisesti, tää saattoi olla meidän vika kerta agilityesteillä ikinä. Saattaa olla, että me eksytään liitämään vielä joskus, mutta ainakin talvi pidetään taukoa. Toisaalta silkkaa idiotismia, varsinkin viimeinen vuosi ollaan tehty niin ahkerasti tiukkaa duunia, että ollaan saatu kaikki pelittään just niinkuin pitää. Edellisissä treeneissä saatiin ikuisuusprojekti keinukin vihdoinkin toimimaan, ja eilen löydettiin balanssi keppien sisäänmenoon. Käytännössä me siis lopetetaan juuri, kun koira on saatu treenattua kisakuntoon. Näillänäkymin kalenteri on kuitenkin niin täynnä ja vuorokauden tunnit täytetty melko lahjakkaasti, ettei aika vaan yksinkertaisesti riitä. Toko, haku ja canicross saavat toistaiseksi jäädä, mutta agility todellakin joutaa tauolle. Mulla itsellä on siihen niin vähän intressejä, että se on mun kannalta helpoin poisjätettävä, vaikka me molemmat siitä nautitaankin täysin rinnoin.

Esine-ekspertti

Meiltä on tältä viikolta peruuntunut (melkein) kaikki ohjatut, huomenna olis luvassa hakutreenit. Lisäks koulussa alko koeviikko, joten vapaa-aikaa on siunaantunut sitten niin paljon, että ollaan tän viikon aikana ehditty käymään jo kahdesti etsimässä metsästä niin huolimattomien ihmisten pudottamia mielenkiintosia objekteja, eli siis esineruudusta kyse.

Maanantaina tallasin tommoselle heinikkovarvikkoalueelle n. 15x40m alueen, on muuten hidasta hommaa kun joutuu yksin tekeen. Aiemmin ollaan tehty esineruutua lähinnä niin, että joku toinen on vienyt esineen ruutuun niin, että Rolle on nähnyt vientitilanteen. Nyt päätin kokeilla ja vaikeuttaa treeniä kertaheitolla suhteellisen paljon. Vein alueelle valmiiksi neljä esinettä, yhden lähes keskelle ruutua, yhden oikeaan reunaan n. 15 m etureunasta, yhden n. 15 m etureunasta vasempaan reunaan ja yhden siihen metrin päähän etureunasta keskelle. Lisäksi treenin alussa veimme Rollen kanssa yhdessä vielä yhden esineen takarajalle, jossa hetsasin sen.

Lähetyksestä Rolle lähti tosi kivasti irtoamaan ja eteni siihen keskelle melkein sen esineen kohdalle. Siitä teki kuitenkin vauhdista täyskäännöksen, ja haki vasemman reunan esineen. Seuraavasta lähetyksestä kävi tsekkaamassa sen paikan, josta edellinen esine löytyi, ja kun sieltä ei enää toista löytynyt, tuli takaisin. Seuraavasta lähetyksestä se ei oikein uskonut, että sielä enää mitään olisi, ja jäikin siihen jalkoihin pörräämään. Otin sen uuteen lähetykseen, josta lähti hyvin irtoamaan ja toi sen keskialueen esineen. Siitä sai taas itseluottamusta, ja yhdessä viety takarajan esine tuli hyvin sieltä heti sen jälkeen. Mun olis pitänyt tajuta lopettaa tähän, mutta nälkä kasvaa syödessä ja seuraavan esineen kanssa oltiin taas ihan hukassa. Loppujenlopuks se rupes turhautuneena haisteleen maata, jolloin löysi sen eturajan esineen, mutta en tätä kutsuisi erityiseksi onnistumiseksi, koska nostamisessa meni niin kauan ja tarvittiin monta lähetystä. Viimeinen ei sitten tullut sieltä millään, ja loppujenlopuksi menin Rollen kanssa sinne ruutuun etsimään sitä. Alkuperäinen tarkoitus oli lopettaa tähän, mutta koska halusin viimeiseksi suoritukseksi erinomaisesti onnistuneen suorituksen, kävimme viemässä vielä yhden esineen yhdessä takarajalle, josta Rolle haki erinomaisesti.

Eilen mentiin metsään. Siis tallaamaan alue. Tällä kertaa kokoa n. 20 x 50 m, mun pitänee opetella tallaamaan suorakaiteen muotonen alue. Nyt tuli joku ihan ihme vinoneliö, vaikka kuinka yritin parhaani. No, pärjättiin me silläkin. Alkuun vein ruutuun yhden esineen valmiiksi, pari metriä takarajasta ja melko keskelle. Yhdessä vietiin sitten vielä yksi esine ihan takarajaan oikeaan reunaan. Lähetyksestä lähti erinomaisesti hakemaan sitä yhdessä vietyä, ja hakikin sitten sen. Pudotti kuitenkin jossain vaiheessa, en tarkalleen ottaen tiedä, missä vaiheessa, koska yhdessä kohtaa oli pieniä nyppylöitä ja pusikkoa alueella, niin en tarkasti nähnyt, missä vaiheessa sillä oli esine suussa ja milloin ei. Ilmeisesti pudottanut esineen, kun saanut hajun toisesta esineestä, pudotetun esineen löysimme myöhemmin toisen esineen läheltä. Tuli siis ilman esinettä takaisin, ja yritin lähettää uudestaan useampiakin kertoja. Millään kerralla ei kuitenkaan onnistanut, joten otin hihnaan ja käytiin yhdessä katsomassa esinettä (siis sitä pudotettua). Haki sen, oon oikeen ylpee, kun toi, koska oli vaikean kokoinen ja muotoinen (metallinen ympyrälieriö), ja vähänmatkan päässä kauempaa kulki silloin toinen koira ohi. Toistakaan esinettä ei hakenut itsenäisesti, vaan jouduimme yhdessä käymään katsomassa sitä.

