Treenilelua etsimässä

Noin puoltoista kuukautta sitten olin mahdottoman tehtävän edessä. Bean ehdoton lempparilelu on D&C:n geelipallo narulla. Ensinnäkin, koska se on pallo. Toisekseen, koska se on pallo. Mutta siinä on yksi ominaisuus, joka menee muiden pallojen edelle: se joustaa kun siihen puree. Se on myös mun mielestä hyvä, koska siinä on naru, sitä pystyy heittämään ja sillä pystyy leikkimään vetoleikkejä.

Täydellistä, eikö? No melkein! Koko pallossa on yks vika: se on vihreä. Arvatkaa vaan kaks kertaa näkyykö se nurmelta tai metsästä yhtään mihinkään. No ei! Siis muuten ihan huippu lelu mut se on kadoksissa käytännössä heti. Mä sitten päätin, että mä etsin jonkun vastaavan. Ensimmäinen kriteeri oli, että pallon on oltava sellainen, joka antaa geelipallon tavoin periksi purressa ja väriltään sen on oltava jokin muu kuin vihreä. Saa olla narullinen tai ilman narua, jos siinä on jokin, mihin voi narun kiinnittää sitten itse. Näillä vaatimuksilla kävelin paikalliseen eläintarvikeliikkeeseen ja tarttuihan sieltä sitten mukaan tuollainen violetti kaveri.

Täydellistä: se antaa periks, on violetti eli ei-vihreä ja siinä on narukin perässä. Valtakunnassa kaikki hyvin kunnes... Koira ottaa sen kerran suuhun ja lelu on ihan kuolassa. Liukas pinta yhdistettynä kuolaan on sitten vähän toisenlainen ongelma, lelu ei nimittäin pysy koiran suussa. Huippua. Sen jälkeen kun oot kissojen ja koirien kanssa etsinyt edes tuon version, joka ei sitten olekaan hyvä, kiroat kaiken maasta taivaisiin. Voiko oikeasti olla niin, että mikään lelu maan päällä ei vastaa meidän vaatimuksia? Eikä luulis olevan niin vaikeeta, kun kaiken muun paitsi värin osalta toimiva lelu on jo löytynyt. Mutta kun ei niin ei, niitä geelipalloja ei voida valmistaa minkään muun värisenä kuin vihreänä.

Heitin siis toivon hetkeksi menemään ja tyydyin siihen, että me voidaan leikkiä lelulla vaan hiekkakentillä. Hurraa! Sitten eräs päivä tajusin, että hei, meidän kylällähän on toinenkin eläintarvikekauppa, jolla on painopiste nimenomaan harrastuskoiratarvikkeissa ja leluvalikoimakin on sitä myöden erilainen. Laitoin sinne sitten viestiä ja kaikki hienot vaatimukseni, mukaanlukien uusin vaatimus eli pinnan pitää olla jollain tavalla karhea, koska muuten se luistaa koiran suusta. 

Seuraavaksi sain kokea ihan huikean yllätyksen. Viestiini vastattiin ja vaihtoehtoja oli kuulemma oikein useampia! Ihan huippua! Ei siis muuta kuin seuraavana maanantaina hypättiin pyörän kyytiin ja poljettiin kivijalkamyymälään hypistelemään leluja. Sieltä sitten löytyi tuollainen Ke-Hu Maapallo -lelu, joka tarttui matkaan. Hintaahan sille tuli, mutta en anna sen häiritä, koska se ei mun vaatimuslistalla ollut. Nyt meillä on maailman täydellisin lelu - pallo, joka antaa periksi ja joka näkyy vihreestäkin alustasta. Ja mikä parasta, tuo pallo hohtaa pimeässä! Okei, näin kesäisessä Suomessa ei tuosta ominaisuudesta juuri hyötyä ole, mutta kyllä sitten kelpaa, kun on oikeasti pimeää. Oon ollut jopa niin tyytyväinen, että kunhan tässä joskus saan aikaiseksi niin käyn hakemassa meille vielä toisenkin kaappiin.

Ongelma nimeltä Bean lelu ratkaistu.

Ongelma nimeltä Rollen versio ratkaisematta.

Se oliskin kätevää, jos Rollella olis samanlainen ongelma, tietäis, miten sen ratkasis. Mutta kun ei. Rolle ei leiki. Paitsi poikkeustilanteissa ja tähtien asennon ollessa oikea. Yks tällainen poikkeustilanne on kotiintulotilanne, jolloin se on riittävän innoissaan leikkiäkseen. Rolle tykkääkin leikkiä enemmän repimisleikkejä kuin Bea ja näissä tilanteissa sillä toimii hyvin (riittävän pehmeät) patukat. Mutta kun treenata pitäisi ehkä pystyä muissakin tilanteissa kuin niissä kotiintulotilanteissa. Fakta on se, että lelulla itsessään ei saa Rollelle rakennettua mitään, ruoka sen olla pitää. Mutta nyt kun ollaan avoimen juttuja reenailtu, etenkin ruutua, on ollut vähän miettimistä siinä, miten sen palkan saa sinne ruutuun, kun koira on siellä.

Yksi vaihtoehto olisi tietenkin se, että ruoka on sielä ruudussa valmiina. Mutta sekin pitää jossain vaiheessa häivyttää pois, joten ongelma ei sillä ratkea. Kävin pitkään palkkaamassa koiran itse ruutuun, mutta siinä alkoi pidemmän päälle tulemaan sellainen "ei mulla tonne mikään kiire ole"-vaihe. Kokeilin pelkän ruoan heittämistä, tietenkin riittävän isoissa paloissa. Parhaimmillani onnistuin kuitenkin heittämään nameja jotain 5 metriä, mikä nyt ei kauhean suuri lohtu ole, kun kokonaismatka on sen 15-20 metriä. Pistin nameja purkkeihin, mutta nekin lensivät valitettavasti vain muutamia metrejä, ehkä maksimissaan 10.