Loppujenlopuksi molemmat nousivat sieltä ja vein uudet esineet maastoon. Yhden oikeaan rajaan kolmisen metriä etureunasta, toisen pari metriä vasempaan edellisen valmiin paikasta. Yksi vietiin yhdessä keskelle takarajalle. Lähetin oikealta rajalta, ja eka esine löytyi melkein heti. Kahta muuta ei hakenut aluksi itsenäisesti, kävimme yhdessä niitä katsomassa, jonka jälkeen toi. Suunnitelman mukaan tässä vaiheessa olisimme lopettaneet, mutta niinpä siinä kävi, että onnistuneeseen suoritukseen halusin tälläkin kertaa lopettaa, joten yhdessä veimme yhden esineen vasempaan takanurkkaan. Vaikka Rollella oli selkeä tavoite ja juoksikin suoraan sinne, oli esine ilmeisesti sen verran haastavampi löytää, että joutui jonkin aikaa etsimään. Loppujenlopuksi hukkatavara löytyi jälleen.

Seuraavissa treeneissä, jaa-a. Tehdään varmasti helpompia treenejä, nämä kaksi olivat hyvin vaikeita ottaen huomioon Rollen tason. Ohjelmassa saattaa olla sitä, että joku toinen vie, tai sitten viedään yhdessä tai tehdään jonkinlaista partiointia. Pitänee katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ja kuten varmaan huomasitte, blogi muutti vastikään sekä ulkoasuaan että nimeään. Toistaiseksi molemmat miellyttävät minua, saas nähdä kuinka pitkään.

Kettu ja Käärme

Se oli joskus viimeviikolla. Itseasiassa se oli aikalailla tasan viikko sitten, se harva kerta kun mä jaksoin raahautua postilaatikolle. Postilaatikon pohjalta löytyi odotettu paketti, kannattais näköjään useemminkin käydä postilaatikolla, kun sielä sattuu olemaan aina kaikkea kivaa kun sielä käyn. Tai sitten ei todellakaan pidä tihentää, muutenhan tämä illuusio romuttuu heti kättelyssä.

Tällainen paketti sieltä löytyi, valkoinen kirjekuori, maksikirjeenä mennyt. Oli vähän rypistynyt kulmistaan ja teipattu järeesti kiinni. Jokunen hetki siinä meni sitä avatessa (päätin repiä ne teipit irti siitä, saksilla ois ollu varmasti helpompaa, mut sakset oli keittiössä, ainakin viiden metrin päässä ja kukas nyt niin kaukaa jotain saksia jaksaa hakea :D )

Kun mä sen paketin sitten loppujenlopuksi auki sain, sielä oli aivan ihana setti. Yli-ihana panta ja todella mukava hihna ristittiin lähes heti kättelyssä Ketuksi ja Käärmeeksi, ja näillä nimillä ne edelleenkin kulkevat. Näistä ihanuuksista voidaan kiittää vain ja ainoastaan Natinaa, joka teki kyllä kertakaikkisen upeaa työtä!

Panta vaikutti aluksi hieman pieneltä, mutta nyt muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että onkin sopiva. Hihna on myös meille erinomainen, 250 cm on vain se mitta, mikä meille passaa. Lyhyemmässäkin narussa tuo kyllä kulkee, mutta sitten mun pitää mennä sen perässä puskissa. 250 cm on sellainen mitta, joka riitää normaalien ojien ja tienpientareiden yli. Tuo tykkää kulkea sielä puskissa, ja usein tienvarsilta ajetaan n. 2 m leveydeltä kasvillisuus matalaksi, niin kaksimetrinen hihna on meidän käytössä inasen liian lyhyt. 

Ja joko muistin ylistää hihnan materiaalia? Hihna on siis puuvillalla päällystettyä nylonia, ja niin ihana ettei mitään rajaa. Ainoa negatiivinen asia, mitä tuosta materiaalista voi sanoa, on se, että lika tarttuu suhteellisen helposti kiinni. Kuitenkin tuo on materiaali, jonka voi heittää pesukoneeseen huoletta, joten se ei haittaa. Kädessä puuvilla on mukava ja pehmeä eikä luista kovemmassakaan vedossa tai äkkinäisemmilläkään vetäisyillä. Nylonsisuksensa ansiosta on myös kevyt ja kestävä, ja toisin kuin pelkkä nylon, remmi ei aiheuta palovammoja tai hiertymiä käsiin. Tykkään myös pannan materiaalista, siinä kettukuvioinen on puuvillaa ja sisäpuoli velouria. Velour kyllä kerää karvaa, mutta  eipä se haitaa, kun on muutenkin koiran turkkia vasten. Velour kuitenkin on koiran turkille ystävällinen, ei kuluta turkkia kuten monet muut kankaat tai nauhat. Lisäksi sekä panta että hihna ovat laadultaan erinomaiset. Kankaat ovat parasta mahdollista laatua, ja tärkeät ompeleet on vahvistettu näin pikaisesti analysoimalla jopa viiteen kertaan. Lisäksi sekä hihnassa että pannassa on kinnityksiä vahvistamassa metalliniitit, jotka ovat siististi ja laadukkaasti asennetut. Voin siis ehdottomasti suositella Natinan tuotteita.

Kettu ja Käärme olivat siis ensimmäinen osa meidän värinvaihto-operaatiota. Jonkin aikaa sitten tajusin, että Rolle on Puuha Petessä se jyrä (tai siis on se mulla ollut tiedossa jo viitisen vuotta, mutta taraina jatkuu). Rollella on ollut käytössä yksinomaan sinisiä varusteita, mutta nyt tajusin että väri on "pakko" vaihtaa. Onhan Rollen esikuva Rolle-jyräkin vihreä, joten miksi Rolle olisi sininen? Jonkin aikaa mietin, onko tässä mitään järkeä. Ei välttämättä, mutta viimeisen niitin päätökselle antoi Natinan ihana kettukuosi. Näinpä pistin vanhat kamat myyntiin ja uusia mietintään. Uusien hankinta kävikin nopsaan, nyt on kaapissa Kettu ja Käärme uniikkeina ja söpöinä, sekä Hurtan valjaat, normipanta, monitoimari ja normaali pyöröremmi sekä edellisestä setistä jätetty musta puolikurkkari. Tähän olis varustehulluus tarkoitus jättää tällä kertaa, tosin tiedä sitten mitä tulee tulevaisuudessa hankittua.

Ja jottei varmasti tulisi liian lyhyttä postausta, kirjoitetaanpa hieman meidän hakuiluista. Ylläoleva kuva on eräiden treenien lopusta, treenien alussa on turha kuvitellakaan saavansa tuosta mitään muuta kun puolikkaan hännän tai epämääräisen mustan möykyn solmussa kaksi metriä ilmassa ja urku auki. Motivaatio hommaan on siis erinomainen, ja vaikka hallinta onkin toistaiseksi ihan nollassa, oon pitänyt tärkeempänä sitä, että toi pitää hommaa mahtavana kuin sitä, että se on täydellisessä hallinnassa.

Mahtava motivaatio näkyy myös hommissa. Se lähtee aina upeasti metsään ja eteneekin hyvin suhteellisen pitkälle. Kuitenkin sillä on ongelmana nenänkäyttö, se ei ihan aina muista aukaista nenäänsä metsään mentäessä. Siksi olemmekin tehneet viimeaikoina paljon nenänkäyttöharjoituksia, eli siis sunnuntaikävelyä, saattamista ja hajunhakuja. Hajunhajut eivät aluksi toimineet ollenkaan, Rolle menetti intonsa kun vietiin pois ukon luota. Saattamishommelit auttoivat kumminkin tähän(kin) hommaan, ja nykyisellään pystymme tekemään hajunhakuja hyvällä menestyksellä. Pikkuhiljaa se nenäkin alkaa aueta ja Rolle ymmärtää, että sielä on tarkoitus tutkia tuoksuja, ei kiikaroida horisonttiin.

Esineruutuakin ollaan jonkin verran tehty. Siinäkin Rollella on parantamisen varaa, mutta kyllä oon toistaiseks ihan tyytyväinen siihen. Esineruudussa irtoaminen sais olla parempaa, samoin kärsivällisyys. Rolle luovuttaa suht helposti, jos ei löydäkään esinettä. Tätä treenaillaan ja on sekin vähän parantunut. Toinen, mikä saisi parantua, on palautus, joka sekin on treenin alla. Loppujenlopuksi sitä kuitenkin treenattu suhteellisen vähän, koska päätin vaihtaa luoksarin ja noudon eteentuloksi, joka vaaditaan pk-puolella. Ollaan siis treenattu sitä eteentuloa, ja pikkuhiljaa aletaan olla siinä vaiheessa, että voitaisiin ruveta ottamaan tavaroita mukaan.

Ilmaisuakin ollaan jonkin verran tehty, ja se alkaa pikkuhiljaa sujumaan. Aina ei komeaa haukkusarjaa tule, mutta sitäkin treenaillaan. Erityisen treenin alla on myös matalammassa viretilassa haukkuminen, kun sellaisiakin tilanteita varmasti joskus tulee eteen. Treenaamista siis on kaikilla osa-alueilla, mutta hiljaa hyvä tulee.

Aikaansaava viikko

Kuluva viikko on ollut kaikin puolin aikaansaava. Erityisesti olen ollut ylpeä itsestäni aamuisin, olen jaksanut nousta riittävän aikaisin ylös ja joka aamu ollaan keritty reilulle aamulenkille. Vertailun vuoksi mainittakoon viime vuosi, jolloin herääminen aina venyi ja vanui, lopputuloksena se, että juoksin paniikissa ympäri taloa etsimässä tavaroita ja tekemässä aamutoimia, ja harvassa olivat ne aamut, jolloin ehdittiin Rollen kanssa tontinrajaa pidemmälle.