Erään kerran mulla oli sitten mukana se Bean vihreä geelipallo. Tajusin, että siinähän on hyvät reiät tunkea namia. Bueno! Paitsi että kun ne namit tunkee kerran sinne sisälle, sinne ne jää. Ei niin hyvä. Melkein jo ehdin innostua ajatuksesta, se pallo meinaan lensi hyvin pidemmänkin matkaa. Mutta ei niin ei.

Sitten eräänä päivänä meidän lattialla lojui ikivanha sininen aktivointipallo, merkki on varmaan jotain markettikamaa ja ikää tolla on vuosia. Mutta samanlaisia niitä on nykyäänkin myynnissä. Nykyään jopa useampaa kokoa ja väriä. Silloin kun me itse tuo ostettiin, oli tasan yksi koko ja väreinä punainen ja sininen, joista sininen vielä uutuusväri. Nykyään on pinkkiä ja vaaleensinistä ja ruskeeta ja on isoa ja pienempää ja on vaikka mitä.

Mutta silloin tajusin. Tämä on meidän ratkaisu! 

Katsokaa tarkkaan, siinä komeilee meidän ruudun pelastaja.

Siinä on kaksi tärkeää ominaisuutta: nuo läpät tuossa reiän ympärillä pitää tehokkaasti sellaisen vähän isomman namin paikoillaan, joten se ei irtoa ennen aikojaan. Pallon sisällä on myös sellaisia jänniä liparetasoja, jotka estävät namin uppoamisen syvemmälle, jos vaikka sattuu käymään niin, että pallo tulee "nami edellä" maahan heiton jälkeen. Siis ihan täydellistä! Varsinkin kun Rolle on vuosien saatossa oppinut, että tuosta pallosta tulee aina ruokaa, omnomnom.

Nykyään enää tarvitsee ostaa kaupasta ruututreenejä varten jotain tollasta vähän kovempaa namia, jotta se ei hajoa tuhannen päreiksi käytössä. Mutta sehän ei ole kovinkaan suuri ongelma, koska yllättävän suuri osa kaupan valikoimasta on juurikin tällaista kovempaa tuotantoa. Tai ainakin aina silloin, kun yrittää varta vasten etsiä jotain pehmeää tai edes pientä, ei löydy, ei sitten millään.

Mutta nyt meillä on molemmilla koirilla toimivat lelut (okei, Rolle ei sillä leiki, mutta toimii se silti). Pari ongelmaa treeneissä selätetty ainakin hetkeksi, että voikaan ihminen olla tällaisista asioista onnellinen!

Belgianpainajainen Vuki

Tämä postaus, jota on toivottu. Tämä on postaus, jonka päätähtenä on pieni hoitolapseni Vuki. Ihan aluksi jotain perustietoa Vukista: kun sitä kumminkin joku kysyy niin kyseessä on siis näyttelylinjan belgialainen Ketunpolun Kin Of Wolves, vajaa vuosikas otus. Vukin kanssa on harrastettu tokoa ja jälkeä sekä liikuttamismielessä vetolenkkejä niin, että ihminen kävelee perässä. Vuki asuu Bean edellisen omistajan Lillin luona toisen belgialaisen, Vixin, kaverina ja hoitoon se tuli, koska noh, Lilli halusi sen hoitoon. Joten kun aikataulut nappasi, mä otin pienen belgianpainajaisen tänne.


Painajaiseksi sitä voisi nimittää sen takia, että se ei todellakaan ollut tai ole helpoin koira. Sen ongelmalistaan kuuluu mm. epävarmuus vieraita ihmisiä kohtaan, josta kumpuaa räyhääminen, liukkaiden lattioiden pelko, yksinolot, hihnakäytös vähän joka suhteessa ja tokon osalta se, ettei Vuki pysy paikallaan istumassa, kun ihminen kävelee sitä kohti. Multa toivottiin, että treenaisin viimeistä eli odottamista, mutta mä paneuduin vähän kaikkeen.

Hihnakäytöksen osalta mietin, että jaksanko siihen pureutua. Lopulta totesin, että kaksi viikkoa tulee menemään kokonaisuutena paremmin, jos se edes jotenkuten osaa kävellä hihnassa edes loppuajasta. Hihnakäytöksen myötä pääsinkin luomaan syvempää suhdetta tuohon otukseen kuin mitä olisin muuten luultavasti saanut. Oli myös kätevämpää kävellä 30 min kävelylenkki ja väsyttää belgialainen henkisesti kuin yrittää parin tunnin ajan juoksuttaa sitä metsässä ja todeta, että ei muuten väsy. Hihnakäytös auttoi myös räyhäämiseen puuttumisessa, kun koira tiesi, että se, mitä siltä haluan, on vasemmalle puolelleni tuleminen hihnan kiristyessä. Lopulta se saattoi räyhätä lyhyesti, jonka jälkeen tuli tarjoamaan kontaktia. Kahdessa viikossa saa yllättävän paljon aikaan, kun tekee!

Liukkaat lattiat pääsivät meillä myös tehotreenin alle, koska meidän talossa on tasan neljä mattoa: mun huoneessa yksi, eteisen ja olohuoneen ovien edessä pienet matot ja olohuoneen isompi matto. Aikaisemmin keväällä meillä omistajansa kanssa vieraillessaan Vuki oppi, että laattalattioilla on ok liikkua, joten se onneksi pääsi liikkumaan keittiössä ja kodinhoitohuoneessa. Mutta esimerkiksi matka keittiöstä mun huoneeseen on noin 7 metriä puhdasta parkettia. Tämä pätkä muodostuikin meidän pääasialliseksi treenimaastoksi ja noin puolessa välissä hoitojaksoa siitä pystyttiin menemään jo hyvin yli. Loppua kohti parani ja Vuki pystyi liikkumaan hyvin koko talossa.