Treenienkin suhteen ollaan päästy eroon kesäaikatauluista ja se näkyy tuloksena. Maanantaina meillä oli ohjatut tokotreenit, joissa teimme noutoa ja seuruuta. Noutoon pitäisi saada lisää intoa ja vauhtia, ja sitä lähdettiin hakemaan lyhyillä matkoilla. Jo ohjattujen aikana alkoi näkyä pientä edistystä.
Seuruussa teimme suoraa pitkää pätkää. Jossain kuudenkymmenen askeleen paikkeilla keskittyminen herpaantui, mutta muuten teki tosi nättiä työtä. Seuruu on parantunut huomattavasti siitä lähtien, kun aloin palkata sitä imuttamalla. Edelleenkin teemme alkuun aina x määrän ilman imutusta -askelia, ja palkka tulee imutuksella. Imutuspalkkausta olemme harjoittaneet n. sormilla laskettavan määrän kertoja, joten se todellakin toimii. Toinen, mikä on alkanut toimia, on lelupalkkaus. Samaan aikaan imutuksen kanssa aloitin leikkimisen opettamisen, eli päätin, että treenin lopuksi leikitään. Tuohan ei koskaan ole ollut kovin innokas leikkijä, ja leikkii pitkälti silloin, kun sille itselleen sopii. Joka tapauksessa oli hyvä päätös alkaa leikkimään, vain muutaman leikkikerran jälkeen Rolle on alkanut innostumaan leikistä ja kerta kerralta lähtee leikkiin paremmin mukaan. Siispä uskallan väittää, että kuten mikä tahansa muukin asia, myös lelupalkkaus on opetetettavissa.

Tiistaina kirmasimme agilityradalla. Tai no jos sitä kirmaamiseksi voi sanoa. Jälleen kerran Rolle oli nautiskelemassa radalla, ja vaikka laukkasikin, ei sitä nopeaksi voisi sanoa. Teimme kaksi rataa, ekalla radalla meni ihan ok, tokalla radalla taisteltiin alun kanssa. Siinä oli kaksi hyppyä ja toisesta hypystä näkyi suora linja puomille. Tarkoitus oli kuitenkin kiertää putken kautta, ja pari kertaa sain käskeä Rollen alas puomilta. Loppujenlopuksi ongelma korjattiin sillä, että asetettiin koira ensimmäisen hypyn taakse nn, että sillä oli kaareva linja jo toiselle hypylle tultaessa. Näin se ei juossut päättömänä kanana suoraan, vaan kaartoi, jolloin näki minut ja ohjauksen putkelle.

Keskiviikkona pidimme omatoimitokotreenit. Vuorossa oli jälleen nouto, jota teimme samalla kaavalla kuin ohjatuissa, ehkä jonkin verran edistystä tapahtui. Lisäksi teimme täyskäännöstä vasemmalle, ongelmana on Rollen takapäänkäyttö ja mun omat jalat. Okei, se käyttää takapäätään hyvin, jollei erinomaisesti, mutta se istuu joka välissä. Tätä ei yhtään auta se, että säädän aina omilla jaloillani, jolloin Rollen työ vaikeutuu entisestään. Loppujenlopuksi saimme pari melko hyvää suoritusta, jonka jälkeen saattoi tyytyväisenä ottaa loppuleikit ja suunnata kohti kotia.

Torstaina pääsimme hakumetsään. Teimme tuolle hajunhaun, viuhkan ja esinerudussa kaksi esinettä erikseen. Hajunhaussa tuolla kesti jälleen pitkään löytää haju. Ja sitten kun se löysi, se hukkasi sen, syynä uskallan pitää itseäni. Rolle selkeästi häiriintyy siitä, että mä oon sen mukana, kun se tekee hommia. Hajunhaku ei ehkä treeninäkään sovi sille, koska se viedään pois maalimiehen luota, jolloin se selkeästi häiriintyy. Viuhkassa eka ukko meni erinomaisesti. Jäi parin metrin päähän piilosta haistelemaan ja varmistelemaan, mistä haju tulee, ja kun oli varma, juoksi suoraan maalimiehelle. Toine ukko oli selkeästi vikesammassa paikassa, kuopassa, josta ei hajut liikkuneet vähätuulisella säällä mihinkään. Rolle lähti jälleen kuin ohjus, jäi parin metrin päähän piilosta varmistelemaan, muta ei saanut hajua, jonka jälkeen tuli vähän kierrellen takaisin. Selkeästi näki, että yritti löytää, mutta ei vain saanut hajua mistään. Uudella lähetyksellä sama homma, lähti kuin ohjus, mutta tuli takaisin. Kolmannella kerralla ukko nousi pikkuisen ylös ja asettui takaisin, Rolle lähti jälleen kuin ohjus,  jäi taas parin metrin päähän piilosta ja hukkasi hajun. Tällä kertaa kuitenkin lähti oikeaan suuntaan kiertelemään, jolloin sai hajun ja ukko löytyi.

Esineruudussa eka esine (kenkä) oli melko kaukana ruudun etureunasta, ja vaikka Rollella selkeästi oli päämäärä ja tiesi mitä etsiä, ei kenkää löytynyt. Pyöri jopa paikan päällä, eikä siltikään. No, loppujenlopuksi meni siihen, että menin itse katsomaan ja rohkaisemaan koiraa. Sielä sitten selvisikin,miksei se kenkä löytynyt, oli hautautunut täysin mustikanvarpujen sekaan, ja koska Rolle ei  ole esineruutua hirveästi tehnyt, se ei uskaltanut ottaa sitä sieltä. Toinen esine (desmitta), löytyikin sitten helpommin, mutta esineen muodon takia oli vaikeuksia saada sitä suuhun. Loppujenlopuksi sekin saatiin sieltä. Alkuperäinen ajatus oli jättää homma siihen, mutta halusin saada Rollelle varman onnistumisen loppuun. Siksi veimme vielä kengän lähelle etureunaa, ja sieltä se sitten vauhdikkaasti löysi tiensä takaisin.