Yksinolojensa ajan Vuki oli pesuhuoneessa, koska siellä se pystyi syömään vähiten itselleen vaarallista aineistoa. Ja meidän pesuhuone on siis iso, suunnilleen 15 neliötä ja Vuki oli yksikseen 5 päivänä n. tunnin ja 3 päivänä n. 4 tuntia. Noh, se esitteli silti ensin sanallisen arkkunsa - ulvonta ja haukkuminen ei onneksi kuulunut enää ulos ollenkaan. Ja sitten se esitteli myös timpurin taitonsa, kun se päätti yhtenä päivänä askarrella vähän ovien karmeja uuteen uskoon... Noh, loppuajaksi hankin sitten siihen kompostiverkon eteen. Ennen kompostiverkon hankkimista Vuki päätti kokeilla myös saunomista, onneksi ei ollut osannut laittaa kiuasta päälle!


Ihmisten treffaamista treenattiin useampaan otteeseen. Kävimme mm. Koirakerhon järjestämässä lajiesittelypäivässä, jossa Vuki näki useita ihmisiä ja pääsi tekemään lähempää tuttavuutta muutaman ihmisen kanssa. Kävimme lisäksi molemmissa oman kylän eläinkaupoissa shoppailemassa ja kumpikaan miesmyyjä ei ollut kovin paha. Lisäksi Vuki näki pari kaveriani ja luonnollisesti kaikki muut neljä perheeni jäsentä olivat sille vieraita. Yhtenä päivänä eksyttiin myös näyttelyreeneihin ja tietenkin lenkeillä tavattin useampia ihmisiä. Huomasin, että parhaiten Vukilla toimi se, että antoi vieraalle pari herkkua, jotka syötyään Vuki oli kaveri kenelle tahansa.

Treenatessa Vuki osoitti fiksuutensa! Lähtötilanne oli se, että Vukin viereen ei saanut palata edes puolen askeleen päästä ilman, että takapuoli nousi maasta. Aloitettiinkin treenaaminen siitä, että sain nostaa jalkani ylös maasta ja laskea sen takaisin niin, että koira pysyy istumassa. Siitä sitten edettiin ensin hiljakseen yhteen askeleeseen, kahteen askeleeseen ja niin edespäin. Jossain vaiheessa pääsin kiertelemään koiraa ja totesin, että takaapäin tullessa homma on vaikeampaa, kuten myös sivulta tullessa. Niitä sitten aikamme treenailimme ja asetin tavoitteeksi, että hoitojakson loppuessa pystyn lähtemään ja palaamaan juosten mistä tahansa suunnasta. Noh, tavoitteen saavutin muistaakseni sunnuntaina tai maanantaina, jonka jälkeen kysyin Lilliltä, mitäs sitten tehdään. Ruvettiin tekemään seuruuta, askel kerrallaan etenimme siinäkin. Jossain vaiheessa opetin Vukille myös sen, että perusasentoon tullaan pelkällä sanallisella käskyllä eikä käsimerkkiä siis tarvita. Alla olevalla videolla näkee lyhykäisyydessään lopputuloksen, johon pääsimme.

Viikot Vukin kanssa saivat aivan huikean päätöksen, kun kävimme lauantaina Uudenmaan vetokoiraurheilijoiden järjestämissä juniorikisoissa juoksemassa 1,65 km aikaan 6,49 min. Sijoitus oli 3/3, mutten ole yhtään pettynyt, sillä kisakumppanit olivat todella kovia. Kisakärpänen puraisi ja haluan Rollen kanssa kisaamaan! Bea ei kovin kaksinen vetokoira valitettavasti ole... Rollehan itseasiassa olisi juossut mun kanssa tuolla, jollei oltaisi majoituttu Lillillä, Vixillä on nimittäin juoksut juuri nyt. Mutta toisaalta pitää ajatella positiivisesti ja ainakin saatiin ikimuistoinen loppu yhteiselle ajallemme!

Mä en muista, olenko blogin puolella asiasta maininnut, mutta mä ehkä vähän kuolaan belgiä. Olen jo pidempään kuolannut ja suurimmat pohdiskelut on kohdistunut näyttö vs. käyttö -aiheeseen. Vukin hoitaminen antoi ihan uutta näkökulmaa tähänkin aiheeseen. Olen aiemmin treenaillut ja oleskellut enemmänkin Vixin kanssa ja Vixi on varsin mukava koira. Treeni-intoa löytyy, kuten myös miellyttämisenhalua, toistonkestävyyttä ja taistelutahtoa sekä hyvä pääkoppa. Vixi oli mulle pitkään näyttölinjaisen ainoa kosketuspinta ja sellainen olisi varsin mukava. Mietin kuitenkin koko ajan, haluanko jotain enemmän - ja jos haluan, tuleeko sitten jotain liikaa. Mutta Vuki on ihan toisenlainen otus. Se on fiksu, mutta sen miellyttämisenhalu ja toistonkestävyys on aika matalat. Jotain kertoo se, että jossain vaiheessa totesin, että jopa Rollea kiinnostaa enemmän tehdä mulle hommia ja treenata - ja se on paljon.

Vukin jälkeen totesinkin, että koska todennäköisyys saada näyttelylinjaisesta Vukin kaltainen koira on loppujenlopuksi melko suuri, enkä halua sellaista koiraa, kannattaa mun kääntää katseeni käyttölinjaisiin. Jos mä haluan koiralta vain tiettyjä luonneominaisuuksia, miksi en etsisi kasvattajaa, joka näitä luonneominaisuuksia kasvattaa - toisin sanoen siis käyttölinjaisen kasvattaa. Ajatukset siitä, meneekö käyttölinjainen yli, selkiytyivät huomattavasti, kun tapasin Juniorikisoissa käyttöbelgi Väsyn omistajineen. Väsy oli aika ihana ja omistajansa osasi kertoa paljon siitä, minkälainen käyttöbelgi onkaan arjessa. Käyttöbelgi arjessa ei tämän keskustelun pohjalta tuntunut mitenkään mahdottomalta - päinvastoin!