Perjantaiaamuna meillä oli niin ruhtinaalisesti aamulenkkiaikaa, että päätin ottaa aamutreenit. Teimme seuruun täyskäännöksiä vasemmalle, pikkuhiljaa alkoi löytyä sitä takapäänkäyttöä niin, että ei tarvinnut istua. Omaa jalkatyöskentelyä auttoi selkeästi se, että piirsin maahan viivan, mitä pitkin piti kulkea, jolloin en voinut tehdä suuria silmukoita tai mitään muutakaan. Myös tänään aamulla teimme täyskäännöksiä, jotka menivät tähän mennessä parhaiten. Edelleen mukana imutus, jotta saan Rollen pitämään päänsä oikealla kohdalla ja muutenkin paremmassa paikassa. Olen tätä vasenta täyskäännöstä yrittänyt saada operantisti opetettua, mutta se on mennyt siihen, että kontakti ei vain pysy millään ja koira irtoaa enemmän kuin laki sallii.

Tänään (tai siis eilen, lauantaina kumminkin), teimme pitkästä aikaa myös canicrosshommia. Rollen vetämishalut ovat menneet tasaisesti alaspäin viimeaikoina, mikä on syönyt intoa harrastaa canicrossia. Tänään kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä lyhyitä, helppoja pätkiä. Loppujenlopuksi pätkän mitaksi muodostui vähän alle 200 m, ja teimme pätkiä yhteensä viisi. Treenistä tuli jopa astetta haasteellisempi, kuin olin suunnitellut, sillä yksi pätkä jouduttiin tekemään niin, että kaverikoira jäi lähtöön, kun olivat lenkillä. Pätkän alku meni pomppiessa ja taakse vilkuillessa, mutta hetken mentyään Rolle muisti, että sillä on edessä palkka odottamassa ja sinne on pakkopakkopakkopakko ehtiä ennen kaveria, jolloin lähti vetämään niin kovaa kuin sai. Seuraavatkin pätkät menivät sitten samalla draivilla, ja loppujenlopuksi saan olla enemmän kuin tyytyväinen sekä itseeni että Rolleen.

Herraa sopii ihailla vähän kauempaa

Maailmanvoittaja 2014, Haapaniemi Elina, avoin luokka

"5-vuotias hyväntyyppinen musta kermanvaalein merkein, saisi esiintyä hieman luottavaisemmin, riittävä päänmuoto. Silmien tulisi olla tummemmat ja korvien sijainniltaan paremmat, hyvä luusto ja runko, hieman niukat takakulmaukset
liikkuu hyvin askelin" EH

 Odotettu EH:han sieltä tuli. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, en jaksanut parhaimmissa unelmissanikaan toivoa, että sieltä ERI SA olisi tullut (koska Maailmanvoittajassa oli poikkeuksellisesti yhdistetty ERI SA).

Se, mihin en ole tyytyväinen, on tuon kehäkäytös. Se väisti tuomaria jälleen, tosin antoi kyllä loppujenlopuksi tutkia ihan hyvin. Rolle on ilmeisesti sitä mieltä, että näyttelykehissä se on tärkeissä hommissa, eikä häntä sovi häiritä. Herraa sopii ihailla vähän kauempaa, sieltä sitäpaitsi näkee kokonaisuudenkin paremmin. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä en jaksa tuota sen enempää murehtia tai kouluttaa, kun olen vähän kaavaillut, että tämä jäänee meidän viimeiseksi näyttelyksi. Säästetään mieluummin aika- ja rahavarantoja muihin harrastuksiin, joista sekä minä että koira nautitaan enemmän.

Sensijaan yleiseen käytökseen näyttelypaikalla olen tyytyväinen. Alkukiinnostusta kaikkeen esiintyi jälleen, mikä on ymmärrettävää. Pikkuhiljaa tyyppi otti rennommin ja rennommin, lopussa se oli rauhallisempi kuin varmaan koskaan. Yhteiselo toisten koirien kanssa sujui hyvin.

Ja kävin mä ihastelemassa maailmanmenoa sisällä hallissakin. Yhtään minua kiinnostavaa rotua en sieltä sillä hetkellä löytänyt, joten kehäkierros oli nopeasti ohi. Rotutorilta löytyi tuttuja Lappalaiskoirat ry:n kojulta, ja sielä tuli vietettyäkin hetkinen. Siinä vaiheessa suuntasin sitten shoppailemaan, ja koiratavaroiden suurkuluttajana olin ihan innoissani niistä tavaroista. Ihailin niitä kaikkia tavaroita ja kuolasin ihanuuksien perään. Sitten huomasin, että mun rahat on kotona.

Lapinlapsi alkujuurillaan

Meidän perheen kesälomareissu suuntasi tänä(kin) vuonna kohti pohjoista. Kääntöpaikkana oli Jätkänkynttilä-mökki Luostolla Sodankylässä, matkalla majoituttiin myös Manamansalossa Oulujärvellä. Takaisinpäin matkatessa kävästiin Ounasvaaran Pirteillä Rovaniemellä sekä Ranuan eläintarhassa. Sodankylässä kävimme myös tädilläni kylässä sekä Ametistikaivoksella. Rovaniemellä käytiin moikkaamassa kaveriani ja heidän perhettä.

Manamansaloon piti matkata lossilla. Lossia odotellessa oli oiva tilaisuus käydä ihastelemassa maisemia aallonmurtajalla, kaunis ilmakin oli.

Manamansalossa mojoituimme Kultahiekat leirintäalueella. Vaikka mökki oli leirintäalueille tyypillisellä tavalla pieni, se oli siisti ja oikein mukava. Laatua paransi upea järvimaisema ja erinomainen ranta. Täydellinen hiekka, ja vaikka olimmekin järvellä, sai rannasta kahlata useamman satametrisen ennenkuin oli uintisyvyydessä. Iltaisin saimme saunoa erinomaisessa puusaunassa ja ihailla kaunista auringonlaskua. Mikäs sen parempaa!

Luostolla saimme naappureiksemme poroja. Meidän porokoira ei niistä paljoa piitannut, ekalla kerralla, kun näki ne, Rollea jännitti vähän ja se meni sijaistoiminnoille. Pikkuhiljaa porot alkoivat kiinnostaa, ja loppureissusta kiinnostus oli jo ssitä laatua, että porosia piti tuijotella pidempäänkin.

Ametistikaivoksella saimme ensin kuulla kaikkea mielenkiintoista ametisteista. "Teoriaosuuden" jälkeen saimme osallistua itse ametistinkaivantaan, ja jokainen saikin itselleen muistoksi kauniin kiven. Nimestään huoliimatta Ametistikaivos ei siis varsinaisesti ole kaivos, tai siis siellä tehdään työt käsin ja vierailijat saavat osallistua kaivantaan. Kokemus oli hyvä ja mielenkiintoinen, suosittelen! Ametistikaivoksen väki oli myös oikein ystävällistä, ja koirakin toivotettiin avosylin vastaan. Rollen mielestä paikka oli huippumahtava, sinne oli kaivettu monta oikein soopivaa nukkumakuoppaa!

Ounasvaaralla käytiin vain pikavisiitillä, yksi yö. Itse jäin Rovaniemellä kaverilleni, muut jatkoivat matkaa kohti Ranuaa, jonka jälkeen kotia. Reissu oli taas oikein mahtava, ja mikä parasta, Maailmanvoittaja kolkuttelee ovella! Tosin sitä ennen pitää kestää kaksi päivää koulua, plääh.

Lapinkoiran täyteiset päivät

Lappalaiskoirat ry:n kesäleiri Korpilahdella kutsui jälleen sunnuntaina. Matkaan lähdettiin iloisella mielellä odottaen seuraavia varmasti mieleenpainuvia päiviä. Leiri meni kokonaisuudessaan hyvin ja sekä minä että koira oltiin väsyneitä keskiviikkona, kun pääsimme kotiin. Koska ketään tuskin kiinnostaa tietää minuutilleen kaikki meidän tekemiset, keskityn pääasiassa tässä postauksessa leirin parhaaseen antiin eli harrastusryhmiin.

Postaukseen tullee lisää kuvia, kunhan kaikki ehtivät nettiin. Tällä hetkellä kaikki kuvat ovat Viivi Saarikon ottamia ja minulla on lupa niiden käyttöön.

Sunnuntai, saapuminen


Päivä alkoi tervetuliaistilaisuudella ja majoituksen saamisella. Pääsimme "nuoriso-osastoon" kahden muun nuoren koirakon kanssa, ja tilat olivat hieman toista laatua kuin viime vuonna, jolloin majoituimme aitassa. Aitassa vapaata lattiatilaa oli ehkä reilu neliömetri, tuolla moninkertaisesti enemmän. Koirat mahtuivat temmeltämään sisällä, mikä oli huippu juttu, varsinkin, kun koirat tulivat toimeen keskenään.

"Nuoriso-osaston" parasta antia oli juurikin seura. Samalla, kun koirat leikkivät keskenään, sai itse jutella omanikäisten lapinkoiraihmisten kanssa. Kiitos Aadalle ja Beassille sekä Anniinalle ja Jadelle mahtavasta seurasta!

Dimolin Ylisöpöliina "Jade"


Duvvakan Beassi "Beassi"

Vepe


Sunnuntaina ilmoittauduimme vesipelastusryhmään. Aluksi meille esiteltiin vepe lajina, ja saatiinpa näyttöä osaavilta koiriltakin. Mirka ja lpk Jalli näyttivät aluksi veneestä hypyn, joka siis tapahtuu kisoissa  50m päästä maalilinjasta, joka on rannassa siinä kohtaa, missä koira alkaa uimaan. Koiran tehtävänä on yksinkertaisesti hypätä veneestä ja uida rantaan.

Jokainen pääsi vuorollaan kokeilemaan veneestä hyppäämistä. Tietenkään emme aloittaneet kisamatkalla, vaan ihan rannasta. Aloitimme siitä, että koira hyppäsi veneestä kahluusyvyyteen ja siitä juoksi omistajan luo rantaan. Koirasta riippuen jatkettiin joko syvemmälle tai edelleen oltiin kahluusyvyydessä. Rollen kanssa tehtiin kolme toistoa: ensimmäinen n. 15 cm syvästä vedestä, toinen maalilinjalta ja kolmas n. 5m maalilinjan toiselta puolelta. Kaikki sujuivat hyvin.

Kun kaikki olivat koettaneet hyppäämistä, saimme jälleen ihailla osaavien koirakoiden suorituksia. Kari ja Lissu-landseer näyttivät alokasluokan vientiliikkeen, eli vene on 30m päässä maaliviivasta ja koira vie dummyn sinne. Liike onnistui hyvin. Sitten saimme nähdä slk Kassun suorittamana voittajaluokan viennin, eli köyden viennin. Köysi on n. 40 m pitkä ja se viedään 30 m:iin. Takaisin tullessa koira ei saa ottaa köydestä kiinni.

Toisella kierroksella olisi saanut kokeilla viemistä, mutta me tyydyimme edelleen veneestä hyppäämiseen. Koetimme aloittaa Rollen kanssa maalilinjalta, mutta se ei millään hypännyt, joten jouduimme tulemaan ihan rantaan. Siitä Rollelle pari onnistumista ja hyvä mieli.