Mutta tämän belgipohdinnan jälkeen on samaan hengenvetoon todettava, että toivottavasti seuraava koira ei ole vielä belgi vaan Rollen pentu. Koska Rollen pennusta mä haaveilen ja jos ihan realistisia ollaan, mun elämä tulee seuraavan parin vuoden aikana muuttumaan niin paljon, että on paljon fiksumpaa pitää tollaisia lapinkoiria, joiden kanssa voi harrastaa, mutta jotka eivät ehdottomasti vaadi sitä. Ihan vaan siksi, että lukion loppuminen ja opiskelemaan lähteminen tuovat elämään sellaisia muutoksia, joiden jälkeisen elämän resursseja ei oikein voi ennustaa. Joten näissä käsissä tulee olemaan lapinkoiria vielä pidemmänkin aikaa!

Ja näin lopuksi mun on ennen kaikkea kiitettävä Vukia ihan järjettömän opettavaisesta ajasta! Aluksi koko homma näytti oikeasti melko painajaiselta, mutta lopulta osoittautuikin joksikin ihan muuksi. Kiitos, ihana päiväuni Vuki!

Koiria, koiria, koiria

Lähdössä ekaan kokeenomaiseen reeniin ikinä!

Ollaanpas kärsitty taas blogihiljaisuudesta. Mutta sehän kertoo vain siitä, että meillä on ollut paljon puuhaa eikä koneen ääreen ole ehtinyt istua postausta kirjoittamaan! Kuunvaihteessa olin itse reissussa Saksassa viikon verran, oli kivaa, mutta sieltä ei blogin puolelle sen enempää ole kerrottavaa. Tiivistettynä se, että keskieurooppalainen koiranpitokulttuuri irtipitoineen näkyi: Kölnin tuomiokirkonkin juurella juoksenteli irtokoiria, puistoista puhumattakaan.

Saksan reissulta kotiuduttuani en juuri ehtinyt reissuväsymystä pois lepäämään, koska päivät oli täyteen buukattuja, vaikka lomapäiviä olivatkin. Helatorstain jälkeiselle perjantaille olin sopinut hakureenit ja kun totesin, että haluaisin kokeilla Rollelle jotain uutta ja ihmeellistä, mulle ehdotettiin kokeenomaisia reenejä. Mikäs siinä, perhosia vatsaan ja menoksi!

Koska mä päätin, että en jaksa selittää selkeesti, piirsin hienoja kuvia! Ihannesuoritus näkyy siis tuossa, en itekään kyllä oo ihan varma, miten toi ois pitäny suorittaa, joten ihan täydellisesti noi nuolet ei mene. Ideana siis se, että kakkosella ja kolmosella on maalimies valmiina, neloselle menee tyhjän jälkeen ja ykkönen on tyhjä. 

Meinaan se, miten Rolle päätti tehtävän ratkaista, ei ihan vastaa ihannetta. Noh, kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa. Se ei menny ykköselle, vaan eteni vähän matkaa ja tuli takas. Sitten se sai hajun kolmosesta ja paino sinne. Hurraa, koko alue "tarkastettu"! Toinenkaan puoli ei menny niinku strömsössä, just ennen piiloo se lähti eteneen alueella, mut sit se palaski takasin (ja löysi piilot, kävi tarkastamassa sen tyhjänkin). Jos ois menny niinku ois pitäny, Rolle ois ensin käyny tuola ykkösellä tarkastamassa, tullu takasin, menny hienosti kakkoselle ja sit sieltä vielä kolmoselle. Alunperin oli suunnitelmissa ottaakin ensin vaan nää kakkonen ja kolmonen ja miettiä sitten, miten mahdollisesti korjataan. Noh, me päädyttiin korjaamaan koko rata ihan uuestaan eli koira hetkeks pois alueelta ja sit takasin.

Korjaussarja sitten onnistuikin hyvin. Maalimies meni sinne ykköselle, jotta saadaan sitä vahvistettua. Nyt tehtiin oikealle tyhjä, josta kolmoselle ja josta jälleen neloselle, jossa maalimies oli kuitenkin piilossa jo matkalla varsinaiselle piilolle. Tästä ei mitään huonoo sanottavaa, koira teki tosi hienosti. Okei, se vois kyllä tyhjät tehdä vähän syvempinä, turhan syvinä ne tuohon piirsin, mutta toisaalta eka kerta kun se teki tyhjiä. Haukutettiin joka piilolla niin, että mä tulin ite piilolle ja haukkui koko ajan. Rollelle tuntuu sopivan tällainen, se tsemppaa sitä paremmin mitä passiivisempi maalimies on. Mikä on vaan hyvä! Seuraavalla kerralla vahvistellaan varmaan ainakin etukulmia, muu jää sit sen kerran murheeks. Tyhjiä ei oteta seuraavalla kerralla, ettei ala pelleileen niitten kanssa.

Helatorstaiviikonloppuna meillä kävi vierasilla kummitätini koiransa Ruskan (Taigahaun Kaunis Kesänlahja). Bea ja Ruska leikki vauhdikkaasti aamusta iltaan ja intoutuipa Rollekin pari kertaa mukaan. Käytiin myös tekemässä esineruutu metsään, Ruska oli aika pätevä, Rolle taas ei. Sen esineruutu kusee tällä hetkellä pahemman kerran, mutta en nyt jaksa siitä pidempään sepustella. Joskus toiste sitten.

Äitienpäivänä käytiin mummolassa kyläilemässä ja mä otin kaiken hyödyn irti ja tein Bealle jäljen mummolan viereiselle pellolle! Bea on ilmiömäinen jäljestäjä, vähän ku Rolle haussa. Menee varmasti eteenpäin ja alkaapa sieltä pikkuhiljaa löytyä ideaa siitä, miten askeleet oikeen kulkee. Harmi vaan et oon ite niin ummikko et toimin kyllä kunnon jarruna tässä meidän touhussa... 

Viime viikon maanantaina meillä vieraili maailman söpöin otus, kunnon pentukuumeennostattaja, pk holskupentu Tialan Born To Rock, jolla ei tuolloin vielä kutsumanimeä ollut. Nyt hänet tunnetaan kuitenkin nimellä Sura.

Kyllä raitapaita raitapaidan tunnistaa <3

Suran kanssa meitä tuli moikkaamaan Bean edellinen omistaja Lilli ja hänen kaksi belgianpaimenkoiraansa Vixi ja Vuki. Sura lähti kotimatkalle, mutta Vuki jäi meille hoitoon, koska noh, haluttiin niin. Oon nyt nauttinut belginomistajuudesta noin viikon verran ja tätä jatkuu vielä perjantaihin asti, jolloin lähdemme Bean kanssa Lillille viikonlopuksi. Vukin kanssa ollaan ahkerasti reenailtu vähän kaikkea, mikä sillä on/on ollut ongelmana ja hyvin ollaan edistytty. Vuki tarvitsee kuitenkin ihan oman postauksensa, sen verran siitä on asiaa kertynyt!

Synttärit hakumetsässä

Hieno mies alias Rolle viettää tänään 7-vuotissynttäreitään! Päivään on kuulunut kaikkee, mistä Rolle on nauttinut, mm. nukkumista. Toisin sanoen ei mitään kovin erikoista, aikalailla normaalia elämää. Synttärilahjaksi ostin Rollelle poron luita ja lisäksi se saa illalla nauttia poroillallisesta. Ei ehkä mikään kaikista luovin synttärilahja, mutta ei se mitään tarvinnut, joten päätin, että en sitten sille mitään turhaa edes osta. Tosin se ei arvosta, että ne luut on tollasessa paketissa...

Myös Bea on tänään puolikas synttärisankari eli siis Bea viettää 3,5-vuotissynttäreitä. Se ei mitään erikoisempaa lahjaa saanut, saa tosin kyllä osansa Rollen poronjauhelihasta (pienemmän osan toki!) ja varmaan jossain vaiheessa luunkin, mikäli Rolle suostuu luopumaan omistaan (okei, siltä ei kysytä, koska se ei luopuis). Bealle päivässä on varmaan ollut nautinnollisinta palloleikit ja metsässä juoksentelu.

Rolle taas pääsi tänään nauttimaan hakureeneistä. Synttäreiden kunniaks tarjottiin herkkuja niin treenikavereille kuin heidän koirilleenkin. Herkkujen jakamista kivempana Rolle kuitenkin piti itse toimintaa. Otettiin sille neljä ukkoa, eka oli vasemmassa etukulmassa avoimessa umpipiilossa, syvyyttä joku öö oisko ollu 30-40 m. Piilo oli ihan uudenlainen hökötys meille, muovinen, umpinen puutarhatarvikelaatikko. Rolle aloitti haukun hienosti eikä edes yrittänyt teurastaa tuota umpipiiloa, joten huippua! Palkkansa se sai haukun aloituksesta.

Toisella puolella ukko oli suunnilleen samassa syvyydessä, mutta koiran piti edetä alueella päästäkseen perille. Ongelmana oli se, että matkalla oli nyppylä ja mä en nähnyt yhtään, mitä se koira siellä puuhas. Todennäkösesti kävi tarkastamassa matkalla olleen tyhjän, mutta luonnollisesti avonaisen umpipiilon ja suurella todennäköisyydellä jotain muutakin, koska sillä kesti jonkin aikaa löytää perille. Maalimiehellä aloitti haukun hienosti ja tällä kertaa haukkui 10-15 haukun sarjoja välipalkalla, kunnes itse pääsin perille.

Paras idea ikinä - kirjoittaa purkkeihin ohjeet maalimiehelle!

Kolmannella piilolla, jälleen vasemmalle puolelle, Rolle teki oikein mallikelpoisen L:n mallisen piston ja löysi ukon hienosti. Paljoa ei haukun aloituksessa aikailtu, Rolle otti sopivan paikan haukkua ja haukkui siinä sitten niin kauan, kunnes olin itse paikalla. Kerran katsahti mua, kun lähestyin, mutta kokonaisuutena kuitenkin hyvä haukku. Ja piilollakin tuli hienosti hallintaan.

Neljäs piilo oli taas oikealla puolella nyppylän takana. Sillä kesti taas, mutta lopulta löysi. Ens kerralla pitää pyytää et mentäis johkin toiseen paikkaan, jotta vois tsekata, johtuuko toi, että kestää, siitä, että tallaus on tehty niin, että on tavallaan tultu takarajalta eturajalle, mikä vois aiheuttaa sen, että Rolle lähtee tallauksien suuntaan eli työskentelemään taaksepäin. Ukot kuitenkin löytyy joka kerta hienosti lopulta, niin myös tänään tämä neljäs. Viimeisellä oli 10-15 haukun sarja ja sen jälkeen palkkapurkki auki. Ja Rollen ilme oli kyllä aika nauttiva, kun maalimies sitä piilolla rapsutteli!

Mitäs sitten?

Nyt kun on kaikki alokkaan kokeet Rollen kanssa käyty, on varmaankin aika miettiä sitä, että mitä suunnitelmia sitä tulevaisuudelle onkaan. Kiitos ideasta Smurffille!