Maanantai, luentopäivä

Aamu alkoi aamutoimilla ja Tommy Wirénin luennolla rodunomaisten käytösten muokkaamisesta. Luento oli mielenkiintoinen ja pitkä, ja koska olen surkea tiivistämisessä, en jaksa edes yrittää sitä. Pari mielestäni hyvää pointtia nostan esille.

"Mistä koira hyötyy, jos se tottelee? Mitä se menettää, jos jättää tottelematta?"

Ongelmia korjatessa:

Mieti, minkälaista käytöstä et halua

Mieti, minkälaista käytöstä haluat sen sijaan

Opettele ennakoimaan tilanteita

Harjoittele usein ja paljon haluamaasi käytöstä

"Häiriöiden siedättäminen on tärkeintä ja hitainta, mitä koiran koulutuksessa on."

Kouluttajan tulisi:

• Pystyä muuttamaan omaa ajatteluaan ja toimintatapaansa

• Harjoitella omia mekaanisia taitojaan ja palkkion antamisen ajoitusta

• Harjoitella koulutuksessa tarvittavien välineiden käyttöä (tässä kohdassa Tommy nosti esille talutushihnan ja sen, että se on yleisimmin käytettävä koulutusväline ja silti sen käyttöä ohjeistetaan vähiten)

• Tietää tarkalleen mitä haluaa

• Opetella näkemään käytöksiä

• Opetella ennakoimaan

• Opetella vahvistamaan täsmällisesti haluamaansa reaktiota

• Opetella tekemään onnistuneita harjoituksia

"Kuinka paljon olet valmis muuttamaan omaa käytöstäsi?"

Onnistuneen harjoituksen avaimet:

• Suunnittelu
• Oikea vaatimustaso

Kouluttamisen tulee olla kannattavaa kaikille osapuolille. Muista hauskuus! 

Koiratanssi


Koiratanssi aloitettiin lyhyellä teoriaosuudella, jossa käytiin läpi koiratanssia lajina ja mitä siihen kuuluu. Osuus oli opettavainen ja muistia virkistävä, sillä tiesinkin jo yllättävän paljon koiratanssista. Lisäksi katsoimme pari videota oikein taitavista koirakoista.

Kun päästiin varsinaisesti hommiin, aloitettiin temppujen opettelulla. Pujottelu oli meille jo entuudestaan tuttu, joten saimme harjoitella uusia variaatoita. Aloitimme sillä, että otan pari laukka-askelta sivulle, ja koira meni välistä, jonka jälkeen pari laukka-askelta toiseen suuntaan ja taas koira välistä. Pikkuhiljaa Rolle alkoi tajuta hommaa ja lopussa menikin jo nätisti. Lisäksi koetimme niin, että koira menee normaalisti ja ohjaaja peruuttaa, tämä oli itselle hankalampaa kuin koiralle.

Seuraava harjoiteltava temppu oli tassun anto. Koska Rolle osaa jo käytännössä kaikki muut tassunannot myös eri asennoissa, harjoittelimme toisen takajalan antoa. Toisen se osaa jo entuudestaan. Tämäkin lähti etenemään hyvin, mutta hitaasti. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kokemuksesta osaaan sanoa, että takajalan nostamisen opettaminen vie aikaa moninkertaisesti verrattuna etutassuilla tehtäviin temppuihin.

Tassunannosta siirryimme kiepsahduksiin. Nämäkin Rolle osasi jo, ja aluksi muistuttelimme suuntia ja käskyjä mieleen. Sitten siirryimme liikkumisesta pyörähdykseen, joka sekin onnistui hyvin. Pyöriminen onnistui myös silloin, kun itse pyörähdin koiran kanssa. Lopuksi harjoittelimme pyörimistä kaukokäskynä, mikä onnistui vaihtelevalla menestyksellä.

Viimeinen harjoiteltava temppu oli peruuttaminen. Rollen kanssa pääsimme käsiohjausvaiheesta ohjaajan liikkumisvaiheen kautta vaiheeseen, jossa aloin jo häivyttämään omaa liikkumistani. Pienin askelin edeten tulee siitäkin varmasti hyvä, jos vain jaksaisi treenata.

Temppuharjoituksista pääsimme rytmi- ja kehänkäyttöharjoituksiin. Rytmiharjoituksissa olin itse ihan surkea, eikä liikkuminen musiikin tahtiin oikein onnistunut. Minä ja surkea rytmitajuni, niin liikuimme kokoajan nopeammin tai hitaammin kuin oli tarkoitus.

Kehänkäyttöharjoituksissa onnistuimme. Tehtävänä oli tehdä alku- ja loppupositiot sekä joka kulmassa yksi temppu, sekä liikkua välit eri tyyleillä. Temppuja jouduin miettimään jonkun verran, ja liikuttuakin tuli kahdesti normiseuruulla, mutta muuten voin sanoa onnistuneeni.

Rally-toko


Oltiin kuin sillit suolassa. Koska koulutuskertoja oli vain yksi, kaikki halukkaat tunkivat samaan koulutukseen, mikä johti siihen, että oli pikkuisen täyttä. Kuitenkin saimme harjoiteltua liikkeet hyvin ja sen jälkeen tehtyä kaksi kohtuullista rataa. Pitkä, kuuma päivä oli väsyttänyt Rollen ja laamailua esiintyi, mutta saatiin silti onnistuneita suorituksia. Erityisen ylpeä olen oikean puolen seuruusta, se ei ollut tehnyt sitä tyyliin ikinä ja loppua kohti alkoi näyttää jo todella mallikkaalta.

Beassi, Jade ja Rolle

Tiistai, koko päivä hakumetsässä

Aamun hakuilut


Aloitimme samassa paikassa kuin viimevuonna, haulle otollisessa, kuivassa kangasmetsässä, jossa on piiloja, mutta joka ei ole liian vaikeakulkuinen. Pari koirakkoa siinä ehti treenata, kunnes metsänomistajat tulivat ja käskivät meidän siirtyä toiseen paikkaan. Ei siinä muuta kuin kaikki autoihin ja uuteen paikkaan.

Uudessa paikassa teimme jaon kahteen ryhmään. Toiseen ryhmään meni ihan aloittelevat, joille tehtiin makkararinkiä ja toiseen sitten ne, jotka ovat jo vähän edistyneempiä. Itse menin avustajaksi ja oppijaksi makkararinkiporukkaan, vaikkei Rolle siinä treenannutkaan. Oli kivaa oppia uusia asioita, Rollella kun ei ole ikinä makkararinkiä tehty.

Kun Rolle pääsi metsään, se muisti saman tien, mikä juttu tämä nyt oikein on, vaikka edellisestä kerrasta oli jo vuosi. Se osasi myös yhdistää haukkumisen metsään, vaikka olin opettanut haukkumista vain kentällä ja omassa pihassa. Fiksu koira! Tästä johtuen ohjaajamme Tero päätti, että Rollea haukutetaan piiloilla, vaikken itse ollut siitä ihan varma. Hyvin se kuitenkin sielä piiloilla haukkui, sai olla ylpeä.

Aluksi teimme viuhkan. Ensimmäinen maalimies löytyi ongelmitta ja Rolle selkeästi nautti. Toisella maalimiehellä kesti hieman kauemmin, ja jouduimme ottamaan uuden lähetyksen. Loppujenlopuksi toinenkin maalimies löytyi, ja sieltä palattuaan Rollelle tehtiin vielä yksi jänisjuoksu. Jälleen Rolle lähti tapojensa mukaan kuin raketti, mutta koska matkalla oli tiheä ryteikkö ja maalimiehen lopullinen piilo oli tuoksuvien kukkasten keskellä, lopullinen löytäminen kesti. Sieltä se kuitenkin löytyi ja vielä komealla haukulla.

Iltapäivän hakuilut


Päästiin takaisin vanhaan paikkaan. Jälleen menin itse aloittelevien ryhmään opiskelemaan, tällä kertaa sunnuntaikävelyä. Sekin oli itselle uusi juttu, koska sitäkään ei ole Rollella tehty.
Aamupäivän leirinäyttelyssä osallistuimme lasten ja lastenmielisten luokkaan sekä mustien ja mustien merkkiväristen luokkaan. Molemmissa luokissa Rolle esiintyi hyvin, lastenluokassa tuli ensimmäinen sija ja mustissa kolmas. Oikein tyytyväinen olen.

Rollen omalla vuorolla sille tehtiin haamut. Ensimmäinen, helpomman puolen haamu löytyi hyvin, Rolle lähti täysiä ja jaksoi juosta kovalla vauhdilla ihan maalimiehelle asti. Toinen haamu oli kaikin puolin vaikeampi. Maalimies oli tuulen kannalta vaikeammalla puolella, ja lisähaastetta hommaan toi se, että maalimies oli hakkuuaukean takana. Niimpä Rolle pysähtyi siihen samaan kohtaan mihin kaikki muutkin, suuren vesimutalammikon eteen pari metriä ennen piiloa. Siitä Rolle tuli itsenäisesti takaisin, vaikka maalimies huusi Rollea. Toisella lähetyskerralla Rolle pysähtyi taas samaan kohtaan, mutta tällä kertaa meni yli, kun maalimies huusi.

Lopuksi teimme vielä erillisiä haukutuksia Rollelle. Vähän aikaa sillä kesti aloittaa haukkuminen, mutta sitten kun tajusi, mitä tämä on, haukku irtosi hyvin.

Viimeisen illan kunniaksi meillä oli letunpaistoa. Tunnelma oli jälleen vallan mainio, ja letut hyviä. Kaiken kruunasi Tiehpi-kennelin okarinonsoitto, kiitokset Anulle ja J-V:lle kauniista soitosta!

Keskiviikko, päätöspäivä


Leirinäyttelyn aikana puljuttelin vielä kerran Sarria (Taigahaun Jääpeikon Jenkka), joka asustelee Tiehpi-laumassa. Olen ehkä ihan pikkuriikkisen kateellinen Anulle ja J-V:lle, koska olisin itsekin halunnut pennun tuosta yhdistelmästä. Ja Sarri on vain niin pätevä pikkuinen, että kyllä se kenelle tahansa kelpaisi!

Taigahaun Jääpeikon Jenkka "Sarri"

Leirillä oli myös mahdollisuus kuvauttaa koiriaan. Tietysti huödynsimme mahdollisuuden, ja kävimme ottamassa paitsi yksilökuvia, myös ryhmäkuvia. Toistaiseksi kaikki tämän postauksen kuvat  ovatkin tuon kuvauksen satoa.

Leirin lopuksi oli vielä leiridiplomien jako. Tällä kertaa yksikään diplomi ei osunut omalle kohdalle, mutta onnitellaan vielä tätäkin kautta kaikkia niitä, jotka diplomin saivat, erityisesti Terhiä ja Iliä sekä  Emmaa ja Tellua!