Tokonhan lisäksi me ollaan tehty tavoitteellisemmin hakua, joten siihen liittyen seuraavana silmissä siintää BH-koe. Tottisosuus on ollut siihen hyvällä mallilla jo jostain viimevuoden loppukesästä, mutta arki ja koiraohitukset on ollu jo pidemmän aikaa meille suurempi murheenkryyni. Joskus lokakuussa koettiin äkillinen edistyminen ja yks otus tajus, et niistä koirista voi mennä ohi ilman, että niitten päälle yrittää hyökätä. Ja talven mittaan ollaan sitten menty vielä vähän lisää eteenpäin. Tavotteena oliskin, jos pääsis helatorstain tienoilla kokeeseen!

Sit seuraavalle kokeelle en oo miettiny sen tarkempaa aikataulua. Suunnitelmiin kuitenkin kuuluu niin hakukoe kuin avoimen luokan tokokoekin. Hakukoetta varten ollaan itsenäisesti treenailtu tottista. Seuruu jne, jotka kuuluvat BH-kokeeseen, luonnollisesti sujuvat. Mutta sitten ne, mitä ei BH:ssa ole eli jäävä istuminen, noudot ja eteenmeno. Istumisen kanssa saadaan kyllä tehdä vielä töitä, mutta enhän mä voi olettaa, että joku on valmis, jos me ei sen eteen töitä olla sen enempää tehty. Eteenmenokin alkaa olemaan varsin hyvällä mallilla, palkan häivyttämistä pitää vielä tehdä, mutta kyllä sekin siitä.

Noutoihin kuuluu tasamaanouto, hyppynouto metrisen esteen yli ja vinoestenouto. Virallisella a-esteellä ei olla vielä koskaan päästy tekemään, joten se pitäisi testata. Agilityn a-esteellä homma kuitenkin sujuu vallan mainiosti. Metrisen esteen yli noutaminen taas on tuon otuksen lempparihommaa. Mä en ymmärrä, millä logiikalla tuo maailman matalavireisin otus kerää itestään niin paljon, että menee ihan heittämällä siitä metrisestä yli, mutta en kyllä valita. Sen sijaan tasamaanouto... Niin se tasamaanouto. Se kyllä lähtee sinne suurella innolla, mutta ei sillä mikään kiire oo takasin. Ollaan tätä jonkin verran reenattukin, mutta kun ei vaan onnistu niin se kyllä syö intoa siitä hommasta ihan hirveesti.

Maastot eli esine- ja henkilöetsintä ovat nekin vielä kesken. Esineitä pääsee tässä kohtapuoliin jo reenailemaankin paremmin, kun metsät alkaa olla siinä kunnossa. Eiköhän se siitä, pitänee vaan sitten ihan hakuryhmänkin kanssa tehdä, jotta saa vähän vieraampia hajuja sinne ruutuun. Varsinaisen haun puolella Rolle tekee valmiita pistoja ja haukkuu hyvin, tarvittaessa niin kauan, kunnes saavun itse paikalle. Umpipiiloilla pitää kuitenkin vielä vahvistaa ilmaisua, niillä kun tuntuu välillä usko loppuvan kesken ja sit yritetään päästä piiloon sisälle. Myös tyhjiä pistoja vois jossain vaiheessa ruveta ottamaan. Todennäkösesti sitten, kun päästään taas reenaamisen makuun ja kunnon mettiin, viimeks ku reenattiin vaan treenikaverin pihapiirissä.

 Avoimessa luokassa tulee sitten tokoonkin aikas paljon meille ihan uutta juttua. Tulee ruutu ja tulee merkinkierto ja jäävä istuminen ja peruuttaminen ja paikallaistuminen. Ja se kirottu nouto. Saanks mä vaan skipata sen noudon ja siirtyä suoraan voittajan hyppynoutoon? Kyllähän siitä pisteitä nykyselläänkin tulee, mutta olis kiva saada se palautusvauhtikin kasaan.

Jäävä istuminen on sillä ihan samalla mallilla ku pk-puolellakin. Eli treenin alla. Pysähtyy suurella varmuudella istumaan, kun peruuttelen sen edessä ja käskytän pelkkää istumista. Mut sit jos koettaa sekotella jotain muuta niin menee herkästi vaan lottoarvonnaks. Treeniä siis tarvitaan! Peruuttaminen sen sijaan on varsin hyvällä mallilla, se peruuttaa nätisti pidempääkin pätkää. Ja nimenomaan peruuttaa, ei siirrä takapuoltaan askel kerrallaan. Tosin pysähtyminen näyttää istumistyylistä johtuen kömpelöltä, mutta sille ei oikein voi mitään. Paikkaistuminenkin sillä on ihan yhtä varma ku paikkamakuu, eli toisin sanoen ei mitään ihmeellistä sen saralla.

Ruutu on hyvällä mallilla. Rollella on ruudussa kosketusalusta ja se irtoo sinne tosi hyvin, myös pidemmältä matkalta. Jätkä jopa yllätti ja on alusta asti laukannut ruutuun! Varmaan eka tokoliike, jossa ei oo vauhdin kanssa jouduttu tappelemaan! Pikkuhiljaa häivytellään kosketusalustaa ja vahvistetaan virittelysanan merkitystä niin tästä tulee hieno. Ja ennenkö kukaan tulee kysymään niin totean sen, että ruudussa Rolle menee suoraan maahan. Saatto olla hyvä päätös tai huono, sen näkee sitten. Mutta halusin kokeilla molemmilla koirille eri tapoja ja sattuneista syistä sitten Bealle valikoitui seisominen ja Rollelle maahanmeno.

Ja sit se törppö. Tai merkinkierto. Tai mikä lie onkaan. No sitä ei olla tehty yhtään. Siellä se törppö seisoo taustalla ja Rolle ei tee mitään. Mutta siis sen vain sanon, että tää on ihan suunnitelmallista. Halusin nimittäin esitellä sille ruudun idean kunnolla ennen törpön esittelemistä. Tähän ajattelin niinkin fiksusti, että ruutu on liikkeenä koiralle vähän hankalampi hahmottaa, joten jos mä vahvistan merkkien kiertoa ensin, en tuu ikinä saamaan sitä irtoomaan niistä merkeistä ja suuntaamaan keskelle ruutua. Saas nähdä toimiko mun ajatus.

Eli siis lyhyesti sanottuna me ei aiota jäädä laakereillemme makaamaan, vaikka nyt tulikin tuo TK1 ansaittua. Treenit jatkuvat aivan kuten ennenkin, itseasiassa viimeks ollaan itse alokkaan juttuja treenattu öööö ennen syksyn koetta. Niin, ja unohdin melkein mainita muut avoimen muutokset esim. luoksetulon lähtö makuulta, käännökset seuruun juoksuosuuksissa, liikkeestä seisominen ja kaukojen matkan lisääminen. Nää on kuitenkin sellasia, mitkä meillä on jo valmiiks hanskassa, joten en nyt niitä lähde sillä tavalla erittelemään. Meidän matkamme jatkuu tästä eteenpäin, ja toivottavasti vielä pitkään!

Viikonlopun treeneistä

Lauantaina meillä oli vuoden ekat hakureenit! Oli muuten kivaa! Meidän ryhmällä ei siis ollu tarkotus pitää talvitaukoa, mutta kun ei saatu ihmisten aikatauluja sopimaan yhteen, treenejä ei vaan syntyny. Oli muuten yks jos toinen koira vähän liekeissä.

Alkuun treenattiin ilmasuja, oltiin siis yhden treenikaverin vanhempien maatilalla ja siinä pihassa oli hyvää tilaa haukutella vähän otuksia. Rollelle otin ensin niin, että se näki, kun ukot meni piiloihin esim. lumikasan taakse. Sitten lähetin sen sinne ja parikymmentä haukkua. Hyvin meni, sillä kestää aina pieni hetki ennenkö alkaa haukkua, mutta antaa kestää, se on ihan luonnollista. Ei kumminkaan ikuisuuksia vitkuttele, sen hetken, että saa tarkistettua, että se on varmasti ukko ja valmistauduttua haukkuun. Toinen ilmasu tehtiin niin, että mä ja loput treenikaverit käveltiin siinä ympärillä, kun Rolle haukku yhdelle. Välillä vilkas mua, mutta muuten haukku ilman taukoja eikä sitä siis selkeesti häiritse lähestyvät tai etääntyvät ihmiset.

Seuraavaks otettiin vähän umpipiiloja. Ensin avonainen kevythäkki, ei mitään ongelmaa. Hieno haukku irtos. Sit sen jälkeen umpinainen kompostiverkosta ja pressusta kyhätty piilo. Tähän liittyen saatte ihailla mun hienoa taideteosta:

Siinä siis mun hieno vihree piirustus yrittää esittää sitä kompostikehikkoa. Siellä oli siis ihminen sisällä, mutta Rolle oli ihan varma, että se on ton ison valkosen pressun alla (siellä oli puita) ja Rolle sitten haukku sitä. Se myös kävi sielä päällä, mistä kertoo tassunjäljet. Tulipahan ainakin testattua, että tollaset pari metriä korkeet, epämääräset ja ääntä pitävät jutut ei oo sille este eikä mikään. Lopulta saatiin se mun ohjauksella uskomaan, että ihminen oli sen kompostiaidan sisällä, mutta sitten Rolle ei meinannut enää alkaa haukkua sitä, vaan olis halunnu suoraan sisälle.

Se, mistä epäillään tuon puukasaa ihmiseks luulemisen johtuvan, on tuuli. Mun hienot tuulipiirrustukset osoittaa, mistä tuuli. Näinollen tuuli varmaan paino ihmisen hajun tohon isoon kasaan, johon se sit pysähty, ku ei eteenpäin enää päässy. Mutta saatiinpahan joku, mitä reenata kotioloissa: umpipiilolle haukkumista. Ollaan sitä kyllä tehtykin, mutta nyt otetaan tehokuuri siihen, että sitä umpipiiloa ei yritetä avata itse.

Itse etsintä meni hyvin. Ekaa lähetystä jouduin korjaamaan, koska en osaa lähettää kerralla suoraan ja tokalla kutsuin vahingossa piilolta pois, koska luulin, et se on eksynyt väärälle piilolle. Onneks lähti sinnekin sit vielä uudestaan hienosti. Ekalle piilolle otettiin haukkua niin kauan, kunnes ehdin itse paikalle. Laskin niin n. 40 haukkua ehti haukkua ja hyvin meni. Toka oli sama pressupiilo kuin aiemminkin ja sille otettiin niin, että kunhan nyt alottaa haukun niin saa palkan. Kolmannella piilolla oli avonainen umpipiilo, sille haukku hyvin. Tosin piilossa ollut ihminen onnistu melkein kaatamaan piilon Rollen päälle, mutta onneks jätkä ei tollasista ota itteensä. Viimeselle ukolle tuli sitten suorapalkka, kun maalimies unohti et piti haukuttaa. Mut eipä tuo nyt niin haitannut.

Sunnuntaina sitten lähdettiin tokoreeneihin. Rolle teki kaks hienoa pk-hyppyä ja kolme hienoa a-estenoutoa. Ekalla heitin ite niin vinoon, että oli pakko korjata, joten korjattiin sitten sitä.  Näähän on Rollen lemppariliikkeitä, mun vaan pitää opetella heittään. Suurin osa heitoista osuu meinaan esteeseen tai menee ihan vinoon. Hups.

Välissä Bea teki kaukoja. Oon vaihtanu sille etutassukaukot, niistä vois tehä ihan oman postauksenkin. Bea teki tässä välissä myös noutoja. Mä en ymmärrä, mikä mussa on vikana, kun en millään tekniikalla saa kummallekaan hyvää palautusvauhtia.

Sitten tehtiin paikkiksia, Rolle istui ongelmitta, Bea makasi. Bealla pientä haistelua. Pitäisköhän sillekin opettaa pää maassa makaaminen... Mutta Rolleen sai kyllä olla taas tyytyväinen, 2 min istui paikallaan ja oli ööö toka kerta ku reenattiin tätä!

Bea teki pienen tauon jälkeen vähän ruutua. Tässäkin sillä on vauhtiongelma... Bea teki myös vähän jääviä, kaikki kolme on yhtä vahvoja, muttei lähelläkään valmista. Tehdä,n niin, että mä peruuttelen sen edessä, pikkuhiljaa siitä olis tarkotus siirtyä sen vierelle kulkemaan. 

Toisessa pätkässään Rolle teki ruutua, sillä on hieno ruutu just nyt. Toki sielä on kosketusalusta ruudussa, mutta häivytellään sitä. Mutta kerrankin sillä on vauhtia! Tehtiin myös jäävää istumista, yksikseen menee hyvin, kun peruuttelen sen edessä. Mutta yhtään ei auta sekotella muita sekaan. Treeniä, treeniä. Peruuttelut sen sijaan on hienossa mallissa, voitais tehdä vaikka koko seuruukaavio peruuttamalla! Ainoo vaan niin pysähtyminen näyttää kömpelöltä, koska se pitää etutassunsa paikallaan istuutuessaan, mikä on vähän hitaampaa ja kömpelömpää, kun puhutaan peruuttamisesta. Mutta kyllä sekin siitä!

Ihan lopuks tehtiin vielä x ajan pitunen paikkis kyytiä odotellessa. Bea oli puussa kiinni, koska mä en ota kahdella koiralla paikkista samaan aikaan, ja Rolle istui. Hienosti keski mun kengännauhansolmimis- ja kuvaamishäiriötkin.

TK1 Wiita-Akan Celpo Cossi

Kuten otsikko jo kertookin, käytiin tässä sunnuntaina pokaamassa kolmas ykköstulos alokasluokasta ja nykyään Rollen nimen edessä komeilee tunnus TK1. Tuloksena tällä kertaa ALO1 182,5p/200p. 1./10. KP TK1. Sinällään meni hyvin ja pisteetkin ovat varsin kiitettävät. Koepaikallakin porukka tuli onnittelemaan ja kehuivat meidän hyvännäköistä menoa. Oli kyllä mukavia kanssakisaajia! Silti on hieman vaikea olla huomaamatta niitä kaikkia virheitä, varsinkin kun tietää, että tuo pystyy kyllä parempaan. Kuten facebookissa totesinkin: on vaikea pitää näkkäriä hyvänä, kun on saanut maistaa pullaa.

Hienoin mies, ja taitavakin vielä!

Kaksin aina kaunihimpi ja jaettu ilo, kaksinkertainen ilo - Bean edellinen omistaja Lilli ja koiransa Vixi saivat myös samasta kokeesta TK1:n!

Sitten saatte vielä liikekohtaiset pisteet ja vähän kommentointiakin. Aloitettiin paikkamakuulla, josta 10. Ihan odotetusti, luotin koiraan ja tuomarikin totes, että täälä ei mitään muuta tapahtunu kuin paikallaan makaamista. Kyllä vaan tuolle koiralle sopii tuo pää maassa makaaminen!

Sitten päästään videolle, joka löytyy tuosta alta. Seuruu 8, koska se sääti tuolla seuruukaavion toisen täyskäännöksen päässä. Mikä lie aivopieru sillekin tuli, mutta eipähän tuolle mitään voi.

Pomminvarma liikkeestä maahanmeno 10, hieno seuruu ja siisti maahanmeno. Näyttävästi vähän menee istumisen kautta, pitääpä sitä muistaa tarkkailla jatkossa.

Luoksetulo 9,5, koska lopun perusasento jäi hieman vajaaksi. Tähänkin olen varsin tyytyväinen, varsinkin kun ennen koetta testasin ja tyyppi haukahti liikkeellelähdöissä. Kehässä ei onneksi tehnyt sitä!

Noutoesineen pitäminen 9, se vinku alussa vähän ja siitä lähti piste. Sinällään tosi kenkkunen liike, että kun on niin lyhyt ja yksinkertainen niin tuomarit rakottaa tosi pienistäkin. Tyytyväinen kuitenkin olen.

Kauko-ohjaus 7. Se ei menny ekalla maahan ja sit tokalla kun meni, laitto pään maahan ja tiesin, että se ei sieltä sitten ekalla tulisi nousemaan. Onneksi kuitenkin tokalla nousi. En oo tyytyväinen, ärsyttävä murheenkryyni tämä liike. Tyyppi on vaan niin vahvasti paikkamakuussa ettei se halua sieltä nousta ylös.

Hyppy 10. Taas tuli vähän ylimitotettu kaari, mutta ei se mitään, ja nyt tuli siisti perusasentokin. Olen erittäin tyytyväinen tähänkin!

Ja lopuksi vielä kokonaisvaikutus 9, piste lähti, koska parissa liikkeiden välissä vinkui.

Satuin muuten tässä huomaamaan, että meillä oli ilmeisesti sama tuomari kuin vuonna 2014, kun oltiin elämämme toista kertaa kokeessa. Oli ihan mielenkiintoista huomata, että ei ne tuomarit miksikään ole tässä sääntöjen vaihduttua muuttuneet. Tälläkin kertaa (ja kaikilla muillakin tuomareilla) pistemenetykset ovat menneet aiheesta eikä kymppiä ole annettu, jollei sitä todella ole ansaittu. Tuomari onnistui säilyttämään kokeen fiiliksen myös tosi mukavana!